Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkoista k_e_it_ti_ö_p_s_yk_olog_iaa ja v_ä_hät_telyä tämäkin ketju täynnä. Surullista, että joidenkin pitää päästä vain ö_y_höt_täm_ään.
Melkoista lumihiutalesyndroomaa ja todellisuudesta vieraantumista tämäkin ketju täynnä.
Kyllä tuo empatian täydellinen puute ja kyvyttömyys ymmärtää muiden tuntemuksia on jotain paljon surullisempaa. Sosiaalisten tilanteiden pelko ja siitä joidenkin kohdalla aiheutuva työkyvyttömyys on todellinen tila. Mikä siinä tarkkaan ottaen on todellisuudesta vieraantumista?
Siinä ei paljoa empatiat ja kauniit sanat auta, jos yhä useampi jää työelämästä pois mt-syistä ja verorahat alkavat ehtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ottaisit vastuun omasta elämästä etkä valittaisi.. Monilla asiat paljon huonommin eivätkä kitise
Tällaisena vanhempana sosiaalisena foobikkona voin sanoa että monilla ei ole asiat huonommin kuin minulla. En ole saanut elämältä tarvitsemiani asioita. Se voi todella pilata kaiken. Et olisi voinut enää rumemmin ja ymmärtämättömämmin kommentoida.
Suosittelisin ap:lle äänikeräilyä. Siinä toisten kanssa sosialisoimista ei välttämättä tarvitse harjoittaa ollenkaan ja työnantajakin tykkää, jos keräilijä keskittyy työhönsä eikä rupatteluun.
Nyt hoitoon mars! Tuosta pääsee kyllä ihan jopa eroon kun vaan saat apua. Ongelman luonteeseen kuuluu se, että se pahenee ja valtaa lisää alaa ellet saa ammattiapua.
Itse olin pahimmillaan niin huonossa kunnossa etten pystynyt käydä edes ruokakaupassa vaikka oli kauhea nälkä.
Sitten hain apua ja kävin 3 vuotta psykoterapiassa. Opiskelin KTM:ksi ja nykyään olen taloushallinnossa päällikkönä ja teen paljon itsenäistä työtä talousanalyysin ja raportoinnin muodossa, mutta toki myös tiimityöt, kokoukset yms kuuluvat tehtäviin. Myös esimies olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miks tuhlaat yhteiskunnan rahoi opiskeluun jos et ees aio tolle alalle?
Ammatkorkea koulu ja YLIOPISTO OPISKELIJAT, KUin LUKIOTA KÄYVÄT ,maksavat opiskelusa itse! Valtiolta opinto lainat ,jos eivät saa keikka työ opiskelun lisäksi. Joten valmistuneena repussa on vuosien opinto velat maksettavana.Kaikilla ei vanhempia maksaman ne opiskelut!Hieman kunnioitusta.Eivät jää sossun,kelan luukulle,eli kotiin makaamaan ja nostaa yhteiskunnan tukia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neurologisista poikkeavuuksista huolimatta aivot ovat plastiset ja on mahdollista opetella toimintatapoja, jotka mahdollistavat sopeutumisen normaaliin elämään. Tämä sinnikkäästi eteenpäin porskuttaminen sen sijaan, että heittäytyisi täysin toimintakyvyttömäksi, on kyllä juuri asennekysymys.
Luepa uudestaan tämä ketju ajatuksella.
Käytät sanoja kuten sinnikkäästi eteenpäin porskuttaminen (nentit) tai toimintakyvyttömäksi heittäytyminen (ap ja muut esim autismin kirjolla). Huomaatko itse että teet aika äkkinäisiä päätelmiä toisten sinnikkyyden tai asenteen puutteesta? Vaikka ap saattaa olla sinnikkäämpi kuin sinä.
Sinnikäs ei olisi lopettanut töitä.
Mikäs siinä jos se olisi vain henkisellä puolella pysyvä paha tunne, siihenhän voisi totutella ja pikku hiljaa hallita, mutta minulla fyysiset oireet on niin kovat että henki salpaantuu, puhe ei kulje ja koko vartalo tärisee niin että on päästävä heti pois. Nuo oireet ei lievene vuosikymmentenkään aikana vaan ne on ja pysyy. Jolla ei niitä oireita ole, ei ilmeisestikään voi kuvitella eikä uskoa että joillakin on. Vertaisin noiden oireiden kanssa työssä oloa yhtä hankalaksi kuin kovien kipujen kanssa olemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluaikoina oli tuollaista mutta myöhemmin olen päässyt ns tilanteiden herraksi. Tuossa on se ikävä kierre että mitä enemmän ongelmaa yrittää peitellä sen pahempi mörkö siitä syntyy.
Asia pitäisi uskaltaa ottaa esille mikä ei ole helppoa ja kertoa mikä on tilanne. Itsellä oli suuri helpotus kun aloin sanoa ennen esiintymisiä että jännittää ja ahdistaa ihan sikana mutta yritän luovia tämän läpi.
Kannattaa selvittää syyt nuille peloille, jos tuossa iässä alkaa jo oleen hankalaa, se tulee oleen hankalempaa myöhemmin jos ei hoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa selvittää syyt nuille peloille, jos tuossa iässä alkaa jo oleen hankalaa, se tulee oleen hankalempaa myöhemmin jos ei hoida.
Syitä ei taida tietää edes psyk ammattilaiset.
Minä olin ei-toivottu lapsi ja kohtelu kotona sen mukaista.
Minä pääsin TK eläkkeelle juuri sosiaalisen tilanteen pelon takia. Nyt elämä hymyilee. M 38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähes sama tarina kuin ap:lla. "Porskuteltu" on sinnikkäästi työelämässä keski-ikään, mutta ongelmat ovat vain kasautuneet. Eivät suinkaan helpottaneet näillä siedätyshoidoilla ja pakkososiaalistamisilla. Joita mieluiten tyrkyttävät ihmiset, jotka eivät itse mistään kärsi. Taitavat olla juuri niitä entisiä koulukiusaajia. Sama julma luonne sofistikoidumpana aikuisversiona. Onko empatiakyky pahiten hukassa näillä yhteiskunnan ihannenenteillä? No mutta minäpä jatkan porskuttelua helvettiin lumihiutaleena ja muodikkaan erityisherkkänä autisminkirjolla.
En usko yhtään "taistele tai pakene"- hömppään tässä sairaudessa. Minä menen heti sellaiseen paniikkiin etten pystyisi kumpaankaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:lle mallia tästä?
Mä joka päivä töitä teen
Joka ainoa aamu seitsemäksi meen...
Oon tehnyt sekä erittäin sosiaalisia että epäsosiaalisia töitä ja kaikkea siltä väliltä. Ennen olo oli aivan hirveä, väkisin pakotin itseni jaksamaan. Sitten kävin traumaterapian, jossa rakensin perusturvallisuutta sekä kehitin omanarvontuntoa ja itseluottamusta. Terapiasta oli valtava apu. Edelleen välillä ahdistaa ja tulee suuriakin pelkoja, mutta nyt osaan olla ja toimia vaikeidenkin tuntemusten kanssa. Sos. tilanteet eivät enää ole maailmanlopun kysymyksiä, ne menevät, miten menevät, ja kunhan niistä jotenkin selviän, se riittää. Tiedän olevani ihan OK ihminen, vaikken niin haka sos. tilanteissa olekaan.
Laulaen työtäs tee
Ain laulaen työtäs tee
Vie nauruun suusi
niin kuin ukko
kuukin taivallaan
Ain riemuin hyräile
Käy työsi lomaan
lepoon somaan
laulain, iloiten
Kun puuhaa paljon on,
voit olla huoleton
Jos saatat tehdä työsi,
laulain aamuin, illoin
päivin, öin
Tähän ikään tullessasi huomaat että
Tarvitset asioita joita työ mahdollistaa
Tähän ikään tullessasi huomaat että
Tarvitset asioita joita työ tarjoaa
Autoa ja asuntoa, arvostusta, asemaa
Olet olemassa kun ajattelet työtä
Näkyvyyttä, jännitystä, haasteita ja turvaa
On elämäsi täysi kun työtä tehdä saat
Ajattele työtä enemmän kuin itseäsi
Anna sille aikaa ja suhde syvenee
Olkaa samaa mieltä, uskaltakaa riidellä myös
Luottamus on lahja käärittynä rohkeuteen
Tutkija tai siivooja. Menestyvä kirjailija.
Vierailija kirjoitti:
Oon tehnyt sekä erittäin sosiaalisia että epäsosiaalisia töitä ja kaikkea siltä väliltä. Ennen olo oli aivan hirveä, väkisin pakotin itseni jaksamaan. Sitten kävin traumaterapian, jossa rakensin perusturvallisuutta sekä kehitin omanarvontuntoa ja itseluottamusta. Terapiasta oli valtava apu. Edelleen välillä ahdistaa ja tulee suuriakin pelkoja, mutta nyt osaan olla ja toimia vaikeidenkin tuntemusten kanssa. Sos. tilanteet eivät enää ole maailmanlopun kysymyksiä, ne menevät, miten menevät, ja kunhan niistä jotenkin selviän, se riittää. Tiedän olevani ihan OK ihminen, vaikken niin haka sos. tilanteissa olekaan.
Kiitos tästä kommentista, antoi hirveästi voimaa itselle! Tuo hyväksyminen ja asenne, että menee miten menee, kuhan en välttele tärkeitä tilanteita, niin riittää jo. Itsemyötätunto❤️ Itse ajattelen myös etten ainakaan itse hylkää itseäni vaan kiitän jo siitä, että uskalsin mennä ja toimia sos. tilanteissa.
Ihan kamala sana tuo "porskuttaminen"