Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liike on lääke :) Lenkki rentouttaa!
Oletko tosissasi?
Joskus se voi olla aika pienestäkin kiinni :)
Jepulis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kokeillut meditointiharjoituksia? Paransi ainakin omat pelkoni :)
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut meditointiharjoituksia? Paransi ainakin omat pelkoni :)
Vahva suositus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut meditointiharjoituksia? Paransi ainakin omat pelkoni :)
Vahva suositus.
Mihin tämän vaikutus perustuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut meditointiharjoituksia? Paransi ainakin omat pelkoni :)
Vahva suositus.
Mihin tämän vaikutus perustuu?
Siihen, että ahdistavat ajatukset pyritään hyväksymään tietoisesti ilman häpeää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mita ihmeen metsalaisia suomalaiset ovat etta kanssaihmisia noin pelataan?
Eiko koulussa opeteta olemaan muiden kanssa? Ei minua ainakaan ole kukaan koskaan purrut tai lyonyt.
Juu jännä juttu... Eihän tän asiallisen keskustelun ja empatian määrän jälkeen voi siis mitenkään ymmärtää, että kanssaihmisiä pelätään? Tässä vielä koonti keskustelun annista:
"Älä viitsi sepittää tekosyitä."
"Miks tuhlaat yhteiskunnan rahoi opiskeluun jos et ees aio tolle alalle?"
"Ottaisit vastuun omasta elämästä etkä valittaisi.. Monilla asiat paljon huonommin eivätkä kitise"
"Niin, no... Elämä ei oo aina kivaa."
"Melkoista lumihiutalesyndroomaa ja todellisuudesta vieraantumista tämäkin ketju täynnä."
"Miksi luulet olevasi jotenkin etuoikeutettu??? +"
"Se on se Z-sukupolvi 🙄"
"Vai että parikymppinen? Kuulostaa kyllä enemmän uhmaikäiseltä, "mä en haluu" jne."
Surullista, pinnalliseen ymmärrykseen jäävää ja täysin empatiakyvytöntä kommentointia aikuisilta ihmisiltä. Tai sitten yksittäiseltä trollilta.. Molempi pahempi, koska on seurauksista piittaamatonta ja törkeää tulla möyhäämään tällaiseen ketjuun omia antipatioitaan, oli se sitten ymmärtämättömyyttään tai hölmöyttään. Edistätte tuolla käytöksellä korkeintaan sitä, että sosiaalisia pelkoja esiintyy jatkossakin, mitään muuta ette keskusteluun tuoneet.
Mielenterveydenhäiriöt ovat alkuperältään psykologisia, kyllä, mutta se että jokin on psykologista ei tarkoita sitä että se tapahtuisi tyhjiössä irrallaan muusta kehosta. Mielen toiminta tapahtuu sekin psykofyysisessä todellisuudessa: mieli vaikuttaa hermoston kautta fyysisiin toimintoihin ja aiheuttaa näin myös fyysisiä oireita. Erilaiset mielenterveyden ongelmat voivat johtaa moniin psykofyysisiin tai kokonaan fyysisiin oireisiin ja johtaa jopa toimintakyvyn menettämiseen. Jos ette usko, suosittelisin sivistämään itseänne ettei tule sitten yllätyksenä, jos sattuu vaikka itse tai läheinen sairastumaan joskus.
"Siinä ei paljoa empatiat ja kauniit sanat auta, jos yhä useampi jää työelämästä pois mt-syistä ja verorahat alkavat ehtyä."
Väärin. Nimenomaan tuki, terapia ja inhimillisyys auttaa mielenterveysongelmiin. Ei palstalla hölmöily.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ihmiset eivät ymmärrä mitä Sosiaalisten tilanteiden pelko on. Se on sairaus, diagnoosi (ICD-10-luokittelussa F40.1).
Nämä ketkä huutelevat, että pitää vain porskuttaa, eivät itse selviytyisi yhtään sen paremmin jos kärsisivät kyseisestä ongelmasta.
Sos. til. pelko on itse asiassa todella vaikea ongelma. Sitä ei ymmärrä jos ei ole omakohtaista kokemusta.
Parhaimmillaan sen kanssa pystyy kuitenkin elämään, ja käymään töissäkin. Mutta kaikki ei työhön kykene.
Ihmisiltä puuttuu nykyään myös kyky asettua toisen asemaan ja roolileikkeihin. Ei auta kuvailla hiekkaa tai sementtiä suussa tai pussia päässä tai kuvailla jäätymistä tai käsien tärinää tai muuta oiretta. Ihmiset luulevat, että jännittävä voi valita ihan helposti, että nyt esiintyminen sujuu hyvin ja käsien tärinä lakkaa kun päättää vaan niin. Se on kyllä harmi, että moni älykäs ihminen menee lukkoon muiden ihmisten takia, eikä saa potentiaaliaan esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rohkeasti vain jännittäviin tilanteisiin, niin totut. Ei kukaan ole seppä syntyessään :)
Vierailija kirjoitti:
Rohkeasti vain jännittäviin tilanteisiin, niin totut. Ei kukaan ole seppä syntyessään :)
Tämä!!! Miksi aina suositellaan kallista terapiaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rohkeasti vain jännittäviin tilanteisiin, niin totut. Ei kukaan ole seppä syntyessään :)
Tämä!!! Miksi aina suositellaan kallista terapiaa?
Etenkin, jos muut joutuvat maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rohkeasti vain jännittäviin tilanteisiin, niin totut. Ei kukaan ole seppä syntyessään :)
Tämä!!! Miksi aina suositellaan kallista terapiaa?
Etenkin, jos muut joutuvat maksamaan.
Ja monesti tuloksia tulee toooodella hitaasti. Maksut ehtivät kohota tähtitieteellisiin lukemiin, onko välttämättä hinnan arvoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rohkeasti vain jännittäviin tilanteisiin, niin totut. Ei kukaan ole seppä syntyessään :)
Tämä!!! Miksi aina suositellaan kallista terapiaa?
Etenkin, jos muut joutuvat maksamaan.
Ja monesti tuloksia tulee toooodella hitaasti. Maksut ehtivät kohota tähtitieteellisiin lukemiin, onko välttämättä hinnan arvoista?
Juuri näin, yhteisten varojen käyttö tulisi olla todella tarkasti punnittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rohkeasti vain jännittäviin tilanteisiin, niin totut. Ei kukaan ole seppä syntyessään :)
Tämä!!! Miksi aina suositellaan kallista terapiaa?
Etenkin, jos muut joutuvat maksamaan.
Ja monesti tuloksia tulee toooodella hitaasti. Maksut ehtivät kohota tähtitieteellisiin lukemiin, onko välttämättä hinnan arvoista?
Juuri näin, yhteisten varojen käyttö tulisi olla todella tarkasti punnittua.
Kyllä se muutaman vuoden tuettu terapia taitaa kuitenkin tulla yhteiskunnalle halvemmaksi kuin mahdollisesti koko eliniän pituinen työkyvyttömyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rohkeasti vain jännittäviin tilanteisiin, niin totut. Ei kukaan ole seppä syntyessään :)
Tämä!!! Miksi aina suositellaan kallista terapiaa?
Etenkin, jos muut joutuvat maksamaan.
Ja monesti tuloksia tulee toooodella hitaasti. Maksut ehtivät kohota tähtitieteellisiin lukemiin, onko välttämättä hinnan arvoista?
Juuri näin, yhteisten varojen käyttö tulisi olla todella tarkasti punnittua.
Tämä kun ymmärrettäisiin myös politiikassa...
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys voi tehdä joskus ihmeitä.
Voi valitettavasti myös pahentaa asioita..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys voi tehdä joskus ihmeitä.
Voi valitettavasti myös pahentaa asioita..
Mielestäni kannattava riski, jos vaihtoehtona on, että elämä jää elämättä.
Vierailija kirjoitti:
Käytin vaikeimpina hetkinä rauhoittavia tilannekohtaisesti. Pikkuhiljaa aloin altistamaan itseäni tilanteille, joita jännitin/ pelkäsin. Tavallaan minulla oli rooli, jota esitin töissä.
Itse en voinut työnkuvani takia käyttää rauhoittavia lääkkeitä, mutta roolia totta totisesti vedin.
Ei sitä kuitenkaan loputtomiin jaksanut ja 15 vuoden työuran jälkeen aloin muistuttamaan elävää kuollutta.
En jaksanut enää vapaa-ajalla tehdä mitään muuta kuin nukkua. Elämänilo oli täysin kateissa.
Nyt olen ollut poissa työelämästä ja elämänlaatuni on huomattavasti parempi, vaikka taloudellisesti tietysti onkin huomattavasti tiukempaa. En kuitenkaan enää vaihtaisi kuin pakottamalla takaisin vanhaan elämääni, joka erittäin todennäköisesti veisi minut ennenaikaisesti hautaan esimerkiksi alkoholin suurkulutuksen takia.
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksen syvällä rintaäänellä, tässä vinkit teille sosiaalisissa tilanteissa ahdistuville:
1. Hakekaa lääkkeet lääkäristä erityisen ahdistavia tilanteita varten.
2. Purkaa hammasta duunissa ja siedättäkää itseänne.
3. Huolehtikaa palautumisesta.
4. Hankkikaa elämään tarpeeksi sisältöä, älkää eläkö omissa maailmoissanne.Kyllä se siitä helpottaa.
Neuvosi toimivuus riippuu aika vahvasti sosiaalisten tilanteiden pelon / ahdistuneisuuden asteesta.
Jos pelon aste on luokkaa, että sen saa hallintaan propral+mielialalääke+altistaminen yhdistelmällä vaiheittain niin homma toimii ja oireet helpottavat ajan kanssa.
Itse tein juuri kuten kehotit viestissäsi, purin hammasta ja sinnittelin vuosikausia työelämässä ja muutoin. Helpotusta ei tullut, vaan jatkuva altistaminen ja sen myötä stressitilassa eläminen sai minut vain oireilemaan entistä enemmän. Olin lopulta kuin äärimmilleen venytetty viulun kieli, valmis katkeamaan niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Ilmeisesti siis altistus auttaa taudin lievempään muotoon, mutta vakavassa muodossa se vain pahentaa oireilua.
Jos 5min kauppakäynti tai lyhyt viranomaiset asiointi syö päivän henkiset voimavarasi, voinet kuvitella mitä rääkkiä on sinnitellä ihmisten parissa työpaikalla 8h päivästä toiseen palavereineen, työmatkoineen yms + päälle tietysti vielä "normaali" työnkuvan aiheuttama kiire ja stressi. Sitä on yksinkertaisesti pidemmän päälle mahdotonta kestää.
T. Yritetty todellakin on
Alue: Aihe vapaa
Joskus se voi olla aika pienestäkin kiinni :)