Jos 1980-luvulla halusi tietää että onko bloggarilla

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 14:13"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 08:37"]

Muiden mammojen häpyhuulten koosta ei ollut mitään havaintoa. Ihan rauhassa sai omine lerpukkeineen luulla olevansa epänormaali. Nyt sentään pystyy asemoimaan itsensä jollekin skaalalle.

[/quote]

Tarkkailusta uimahalleissakaan ei ollut apua, sillä kaikilla oli tuuhea pimpin muodot peittävä karvapehko.

[/quote]

Mutta saattoi kysyä Suosikki lehden Ekin palstalta.

Korttimaksaminen oli sitä, että oli tili lähikaupassa, ja pahviseen korttiin vedettiin puumerkki summan viereen. Lapsetkin sai ostaa "kortille" jos vanhemmat oli näin suullisesti kauppiaalle sanoneet.

Spotifyita saattoi kuunnella myös niin, että käveli/pyöräili lähimpään kirjastoon ja mikäli levysoittimen luona oli vapaa paikka, kävi selaamassa ep:t ja lp:t ja pyysi kirjastotätiä laittamaan levyn soimaan, korvakuulokkeet korville ja mukava asento tuolissa. Mukana laulaminen ei tietenkään ollut mahdollista. Ja kun puoli oli kuunneltu loppuun, piti kävellä tädin luo ja sanoa, että kääntää puolen. (Hyvää kohtaa ei voinut kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen).

Jos halusi kuunnella Spotify:llä Euroviisukappaleet juoksulenkillä ollessaa, niin ensin piti ostaa nauhoittava kasettisoitin ja tyhjä kasetti. Kun Euroviisut tulivat tv:stä niin kasettisoitin asetettiin tv:n viereen ja musiikki nauhoitettiin kasetille. Sitten piti ostaa vielä Sonyn  walkman korvalappustereot joista pystyi kuuntelemaan musiikkia lenkillä.

Ja kun pelattiin tietokonepelejä kavereiden kanssa, mentiin ensin kaverin luo kävellen, istuttiin sohvalla koko porukka vierekkäin, yksi pelasi donkey kongia (vai mikä se oli) ja toiset tuijotteli seiniä ja odotti vuoroa. Ja kun peli oli kiertänyt jokaisen luona vuorollaan se palautui ensimmäiselle (joka yleensä omisti pelin ja sai pelata pisimpään (kun pettarit kuluu)). Ja tietysti tavattiin aina sen luona, jolla peli oli. Pelin omistajan ei tarvinnut lähteä koskaan mihinkään jos ei halunnut. Pelin omistajalla oli aina paljon kavereita. Oli paska säkä, jos pelinomistaja ei ollut oikeudenmukainen.

Jos halusi katsoa hauskoja kissavideoita netistä, piti ensin hankkia kissa ja sitten odottaa, että se teki jotain hassua. Kavereille videot saattoi jakaa siten, että kutsui kaverit kylään ja laittaa kissa sopivaan paikkaan ja toivoa, että se tekee saman uudestaan.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 14:27"]Spotifyita saattoi kuunnella myös niin, että käveli/pyöräili lähimpään kirjastoon ja mikäli levysoittimen luona oli vapaa paikka, kävi selaamassa ep:t ja lp:t ja pyysi kirjastotätiä laittamaan levyn soimaan, korvakuulokkeet korville ja mukava asento tuolissa. Mukana laulaminen ei tietenkään ollut mahdollista. Ja kun puoli oli kuunneltu loppuun, piti kävellä tädin luo ja sanoa, että kääntää puolen. (Hyvää kohtaa ei voinut kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen).
[/quote]

mäkin muistan hyvin tän 80-luvun "spotifyn" :).

Jos vauva putosi päälleen tai heräsi märkivien paiseiden peittämänä, palstalta kysyttiin pitääkö lapsi viedä lääkärille soittamalla lääkärille.  

Ja jos halusi nostaa vanhan keskustelun (up) niin täytyä mennä takaisin Shellin baariin ja toivoa että joku muukin jaksaa jankata vanhasta aiheesta edelleen.

1980-luvulla ja nyt 2010-luvulla muuten yhteistä se että merkkivaatteissa pitää olla isot logot. Vaatteissa luki isolla että Lacoste, Benetton, Kappa, Emanuelle, Adidas, Boss.

1990-luvulla (grungen aikaan...) se merkkiesittely oli lähinnä noloa. Nyt se on tullut taas Suomeen ja bloggaajat näyttävät sitä erityisesti harrastavan koska eihän kukaan muuten tietäisi että kyseessä kallis tuote jos ne logot eivät ole kissan tai norsunpoikasen kokoiset vähintään ;)

Ei ollut Youtubea josta pystyi katsomaan suosikkiartistin musiikkivideon, vaan sitä tiettyä videota piti odottaa koko musiikkiaiheisen ohjelman (Hittimittari, Music Box-kanavan hitit, MusicTV Headbangers Ball) ajan ja yleensä se toivottu video ei sitten tullutkaan.

Jos sen halusi nauhottaa niin joutui istua telkkarin edessä sormi Rec-nappulan lähellä että hidas video (Betamax, VHS) ehtii lähteä nauhoittamaan tyhjälle kasetille.

up

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 20:53"]

Älypuhelin oli sellainen jossa käyttäjän piti muistaa ulkoa numerot mihin aikoo soittaa.

[/quote]

Tää oli kyl hyvä.

Sää selvisi katsomalla lämpömittaria ja ikkunasta ulos. 

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 15:44"]

Jos halusi katsoa hauskoja kissavideoita netistä, piti ensin hankkia kissa ja sitten odottaa, että se teki jotain hassua. Kavereille videot saattoi jakaa siten, että kutsui kaverit kylään ja laittaa kissa sopivaan paikkaan ja toivoa, että se tekee saman uudestaan.

[/quote]

Tai sitten piti odottaa kerran viikossa tulevaa "Hauskat Kotivideot" tyylistä ohjelmaa ja toivoa, että josko nyt tällä kertaa olis niitä kissoja. Jakaminen tapahtui siten, että muu perhe katsoi vieressäsi samaa ohjelmaa.

Jos halusi katsoa Oikotieltä myynnissä olevia asuntoja, piti selata Sanomalehden pienet myynti-ilmoitukset ja mennä näyttöön, koska myynti-ilmoitukseen ei montaa riviä mahtunut. Tai sitten piti mennä Kiinteistövälittäjien konttoriin katselemaan näyteikkunasta asuntoja tai mennä sisään kyselemään lisätietoja. Varsinkin, jos kiinnosti muualta asunnot kuin kotikulmilta.

uup

Jos ennen vanhaan halusi poistaa jonkun kavereistaan, niin yritettiin vaan olla näkemättä sitä. Jos ihan blokata piti, niin sitten iskettiin luuri korvaan.

Lisää näitä!

Kun halusi katsoa Netflixistä uuden kauden tv-sarjaa, piti odottaa kolme vuotta ja sitten se ehkä näytettiin MTV3:lta. Mutta mitään spoilauksia ei tänä aikana kyllä tullut, kun kukaan ei tiennyt mistään mitään.