Jokaikinen lapseton kaveri jäänyt.

Kuten aina lapsettomuudesta/lapsellisuudesta puhuttaessa, tässäkin ketjussa lapselliset antavat ymmärtää, ettei heidän elämänsä mitenkään muutu lasten syntyessä. "Reppureissasimme Aasiassa, biletämme normaaliin tapaan, kyllähän minä niitä kavereitakin tapaan". Ihan vain näin sivuhuomiona. 

Itse olen lapseton mies ja olen huomannut huolestuttavan piirteen kaikissa lapsia saaneissa kavereissani. Jotenkin niin elinvoimaiset ja pirteät ystäväni ovat muuttuneet pelkiksi "kuoriksi". Vaikuttaa siltä, kuin heidän elinvoimansa olisi imetty pois ja tilalla on pelkkä varjo siitä, mitä he joskus olivat. He ovat kykenemättömiä keskustelemaan mistään muusta, kuin arkisista asioista, jotka vaikuttavat heidän välittömään elämäänsä. Osasin odottaa tätä pikkulapsiaikana, mutta heidän kaikkien lapset ovat jo varhaisteinejä ja sama meno jatkuu silti. Ikään kuin heidän järjenjuoksunsa olisi hidastunut. Siitä syystä en ole tavannut heitä hirveän usein.

Monella lapsettomalla näyttäisi olevan aika kortilla, eikä siitä syystä ehdi tapaamaan ystäviään. Minun kohdallani asia on toisinpäin. Minulla riittäisi aikaa vaikka kuinka, mutta perheelliset ystäväni ovat kovin kiireisen oloisia.

Lapseton mies 37v.

Sanoisin, että riippuu todella paljon ystävästä. Joidenkin kanssa aluperin on ollut todella vähän yhteistä ja kun vauva laitetaan kuvioihin, niin se vähäkin katoaa. Todellisten ystävien kanssa on paljon yhteistä, eikä sitä mikään vauva pysty estämään. Neuvoisin kuitenkin mammoja olemaan niitä, jotka ottavat yhteyttä kun haluavat tehdä jotakin. Jotenkin ei itse jaksa edes ehdottaa mitään, kun kokemuksen perusteella tietää että 95% todennäköisyydellä sieltä tulee automaattinen" ei kerkeä". Varmasti lähden mukaan jos jotain ehdotetaan :)

Oletko sinä osoittanut mitään mielenkiintoa ystäviesi elämää kohtaan? Laittanut tekstiviestiä, ehdottanut kahvittelua tai soittanut kuulumisia? 

Mulla on jäänyt menneeseen elämään muutama äidiksi tullut kaveri, joiden elämään minä en enää ilmeisesti mahtunut. Mietin, että mahtavatko ajatella minusta vähän kuten ap? Ei sillä ole enää aikaa, ei lasten jutut kiinnosta, luulee olevansa parempi? Vaikka viimeisen kuuden vuoden aikana kertaakaan heistä kukaan ei ole kysynyt, mitä minulle kuuluu, olisiko minulla aikaa nähdä tms. Aina vaan mitä heille kuuluu. Olin eroni jälkeen nähnyt erään "ystäväni" kolme kertaa, ennen kun sain suunvuoron kerrottua erostani. Minua ei lainkaan haittaa kuulla esim. lasten kuulumisia ja sanomisia, mutta sillä kohtaa kun oma elämä oli revitty auki ja tallottu päälle, ei tuntunut kovin hyvältä kuunnella vuodatusta raskaasta pyykkirumbasta tai lastenhoitovuorotaisteluista miehen kanssa. 

Minulla on myös nykyisissä kavereissa äitejä. Ainut ero näihin, jotka eivät enää ole, on se, että koen olevani tasavertainen keskustelukumppani ja myös minun asiani kiinnostavat vastapuolta. 

Ap oletko negatiivinen vai positiivinen persoona? Käytö missään, missä juttelet.. Koti/lapsi asioista vaan? Tuli mieleen eilisestä tämä keskustelu, en tosin ole varma oliko tuossa ap lapseton, mutta ymmärsin näin.  

up

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 02:33"]Lapsia hankkineet kaverit ovat pitkälti jääneet, koska

1) Ovat epäluotettavia. Kuukausia aiemmin sovittu meno perutaan huoletta esimerkiksi tekosyyllä "ei saanut lapsenvahtia" vaikka paria tuntia ennen. Ei kiva. Ja nyt puhutaan siis lapsista 2-7v ja perheistä, joissa molempien isovanhemmat ja kaikki sisarukset asuvat 20km säteellä ja MLL:n lapsenvahdinkin saa helposti. Monesti tuntuu ettei lapsellisia vaan kiinnosta mikään muu kuin se kotielämä, ei viitsitä tehdä mitään tavallisuudesta poikkeavaa vaan koetaan kaikenlainen kodin seinien ulkopuolella liikkuminen raskaaksi ja vaivalloiseksi.

2) Mielenkiinnon kohteet eivät vaan enää kohtaa. Kyllä, minä olen bilettämisestä tykkäävä kolmekymppinen sinkku. Siinä kun minä haluan lähteä viikonloppureissuun, baariin, keikalle tai festareille, lapsellisella on eri suunnitelmat. Ja monesti se pari kertaa vuodessa suunniteltu "lauantai-iltana ulos syömään ja siitä baariin" latistuu viime hetkillä siihen, että lapsellinen ilmoittaa että josko mennään vaan Rossoon (koska siellä on leikkinurkkaus lapsille jotka tietty tulevat mukaan kun Pertsalla on se sählyporukan ryyppyilta) syömään klo 16 ja pakkaa sitten klo 18 kakaralauman autoon ja ajaa takaisin pellon laidalle omakotitaloalueelle. Tosi kiva joo, en saa tuollaisista "illanvietoista" mitään, mieluummin vaikka katselen kotona leffaa. Ja kyllä ottaa päähän kun on perunut illanviettosuunnitelman vuoksi vaikka rahakkaan työvuoron ja sitten homma lätistyykin tuollaiseksi.

3) Lapsi vie kaiken huomion. Ihan samalla tavalla ala-asteikäinen näyttää vievän vanhempansa huomion kuin se 2kk ikäinen vauva. 

4) Elämät vaan erkanevat. Musta on hämmästyttävää kuinka joku lapsellinen yhtäkkiä alkaa paheksua jotain yökerhossa käymistä tai irtosuhteita tai kosmetologilla käymistä (turhaa rahanmenoa, ei mulla vaan ole rahaa kun on tuo lapsi ja se lapsen hyvin vointi on tietysti tärkeintä ja blaablaablaa), vaikka itse on viimeksi 12kk sitten tanssinut jonkun Sedulan pöydällä ja heittänyt härskiä flirttiä vieraille miehille ja intoillut Lancomen 40eur maksavasta huulikiillosta. Kai se äitiys vaan tekee niin hyveelliseksi ja pyhäksi, että oma käytös unohtuu ja voi surutta alkaa arvostella muita. Sitten taas kun nämä mammat lähtevät viihteelle niin oksennellaan baarin vessassa, kaatuillaan, haetaan epätoivoisesti miesten huomiota...ja se on sitten ihan ok, mutta minä alkoholinkäyttöni hallitseva ujo ja rauhallinen sinkku olen itse syntinen perkele, joka esitellään niille naapuruston mammakavereillekin jonain päihdeongelmaisena jakorasiana. Monesti lapsia hankkineet muuttuvat ihan vieraiksi ihmisiksi jo raskauden alkutaipaleilla ja suhde entiseen ystävään muuttuu tuollaiseksi ihmeellisen passiivis-aggressiiviseksi. Kai se on sitä, että halutaan vaan käpertyä primitiiviviettien vallassa kotipesään ja mitätöidä kaikki entinen elämä ja uppoutua mammailuun. Ja yhtäkkiä entinen rakas harrastus onkin pinnallista turhuutta ja vie vielä niin paljon rahaakin, rakas lemmikki muuttuu ällöttäväksi rakiksi jota potkitaan pois tieltä, kaverien kanssa vietetty aika muuttuu joksikin nuoruuden typeräksi haihatukseksi, yhteiskunnallisista asioista kiinnostuminen rajoittuu siihen että jossain paikallislehden tekstaripalstalla vaaditaan hienompia leikkikenttiä ja netissä vouhkataan kuinka sejase FB-lastenvaatekirppiksen ylläpitäjä on hankala tyyppi...Siis todella muututaan aivan tunnistamattomiksi tyypeiksi.
[/quote]

Tää on niiiin totta!!

Mulla 2 lasta ja iltatähti tulossa ja kaveriporukja on säilynyt ja lisääkin tullut. Paras lapsuudenystävä on lapseton, monta muutakin lapsetonta kaveria löytyy, ei ongelmaa. Hauskaa on aina kun tavataan, vaikka ei kauhean usein nähdäkään.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 02:33"]

 Ja yhtäkkiä entinen rakas harrastus onkin pinnallista turhuutta ja vie vielä niin paljon rahaakin, rakas lemmikki muuttuu ällöttäväksi rakiksi jota potkitaan pois tieltä, kaverien kanssa vietetty aika muuttuu joksikin nuoruuden typeräksi haihatukseksi, yhteiskunnallisista asioista kiinnostuminen rajoittuu siihen että jossain paikallislehden tekstaripalstalla vaaditaan hienompia leikkikenttiä ja netissä vouhkataan kuinka sejase FB-lastenvaatekirppiksen ylläpitäjä on hankala tyyppi...Siis todella muututaan aivan tunnistamattomiksi tyypeiksi.

[/quote]

Niin hyvin kirjoitettu koko viesti.

Ja totta.

Tuon takia kukaan ei halua teidän mammojen seuraa, en ymmärrä kuinka monta aivosolua voi menettää raskauden myötä ja kuinka sokeaksi voi muuttua itselleen.

Nainen kun saa lapsen se emakoituu. Elämä on sitä tasaista lapsiperhe soppaa. Mikään muu ei kiinosta kun se oma perhe ja sillon kun olisi mahdollista niin ei jakseta lähteä mihinkään. Omassa kaveripiirissä puolikin vuotta on pitkä aika meille lapsettomille koska siihen mahtuu montaa menoa konserteista teatteriin ja muihin tapahtumiin. Aikaisemmin tämä äiti olisi ollut mukana ja ollut yhteistä juttua mutta nyt tämä emakoitunut henkilö ei jaksa keskustella mistään sen lapsettoman elämässä olevista jutuista vaikka ennen kiinosti

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 19:27"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 02:33"]

 Ja yhtäkkiä entinen rakas harrastus onkin pinnallista turhuutta ja vie vielä niin paljon rahaakin, rakas lemmikki muuttuu ällöttäväksi rakiksi jota potkitaan pois tieltä, kaverien kanssa vietetty aika muuttuu joksikin nuoruuden typeräksi haihatukseksi, yhteiskunnallisista asioista kiinnostuminen rajoittuu siihen että jossain paikallislehden tekstaripalstalla vaaditaan hienompia leikkikenttiä ja netissä vouhkataan kuinka sejase FB-lastenvaatekirppiksen ylläpitäjä on hankala tyyppi...Siis todella muututaan aivan tunnistamattomiksi tyypeiksi.

[/quote]

Niin hyvin kirjoitettu koko viesti.

Ja totta.

Tuon takia kukaan ei halua teidän mammojen seuraa, en ymmärrä kuinka monta aivosolua voi menettää raskauden myötä ja kuinka sokeaksi voi muuttua itselleen.

[/quote]

Toivottavasti en loukkaa ketään, mutta onkohan se joillakin niin että lasten myötä, ainakin alkuvaiheessa?, elämänlaatu heikkenee niin paljon stressin takia että sitä pitää kompensoida tuomalla kaikki muu alas. Tai väheksymällä muita ja eri elämäntyylejä, koska kaipaa sitä itsekin, mutta yrittää todistella itselleen että on paljon "aikuisempi" kun ei osallistu elämästä nauttimiseen niin paljoa.

No, lapseton ei kai halua olla lapsellisten seurassa siksi, että se lapsi usein on siinä.mukana ja käytännössä vie aivan kaiken huomion. Ei siinä sitten tapaa sitä ystävää, vaan lähinnä sitä lasta.
Itse ajattelin noin ennen lapsellistumista.

Ap, en ymmärrä sun ongelmaa..?

Itse yritän vältellä lapsellisia, olen tullut siihen tulokseen ettei niistä ole ystäviksi.. Juurikin niistä syistä mitä tässä ketjussa on jo aikaisemmin lueteltu. (yhteyden ylläpidon yksipuolisuus, hyväksikäyttö=ilmainen lapsen vaahti, minun asiat ei kiinnosta. Vain omat lapset jne.)

Puheenaihe on aina vain sama:

-lapset lapset lapset

-perhe perhe perhe, 

-Nuha, flunssa, ripuli, erilaiset rokot

-Likapyykki, likapyykki, likapyykki

-Päivähoito, kotihoito, päivähoito, tarha, tarha

-Mitä ruokaa tänään? Mitä ruokaa tänään? Mitä ruokaa tänään?

Ja miksi laitoin listalle asioita monta kertaa? No siksi, samat asiat kerrotaan/kysytään saman keskustelun aikana monta kertaa. Koska ei keksitä muuta puhuttavaa?

Lapselliset ystävät on siinä vaiheessa ok, kun lapset on vähintään sen 10v eikä koko ajan äidinlahkeessa roikkumassa.. Ja perheen arkeen kuuluu muutakin, kuin flunssaa, päiväkerhoa ja nakkeja ranskalaisilla. 

En tiedä onko töissä käyvät äidit järjellisempää seuraa. Mutta minä en millään pysty kaveraamaan enää pienten lasten kokopäiväisten kotiäitien kanssa. Sillä juttelut on aina ja vain tuota samaa.. Sillä erotuksella, että välillä lapsen nimi ja päivän ruoka vaihtuu.. "Viimeksi Matti oli kipeä, mutta nyt Maija. Mitä ruokaa söitte tänään? Minä teen tänään lapsille kalapuikkoja ja ranskalaisia.. " Huoh.. :(

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 09:35"]

 tunnen jotenkin henkisellä tasolla erkaantuneeni näistä lapsettomista ystävistäni. Vaikea selittää miten. Joku vain on muuttunut. En haluaisi näin olevan

[/quote]

Ei siinä välttämättä tarvitse olla kysymyksessä lapsellisuus/lapsettomuus -ero. Lapsuuden paras ystäväni otti minuun yhteyttä 90-luvun alussa melkein kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Tapasimme muutaman kerran, ja niin kauan meni hyvin ja viihdyimme toistemme seurassa, kun muistelimme menneitä. Kun juttelimme sitten senhetkisestä nykyajasta ja mieltymyksistämme ja arkielämästämme, huomasin, miten kauas olimmekaan ajautuneet toisistamme henkisesti. En tuntenut mitään yhteenkuuluvaisuutta tuon kolmekymppisen ihmisen kanssa. Yhteys katkesi jälleen. Kymmenisen vuotta sitten vanha ystäväni otti uudestaan yhteyttä ja osoitti kovasti kaipausta vanhoihin aikoihin ja halusi muodostaa uudelleen yhteyden minuun. En ollut kovinkaan halukas, koska muistin miten kävi silloin 90-luvun alussa. Vanha klisee, mutta olimme kasvaneet erillemme. Viestittelimme aina silloin tällöin, mutta tapaaminen valui aina vain kauemmas, ja silloin kun sen piti vihdoin tapahtua, hän ei saapunutkaan paikalle eikä vastannut puhelimeen eikä tekstiviesteihin. Vasta parin viikon kuluttua tuli anteeksipyyntöviesti. Minun kärsivällisyyteni alkoi olla lopuillaan. Sen jälkeen kun hän lähetti minulle postikortin vanhaan osoitteeseeni (jossa en ollut asunut kahdeksaan vuoteen, ja ystäväni oli osannut sitä ennen ihan oikeaan osoiteeseen kirjoittaa) ja huomautettuani asiasta vastauksena tuli "sorry, osoitekirja on ihan mess", totesin, että nyt olimme lähteneet niin eri suuntiin, että en jaksa tälläista messiä yhtään tämän kauempaa. Ystäväni on nyt pikkuisen päälle viidenkymmenen, minä pikkuisen vaille.

Things change, haircuts change, people change. Se on suuri sääli, mutta näin se vain on, se maailman meno. Aika entinen ei koskaan enää palaa...

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:03"]

En tiedä onko töissä käyvät äidit järjellisempää seuraa. Mutta minä en millään pysty kaveraamaan enää pienten lasten kokopäiväisten kotiäitien kanssa. Sillä juttelut on aina ja vain tuota samaa.. Sillä erotuksella, että välillä lapsen nimi ja päivän ruoka vaihtuu.. "Viimeksi Matti oli kipeä, mutta nyt Maija. Mitä ruokaa söitte tänään? Minä teen tänään lapsille kalapuikkoja ja ranskalaisia.. " Huoh.. :(

[/quote]

Se ihminen kertoo sulle elämästään joka sillä hetkellä on niitä vaippoja, nukutusta ja sosekeittoja. Jos ei hänen asiansa sua enää kiinnosta niin sittenhän se on parasta lopettaa kaveruus, ystävyyttähän tuo ei ole ilmeisesti ikinä ollutkaan. Itselläni ei ole lapsia eikä tulekaan, mutta välit kahteen lapsia hankkineeseen ystävään ovat säilyneet. Ei ne munkaan jutut varmaan aina niin kiinnostavia oo, mutta jaksavat hekin kuunnella mua joten miksen minäkin heitä.

Kaikki muut ovat säilyneet kavereina, paitsi se kaveri joka sai ensimmäisenä lapsen. Hän jäi äitiyslomalle kesken hyvin teoreettisia opintoja, eikä pystynyt seuraamaan keskustelun kulkua enää puolen vuoden jälkeen. Vapaa-aika täyttyi meillä muilla työharjoittelusta, matkustelusta ja uusista poikakavereista, kun taas hänellä ei ollut mitään kerrottavaa omasta arjestaan. Vaikka hän tulikin paikalle muutaman kerran, hän ei ikinä ollut läsnä. Puoli tuntia malttoi olla meidän kanssa, kunnes vaikutti lähinnä vaivaantuneelta ja tarkisti koko ajan puhelintaan. Ilmeisesti meidän seura ei kelvannut, joten emme häntä enää pyytäneet mukaan.

Eniten minua ärsyttää näissä lapsellisissa tämä lause:

"Helppo sinun on sanoa, kun sinulla ei ole lapsia"

Se on aina olettamus, tekosyy ja vastaus kaikeen isoon ja pieneen asiaan. Mikä siinä vanhemmuudessa on niin hankalaa, että tuota "korttia" käytetään aina kaikeen? Aina "en voi koska olen äiti, minulla on lapsia"?

Tekis hyvää kaikille äideille olla joka viikko vaikka vaan pari tuntia ihan ilman lapsia ja tehdä niitä juttuja mitä ennen lapsia. Oli se sitten vaikka villasukan neulontaa tai ulkona kävelyä. Mutta ihan yksin. Ihan oman mielenterveyden kannalta.

Ja miksi on aina niin ettei mies muka "voi" hoitaa lasta? Ikinä? Miten mies voi ikinä oppia, jos sen ei koskaan anneta hoitaa? 

Miten mä en ole törmännyt tuollaiseen? Mulla on useita lapsettomia ystäviä, paras ystävänikin on edelleen lapseton, vaikka ollaan kohta nelikymppisiä. Tavataan edelleen ja vietetään aikaa yhdessä, onpa hän ollut muknan mun perheen lomareissuillakin, viettänyt joulua meillä jne. Samaten muiden lapsettomien ystävien kanssa on jutut jatkuneet.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:13"]

Esikoiseni täyttää pian 5v, ja minun on pakko todeta että jokainen vanha kaveri on jäänyt lasten myötä. Miksi? En oikeasti osaa sanoa. Meneekö elämä vaan väistämättä niin? Onko teillä muilla mennyt? Ovatko kaverit ikuisesti menetettyjä?

Itse huomasin muutamaan kaveriini itse pitäväni aina yhteyttä, ja välillä tuli heidän seurassaan jotenkin tyhmä olo, vaikea selittää.. Sitten kun lopetin yhteydenpidon, ei näistä ihmisistä enää kuulunut mitään. Ei _mitään_. Vaikka ovat osa siis lapsuudesta saakka olleet pari vuosikymmentä kavereina.

Tosi vaikea uskoa, että pelkästään lapsista johtuu tämä asia. Voiko oikeasti johtua? Kun en oikeasti mielestäni ole sellainen äiti, jonka elämässä ja puheissa ei ole mitään muuta kun lapset. Päinvastoin. En halua että minut nähdään pelkästään äitinä, minua ahdistaa ajatus siitä että koko elämä pyörii vain ja ainoastaan lasten ja "lapsiperhearjen" ympärillä. Olen myös käynyt töissä enemmän tai vähemmän kaikki nämä vuodet (kahta äityslomaa lukuunottamatta), minulla on harrastuksia ja kävisin mielelläni paljon enemmänkin ulkona erilaisissa tapahtumissa, mutta eipä ole enää hirveästi ystäviä kenen kanssa käydä.

Oikeasti mua vaivaa tämä asia tosi paljon. En todella osannut odottaa tällaista ystäväkatoa sen jälkeen kun saisin lapsia. Mutta ehkä tämä ei liitykään lapsiin? Ehkä olenkin vaan tylsä ihminen muutenkin ja kun kavereille on tullut ikää lisää, niin ovat sen tajunneet? Mielipiteitä?

[/quote]

Lopetit yhteydenpidon ja ihmettelet kun ei ole kavereita?

Mitä tulee täällä muihin juttuihin aiheesta, olen itse lapseton nuori nainen ja lapsettomana aion pysyäkin. Eräs ennen läheisin ystäväni sai useamman lapsen tässä vuosien aikana, kun täällä sanottiin tuosta keskustelun mahdottomuudesta ja miten pikkulapsiaika kestää vuoden, niin ei se ihan niinkään ole varsinkin jos on monta lasta. Ne lapset vaativat huomiota pieninä ja vielä kouluikäisinäkin lähes koko ajan. Kanssakäymiset muuttuivat siten, että minun kuulumisiani ei enää kysytty, minun asioistani ei haluttu puhua lainkaan eikä niistä oltu kiinnostuneita, mutta sen sijaan lapsista tuli juttua kyllä loputtomasti. Ja kyllä, näin ystävää usein lapsiensa kanssa kahvilla tai kylässä, mutta on se aika vaikeaa mistään jutella kun joku lapsista vaatii jatkuvasti äidin huomion ja jokainen lause jää kesken.

Olisin kaivannut aikaa ystäväni kanssa edes joskus kahdestaan, niin että lasten isä tai isovanhemmat olisivat voineet hoitaa koska hoitavat muutenkin. Minua ei kutsuttu bilettämään mukaan, lapsille löytyi aina hoitaja mutta ei minun seuraani varten ja se alkoi tympiä kun jokaikinen kerta kun näin ystävää oli lapset mukana ja ei mistään tullut mitään. Minua kun ei kuitenkaan lapset niin paljoa kiinnostaisi, ihan kivoja ovat mutta olisin halunnut edes joskus jutella normaalisti ystävän kanssa. Enkä jaksanut sitä että seura kelpasi suunnilleen vain kun olisi tarvinnut lastenvahtia tai olla hätävarana seuraksi jonnekin, tai kun yritettiin myydä milloin mitäkin krääsää joillain kutsuilla. Ystävää ei kiinnostanut enää normaali kaverius, että juteltaisiin ja tehtäisiin joskus jotain yhdessä ja että kumpaakin kiinnostaisi toisen asiat edes jollain tapaa. Hän muuttui itsekkääksi lasten myötä, paljon muuta ei elämäänsä näytä mahtuvan enää. Minä autoin lasten kanssa, kärsivällisesti vietin niiden kanssa aikaa ja olin heistä kiinnostunut, mitä sain vastineeksi? Sen että minua haluttaisiin vain käyttää hyväksi kuten lastenhoidossa ja kiinnostaa toisten äitien seura mutta minun seurani ei. Mikäs siinä, itse en vain ymmärrä että miksi kukaan valitsee ystäviään pelkästään sen mukaan mikä toisia kiinnostaa? Minulla on ainakin ystävät niin eri jutuista pitkälti kiinnostuneita kuin minä (toki monia samojakin juttuja löytyy) mutta eikö se ole kivaa ettei kaikki ole samanlaisia, kuten koko kaveripiiri jotain äitejä, futareita, rokkareita jne... Mielestäni turha syyllistää kaikkia lapsettomia että he ovat syypäitä kaveruuden katkeamiseen. Yleensä se on se lapseton joka ei muutu niin radikaalisti, vaan se äiti. Toki elämänmuutokset ymmärtää, mutta ystävyydestä voi halutessaan pitää silti kiinni. Ei kukaan vain jaksa loputtomiin seuraa joka ei osaa puhua kuin yhdestä aiheesta ja on kiinnostunut elämässään vain yhdestä asiasta.