Lue keskustelun säännöt.
Mistä te lapsettomat kuvittelette lapsiperheellisten jäävän paitsi?
27.10.2021 |
Taas kun lueskelin tuota " kaikki muuttuu lapsen myötä"- keskustelua, niin siellä tuli tällainenkin ajatus vastaan. Että lapsiperheellinen yrittää laittaa " vahingon kiertämään", että muutkin jäisi niin paljosta paitsi. Eli mistä siis?
Muutenkin nämä keskustelut kuulostaa aina siltä, että kun kerran lapsia hankkii, niin sitten ne on ikuisesti vauvoja/taaperoita, ja niissä on kiinni koko ajan.
Näin 43-vuotiaana kolmen mahtavan teinin äitinä voin sanoa, että mikään ei estä minua tekemästä haluamiani asioita, eikä ole estänyt moneen vuoteen.
Ja siis jotenkin ylipäätään tuo ajatusmalli, että " kaikki muuttuu" olisi jotenkin huono asia? Ihmiset jotka haluaa lapsia HALUAA NIITÄ. Haluaa sen lapsiperhe-elämän. Toki siellä voi tulla yllätyksiäkin, mutta noin pääsääntöisesti sen valinnan kyllä tekee ihan tietoisesti.
Ja sitten vielä: ei kaikki muutu. Moni asia muuttuu, mutta ei todellakaan kaikki. Tai toki riippuu varmasti perheestäkin ja lapsesta, onko terve jne. Mutta ainakin itsellä on säilynyt oma ura, ystävät, harrastukset, mielenkiinnonkohteet. Ja aikanaan kun ei niin paljon " päässyt" ( ei olisi ollut kyllä halujakaan) baareihin juoksemaan, niin silloin kun sitten lähti juhlimaan, se tuntui paljon merkityksellisemmältä kuin nyt, kun se on aina mahdollista.
Kommentit (362)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te lapsiperheelliset luulette lapsettomien jäävän paitsi?
Mm. Siitä mielettömästä rakkauden määrästä jonka oma vauva yleensä ihmisessä herättää. Lapsen kehityksen seuraaminen on ihan mieletöntä. En todellakaan tiennyt miten suuria tunteita oman lapsen hymy herättää. Tai se kun lapsi löytää omat kätensä, lähtee liikkeelle jne. Miten vanhemmuus muuttaa ihmistä, ymmärtää omia vanhempiaan paremmin.
Minusta vauvat ovat kuvottavia. Pikkulapsetkin ovat ällöjä riippoja. Aloin pitää omasta lapsestani vasta joskus siinä lähempänä kouluikää.
Sori vaan siitä kaikki muut äidit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse rakastan näitä syntymättömiä (jotka eivät edes ole vielä suunnittelun tasolla, eivätkä tule koskaan olemaankaan) lapsiani, etten halua altistaa heitä hankalalle aaltoilevalle luonteelleni. Mieluummin lahjoitan rahaa ja tavaroita niille, jotka osaavat huolehtia lapsista ja ovat lapsirakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nälästä ja puutteesta. Lapsiperheelle tulee tukia enemmän kuin tilille mahtuu
Aidosti ihmetyttää tämä luulo että lapsiperhelle sataa kaikki tukia. NIITÄ EI OIKEASTI OLE. On vain lapsilisä joka on itikan paska.
Perheen elättäminen maksaa omassa tapauksessa 5000e kuussa. Joku muutaman sadan lapsilisä on se ja sama. Mitään muuta tukea ei tule. Maksan veroja 3800e/kk joten turha lässyttää siitä että tarhapaikka on subventoitu. Se olen ennemmin minä joka subventoin tarhaa.Juu, suurin osahan suomalaisista vanhemmista maksaa veroja vajaa neljätonnia kuussa per pää.
Vaikkei maksaisikaan, niin ei niitä tukia yhtään sen enempää tule. Tähän voit listata lapsiperheiden saamat tuet. Eli lapsilisä, ...
No man is an island,
Entire of itself;
Every man is a piece of the continent,
A part of the main.
If a clod be washed away by the sea,
Europe is the less,
As well as if a promontory were:
As well as if a manor of thy friend's
Or of thine own were.
Any man's death diminishes me,
Because I am involved in mankind.
And therefore never send to know for whom the bell tolls;
It tolls for thee.
- John Donne
Aloittajan kysymys on vähän sama kuin 10 vuotias lapsi kysyisi mitä jää paitsi jos ei ikinä kasvaisi aikuseksi ja leikkisi nukeillla ja katsoisi piirretyjä 80 vuotiaaksi asti koska sillä hetkellä se on kaikki mitä tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huolettomuudesta varmaan, mitä olen äideiltä ja isiltä kuullut niin huoli lapsesta jatkuu läpi elämän.
No voi lapsettomillakin olla ties mitä huolia ja onkin, mutta kuulemma erilaista on se huoli omasta lapsesta. Sitä en itse halua ollenkaan, en vaikka miten olisi vastapainona rakkaus lasta kohtaan.
Lisäksi oma aika ja rauha ja vapaus, koko ajan. Ei ketään joka tarvitsee juuri minua. Tykkään olla itsenäinen ja tykkään, ettei omaa elämää koskevassa päätöksen teossa tarvitse ajatella yhdenkään lapsen parasta.
Tuo on vähän luonnekysymyskin. Meillä anoppi on tuollainen murehtija ja nyt kun hänen lapsensa ovat jo viisikymppisiä, niin heistä ei ehkä enää murehdi niin paljon. Mutta murehtii lapsenlapsista senkin edestä. Erehdyin kertomaan anopille meidän vävyn terveydentilasta ja siitä tuli anopille uneton yö, kun hän alkoi murehtia miten meidän tyttären elämä on vaikeaa kun puolisolla on vakava sairaus o_O En kiellä ettenkö olisi itsekin miettinyt, että tytär on valinnut vaikean tien, mutta samalla olen ylpeä että hän päätti rakastaa myös vastoinkäymisissä jo ennen kuin menivät naimisiin. Tiesi siis mihin on ryhtymässä, mutta ei hylännyt rakasta puolisoaan. Mutta minusta anopin ei tätä pitäisi murehtia unettomuuteen asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
No, jokainen totta kai määrittelee oman rauhan eri tavoin. Joku on niin erakkoluonne, että muuttaa korpeen asumaan yksin.
Hänelle varmasti jo parisuhdekin on "oman rauhan menetys".
Minusta taas minulla ei ole mennyt oma rauha, ei edes lasten ollessa pieniä - ja minulla on kaksi erityislasta alle 2 vuoden ikäerolla. Lapset menivät nukkumaan kello 22, heräsivät kello 10 - siinä ehdin lukea, olla miehen kanssa, ottaa rauhalliset aamukahvit jne. Joka päivä tuota omaa rauhaa oli siis nelisen tuntia. Minulle riittävästi.
Ja harrastamaan yms. pääsin aina halutessani, koska mies.
Ja tuokin ajanjakso - jolloin meistä jommankumman piti olla hoitamassa lapsia - kesti kymmenisen vuotta.
Mä toistan: jo parisuhde aiheuttaa sen, että pitää tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Mikään oikeasti kiva asia elämässä ei onnistu ilman mitään vaivannäköä ja ponnistelua. Ei mikään. Puhutaan sitten lapsista, parisuhteesta, ystävyyssuhteista, työstä.
On aika elämälle vieras ajatus, että paras elämä olisi elää ypöyksin, tekemättä työtä ja täysin "omaehtoisesti".
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Muutan kommenttiani vieläkin helpommin ymmärrettäväksi, kun vanhemmuus näkyy vieneen niin monelta hahmottamiskyvyn ja tuoneen tilalle halun puolustautua yksityiskohtaisesti:
Alkajaisiksi 18 vuodesta omaa rauhaa ja siitä vapaudesta, ettei tarvitse tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Miten oma rauha katoaa ja mitä on nämä kompromissit joita joutuu tekemään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
I am involved in mankind.
-> täysin vieras käsite velaãmmille
Miksi ämmittelet ihmisiä ketkä eivät ole tehneet sinulle mitään pahaa?
Miksi sinun pitää haukkua ja solvata viattomia ihmisiä?
Tulee väkisinkin vaikutelma että, sinä voit pahoin omassa elämässäsi koska näytät osoittavan vihaa täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan, vain koska elävät päinvastaista elämää mitä sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se lapsi rajoittaa. Minulla on koira, sekin rajoittaa mutta vähemmän kun lapsi.
Kun lähetään pariksi viikoksi reissuun (ei tietenkään nyt, koska korona) niin koira menee hoitoon vanhemmilleni. Lastahan ei saa nykyään jättää hoitoon pitkäksi aikaa tjsp?
Minulla on ollut koiria ja minulla on lapsia. Täytyy nyt korjata että koira rajoittaa paljon enemmän jo pelkästään päivittäisessä elämässä. Se ei ikinä opi pitämään huolta edes omasta aamun vessakäynnistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
I am involved in mankind.
-> täysin vieras käsite velaãmmille
Miksi ämmittelet ihmisiä ketkä eivät ole tehneet sinulle mitään pahaa?
Miksi sinun pitää haukkua ja solvata viattomia ihmisiä?
Tulee väkisinkin vaikutelma että, sinä voit pahoin omassa elämässäsi koska näytät osoittavan vihaa täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan, vain koska elävät päinvastaista elämää mitä sinä.
Toivottavasti hän ei ole ainakaan lisääntynyt itsekkäästi, kun reaktio on tuollainen erilaisuutta kohtaan.
Se lapsihan ei ole oma jatke, se on erilainen ja eri asioista pitävä eri ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
I am involved in mankind.
-> täysin vieras käsite velaãmmille
Mikä sinulla on hätänä?
Ei kiinnosta mistä joku jää paitsi tai on jäämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en rupea kenekään ämmittelyjä kuuntelemaan.
Lisääntyjä ämmä voi takoa vaikka koko päivän täällä näppäimistöä todistelleen itselleen, että on muka parempi ihminen kuin vihaamansa lapsettomat naiset.
Miksette koskaan hauku, solvaa ja vihaa vapaaehtoisesti lapsettomia miehiä?
Miksi naisia saa halventaa ja vihata, jos tahtovat olla lisääntymättä?
Vierailija kirjoitti:
No man is an island,
Entire of itself;
Every man is a piece of the continent,
A part of the main.If a clod be washed away by the sea,
Europe is the less,
As well as if a promontory were:
As well as if a manor of thy friend's
Or of thine own were.Any man's death diminishes me,
Because I am involved in mankind.
And therefore never send to know for whom the bell tolls;
It tolls for thee.- John Donne
VMP. Totuus on tämä
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
V.A. Koskenniemi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se lapsi rajoittaa. Minulla on koira, sekin rajoittaa mutta vähemmän kun lapsi.
Kun lähetään pariksi viikoksi reissuun (ei tietenkään nyt, koska korona) niin koira menee hoitoon vanhemmilleni. Lastahan ei saa nykyään jättää hoitoon pitkäksi aikaa tjsp?
Aloittaja tässä, mulla on niitä teinejä ja koira. MÄ voin mennä miten tykkään, kun mulla on kotona aina kolme koiranhoitajaa jo valmiina.
Mutta toki mulla ei ole mitään syytä jättää lapsia pois parin viikon reissuilta, joten silloin koira menee veljelleni tai vanhemmille tai kavereille, ottajia on pienelle kiltille koiralle.
Mutta jos siis on iltameno tai yön yli tai viikonloppu, niin ei tarvitse järjestellä mitään.
Älä jaksa valehdella. En usko hetkeäkään että et lastesi ja miehesi kanssa sovi miten mennään ja tullaan.
Olen eri mutta en tietenkään lasteni kanssa sovi menojani, mieheni kanssa kyllä. Silloin se on parisuhde joka minua rajoittaa eikä lapset.
Voin vastata, koska olen ollut sekä lapsellinen että lapseton. Lapsen kanssa jää paitsi spontaanista aikuisen itsenäisestä elämästä, jolloin risteilylle voi lähteä ex-temore, tai oman kullan kanssa pidennetylle viikonlopulle lemmenlomalle kahdestaan. Kaikenlainen suunnittelemattomuus ja ihana spontaanius täytyy kalenteroida niille hetkille kun lapset eivät ole maisemissa ;)
Lapsettomana ei ole vastuussa lapsesta, joten kukaan ei oksenna hoitopaikassa kesken teatteriesityksen niin että joutuu lähtemään kotiin, ja loppuilta kynttiläillallisella jää vain haaveeksi.
Noin esimerkiksi. Rakastan näin aikuisen lapsen äitinä sitä että voi taas olla spontaani, vaikka sitä ei osannut juurikaan kaivata kun lapsi oli pieni, silä se lapsi oli silloin se priority no1.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkajaisiksi minimissään 18 vuodesta omaa rauhaa.
No, jokainen totta kai määrittelee oman rauhan eri tavoin. Joku on niin erakkoluonne, että muuttaa korpeen asumaan yksin.
Hänelle varmasti jo parisuhdekin on "oman rauhan menetys".
Minusta taas minulla ei ole mennyt oma rauha, ei edes lasten ollessa pieniä - ja minulla on kaksi erityislasta alle 2 vuoden ikäerolla. Lapset menivät nukkumaan kello 22, heräsivät kello 10 - siinä ehdin lukea, olla miehen kanssa, ottaa rauhalliset aamukahvit jne. Joka päivä tuota omaa rauhaa oli siis nelisen tuntia. Minulle riittävästi.
Ja harrastamaan yms. pääsin aina halutessani, koska mies.
Ja tuokin ajanjakso - jolloin meistä jommankumman piti olla hoitamassa lapsia - kesti kymmenisen vuotta.
Mä toistan: jo parisuhde aiheuttaa sen, että pitää tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Mikään oikeasti kiva asia elämässä ei onnistu ilman mitään vaivannäköä ja ponnistelua. Ei mikään. Puhutaan sitten lapsista, parisuhteesta, ystävyyssuhteista, työstä.
On aika elämälle vieras ajatus, että paras elämä olisi elää ypöyksin, tekemättä työtä ja täysin "omaehtoisesti".
N54, kahden jo aikuisen lapsen äiti
Muutan kommenttiani vieläkin helpommin ymmärrettäväksi, kun vanhemmuus näkyy vieneen niin monelta hahmottamiskyvyn ja tuoneen tilalle halun puolustautua yksityiskohtaisesti:
Alkajaisiksi 18 vuodesta omaa rauhaa ja siitä vapaudesta, ettei tarvitse tehdä kompromisseja oman ajankäytön suhteen.
Miten oma rauha katoaa ja mitä on nämä kompromissit joita joutuu tekemään?
No, minä esimerkiksi kirjoittelen tässä vauvapalstalle ilman häiriöitä ja keskeytyksiä. Jos olisin ystäväni luona kahvilla, hänen kaksi lastaan olisivat jatkuvasti keskeyttämässä (mikä ei sinänsä haittaa, kun sattuvat olemaan oikeasti mukavia persoonia). Ja mä en tiedä, miten teillä sovitaan ajankäyttö, mutta mun käsittääkseni pieniä lapsia ei noin vain voi jättää yksin kotiin, kun itse lähtee lenkille tai muuhun harrastukseen. Pitää esim. odottaa, että puoliso tai muu hoitaja saapuu paikalle. Ja mä ymmärrän kyllä, että teillä noi sopimiset tulee itsestään kuin taikaiskusta, mutta mua itseäni stressaa suunnattomasti kaikenlainen säätäminen. Kyllä mun pitäis ainakin tehdä kompromisseja ajankäytön suhteen, että mihin sitä vähää lapsivapaata aikaa laittaa, kun niitä lapsiakaan ei joka paikkaan voi kuskata mukana. Enkä varmasti edes haluaiskaan.
Vierailija kirjoitti:
No man is an island,
Entire of itself;
Every man is a piece of the continent,
A part of the main.If a clod be washed away by the sea,
Europe is the less,
As well as if a promontory were:
As well as if a manor of thy friend's
Or of thine own were.Any man's death diminishes me,
Because I am involved in mankind.
And therefore never send to know for whom the bell tolls;
It tolls for thee.- John Donne
Joo, mutta miten tämä liittyy lapsettomuuteen tai lapsellisuuteen?
Vaikka ei ole (omia) lapsia, voi olla muita merkityksellisiä ihmissuhteita. Ystäviin, sukuun, kummilapsiin.
En minä tiedä, oikeastaan en usko, että lapsia halunnut haluaisi vaihtaa omansa minun elämääni? Ehkä joskus saattaa kaivata sitä, että ei tarvitse olla ketään varten? Mutta en minäkään haluaisi vaihtaa elämääni lapsellisen elämään, se olisi minulle hirveää. Pääasia varmaan että jokainen saa tehdä valinnan tämän asian suhteen itse. Tahattomasti lapsettomia toki on ja varmaan on myös vanhempia, jotka katuvat lasten tekoa, ainakin päätellen siitä, että ei kaikkia lapsia maailmassa hyvin kohdella...
Mutta jos on sinut valintansa kanssa, niin tuskin lapsia hankkinut tai lapseton tuntee jäävänsä mistään paitsi. En minä ainakaan tunne, koska perhe-elämä ei ole minua varten, niin yksinkertaista se on. On harvinaisempaa olla haluamatta lapsia, joten tietysti välillä ärsyttää se oletus siitä että lapsia pitäisi hankkia ja just tuo että jää jostain paitsi. Välillä kyllästyttää perustella, kun ainut oikea perusteluni on ihan vaan se, että en halua.