Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä neuvo on, että ahdistavaa tilannetta ei pidä vältellä. Mutta jos paniikki on voimakas, on tärkeää toimia niin, ettei mene liian ahdistavaan tilanteeseen, vaan etenee uusiin kohtaamisiin pienin askelin. Tätä askelen "oikeaa" suuruutta on toki mahdoton tietää etukäteen, mutta kokeilemalla sen oppii.
Itsellä on ollut 20 v sitten sosiaalisten tilanteiden pelko -diagnoosi. Olen ymmärtänyt jälkeenpäin, että kysymys on oman arvontunnon ongelmasta (eli heikosta itsetunnosta, niin kuin myös sanotaan). Jostakin syystä ei vain näe itseään muiden veroisena, vaikka olisi esim. menestynyt koulussa ja älykkyystesteissä ym.
Ihmelääkettä ei ole olemassa. Se auttaa, kun näkee itsensä uudella tavalla, mikä muuttaa myös sen, miten itse näkee muut ihmiset. Voisi sanoa, että parantunueena näkee ihmiset vikoineen selvemmin kuin ennen, eikä tuomitse itseään niin ankarasti. Toisin sanoen sietää omia puutteitaan paremmin, eikä siksi jännitä sitä, että muut huomaavat "vikani" sosiaalisissa tilanteissa. Oikeasti minussa ei ole mitään vikaa, vaan olen inhimillinen olento, enkä siis täydellinen (kuten kukaan ei ole).
Nykyisin toimin asiakaspalveluun liittyvässä tehtävässä. En nauti ihmisten kanssa olemisesta, mutta en myöskään ahdistu muista ihmisistä tai sosiaalisista tilanteista. Mitään "maskia" minulla ei ole, vaan olen oma itseni. Jotkut voivat pitää minua "erilaisena" ja niin tietysti olenkin, koska olen selvästi muita ihmisiä herkempi aistimaan muiden tunnetiloja. Herrkkyys ei ole kuitenkaan "vika" vaan osa minun persoonaani, josta olen ylpeä.
Todella hyvä huomio tuo, että parantuneena näkee ihmiset vikoineen selvemmin, eikä tuomitse itseään niin kovalla kädellä.
Minua helpotti jossain vaiheessa omaa kamppailuani juuri se, että aloin tuntea myötätuntoa itseäni kohtaan ja aloin ottaa itseni ja muut vähän vähemmän vakavasti.
Ajatus siitä, että mikä on pahinta mitä sosiaalisessa tilanteessa voi tapahtua ja olisiko se oikeasti niin suuri katastrofi ja asia mitä kellekkään muulle ei ikinä käy.
Minä esim yhdessä vaiheessa pelkäsin jostain kumman syystä, että ahdistus käy niin sietämättömäksi, että oksennan. Siinä ei ollut mitään järkeä, koska en juuri ikinä yrjöile edes sairaana. Se oli vaan joku järjetön pelko, joka alkoi elää ihan omaa elämäänsä.
Sitten aloin miettiä, että mitäpä sitten jos niin kävisikin? Miten itse suhtautuisin jos jollekin toiselle kävisi niin.
Joku pelkää jotain muuta noloa tai epämukavaa tilannetta, mutta onko yksikään näistä peloista kovin realistinen tai oikeasti sellainen, että olet vaarassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä neuvo on, että ahdistavaa tilannetta ei pidä vältellä. Mutta jos paniikki on voimakas, on tärkeää toimia niin, ettei mene liian ahdistavaan tilanteeseen, vaan etenee uusiin kohtaamisiin pienin askelin. Tätä askelen "oikeaa" suuruutta on toki mahdoton tietää etukäteen, mutta kokeilemalla sen oppii.
Itsellä on ollut 20 v sitten sosiaalisten tilanteiden pelko -diagnoosi. Olen ymmärtänyt jälkeenpäin, että kysymys on oman arvontunnon ongelmasta (eli heikosta itsetunnosta, niin kuin myös sanotaan). Jostakin syystä ei vain näe itseään muiden veroisena, vaikka olisi esim. menestynyt koulussa ja älykkyystesteissä ym.
Ihmelääkettä ei ole olemassa. Se auttaa, kun näkee itsensä uudella tavalla, mikä muuttaa myös sen, miten itse näkee muut ihmiset. Voisi sanoa, että parantunueena näkee ihmiset vikoineen selvemmin kuin ennen, eikä tuomitse itseään niin ankarasti. Toisin sanoen sietää omia puutteitaan paremmin, eikä siksi jännitä sitä, että muut huomaavat "vikani" sosiaalisissa tilanteissa. Oikeasti minussa ei ole mitään vikaa, vaan olen inhimillinen olento, enkä siis täydellinen (kuten kukaan ei ole).
Nykyisin toimin asiakaspalveluun liittyvässä tehtävässä. En nauti ihmisten kanssa olemisesta, mutta en myöskään ahdistu muista ihmisistä tai sosiaalisista tilanteista. Mitään "maskia" minulla ei ole, vaan olen oma itseni. Jotkut voivat pitää minua "erilaisena" ja niin tietysti olenkin, koska olen selvästi muita ihmisiä herkempi aistimaan muiden tunnetiloja. Herrkkyys ei ole kuitenkaan "vika" vaan osa minun persoonaani, josta olen ylpeä.
Todella hyvä huomio tuo, että parantuneena näkee ihmiset vikoineen selvemmin, eikä tuomitse itseään niin kovalla kädellä.
Minua helpotti jossain vaiheessa omaa kamppailuani juuri se, että aloin tuntea myötätuntoa itseäni kohtaan ja aloin ottaa itseni ja muut vähän vähemmän vakavasti.
Ajatus siitä, että mikä on pahinta mitä sosiaalisessa tilanteessa voi tapahtua ja olisiko se oikeasti niin suuri katastrofi ja asia mitä kellekkään muulle ei ikinä käy.
Minä esim yhdessä vaiheessa pelkäsin jostain kumman syystä, että ahdistus käy niin sietämättömäksi, että oksennan. Siinä ei ollut mitään järkeä, koska en juuri ikinä yrjöile edes sairaana. Se oli vaan joku järjetön pelko, joka alkoi elää ihan omaa elämäänsä.
Sitten aloin miettiä, että mitäpä sitten jos niin kävisikin? Miten itse suhtautuisin jos jollekin toiselle kävisi niin.
Joku pelkää jotain muuta noloa tai epämukavaa tilannetta, mutta onko yksikään näistä peloista kovin realistinen tai oikeasti sellainen, että olet vaarassa?
Mitenkö itse suhtautuisin? Nauraisin ja ihmettelisin, ainakin sisäisesti!
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Luuletko että se olisi helppoa ja onnistuisi jos kärsii sosiaalisesta fobiasta? 😤
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Luuletko että se olisi helppoa ja onnistuisi jos kärsii sosiaalisesta fobiasta? 😤
Juu? Halukkaita miehiä kyllä riittää, antaa sellaisen kömpiä päälle ja tehdä työt. Ei siihen mitään erikoistaitoja vaadita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Luuletko että se olisi helppoa ja onnistuisi jos kärsii sosiaalisesta fobiasta? 😤
Juu? Halukkaita miehiä kyllä riittää, antaa sellaisen kömpiä päälle ja tehdä työt. Ei siihen mitään erikoistaitoja vaadita.
Ongelma on siinä että pitäisi tutustua vieraaseen ihmiseen eikä se ole helppoa sosiaalisesta fobiasta kärsivälle! Ihme vähättelyä! 🤦🏻
Vierailija kirjoitti:
Provo!
Lässyn lää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Luuletko että se olisi helppoa ja onnistuisi jos kärsii sosiaalisesta fobiasta? 😤
Juu? Halukkaita miehiä kyllä riittää, antaa sellaisen kömpiä päälle ja tehdä työt. Ei siihen mitään erikoistaitoja vaadita.
Ongelma on siinä että pitäisi tutustua vieraaseen ihmiseen eikä se ole helppoa sosiaalisesta fobiasta kärsivälle! Ihme vähättelyä! 🤦🏻
Niin, harva asia on elämässä heppoa. Ja tuo on vieläpä sieltä helpoimmasta päästä, menee esim. baariin niin miehiä tulee kyllä juttusille. Ei vaadi kummoisiakaan taitoja tai uskaltamista itseltä.
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Tätä voin suositella. Kärsin aikoinaan todella pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja satuin raskautumaan vahingossa. Olin kauhuissani, mutta tiesin etten hentoisi keskeyttää, joten päädyin pitämään lapsen. Onneksi pidin. Asioiden hoitaminen hirvitti jo neuvolakäynneistä lähtien, mutta lapsen vuoksi sitä teki mitä vain. Lapsen syntyessä olin jo kuin kala vedessä sosiaalisissa tilanteissa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä neuvo on, että ahdistavaa tilannetta ei pidä vältellä. Mutta jos paniikki on voimakas, on tärkeää toimia niin, ettei mene liian ahdistavaan tilanteeseen, vaan etenee uusiin kohtaamisiin pienin askelin. Tätä askelen "oikeaa" suuruutta on toki mahdoton tietää etukäteen, mutta kokeilemalla sen oppii.
Itsellä on ollut 20 v sitten sosiaalisten tilanteiden pelko -diagnoosi. Olen ymmärtänyt jälkeenpäin, että kysymys on oman arvontunnon ongelmasta (eli heikosta itsetunnosta, niin kuin myös sanotaan). Jostakin syystä ei vain näe itseään muiden veroisena, vaikka olisi esim. menestynyt koulussa ja älykkyystesteissä ym.
Ihmelääkettä ei ole olemassa. Se auttaa, kun näkee itsensä uudella tavalla, mikä muuttaa myös sen, miten itse näkee muut ihmiset. Voisi sanoa, että parantunueena näkee ihmiset vikoineen selvemmin kuin ennen, eikä tuomitse itseään niin ankarasti. Toisin sanoen sietää omia puutteitaan paremmin, eikä siksi jännitä sitä, että muut huomaavat "vikani" sosiaalisissa tilanteissa. Oikeasti minussa ei ole mitään vikaa, vaan olen inhimillinen olento, enkä siis täydellinen (kuten kukaan ei ole).
Nykyisin toimin asiakaspalveluun liittyvässä tehtävässä. En nauti ihmisten kanssa olemisesta, mutta en myöskään ahdistu muista ihmisistä tai sosiaalisista tilanteista. Mitään "maskia" minulla ei ole, vaan olen oma itseni. Jotkut voivat pitää minua "erilaisena" ja niin tietysti olenkin, koska olen selvästi muita ihmisiä herkempi aistimaan muiden tunnetiloja. Herrkkyys ei ole kuitenkaan "vika" vaan osa minun persoonaani, josta olen ylpeä.
Todella hyvä huomio tuo, että parantuneena näkee ihmiset vikoineen selvemmin, eikä tuomitse itseään niin kovalla kädellä.
Minua helpotti jossain vaiheessa omaa kamppailuani juuri se, että aloin tuntea myötätuntoa itseäni kohtaan ja aloin ottaa itseni ja muut vähän vähemmän vakavasti.
Ajatus siitä, että mikä on pahinta mitä sosiaalisessa tilanteessa voi tapahtua ja olisiko se oikeasti niin suuri katastrofi ja asia mitä kellekkään muulle ei ikinä käy.
Minä esim yhdessä vaiheessa pelkäsin jostain kumman syystä, että ahdistus käy niin sietämättömäksi, että oksennan. Siinä ei ollut mitään järkeä, koska en juuri ikinä yrjöile edes sairaana. Se oli vaan joku järjetön pelko, joka alkoi elää ihan omaa elämäänsä.
Sitten aloin miettiä, että mitäpä sitten jos niin kävisikin? Miten itse suhtautuisin jos jollekin toiselle kävisi niin.
Joku pelkää jotain muuta noloa tai epämukavaa tilannetta, mutta onko yksikään näistä peloista kovin realistinen tai oikeasti sellainen, että olet vaarassa?Mitenkö itse suhtautuisin? Nauraisin ja ihmettelisin, ainakin sisäisesti!
No suurin osa ei ole noin ilkeitä ja empatiakyvyttömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Luuletko että se olisi helppoa ja onnistuisi jos kärsii sosiaalisesta fobiasta? 😤
Juu? Halukkaita miehiä kyllä riittää, antaa sellaisen kömpiä päälle ja tehdä työt. Ei siihen mitään erikoistaitoja vaadita.
Ongelma on siinä että pitäisi tutustua vieraaseen ihmiseen eikä se ole helppoa sosiaalisesta fobiasta kärsivälle! Ihme vähättelyä! 🤦🏻
Niin, harva asia on elämässä heppoa. Ja tuo on vieläpä sieltä helpoimmasta päästä, menee esim. baariin niin miehiä tulee kyllä juttusille. Ei vaadi kummoisiakaan taitoja tai uskaltamista itseltä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole helppo. Ongelma on siinä ettei baariin uskalla mennä. Jo pelkkä kotoa lähteminen on hankalaa!
Niin ehkä sulle on helppoa kun et kärsi sosiaalisesta fobiasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Luuletko että se olisi helppoa ja onnistuisi jos kärsii sosiaalisesta fobiasta? 😤
Juu? Halukkaita miehiä kyllä riittää, antaa sellaisen kömpiä päälle ja tehdä työt. Ei siihen mitään erikoistaitoja vaadita.
Ongelma on siinä että pitäisi tutustua vieraaseen ihmiseen eikä se ole helppoa sosiaalisesta fobiasta kärsivälle! Ihme vähättelyä! 🤦🏻
Niin, harva asia on elämässä heppoa. Ja tuo on vieläpä sieltä helpoimmasta päästä, menee esim. baariin niin miehiä tulee kyllä juttusille. Ei vaadi kummoisiakaan taitoja tai uskaltamista itseltä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole helppo. Ongelma on siinä ettei baariin uskalla mennä. Jo pelkkä kotoa lähteminen on hankalaa!
Niin ehkä sulle on helppoa kun et kärsi sosiaalisesta fobiasta!
Ottaa alkoholia tai rauhoittavaa, niin kyllä kuule onnistuu. Eikä siellä baarissa jatkuvasti tarvi ravata.Tämä ylidramatisointi on naurettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Luuletko että se olisi helppoa ja onnistuisi jos kärsii sosiaalisesta fobiasta? 😤
Juu? Halukkaita miehiä kyllä riittää, antaa sellaisen kömpiä päälle ja tehdä työt. Ei siihen mitään erikoistaitoja vaadita.
Ongelma on siinä että pitäisi tutustua vieraaseen ihmiseen eikä se ole helppoa sosiaalisesta fobiasta kärsivälle! Ihme vähättelyä! 🤦🏻
Niin, harva asia on elämässä heppoa. Ja tuo on vieläpä sieltä helpoimmasta päästä, menee esim. baariin niin miehiä tulee kyllä juttusille. Ei vaadi kummoisiakaan taitoja tai uskaltamista itseltä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole helppo. Ongelma on siinä ettei baariin uskalla mennä. Jo pelkkä kotoa lähteminen on hankalaa!
Niin ehkä sulle on helppoa kun et kärsi sosiaalisesta fobiasta!Ottaa alkoholia tai rauhoittavaa, niin kyllä kuule onnistuu. Eikä siellä baarissa jatkuvasti tarvi ravata.Tämä ylidramatisointi on naurettavaa.
No mulle ei alkoholi auta eikä tämä ole ylidramatisointia. Kerron vaan kokemuksesta. Itse olet naurettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Luuletko että se olisi helppoa ja onnistuisi jos kärsii sosiaalisesta fobiasta? 😤
Juu? Halukkaita miehiä kyllä riittää, antaa sellaisen kömpiä päälle ja tehdä työt. Ei siihen mitään erikoistaitoja vaadita.
Ongelma on siinä että pitäisi tutustua vieraaseen ihmiseen eikä se ole helppoa sosiaalisesta fobiasta kärsivälle! Ihme vähättelyä! 🤦🏻
Niin, harva asia on elämässä heppoa. Ja tuo on vieläpä sieltä helpoimmasta päästä, menee esim. baariin niin miehiä tulee kyllä juttusille. Ei vaadi kummoisiakaan taitoja tai uskaltamista itseltä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole helppo. Ongelma on siinä ettei baariin uskalla mennä. Jo pelkkä kotoa lähteminen on hankalaa!
Niin ehkä sulle on helppoa kun et kärsi sosiaalisesta fobiasta!Ottaa alkoholia tai rauhoittavaa, niin kyllä kuule onnistuu. Eikä siellä baarissa jatkuvasti tarvi ravata.Tämä ylidramatisointi on naurettavaa.
No mulle ei alkoholi auta eikä tämä ole ylidramatisointia. Kerron vaan kokemuksesta. Itse olet naurettava.
No rauhoittavat kyllä tepsii - ai niin, mutta kuten kaikki elämässä, myös avun hakeminen on liian ahDisTavAa. :( On noloa lähteä sanomaan toista keskustelijaa naurettavaksi. Mutta antaa mennä kun varmasti tunnet itsesi oikein vahvaksi ja rohkeaksi uhiteltuasi täällä, oikeassa elämässähän et uskaltaisi edes puhua. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Tätä voin suositella. Kärsin aikoinaan todella pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja satuin raskautumaan vahingossa. Olin kauhuissani, mutta tiesin etten hentoisi keskeyttää, joten päädyin pitämään lapsen. Onneksi pidin. Asioiden hoitaminen hirvitti jo neuvolakäynneistä lähtien, mutta lapsen vuoksi sitä teki mitä vain. Lapsen syntyessä olin jo kuin kala vedessä sosiaalisissa tilanteissa. :)
No entä jos se ei onnistu? Lapsi kärsii siitä ja äärimmillään päädytään huostaanotto on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä neuvo on, että ahdistavaa tilannetta ei pidä vältellä. Mutta jos paniikki on voimakas, on tärkeää toimia niin, ettei mene liian ahdistavaan tilanteeseen, vaan etenee uusiin kohtaamisiin pienin askelin. Tätä askelen "oikeaa" suuruutta on toki mahdoton tietää etukäteen, mutta kokeilemalla sen oppii.
Itsellä on ollut 20 v sitten sosiaalisten tilanteiden pelko -diagnoosi. Olen ymmärtänyt jälkeenpäin, että kysymys on oman arvontunnon ongelmasta (eli heikosta itsetunnosta, niin kuin myös sanotaan). Jostakin syystä ei vain näe itseään muiden veroisena, vaikka olisi esim. menestynyt koulussa ja älykkyystesteissä ym.
Ihmelääkettä ei ole olemassa. Se auttaa, kun näkee itsensä uudella tavalla, mikä muuttaa myös sen, miten itse näkee muut ihmiset. Voisi sanoa, että parantunueena näkee ihmiset vikoineen selvemmin kuin ennen, eikä tuomitse itseään niin ankarasti. Toisin sanoen sietää omia puutteitaan paremmin, eikä siksi jännitä sitä, että muut huomaavat "vikani" sosiaalisissa tilanteissa. Oikeasti minussa ei ole mitään vikaa, vaan olen inhimillinen olento, enkä siis täydellinen (kuten kukaan ei ole).
Nykyisin toimin asiakaspalveluun liittyvässä tehtävässä. En nauti ihmisten kanssa olemisesta, mutta en myöskään ahdistu muista ihmisistä tai sosiaalisista tilanteista. Mitään "maskia" minulla ei ole, vaan olen oma itseni. Jotkut voivat pitää minua "erilaisena" ja niin tietysti olenkin, koska olen selvästi muita ihmisiä herkempi aistimaan muiden tunnetiloja. Herrkkyys ei ole kuitenkaan "vika" vaan osa minun persoonaani, josta olen ylpeä.
Todella hyvä huomio tuo, että parantuneena näkee ihmiset vikoineen selvemmin, eikä tuomitse itseään niin kovalla kädellä.
Minua helpotti jossain vaiheessa omaa kamppailuani juuri se, että aloin tuntea myötätuntoa itseäni kohtaan ja aloin ottaa itseni ja muut vähän vähemmän vakavasti.
Ajatus siitä, että mikä on pahinta mitä sosiaalisessa tilanteessa voi tapahtua ja olisiko se oikeasti niin suuri katastrofi ja asia mitä kellekkään muulle ei ikinä käy.
Minä esim yhdessä vaiheessa pelkäsin jostain kumman syystä, että ahdistus käy niin sietämättömäksi, että oksennan. Siinä ei ollut mitään järkeä, koska en juuri ikinä yrjöile edes sairaana. Se oli vaan joku järjetön pelko, joka alkoi elää ihan omaa elämäänsä.
Sitten aloin miettiä, että mitäpä sitten jos niin kävisikin? Miten itse suhtautuisin jos jollekin toiselle kävisi niin.
Joku pelkää jotain muuta noloa tai epämukavaa tilannetta, mutta onko yksikään näistä peloista kovin realistinen tai oikeasti sellainen, että olet vaarassa?Mitenkö itse suhtautuisin? Nauraisin ja ihmettelisin, ainakin sisäisesti!
No suurin osa ei ole noin ilkeitä ja empatiakyvyttömiä.
Tuskin huomaisit muuta kuin unnukkamaisen jotain turhaan todistelevan teinin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Luuletko että se olisi helppoa ja onnistuisi jos kärsii sosiaalisesta fobiasta? 😤
Juu? Halukkaita miehiä kyllä riittää, antaa sellaisen kömpiä päälle ja tehdä työt. Ei siihen mitään erikoistaitoja vaadita.
Ongelma on siinä että pitäisi tutustua vieraaseen ihmiseen eikä se ole helppoa sosiaalisesta fobiasta kärsivälle! Ihme vähättelyä! 🤦🏻
Niin, harva asia on elämässä heppoa. Ja tuo on vieläpä sieltä helpoimmasta päästä, menee esim. baariin niin miehiä tulee kyllä juttusille. Ei vaadi kummoisiakaan taitoja tai uskaltamista itseltä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole helppo. Ongelma on siinä ettei baariin uskalla mennä. Jo pelkkä kotoa lähteminen on hankalaa!
Niin ehkä sulle on helppoa kun et kärsi sosiaalisesta fobiasta!Ottaa alkoholia tai rauhoittavaa, niin kyllä kuule onnistuu. Eikä siellä baarissa jatkuvasti tarvi ravata.Tämä ylidramatisointi on naurettavaa.
No mulle ei alkoholi auta eikä tämä ole ylidramatisointia. Kerron vaan kokemuksesta. Itse olet naurettava.
No rauhoittavat kyllä tepsii - ai niin, mutta kuten kaikki elämässä, myös avun hakeminen on liian ahDisTavAa. :( On noloa lähteä sanomaan toista keskustelijaa naurettavaksi. Mutta antaa mennä kun varmasti tunnet itsesi oikein vahvaksi ja rohkeaksi uhiteltuasi täällä, oikeassa elämässähän et uskaltaisi edes puhua. :D
Olen kokeillut vaikka mitä ja mikään ei minua auta. Edelleen ahdistaa. Ja kuule, on noloa vähätellä toisten sairautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi. Asioita hoitaessa on pakko sosialisoida .
Luuletko että se olisi helppoa ja onnistuisi jos kärsii sosiaalisesta fobiasta? 😤
Juu? Halukkaita miehiä kyllä riittää, antaa sellaisen kömpiä päälle ja tehdä työt. Ei siihen mitään erikoistaitoja vaadita.
Ongelma on siinä että pitäisi tutustua vieraaseen ihmiseen eikä se ole helppoa sosiaalisesta fobiasta kärsivälle! Ihme vähättelyä! 🤦🏻
Niin, harva asia on elämässä heppoa. Ja tuo on vieläpä sieltä helpoimmasta päästä, menee esim. baariin niin miehiä tulee kyllä juttusille. Ei vaadi kummoisiakaan taitoja tai uskaltamista itseltä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole helppo. Ongelma on siinä ettei baariin uskalla mennä. Jo pelkkä kotoa lähteminen on hankalaa!
Niin ehkä sulle on helppoa kun et kärsi sosiaalisesta fobiasta!Ottaa alkoholia tai rauhoittavaa, niin kyllä kuule onnistuu. Eikä siellä baarissa jatkuvasti tarvi ravata.Tämä ylidramatisointi on naurettavaa.
No mulle ei alkoholi auta eikä tämä ole ylidramatisointia. Kerron vaan kokemuksesta. Itse olet naurettava.
No rauhoittavat kyllä tepsii - ai niin, mutta kuten kaikki elämässä, myös avun hakeminen on liian ahDisTavAa. :( On noloa lähteä sanomaan toista keskustelijaa naurettavaksi. Mutta antaa mennä kun varmasti tunnet itsesi oikein vahvaksi ja rohkeaksi uhiteltuasi täällä, oikeassa elämässähän et uskaltaisi edes puhua. :D
Jos ei rauhoittavia pysty hakemaan niin ei ahdista/jännitä tarpeeksi. Ihan naurettavan kuuloinen selitys. T. Rauhoittavien käyttäjä
Alue: Aihe vapaa
Provo!