Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se sos. tilanteiden pelko on ihan myös itsenäinen pelko, ei aina tarvita mitään estyneitä persoonia tms.
Ja te altistuksen jankkaajat, kun se toimii vain normaalitapauksissa ja silloinkin vain, kun henkilö onnistuu siinä tilanteessa.
Sitten taas, jos on paha sos.til.pelko, niin ne tilanteet ei onnistu ja silloin se ongelma pahenee. Aivot toimii niin, ne vahvistuu siitä mitä sä teet. Jos me et tilanteeseen ja ryntäät esim paniikissa pois, seuraavalla kerralla paniikki tulee entistä varmemmin ja kovemmin.
Siksi: terapiaan ja lääkitys, heti! Tilanteisiin vasta sitten kun tiedät, että ne onnistuu. Ja pikkuhiljaa.
Huisii kirjoitti:
Kyllä se sos. tilanteiden pelko on ihan myös itsenäinen pelko, ei aina tarvita mitään estyneitä persoonia tms.
Ja te altistuksen jankkaajat, kun se toimii vain normaalitapauksissa ja silloinkin vain, kun henkilö onnistuu siinä tilanteessa.
Sitten taas, jos on paha sos.til.pelko, niin ne tilanteet ei onnistu ja silloin se ongelma pahenee. Aivot toimii niin, ne vahvistuu siitä mitä sä teet. Jos me et tilanteeseen ja ryntäät esim paniikissa pois, seuraavalla kerralla paniikki tulee entistä varmemmin ja kovemmin.
Siksi: terapiaan ja lääkitys, heti! Tilanteisiin vasta sitten kun tiedät, että ne onnistuu. Ja pikkuhiljaa.
Ei näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanteen täytyy kyllä olla hirvittävä, että tulee täältä kyselemään apua. Eihän täällä ole kuin muita vastaavalla tai sitten eri tavalla häiriintyneitä ja h u lluja, eikä toisaalta ketään, joka haluaisi kenellekään mitään hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Tilanteen täytyy kyllä olla hirvittävä, että tulee täältä kyselemään apua. Eihän täällä ole kuin muita vastaavalla tai sitten eri tavalla häiriintyneitä ja h u lluja, eikä toisaalta ketään, joka haluaisi kenellekään mitään hyvää.
Mihin kategoriaan noista sinä kuulut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanteen täytyy kyllä olla hirvittävä, että tulee täältä kyselemään apua. Eihän täällä ole kuin muita vastaavalla tai sitten eri tavalla häiriintyneitä ja h u lluja, eikä toisaalta ketään, joka haluaisi kenellekään mitään hyvää.
Mihin kategoriaan noista sinä kuulut?
Lähinnä viimemainittuun, jos mihinkään.
Ainakin minusta nämä vastaukset ovat hyvää viihdettä. En ymmärrä kiusaamisväitteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vi t tu! Että täällä on ilkeitä ihmisiä! Pistää vihaksi!
Onpa täällä paljon kusi päitä! Inhoan ihmisiä!
Muistithan nauttia lääkkeesi?
Vierailija kirjoitti:
Ainakin minusta nämä vastaukset ovat hyvää viihdettä. En ymmärrä kiusaamisväitteitä.
Samaa mieltä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämän ikuinen virta jatkuu
Vaikka sosiaalifobia vaivaa minua
Se tekee elämästä vaikeaa
Pelkään joutua tilanteisiin
Joissa joudun puhumaan ihmisilleElämän ikuinen virta ei kuitenkaan pysähdy
Se jatkuu eteenpäin vaikka minulla on pelkoja
Ja vaikka minulla on vaikeuksiaElämän ikuinen virta tuo minulle myös iloa ja iloisia hetkiä
Ja auttaa minua kohtaamaan pelkoni
Se antaa minulle uusia mahdollisuuksia
Ja uusia tapoja ajatella ja käyttäytyä
Kaunista
Vierailija kirjoitti:
Tee lapsia vältelläksesi työelämää.
Ja kenenköhän kanssa?
Ratkaisin itse äärettömän ujouden ja sosiaalistentilanteidenpelon aiheuttaman ongelman elämääni siten, että lähdin opiskelemaan ja sittemmin työllistyin asiakaspalvelualalle.
Aluksi se oli ihan hirveää ja joka päivä yhtä pitkää paniikkikohtausta, mutta pikkuhiljaa helpotti ja opin sosiaaliseksi.
Opeteltu maskihan se toki on ja näytelmää, mutta nyt yli 10 vuotta myöhemmin, kukaan ei ikinä uskoisi, että olin joskus ujo ja ahdistunut.
En oikeastaan itsekään enää tunnista sitä entistä ujoa minua. Tuntuu kuin se olisi joku erillinen ihminen. Olen iloinen, että se rampauttava ahdistus on poissa.
Vinkkini on siis, että älä pakene ahdistavaa tunnetta, vaan mene sitä kohti.
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisin itse äärettömän ujouden ja sosiaalistentilanteidenpelon aiheuttaman ongelman elämääni siten, että lähdin opiskelemaan ja sittemmin työllistyin asiakaspalvelualalle.
Aluksi se oli ihan hirveää ja joka päivä yhtä pitkää paniikkikohtausta, mutta pikkuhiljaa helpotti ja opin sosiaaliseksi.
Opeteltu maskihan se toki on ja näytelmää, mutta nyt yli 10 vuotta myöhemmin, kukaan ei ikinä uskoisi, että olin joskus ujo ja ahdistunut.
En oikeastaan itsekään enää tunnista sitä entistä ujoa minua. Tuntuu kuin se olisi joku erillinen ihminen. Olen iloinen, että se rampauttava ahdistus on poissa.
Vinkkini on siis, että älä pakene ahdistavaa tunnetta, vaan mene sitä kohti.
Osaatko sanoa, kauanko meni että pahin helpotti ja oliko tukena mitään terapiaa, lääkitystä tms.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisin itse äärettömän ujouden ja sosiaalistentilanteidenpelon aiheuttaman ongelman elämääni siten, että lähdin opiskelemaan ja sittemmin työllistyin asiakaspalvelualalle.
Aluksi se oli ihan hirveää ja joka päivä yhtä pitkää paniikkikohtausta, mutta pikkuhiljaa helpotti ja opin sosiaaliseksi.
Opeteltu maskihan se toki on ja näytelmää, mutta nyt yli 10 vuotta myöhemmin, kukaan ei ikinä uskoisi, että olin joskus ujo ja ahdistunut.
En oikeastaan itsekään enää tunnista sitä entistä ujoa minua. Tuntuu kuin se olisi joku erillinen ihminen. Olen iloinen, että se rampauttava ahdistus on poissa.
Vinkkini on siis, että älä pakene ahdistavaa tunnetta, vaan mene sitä kohti.Osaatko sanoa, kauanko meni että pahin helpotti ja oliko tukena mitään terapiaa, lääkitystä tms.?
Ihan kaikkein pahin vaihe kesti uuden koulun alettua ehkä pari kuukautta. Ihan ekana päivänä jopa lähdin kesken päivän pois, kun ahdisti niin paljon.
Tokana päivänä arvoin ovella, että pystynkö astua sisään, mutta onneksi menin. Annoin itselleni vaihtoehdon mennä ensin kokeilemaan miltä tuntuu ja lähteä pois jos ihan pakottava tarve tulee. Ei tullut enää sitä tarvetta niin pahana, että olisin lähtenyt.
Kerroin opettajille mikä tilanne on ja sekin auttoi, vaikka eivät he tainneet ymmärtää minua oikein. Kuitenkin tuntui hyvältä laittaa se ajatus ulos, että minä kärsin tällaisesta, mutta yritän parhaani.
Helpotti eniten kun sain koulusta uusia kavereita ja se auttoi minua rentoutumaan. Kaikille tietysti ei tuokaan toimi.
Tähän aikaan minulla ei ollut enää mitään vakikontaktia terveydenhuollossa, mutta minulla oli vielä varuiksi mukana joka paikassa jokin rauhoittava kohtauslääke, jota en kuitenkaan ikinä uskaltanut ottaa, koska pelkäsin myös jostain syystä että saan lääkkeistä jonkun pahan reaktion. :D
Alue: Aihe vapaa
Elämän ikuinen virta jatkuu
Vaikka sosiaalifobia vaivaa minua
Se tekee elämästä vaikeaa
Pelkään joutua tilanteisiin
Joissa joudun puhumaan ihmisille
Elämän ikuinen virta ei kuitenkaan pysähdy
Se jatkuu eteenpäin vaikka minulla on pelkoja
Ja vaikka minulla on vaikeuksia
Elämän ikuinen virta tuo minulle myös iloa ja iloisia hetkiä
Ja auttaa minua kohtaamaan pelkoni
Se antaa minulle uusia mahdollisuuksia
Ja uusia tapoja ajatella ja käyttäytyä