Jokaikinen lapseton kaveri jäänyt.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:11"]

Miten mä en ole törmännyt tuollaiseen? Mulla on useita lapsettomia ystäviä, paras ystävänikin on edelleen lapseton, vaikka ollaan kohta nelikymppisiä. Tavataan edelleen ja vietetään aikaa yhdessä, onpa hän ollut muknan mun perheen lomareissuillakin, viettänyt joulua meillä jne. Samaten muiden lapsettomien ystävien kanssa on jutut jatkuneet.

[/quote]

Sinulla on käynyt tuuri? Tai sitten elämä oli erilaista 10-20vuotta sitten. Silloin ei ollut ainakaan av-palstaa ja somea. 

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:58"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:11"]

Miten mä en ole törmännyt tuollaiseen? Mulla on useita lapsettomia ystäviä, paras ystävänikin on edelleen lapseton, vaikka ollaan kohta nelikymppisiä. Tavataan edelleen ja vietetään aikaa yhdessä, onpa hän ollut muknan mun perheen lomareissuillakin, viettänyt joulua meillä jne. Samaten muiden lapsettomien ystävien kanssa on jutut jatkuneet.

[/quote]

Sinulla on käynyt tuuri? Tai sitten elämä oli erilaista 10-20vuotta sitten. Silloin ei ollut ainakaan av-palstaa ja somea. 

[/quote]Mitä tekemistä somella ja 10v takaisilla asioilla tän kanssa on? Mulla on kolmas lapsi syntymässä tänä keväänä ja ihan meinasin saman kaveripiirin pitää kuin edellistenkin kanssa. Eikä kaikki ystävät ole edes lapsuudesta, on niitä ihan viime vuosiltakin tullut.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:58"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:11"]

Miten mä en ole törmännyt tuollaiseen? Mulla on useita lapsettomia ystäviä, paras ystävänikin on edelleen lapseton, vaikka ollaan kohta nelikymppisiä. Tavataan edelleen ja vietetään aikaa yhdessä, onpa hän ollut muknan mun perheen lomareissuillakin, viettänyt joulua meillä jne. Samaten muiden lapsettomien ystävien kanssa on jutut jatkuneet.

[/quote]

Sinulla on käynyt tuuri? Tai sitten elämä oli erilaista 10-20vuotta sitten. Silloin ei ollut ainakaan av-palstaa ja somea. 

[/quote]

Totta.. Se on jotenkin "jännä juttu" että netissä keretään roikkua tunti tolkulla joka päivä, mutta ei mennä 20min matkan päähän kahville. Enkä tarkoita lapsiperheitä tai veloja. Vaan ihan ylipäätään.

Ihmiset laiskistuu, kun kaikki on nykyisin liian helppoa, etenkin tämä koneella istuminen.. Siivoamiselle yms on aina tekosyy "en oo kerenny" mutta netissä keretään roikkua kyllä.. Näin myös allekirjoittanut.. Ikävä kyllä.. Piti vain hetki olla, niin oon ollut 2 tuntia.. Hups.. :(

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 10:44"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 10:26"]

Lukekaa Joukolatar-blogia, niin näettä, kuinka sosiaalista lapsiperheen arki on. Ei se ole mitään kotona nyhväämistä.

Minulla on sekä lapsellisia että lapsettomia ystäviä. Jo vuosia on ollut tapana tavata heitä erilaisilla kokoonpanoilla lauantaina aamiaisella/brunssilla. Minun ja muiden lapsellisten kaverieni miehille lauantaiaamut ovat isä-lapsi laatuaikaa. Meillä käyvät usein uimassa tai ajavat Nuuksioon, jossa ihmettelevät luontoa ja syövät eväitä tulilla.

[/quote]Juuri näin. On vapauttavaa lukea blogia, jossa äiti saa hyvällä omallatunnolla nauttia elämästä.

[/quote]

Ohis, mutta tämä on hyvä kuulla. Kirjoitan blogia jonka aihe ei ole lapset tai äitiys, mutta teksteistä se käy kuitenkin ilmi. Monesti jätän raportoimatta kivoista asioista, joita olen tehnyt, kun pelkään että minut tuomitaan holtittomaksi heitteillejättäjäksi tai sellaiseksi joka vie lapset joka viikko mummolaan ja lähtee itse "radalle".

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 16:39"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 10:44"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 10:26"]

Lukekaa Joukolatar-blogia, niin näettä, kuinka sosiaalista lapsiperheen arki on. Ei se ole mitään kotona nyhväämistä.

Minulla on sekä lapsellisia että lapsettomia ystäviä. Jo vuosia on ollut tapana tavata heitä erilaisilla kokoonpanoilla lauantaina aamiaisella/brunssilla. Minun ja muiden lapsellisten kaverieni miehille lauantaiaamut ovat isä-lapsi laatuaikaa. Meillä käyvät usein uimassa tai ajavat Nuuksioon, jossa ihmettelevät luontoa ja syövät eväitä tulilla.

[/quote]Juuri näin. On vapauttavaa lukea blogia, jossa äiti saa hyvällä omallatunnolla nauttia elämästä.

[/quote]

Ohis, mutta tämä on hyvä kuulla. Kirjoitan blogia jonka aihe ei ole lapset tai äitiys, mutta teksteistä se käy kuitenkin ilmi. Monesti jätän raportoimatta kivoista asioista, joita olen tehnyt, kun pelkään että minut tuomitaan holtittomaksi heitteillejättäjäksi tai sellaiseksi joka vie lapset joka viikko mummolaan ja lähtee itse "radalle".

[/quote]

Tämä on kyllä jotenkin absurdia.. Että miksi on ok, että miehet/isät harrastaa jotain. Mutta kun äiti tekee jotain ilman lapsia, niin sitä paheksutaan. Omasta mielestä on ok, että tekee jotain myös ilman lapsia. On myös ok, että koko perhe matkustelee yms. Miksi tästäkin tehdään joku ongelma? En ymmärrä?

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 17:03"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 16:39"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 10:44"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 10:26"]

Lukekaa Joukolatar-blogia, niin näettä, kuinka sosiaalista lapsiperheen arki on. Ei se ole mitään kotona nyhväämistä.

Minulla on sekä lapsellisia että lapsettomia ystäviä. Jo vuosia on ollut tapana tavata heitä erilaisilla kokoonpanoilla lauantaina aamiaisella/brunssilla. Minun ja muiden lapsellisten kaverieni miehille lauantaiaamut ovat isä-lapsi laatuaikaa. Meillä käyvät usein uimassa tai ajavat Nuuksioon, jossa ihmettelevät luontoa ja syövät eväitä tulilla.

[/quote]Juuri näin. On vapauttavaa lukea blogia, jossa äiti saa hyvällä omallatunnolla nauttia elämästä.

[/quote]

Ohis, mutta tämä on hyvä kuulla. Kirjoitan blogia jonka aihe ei ole lapset tai äitiys, mutta teksteistä se käy kuitenkin ilmi. Monesti jätän raportoimatta kivoista asioista, joita olen tehnyt, kun pelkään että minut tuomitaan holtittomaksi heitteillejättäjäksi tai sellaiseksi joka vie lapset joka viikko mummolaan ja lähtee itse "radalle".

[/quote]

Tämä on kyllä jotenkin absurdia.. Että miksi on ok, että miehet/isät harrastaa jotain. Mutta kun äiti tekee jotain ilman lapsia, niin sitä paheksutaan. Omasta mielestä on ok, että tekee jotain myös ilman lapsia. On myös ok, että koko perhe matkustelee yms. Miksi tästäkin tehdään joku ongelma? En ymmärrä?

[/quote]

Äideiltä odotetaan että lapsen syntyessä elämä muuttuu täysin lapsikeskeiseksi ja omat mielenkiinnonkohteet jäävät. Harmi että sillä menolla jäävät kaveritkin (kuten tästä ketjusta huomaa) mutta näin on äidin vaan tehtävä. Muuten saa pelätä sitä kuuluisaa lasu-ilmoitusta ja huostaanottoa kun kävi kerran jumpassa ilman jennicajassicaa (tai jos jätti lapsen heitteille salin lapsiparkkiin). 

Se on kuulkaa joko tai. Elämä tai äitiys. Molempia ei voi saada.

ei ole jäänyt omat mielenkiinnon kohteet, salille palaan kun nuorin täyttää 3kk. Golfia aion pelata jatkossakin aina kun vaan mahdollista ja baariinkin voin kaveriporukalla mennä kun siltä tuntuu. Ehkäpä mulla on kaverit juuri tästä syystä säilyneet, kun elämä ei ole muuttunut pelkäksi "meidänainonkakkaolitänäänlöysää"-äidiksi.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 17:17"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 17:03"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 16:39"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 10:44"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 10:26"]

Lukekaa Joukolatar-blogia, niin näettä, kuinka sosiaalista lapsiperheen arki on. Ei se ole mitään kotona nyhväämistä.

Minulla on sekä lapsellisia että lapsettomia ystäviä. Jo vuosia on ollut tapana tavata heitä erilaisilla kokoonpanoilla lauantaina aamiaisella/brunssilla. Minun ja muiden lapsellisten kaverieni miehille lauantaiaamut ovat isä-lapsi laatuaikaa. Meillä käyvät usein uimassa tai ajavat Nuuksioon, jossa ihmettelevät luontoa ja syövät eväitä tulilla.

[/quote]Juuri näin. On vapauttavaa lukea blogia, jossa äiti saa hyvällä omallatunnolla nauttia elämästä.

[/quote]

Ohis, mutta tämä on hyvä kuulla. Kirjoitan blogia jonka aihe ei ole lapset tai äitiys, mutta teksteistä se käy kuitenkin ilmi. Monesti jätän raportoimatta kivoista asioista, joita olen tehnyt, kun pelkään että minut tuomitaan holtittomaksi heitteillejättäjäksi tai sellaiseksi joka vie lapset joka viikko mummolaan ja lähtee itse "radalle".

[/quote]

Tämä on kyllä jotenkin absurdia.. Että miksi on ok, että miehet/isät harrastaa jotain. Mutta kun äiti tekee jotain ilman lapsia, niin sitä paheksutaan. Omasta mielestä on ok, että tekee jotain myös ilman lapsia. On myös ok, että koko perhe matkustelee yms. Miksi tästäkin tehdään joku ongelma? En ymmärrä?

[/quote]

Äideiltä odotetaan että lapsen syntyessä elämä muuttuu täysin lapsikeskeiseksi ja omat mielenkiinnonkohteet jäävät. Harmi että sillä menolla jäävät kaveritkin (kuten tästä ketjusta huomaa) mutta näin on äidin vaan tehtävä. Muuten saa pelätä sitä kuuluisaa lasu-ilmoitusta ja huostaanottoa kun kävi kerran jumpassa ilman jennicajassicaa (tai jos jätti lapsen heitteille salin lapsiparkkiin). 

Se on kuulkaa joko tai. Elämä tai äitiys. Molempia ei voi saada.

[/quote]

Höpö höpö. Missä ihmeen piireissä te kuljette. Itse tunnen paljon naisia, joilla on lapsia ja harrastavat aktiivisesti jotain omaa. Kuljetaan porukoilla kisareissuissa ja muutenkin tavataan jopa pitkien matkojen päästä. Eikä kukaan ole koskaan tuominnut tai sanonut mitään.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:31"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:30"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:28"] Minä en jaksa pitää lapsettomana lapsellisen yhteyttä kun sen kaverin mukana tulee aina se lisälasti joka kuolaa, kakkaa ja huutaa. En vain siedä muiden ihmisten lapsia ja yritä siinä jutella jotain henkeviä tms kun lapsi vie huomion jatkuvasti pois [/quote] Vaikutat kyllä tosi henkevältä tyypiltä. [/quote] Sattuuko kun joku ei pidä sitä sinun rakkaudenhedelmääsi parhaimpana asiana maailmassa?

[/quote]

Ahhahhahahah! Tällaisen frendin menetys on kyllä enemmän kuin onnenpotku sille "menettäjälle".

Jos on niin alkeellisella kehitystasolla, ettei tajua sitä, että toisen lapsi on hänen huollettavanaan eikä siitä mihinkään poistu, mutta äidiksi tullut on sama ihminen kuin ennenkin, niin on kyllä oikeasti henkevä. Vähän sama, kuin dissaisi näkyvästi toisen puolisoa tai äitiä tms. toiselle rakasta henkilöä. Mutta ei siltikään sama, koska lapsen vaatima huolenpito ja rakkaus lasta kohtaan peittoaa normaalisti kaiken muun. 

Tuollainen "ystävä" kärsii ennen kaikkea mustasukkaisuudesta, mutta myös sietämättömästä lapsellisuudesta ja empatiakyvyttömyydestä. Todellinen ystävä osaa tai ainakin yrittää iloita kaverin äidiksi tulemisesta ja tulee toimeen kaverin lapsen kanssa, parhaimmillaan jopa auttaa kaveria lapsen/lasten hoitamisessa. Kaveri, joka kannattaa dumpata taas on niin täynnä omaa napaansa, että marisee kaverin lapsen läsnäolosta ja valittaa kuinka kaveri on muuttunut ja parhaassa tapauksessa yrittää syyllistää menettämästään huomiosta "ystävää". 

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:16"]

Se ihminen kertoo sulle elämästään joka sillä hetkellä on niitä vaippoja, nukutusta ja sosekeittoja. Jos ei hänen asiansa sua enää kiinnosta niin sittenhän se on parasta lopettaa kaveruus, ystävyyttähän tuo ei ole ilmeisesti ikinä ollutkaan. Itselläni ei ole lapsia eikä tulekaan, mutta välit kahteen lapsia hankkineeseen ystävään ovat säilyneet. Ei ne munkaan jutut varmaan aina niin kiinnostavia oo, mutta jaksavat hekin kuunnella mua joten miksen minäkin heitä.

[/quote]

Se on voinut olla todella hyvääkin ystävyyttä aikoinaan, mutta ihmiset muuttuvat ja ajautuvat erilleen, kun yhteisiä asioita ei enää löydy. Se ei tarkoita etteikö joskus olisi oltu toisille todella tärkeitä ystäviä, kun oltiin vielä samanlaisia ihmisiä ja ymmärrettiin toista. Ystävyys ei ole mikään ikuinen, pyhä liitto, joka kestää kaiken, eihän parisuhteidenkaan oleteta kestävän aina koko elämää.

No jos kuulut siihen kastiin, keiden fb-päivitykset sekä valokuvat käsittelevät ainoastaan epäsöpöjä pentujaan, kyllä, olet muuttunut hyvin tylsäksi tyypiksi. Meitä kiinnostaisi mitä sinulle kuuluu, mitä sinä ajattelet, teet ITSE, mitä sinä tunnet. Mihin olet kadottanut itsesi?

Minun ystävälläni on myös kaksi pientä lasta ja olen säännöllisesti häntä edelleen tavannut. Käynyt hänen perheensä luona töiden jälkeen kahvilla ja lasten synttäreillä. Todella harvoin ollaan nähty ilman lapsia kaupungilla, mikä on kyllä aivan ymmärrettävää hänen elämäntilanteessaan.

Ystävä on rakas, mutta aina, kun olemme hänen kotonaan (eli melkeinpä aina), ei ehditä oikein keskustella mistään. Ei, vaikka olisin siellä kolmekin tuntia. Lapsilla on vuorotellen koko ajan jotakin asiaa, ne pitää ruokkia, sitten pitää keittää kahvit ja lasten pitää myös saada keksiä ja pullaa, sitten on iltapesu ja voisinko minä vielä jäädä ja odottaa, että lapset menevät nukkumaan niin sitten voidaan keskustella. Mutta kuiskaten. Ja nukuttamisessa kestää ja kestää. Huoh. Kuten sanoin niin ystävä on ihana, en tällaista showta kyllä muuten jaksaisi katsella ja kuunnella. Jokaisen vierailun jälkeen keksin aina lisää syitä, miksi lykätä omaa lasten hankintaa.

Pointtina oli, että ystävän on oltava todella tärkeä, jotta moni viitsii vapaailtojaan tällaiseen uhrata. Varsinkin jos töissä on kiire ja stressiä ja kaipaisi rauhallista illanviettoa ja juttuseuraa.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:57"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:31"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:30"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:28"]

Minä en jaksa pitää lapsettomana lapsellisen yhteyttä kun sen kaverin mukana tulee aina se lisälasti joka kuolaa, kakkaa ja huutaa. En vain siedä muiden ihmisten lapsia ja yritä siinä jutella jotain henkeviä tms kun lapsi vie huomion jatkuvasti pois

[/quote]

Vaikutat kyllä tosi henkevältä tyypiltä.
[/quote]

Sattuuko kun joku ei pidä sitä sinun rakkaudenhedelmääsi parhaimpana asiana maailmassa?
[/quote]Sattuuko sua se että koko maailma ei pyöri SUN aikuisen ihmisen navan ympärillä 24/7? Velat ootte oksettavia ja tasan just maineenne veroisen itsekkäitä.
[/quote] Katso peukutukset !. Nyt äityli nukkumaan, että jaksat taas olla olemassa pelkästään lapsiasi varten huomenna 24/7 !!

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 19:55"]

Toivottavasti en loukkaa ketään, mutta onkohan se joillakin niin että lasten myötä, ainakin alkuvaiheessa?, elämänlaatu heikkenee niin paljon stressin takia että sitä pitää kompensoida tuomalla kaikki muu alas. Tai väheksymällä muita ja eri elämäntyylejä, koska kaipaa sitä itsekin, mutta yrittää todistella itselleen että on paljon "aikuisempi" kun ei osallistu elämästä nauttimiseen niin paljoa.

[/quote]

Siitä se varmaan johtuu, aika surullista kylläkin, jos syynä kaikkien jatkuvaan haukkumiseen ja itsensä jatkuvaan ylentämiseen muita alentamalla on oma kamala elämä :/

Olen niin samaa mieltä 88 kans!

Itseä ärsyttää kun kaveri äiti tekee itse omasta äitiydestään suuren numeron ja "ongelman". Lapsia käytetään aina tekosyynä sille ettei voi tehdä (haluta tehdä?) jotain. "Sinulla/sillä on niin helppoa kun ei ole lasta/lapsia, mutta kun minä olen ÄITI!!!!! Niin en minä voi!!!" Mutta kun joskus harvoin asia kääntyy niin päin, että arvon mammalla olisi hetki aikaa, niin minun pitäisi olla heti valmis ja lähdettävä heti jonnekin. Suututaan, jos sanon "olisit sanonut aikaisemmin, en voi nyt". Sillä mitä muuta lapsettomalla muka voisi olla, hänellä ei ole lapsia =elämää. Varsinkin sillä olettemuksella "sinähän olet aina kotona, mikä sinulla nyt voisi olla" Itse teen toiminimellä palkanlaskentaa yms. Voin toki vaikuttaa omiin työaikoihin, mutta kyllä niissäkin on deadline milloin pitää olla ehdottomasti valmista, tai ihmiset jää ilman palkkoja. Tätä kaverini ei millään tahdo tajuta.. Että minulla voi joskus olla ihan oikeasti kiire, vaikka olen kotona. Tekemättömyys ei vaikuta vain omaan elämääni, mutta myös muiden elämään. Ja kun minulla ei ole aikaa, niin minulla ei ole aikaa edes sitä 1-2 tuntia. 

Kaverillani on toukokuussa 3 ja 6v täyttävät lapset. Hän ei lähde minnekään, jos ei saa lapsia hoitoon äitilleen. Hän on kuitenkin naimisissa ja ollut parisuhteessa jo 12vuotta, mutta ei luota omaan miehensä lastenhoito kykyyn sen vertaa, että jättäisi lapset hänelle pariksi tunniksi. "No kun ei se mun Matti osaa hoitaa.. Ja sillä on muuta tekemistä" Sitten aina kehtaa valittaa, kun ei pääse itse minnekään jos sen oma äiti ei auta häntä. Omasta mielestä parisuhteessa molempien pitää hoitaa lapsia! Vaikka toinen olisikin omasta tahdostaan ja halustaan kotiäiti.. Pitäisi isänkin osata se vaippa vaihtaa ja osata olla omien lapsien kanssa. 

Ymärrän ettei kaikki lapsista pidä, eikä halua niiden kanssa leikkiä ja puuhailla. Mutta kyllä nyt omista lapsista pitäisi olla kiinnostunut sen verran, että pärjäisi niiden kanssa edes pari tuntia. Tai sitten ei pitäis niitä lapsia ollenkaan hommata. Mielenkiinnolla odotan, kun kaveri suunnittelee kolmatta lastaan.. Että mitä siitä sitten tulee, kun noiden kahdenkin kanssa noin noin hankalaa. Hänen äitinsä on viime aikoina ilmoittanut, ettei ota lapsia hoitoon, kun ei yksinkertaisesti jaksa koko aikaa. Hänen äitinsä on sairaseläkkeellä, ja ymmärrän että hänkin haluaisi viettää omaa aikaa, eikä toimia vain ilmaisena lastenvaahtina monta kertaa viikossa. Mutta kaverini ei tätäkään ymmärrä, vaan valittaa siitä miten itsekäs hänen äiti on.. :(

Kun minulle (meille) syntyi esikoinen kuusi vuotta sitten, niin olihan se iso elämänmuutos. Mutta ei se kuitenkaan kumpaakaan meistä pohjimmiltaan miksikään aivottomaksi vanhemmaksi muuttanut: samat harrastukset, samat (ja uudet) mielenkiinnonkohteet. Sama huumorintaju, samat (ja uudet) kipupisteet. Samat toiveet, unelmat edelleen. 

Minua suututtaa näissä keskusteluissa oletus, että jokainen äidiksi tullut puhuisi vain ja ainoastaan lapsistaan. Että kukaan meistä ei pääse eikä halua koskaan minnekään ilman lapsiaan. Ja se ajatus, oletus suorastaan, että katoamme jonnekin sumuun missä ei enää mikään muu kiinnosta kuin vaipat ja merkkihaalarit, on loukkaava. Tuntuu, että osa lapsettomista suorastaan sysää meitä sellaista sumua kohti ja sanoo sitten itse heipat, eikä edes jää katsomaan mitä tuleman pitää. 

Aivan kuin ihmisen elämässä ei olisi muita mullistavia asioita? Kaikesta muusta on sallittua jauhaa, paitsi äitiydestä. 

Minulla säilyi äidiksi tulon jälkeenkin järki päässä ja sellainen peruskunnioutus muita kohtaan, että otan huomioon ihmisten eri elämäntilanteet ilman ennakkoasenteita. Olen nyt esimerkiksi uudestaan koulun penkillä, ja siellä lapsettomia on enemmän kuin perheellisiä. Ei nyt ensimmäisenä tule mieleen kertoa mitä vaikkapa tyttäreni teki vauvana, mutta ei tule mieleenkään myöskään piilotella omaa elämäntilannetta. Lapsettomilla koulukavereillani on minulle paljon annettavaa, toivon, että minulla myös heille. Muutenkin minusta ystävyys on sitä, että eletään omia elämiämme muita kunnioittaen ja muiden rinnalla kävellen. Eikä sitä, että oletetaan muiden elävän kuten itse halutaan. 

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 20:11"]

Kun minulle (meille) syntyi esikoinen kuusi vuotta sitten, niin olihan se iso elämänmuutos. Mutta ei se kuitenkaan kumpaakaan meistä pohjimmiltaan miksikään aivottomaksi vanhemmaksi muuttanut: samat harrastukset, samat (ja uudet) mielenkiinnonkohteet. Sama huumorintaju, samat (ja uudet) kipupisteet. Samat toiveet, unelmat edelleen. 

Minua suututtaa näissä keskusteluissa oletus, että jokainen äidiksi tullut puhuisi vain ja ainoastaan lapsistaan. Että kukaan meistä ei pääse eikä halua koskaan minnekään ilman lapsiaan. Ja se ajatus, oletus suorastaan, että katoamme jonnekin sumuun missä ei enää mikään muu kiinnosta kuin vaipat ja merkkihaalarit, on loukkaava. Tuntuu, että osa lapsettomista suorastaan sysää meitä sellaista sumua kohti ja sanoo sitten itse heipat, eikä edes jää katsomaan mitä tuleman pitää. 

Aivan kuin ihmisen elämässä ei olisi muita mullistavia asioita? Kaikesta muusta on sallittua jauhaa, paitsi äitiydestä. 

Minulla säilyi äidiksi tulon jälkeenkin järki päässä ja sellainen peruskunnioutus muita kohtaan, että otan huomioon ihmisten eri elämäntilanteet ilman ennakkoasenteita. Olen nyt esimerkiksi uudestaan koulun penkillä, ja siellä lapsettomia on enemmän kuin perheellisiä. Ei nyt ensimmäisenä tule mieleen kertoa mitä vaikkapa tyttäreni teki vauvana, mutta ei tule mieleenkään myöskään piilotella omaa elämäntilannetta. Lapsettomilla koulukavereillani on minulle paljon annettavaa, toivon, että minulla myös heille. Muutenkin minusta ystävyys on sitä, että eletään omia elämiämme muita kunnioittaen ja muiden rinnalla kävellen. Eikä sitä, että oletetaan muiden elävän kuten itse halutaan. 

[/quote]

Sinä kuulutkin sitten varmasti siihen porukkaan, jolla myös lapsettomat kaverit ovat pysyneet elämässä mukana?

Suurin osa kavereistani on lapsellisia ja tosi on, että jutut on muuttuneet, enää ei juosta baareissa, en minäkään juokse vaikkei mulla lapsia olekaan. Se on elämää. Jos ystävyyssuhde kariutuu lapsiin, on siinä jotakin vikaa muutenkin. Ei meillä lapsellisten ystävieni kanssa kaikki jutut liity heidän lapsiinsa, vaan jutustelemme myös minun ja ystäväni itsensä asioita, toki lapset ovat joka juttukerralla mukana jotenkin, mutta eivät ykköspuheenaiheena, tosin joskus niinkin ja kyllä minua ystävänä kiinnostaa ystäväni lapset!

Ei mikään ystävyys kestä kovin pitkää yksipuolisena, eli jos pidät lapsettomia ystäviäsi vaan omien asioittesi likasankona, ei se kestä, koska et ole ystävyyden arvoinen. Elämässä vaihtelevat kulloisetkin tärkeät aiheet ja ymmärrettävistä syistä esikoisen syntymä on tuoreelle äidille niin tärkeä aihe, että luonnostaankin jutut ensimmäisten kuukausien aikana painottuvat siihen vauvaan ja äitiyteen, seuraavien lasten kanssa viimeistään pitäisi hellittää.

Itse juttelin tuntitolkulla ystäväni kanssa puhelimessa terapiapuheluja, kun hän piti seuraa valohoidossa olevalle keskosvauvalleen ja paranteli itseään hätäsektiosta. Tottakai, olin huolissani ystäväni jaksamisesta ja todellakin kiinnosti kuulla aina kaikki uusimmat uutiset keskolasta. Vauva-arjen sujuessa kannattaa kuitenkin jonain kuukautena palautella mieleen se tosiasia, että vauvojen saaminen ei ole maailman mittakaavassa mikään ihmeellinen juttu, satoja miljoonia lapsia syntyy joka vuosi maailmaan. On olemassa muitakin puheenaiheita, niitä samoja juttuja mitä puhuttiin ennen kuin ystävä sai lapsensa. Todennäköisesti olette kummatkin aikuisia ihmisiä. Siltä lapsettomalta ystävältäkin on ihan kohteliasta tiedustella kuulumisia jossakin vaiheessa :)

Jokainen äityli voi miettiä asiaa myös tulevaisuuden sijoituksena, jos olet kiinnostunut ystävästäsi, on sinulla ystävä todennäköisesti senkin jälkeen kun olet pikkulapsiajasta selviytynyt ja kaipaisit taas aikuista seuraa ja omaakin itsenäisyyttäsi ja perhearjen ulkopuolella tehtäviä juttuja.

Sinnikkäästi olen pitänyt satunnaisesti yhteyttä erääseen ystävääni joka on saanut kolme lasta seitsemän vuoden aikana ja jonka kanssa en ole tuona aikana mitään järjellistä puhunut. Nyt tässä seitsemän vuoden kohdalla on näemmä saavutettu joku lakipiste ja ystäväni on aloittanut taas omankin aikuiselämänsä ja paikkailemme vanhan ystävyytemme rippeitä. Toisten kanssa ystävyys on koko ajan sujunut jouhevammin, mutta tätäkään en kadu. Toisaalta, minulla on varsin pitkä pinna, veikkaan että olen ainoita ystäviä jotka hänelle vanhasta porukasta (kummallisesti lapsettomana pysyneestä) on jäänyt. Lapsettomissa ystävissä on se hyvä puoli, että silloin kun et jaksa puhua enää lapsista (tämä aika taitaa kaikille jossakin vaiheessa kuitenkin tulla), voit kääntyä lapsellisten ystäviesi sijaan (jotka jauhavat vähintään omista lapsistaan sitä samaa asiaa kuin jokaisena muunakin päivänä) lapsettoman ystäväsi puoleen ja puhua jostakin muusta.

Sitten kun itselläni on lapsia, on ystäväni velvoitettu kuuntelemaan jaarituksiani ja antamaan neuvoja :D Mutta lupaan tehdä sitä mahdollisimman vähän.

Minulla oli ennen lasta yksi lapseton kaveri ja yksi perheellinen kaveri. Lapseton kaveri lakkasi jo odotus aikana pitämästä yhteyttä ja aina kun soitin, niin oli kaikkea niin tärkeää tekemistä, ettei millään koskaan ehtinyt nähdä. Kuitenkin ennen minun raskautta nähtiin 1-3 kertaa viikossa ja ollaan tunnettu 18 vuotta. Kun lasi syntyi, sanoi, että voi koska vaan tulla auttavan mua, jostarviin apua jne, kun on työtön. No ei ole näkynyt, eikä vastaa puhelimeen. Vihdoin pääsi meille käymään, niin oli kuin lasta ei olisi ollutkaan. Perheellinen kaverini ollut kokoajan mun kanssa tekemisissä, asuu vain kauempana, niin ei nähdä kuin 2-4 kertaa kuukaudessa ja silloinkin aina lasten kanssa, eli ei koskaan saa puhua tai yleensäkään olla ilman lapsia edes yhtä tuntia. Sanoin miehelle, että mua on alkanut ahdistamaan, kun en koskaan voi olla missään ilman lasta, elää edes yhtä tuntia vain itselleni. Nyt yhden kerran ollut lapsen kanssa että ppääsen johonkin yksin. Kaipaan edelleen lapsetonta kaveriani ja minulla paha mieli siitä, että ei enää tekemisissä halua ola. Ymmärtäisin jos ei pitäisi lapsista, mutta muiden lapsia kyllä hoitaa ja muiden perheellisten kanssa tekemisissä viikoittain. Ja meillä niin pitkä historia, että pystyn puhumaan muustakin kuin lapsesta ja itsestäni.

Tämä lapsi juttu riippuu äidin persoonasta, että miten lapsensaanti vaikuttaa. Jos on ennen lapsia ollut sellainen ettei mikään kiinnosta, tuskin kiinnostaa lapsien saannin jälkeenkään. Itse huomaan tämän hyvin kahdella läheisellä kaverilla on lapsia.

Toinen on yh, joka erosi lapsen isästä melkein heti lapsen syntymän jälkeen. Lapsi on nyt 4v, mutta se ei ole vaikuttanut "suhteeseemme" juuri lainkaan. Eikä kaverini ole paljoa edes muuttunut omasta mielestäni, vaikka lapsen saikin. On aina ollut eloisa ja hauska tyyppi, joka tykkää tehdä ja kokeilla aina jotain uutta. Optimisti! Hän on lapsen saannin jälkeen matkustellut ulkomailla lapsen kanssa, ajanut rallia, käynyt erilaisilla kursseilla, toteuttanut omia unelmia. Hänellä on aina mielenkiintoisia juttuja, vaikka toki puhutaan hänen lapsestakin. Lapsi on reipas, eikä vierasta. Sen kanssa on helppo tulla toimeen ja osaa käyttäytyä hyvin. Lapsi on isällään vuoroviikot hoidossa, ja välillä päiväkodissa. Uskon, että tästä lapsesta tulee aikuisena ekstrovertti joka tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Uskaltaa luottaa itseensä, ja pitää äitiään esikuvana. Sillä hänen äidillään on aina motto "Unelmat on tehty toteutettaviksi"

Toisella äitikaverilla on melkein samanikäinen lapsi ja suunnittelee toista. Mutta tämä äiti ei tykännyt käydä oikein missään ennen lastakaan, ellei asia ollut "tuttua ja turvallista". Edes uusia ruokia ei halua kokeilla, samat lempiruuat yms ollut aina. Haluaisi tehdä/kokeilla ehkä joskus jotain, mutta kaikki tuntuu jäävän sinne "ehkä joskus" asteelle. Esim tatuoinnista on puhunut 10-vuotta että "tulet sitten mun mukaan kun otan sen" + monta monta muuta juttua.. Mitkä voisi toteuttaa jos oikeasti haluaisi. Mutta nyt pienetkin asiat on "ei voi, koska minulla on lapsia". Pessimisti luonne. Kaikki on aina huonosti, ja aina valittaa kaikesta.. On vaan koko ajan lapsen kanssa kotona. 

Jos näitä kahta lasta vertaa keskenään, niin eroa on kuin olisivat eri planeetalta! Toinen itkee äidin perään, jos menee vessaan ilman sitä. Kiukuttelee koko ajan jos ei saa äidin huomiota ja tehdä mitä haluaa.. Yms. Voitte vaan arvata kumman lapsi käyttäytyy noin..

Ja saatte vaan arvata, kummanko kanssa vietän mielummin aikaa.. Oli lapsi mukana taikka ei..