Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
Otin rikkaan miehen niin ei tarvi olla työelämässä. Mies elättää ja hemmottelee. Päivät vietän Kämp Spassa.
Ja sitten heräsit ja päästit kissan ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on täynnä sekoja. En tajua, mitä he saavat tuosta kiusaamisesta.
Itse ainakin saan siitä seksuaalista mielihyvää.
Kokeile täysin uuteen ympäristöön siirtymistä. Esim. lähetyssaarnaajaksi Afrikkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienin askelin, pienin askelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etene rauhassa mutta kuitenkin päättäväisesti. Jumalan siunausta sinulle elämääsi.
Sä toit mut tänne reiviluolaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä neuvo on, että ahdistavaa tilannetta ei pidä vältellä. Mutta jos paniikki on voimakas, on tärkeää toimia niin, ettei mene liian ahdistavaan tilanteeseen, vaan etenee uusiin kohtaamisiin pienin askelin. Tätä askelen "oikeaa" suuruutta on toki mahdoton tietää etukäteen, mutta kokeilemalla sen oppii.
Itsellä on ollut 20 v sitten sosiaalisten tilanteiden pelko -diagnoosi. Olen ymmärtänyt jälkeenpäin, että kysymys on oman arvontunnon ongelmasta (eli heikosta itsetunnosta, niin kuin myös sanotaan). Jostakin syystä ei vain näe itseään muiden veroisena, vaikka olisi esim. menestynyt koulussa ja älykkyystesteissä ym.
Ihmelääkettä ei ole olemassa. Se auttaa, kun näkee itsensä uudella tavalla, mikä muuttaa myös sen, miten itse näkee muut ihmiset. Voisi sanoa, että parantunueena näkee ihmiset vikoineen selvemmin kuin ennen, eikä tuomitse itseään niin ankarasti. Toisin sanoen sietää omia puutteitaan paremmin, eikä siksi jännitä sitä, että muut huomaavat "vikani" sosiaalisissa tilanteissa. Oikeasti minussa ei ole mitään vikaa, vaan olen inhimillinen olento, enkä siis täydellinen (kuten kukaan ei ole).
Nykyisin toimin asiakaspalveluun liittyvässä tehtävässä. En nauti ihmisten kanssa olemisesta, mutta en myöskään ahdistu muista ihmisistä tai sosiaalisista tilanteista. Mitään "maskia" minulla ei ole, vaan olen oma itseni. Jotkut voivat pitää minua "erilaisena" ja niin tietysti olenkin, koska olen selvästi muita ihmisiä herkempi aistimaan muiden tunnetiloja. Herrkkyys ei ole kuitenkaan "vika" vaan osa minun persoonaani, josta olen ylpeä.
Olen vasta jäänyt eläkkeelle tehtyäni erilaisia työtehtäviä lähes 50 vuoden ajan. Em. vuosien aikana tietenkin opiskelin 3 talven ajan päätoimisesti ja on ollut muutama äitiyslomakin, mutta siis työkokemusta on ns. suorittavista tehtävistä, asiantuntijatehtävistä, esimiestehtävistä ja vaativista asiantuntijatehtävistä. Aina olen pelännyt ja jännittänyt ns. sosiaalisia tilanteita, ikinä ei ole ollut rentoa työpäivää!
Miten olen selvinnyt? Tässä vinkkejä.
Opettele ns. työrooli, siis näyttele ettei jännitä. Roolin ei tarvitse olla siis mikään puhelias rento hauskuttaja, vaan ole asiallinen ja mukava muille ja hoida tehtäväsi. Vaikka mahaa kivistää ja hiki valuu pitkin kylkiä, niin eivät muut sitä huomaa ja näyttelet vaan sitä rooliasi. Niinhän näyttelijätkin tekevät, joka esitys jännittää vaikka me ei sitä nähdä.
Hakeudu työtehtäviin, joissa ei tarvitse olla koko ajan muiden kanssa, niin saat päivän mittaan lepohetkiä siitä näyttelemisestä ja jännittämisestä.
Osallistu vain pakollisiin tilanteisiin, älä hakeudu koko ajan uusiin haasteisiin. Tämä tietenkin hidastaa tai estää urakehitystä eikä sinusta tule toimitusjohtajaa tms, mutta tuskin haluaisitkaan. Tee parhaasi työssä ja kehitä ammattitaitoasi, kyllä sen pitää riittää. Ajattele ettei sinua ole miksikään PR-emännäksi palkattukaan.
Itse olen jo vuosia sitten päättänyt, että kun työssä oli kuitenkin pakko jännittää joka päivä, niin vapaa-ajalla niin en tee, enkä ole osallistunut mihinkään juhliin ja kökkäjäisiin, en ole matkustellut enkä kulkenut festareilla tms. ja lapsillekin olen avoimesti kertonut ahdistuksestani ja että esim. hääjuhliin tms en tule osallistumaan ihan itsesuojelun vuoksi. Joitakin ns. ryhmäharrastuksia minulla on ollut, olen niihin sujuttautunut vähitellen enkä pyri tutustumaan muihin - ja itse asiassa iso osa muista osallistujista toimii samoin!
Elämä on ollut aika raskasta tämän vaivan vuoksi, mutta olisi ollut paljon pahempaa olla kotona jollakin sairaseläkkeellä, ja ahdistus ihan oikeasti helpottaa ajan kuluessa kun vaan menee sinne pakollisiin töihin eikä mieti haluaako mennä. Ihminen pystyy paljon enempään kuin luuleekaan.
Tunnen henkilön, joka lähtee joka päivä töihin vaikka hänellä on paha liikuntavamma ja ajattelen että tämä minun vikani on samanlainen "henkinen liikuntavamma", jonka kanssa on pakko pärjätä ja pärjää. Yhtä lailla kun hänkään ei tavoittele maratonin juoksemista - hän tietää ettei kykene ikinä edes ns. normaalisti kävelemään, niin en minäkään kuvittele että pystyisin ikinä esim. lähtemään yksin ulkomaille reppureissaamaan tai että uskaltaisin mennä yksin vaikka pubiin istumaan. Mutta työssä pystyy olemaan kun vaan Tuntemattoman henkeä mukaillen ajattelee että "nyt en saa jäädä tuleen makaamaan, vaan nyt taas mennään yhden työpäivän yli että heilahtaa".
Sinä pystyt kyllä siihen, sinussa on kaikki mitä siihen tarvitaan.
Gotta rock oh!
Gotta roll!
Don't give me jive
Give me rock'n'roll
Takin' that oh!
Takin' roll
Shake the bone
And never let him go
Alue: Aihe vapaa
Otin rikkaan miehen niin ei tarvi olla työelämässä. Mies elättää ja hemmottelee. Päivät vietän Kämp Spassa.