Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä tulla mukaan keskusteluihin ja selvitä ketkä ovat mukavia niin sinun on helpompi puhua ihmisille jotka tiedät olevan kivoja ja mullakin oli pelkoja mut sit sain ystäviä ja oon hyvissä töissä älä stressaa niin paljon esim meditoi aina välillä
Yritä löytää tapoja rentoutua esim rentoutusharjoitukset, mindfullness, hengitysharjoitukset. Hengityshän muuttuu pinnalliseksi kun jännität, voit opetella menetelmiä joilla lievittää olotilaa. Löytyy esim YouTube, tekee hyvää esim iltaisin kun pitäisi nukkua ja seuraava päivä jännittää.
Voi että kun suututtaa nuo provoilut ja vieläpä tällaisessa ketjussa. Menkää itseenne.
Vierailija kirjoitti:
Voi että kun suututtaa nuo provoilut ja vieläpä tällaisessa ketjussa. Menkää itseenne.
Menikö tunteisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun haltuus, rakas Isäni,
mä aina annan itseni.
Mun sieluni ja ruumiini
sä Herra, ota suojaasi.
Vierailija kirjoitti:
Harjoittele yhydntääöö.
Ei kai sitä ilman kumppania voi harjoitella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun haltuus, rakas Isäni,
mä aina annan itseni.
Mun sieluni ja ruumiini
sä Herra, ota suojaasi.
Ei kai tässä vielä olla kuitenkaan hautajaisia järjestämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen Tunne lukkosi -opusta.
Hah!
Joo ei. Harvoin näkee yhtä hirveää humpuukia/pseudotiedettä kuin tuo.
No mitä odotit kirjoittajalta, jolla ei ole edes psykoterapeutin koulutusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiljeni askel elon tiellä, uuvuit kun sairaus voimasi vei. Nukkuos rauhassa kauneinta unta, muistosi koskaan unhoitu ei.
Vaikene sydän, kuuntele hiljaa on kuolema niittänyt kalleinta viljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valon kultaisten porttien avautuessa hymyilevät enkelit, aivan hiljaa. Eikä kärsimystä enää ole.
Tähtöset syttyy kullaten maan, kaipuuni kiitää tähtien taa. Siellä mä lohdun syömmeeni saan tuskani tyyntyy rauhan mä saan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sua huudan tuhannesti - poiss' ootko kokonaan? Ei - jotain ikuisesti sinusta pitää saan. Jää jäljelle ees hiven sinusta: muistos jää, kuin kalliin jalokiven sen tahdon säilyttää.
Sammui täällä elon liekki hiljaa, loppui tuskat kauan kestäneet. Tuoni niitti kypsynyttä viljaa, jäi meille kaipuu, kyyneleet.
Päättyi tuskat, kärsimykset, nukuit uneen ikuiseen. Pääsit sinne, miss' on rauha, minne mielit, kaipasit.
Pitkän päivän jälkeen saapui ilta, lähdit matkallesi kotitanhuvilta. Nukuit suven tuoksuun, lauluun lintujen. Sait kutsun kotiin, luokse rakkaiden.
On väsyneelle hetki parhain, kun helähtääpi iltakello armain. Se soittaa suuren juhlan hiljaisuuteen, se siivin kantaa sielun eloon uuteen.
On tuska, sairaus, kyyneleet nää, sun kohdaltas kaikki ohi tää, nyt aurinko kirkas ja lämpöinen, on paistava sulle ikuinen.
Sä toit mut tänne reiviluolaan, mun taju katoaa
Laser lävistää rintaa
Maailman taakka pois putoaa
On hiukset täynnä merisuolaa ja psykedeliaa
On ympärillä vaan drum 'n bass
Kosketa mua, kosketa mua
Mun sydän sanoo seis
Mun sydän sanoo seis