Laittaisinko välit poikki isovanhempiin?

2

Minä en oikein ymmärrä tuollaista dramaattista välien poikkilaittoa. Isovanhemmat eivät selvästi ole kovin miellyttäviä persoonia ja heidän tapaamisensa ahdistaa sinua. Toisaalta hekään eivät tunnu haluavan tavata teitä, kun tekevät ohareita. Lakkaa pyytämästä apua ja kutsumasta kylään. Välttele heidän tapaamisiaan ja keksi tekosyitä, jos et suoraan kehtaa sanoa, miksi ette tule esim. äitienpäivänä.

Isovanhemmuus on muutakin kuin avun antamista tarvittaessa. Ei meilläkään isovanhemmat auta kuin ehkä kerran vuodessa mutta en silti pidä heitä huonoina isovanhempina.

Tuntuu vaan niin raskaalta keksiä tekosyitä tai olla missään yhteydessä. Tiedän, että toi kuulostaa dramaattiselta mutta olen kerran aiemmin ollut heistä erossa kokonaan noin puoli vuotta ja tämä oli tosi kevyttä aikaa.

En mielestäni sanonut, että odotan heiltä vain apua. Toivon kuitenkin, että minun ei tarvitsisi enää altistua heidän kielteisyydelleen. Eikä toisaalta lasten tarvitsisi pettyä. Nyt ovat kyselleet päivittäin heidän peräänsä, kun eivät tulleetkaan sovitusti.

Eihän sun tartte olla aktiivinen. Yhteydenpitö vähenee, kun olet passiivinen. Älä kerro heidän lupauksistaan lapsille, vaan sano esim, että ehkä ovat tulossa. Älä kutsu, edes itseäsi kylään. Ole kuitenkin ystävällisen kohtelias, kun he ovat aktiivisia.

En jättäisi lapsiani hoitoon väkivaltaisille ihnisille.

Totta, ei kannata lapsille puhua lainkaan. Ehkä parempi että sanon vasta juuri ennen.

Olen koittanut olla pitämättä yhteyttä ja ettei nähtäis usein, pitäisi varmaan opetella tyhjentämään ajatukset kun soittavat tai viestittelevät. Vaikeaa se kyllä on.

Muuten voisin tehdä niin, että näkevät lapsia vaikka keskenään kun haluavat, mutta mun isällä on todella outo huumorintaju ja hänen seuransa ei tunnu kovin turvalliselta muutenkaan. Lapsetkin vähän pelkäävät tai vieroksuvat häntä.

He olivat lapsuudessani väkivaltaisia, varmasti omasta elämäntilanteestaan johtuen. En usko, että olisivat väkivaltaisia lapsiani kohtaan. Tosin tuo outo huumori, lasten herkille asioille nauraminen on tietenkin myös yhdenlaista väkivaltaa.

Tuttu tilanne. Omat vanhemmat eivät ole koskaan tarjonneet apua lastenhoidossa tai olleet keskenään lastenlasten kanssa. Siksi heillä ei ole edes käsitystä mistä kaikesta minkäkin ikäisten kanssa voi jutella ja mille asioille on sopivaa nauraa. Lapset ovat herkkiä. Kuitenkin rakastavat isovanehmpia ja ikävöivät heitä aina. Vierailut ovat stressaavia ilmeisesti kaiklle aikuisille, joten olen pohtinut samaa, että parempi kun on vähemmän tekemisissä. 

Isäni kertoo samoja huonoja vitsejä kuin minulle pienenä, en silloinkaan pitänyt niistä. Häntä ei kuitenkaan saa arvostella, se on "huumorintajuttomuutta". Vaatiiko tilanne sitä, että välit pitää katkaista kokonaan? Onko lapsilla oikeus isovanhempien seuraan, jota he kaipaavat? Meillä isovanhemmat eivät soittele lapsille edes syntymäpäivinä, joten heitä asia ei kauheasti kiinnosta. En ole koskaan halunnut kysy suoraan miksi, koska en halua kuulla valheita tai selityksiä. Monella tapaa on helpompaa ottaa etäisyyttä. 

14. Kysyisin vielä tuntuuko siltä, että he välittävät sinusta tai lapsista? Kysyvätkö koskaan miten pärjäätte? Vaikea tilanne, koska lapset oppivat jotain niiltäkin ihmisiltä, jotka eivät ole niin hyviä esimerkkejä ja isovanhempia ei tule mistään tilalle. Silti jos et jaksa, niin et jaksa. Ei ole pakko. 

Täytyy olla provo, koska aikuinen, jota on omat vanhemmat kohdelleet väkivallalla (henkinen/fyysinen) ei halua heitä oman lapsensa elämään väen vängällä, varsinkin, kun ovat tehneet selväksi, että heitä ei oikeen nappaa. Jatkapa terapiaa vielä.

Mitä terapeuttisi on mieltä asiasta? Jatkuvat oharitkin ovat mielestäni henkistä väkivaltaa sinua kohtaan. Sitenhän osoitetaan, että et ole tärkeä ja että olet heidän talutusnuorassaan aina valmiudessa ja altavastaajana.

Sinun ei muuten tarvitse missään nimessä keksiä tekosyitä, jos et halua sopia tapaamista. Voit sanoa lyhyesti, että nyt ei käy, katsotaan ehkä joskus myöhemmin. Sitäpaitsi jatkuvat oharit on ihan hyvä oikea syy olla sopimatta tapaamista. Senin voi sanoa ääneen. Että olen lopen kyllästynyt ohareihin ja valheisiin, nyt ei tapaaminen käy. Jos alkavat tingata ja vängätä, sanot vain, että nyt pitää mennä, mukavaa viikonloppua ja hei sitten.

Olen aika varma, että katkaisisin tilanteessasi välit. Ehkä en julistaisi tekeväni niin (vaikkain toivoisin siihen pystyväi), mutta en vastaisi puheluihin enkä sopisi tapaamisia. En myöskän pitäisi isovanhempia esillä lapsille. Vastaisin kysymyksiin, mutta välttäisin turhaa puhetta heistä. Lapsillekin voi sanoa, että isovanhemmat käyttäytyivät huonosti ja siitä tuli paha mieli. Ei jatkuvaa pahaa mieltä aiheuttavat ja välivallalla flirttailevat isovanhemmat minun mielestäni ole mikään etu lapsille. Voitte rakentaa hyviä ja kannustavia ihmisuhteita muiden sukulaisten tai ystävien kanssa.

Ole itse oman elämäsi herra ( rouva ;) ja tsemmpiä!

Ei ole mikään pakko jaksaa. Voit aivan hyvin pitää yhteyttä vain sen verran kuin itse jaksat ja haluat. En minäkään tapaa äitiäni kuin 2-3 kertaa vuodessa ja soittelenkin harvakseltaan. En vaan jaksa enempää. Oli kuinka äiti tai ei mutta hän aina haukkuu minut joka kerta jostakin asiasta niin miksi ihmeessä pitäisin yhteyttä sellaiseen ihmiseen?

Lapsillani ei ole isovanhempia. He eivät ole koskaan kaivanneet isovanhempia, kyselleet näistä, itkeneet sitä, että ei ole isovanhempia.

Miten ihmeessä kaikkien surkeiden isovanhempien lapsenlapset kaipailee ihan kamalasti ihmisiä, jotka heistä eivät edes välitä? Olisiko siksi, että itse olette opettaneet, että isovanhempien pitäisi teidän kanssa olla, mutta kun eivät ole.

Jotenkin nykyisin puhutaan paljon isovanhemmista ja lapset kaipaavat niitä kun muillakin on. meillä ei ole myöskään isovanhempia kun minun vanhemmat on kuolleet. lapset ei varsinaisesti kaipaa vaan minä vaan.

Kiitos viesteistä, tämä oli eilen illalla noussut taas.

17:lle, terapeuttini kysyi minulta jo kauan sitten miksi olen heidän kanssaan enää tekemisissä. Puhuit kyllä viisaita sanoja ja sain paljon pohdittavaa lisää. Tällaisen väkivaltaisessa ilmapiirissä kasvaneen ihmisen vaikein ongelma on tietenkin läheisriippuvuus, ymmärrän että se on nostanut päänsä nyt kun olen ollut heikoilla ja väsynyt pienten lasten kanssa. Vituttaa kyllä, mutta myös tuntuu hyvältä että saan siitä otetta. Iso kiitos todella hyvästä kirjoituksesta.

Etenkin huomasin tuon aina valmiudessa ja altavastaajana, tämä tosiaan on väkivaltaa minua kohtaan, ei pelkästään lasten luottamuksen rikkomista. Olen puhunut asiasta heille monta kertaa, he tietävät kyllä. Ja etenkin tämä viimeinen tikki oli todella törkeä. Minulla oli siis pöytä katettuna jouluruuilla ja he jättivät tulematta.

14:lle, kuulostaa niin samalta kuin oma tilanteeni. Olen pahoillani, että sinulla on myös noin vaikeat vanhemmat. Olen joutunut rajaamaan isäni huumoria niin paljon, että hän istuu usein mielenosoituksellisesti hiljaa. En salli, että kotonani tai lasteni kuullen puhutaan rivoja tai rasistisia juttuja. Tosiaan, tapaamiset ovat kaikille niin stressaavia, myös heille.

Ei ole niin nopea reitti jättää taakseen illuusio toimivista ja mukavista suhteista isovanhempiin. Pystyin jo tekemään hyvän matkaa irtautumista niin, että en enää juuri koe heitä omina vanhempinani. Kuitenkin toivoin sydämessäni vielä, että he isovanhemmuuden myötä löytäisivät lämpöä sisältään. Kyllä he omalla tavallaan lapsista välittävät, mutta paljolti objekteina joita voi katsella ja joille nauraa.

Onneksi isovanhemmat toiselta puolelta ovat lapsilleni todella todella ihanat ja rakastavat. Saan itsekin paljon onnea heidän hyvistä suhteistaan.

ap

Samaa mieltä tuolla aiemman vastaajan kanssa että lopeta yhteydenpitäminen. Mitä tuollaisilta ihmisiltä mitään pyytämään kun eivät anna muuta kuin pahan mielen. Ehkä en kuitenkaan ihan siltoja polttaisi takanani, lopettaisin oma-alotteisen yhteydenpitämisen. Ajattelen asian vielä siltä kannalta, että jonkunlaisissa väleissä voi olla jos on esim. perintöä tiedossa... Varmasti kuulostan osan mielestä ihan pimeältä, mutta kuitenkin...

Kannattaa yrittää päästä eroon vaikeista ihmisistä, vaikka se oliskin vaikeeta.

Ei tarvitse, tai hoida yhteydet muuta kautta, esim. sisarustesi. Oletko yrittänyt selvittää asioita vanhempiesi kanssa? Valitettavasti jokainen ihminen pystyy vaikuttamaan vain omaan käytökseensä ja suhtautumiseensa, mitä vanhemmaksi ihminen tulee sitä vaikeampaa sekin on.

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 21:50"]

He olivat lapsuudessani väkivaltaisia, varmasti omasta elämäntilanteestaan johtuen. En usko, että olisivat väkivaltaisia lapsiani kohtaan. Tosin tuo outo huumori, lasten herkille asioille nauraminen on tietenkin myös yhdenlaista väkivaltaa.

[/quote]

Se on just sitä.

Parempi tavata vain harvakseltaan ja keskustella lasten kanssa, jos jokin heidän käytöksessään vaivaa selvästi lapsia.

Tai pyydä vain mummo käymään, jos suostuu tulemaan yksin.

Miten sun omat vanhemmat suhtautuu? Etkö voisi pyytää lastenhoitoapua mieluummin heiltä? Isovanhempasi ovat varmasti jo iäkkäitä. Ei sitä jaksa samalla tavalla kuin nuorempana