Lue keskustelun säännöt.
Muita pettyneitä jotka odottivat kosintaa uuden vuoden yönä?
01.01.2015 |
Ensin odotin joulua kuin uuta kuuta nousevaa ja kun näin että mies oli paketoinut mulle osoitetun lahjan pieneen korurasian kokoiseen pakettiin niin tietenkin unelmoin, että joko nyt se sitten kosisi. Lahjaksi sain aivan ihanat helmikorut ja tunnenkin olevani ihan hirviö kun olis vaan tehnyt mieli itkeä jouluaattona lahjan aukaistua mutta onneksi sain pidettyä itteni kasassa...
Pari vuotta sitten oltiin viettämässä meidän ekaa yhteistä uutta vuotta kaveripariskunnan luona ja keskiyöllä mies mulle kuiskasi että viimeistään ennen kuin on vuosi 2015 hän aikoo minut kihlata. Olen joskus myöhemmin tuosta sanonutkin miehelleni leikilläni että kiire sulla taitaa kohta tulla ja nyt sit odotin loppuvuonna että kyllä se kihlaus varmasti kohta tulee ja nyt uuden vuoden yö oli viimeinen mahdollisuus ja ei mitään... :(
Tuntuu olo niin tyhjältä ja tyhmältä... miehelle en halua edes puhua asiasta koska onhan tää nyt lapsellista käytöstä multa mutta miksi ihmeessä miehet tekee tuollaisia lupauksia ja sitten unohtavat ne?
Onko muita pettyneitä naisia täällä jotka unelmoivat uuden vuoden yön kihlauksesta edes hiukan salaa?
Miten tästä pettymyksestä pääsis yli? En halua loukata miestäni.
Kommentit (76)
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:32"]Miksi menee lupaamaan eikä kumminkaan kosi? vaihtoon? itse en alkaisi odottamaan 10 vuotta josko joku uskaltaa kosia vai eikö. Parempi yksin kuin jahkailijan kanssa.. Koskaan ei ole liikaa aikaa, asiat voivat aina muuttua [/quote] Ap voisi miettiä miksi on sellainen nainen jonka kihlaamista mues välttelee? Kyllä hyvä nainen miehille kelpaa.
[/quote]
Tulipa paha mieli kommentistasi :(
Olen oma itseni ja uskon että mies kyllä rakastaa minua tällaisenaan, aina jaksaa kehua kuinka olen unelmien vaimomateriaalia. Mutta ei sitten kosi :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies kosi jouluna. Olin ja olen vieläkin onnesta sekaisin. Tuli ihan yllätyksenä, vaikka oli se joskus naimisiinmenosta puhunutkin.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 20:23"]
Mun mies kosi jouluna. Olin ja olen vieläkin onnesta sekaisin. Tuli ihan yllätyksenä, vaikka oli se joskus naimisiinmenosta puhunutkin.
[/quote]
Onnea teille :)
Joko on hääpäivä päätetty?
ap
Niinpä. Ja jos mies on jo saanut haluamansa ja minä olen jaksanut kärsivällisesti odottaa, on se jahkailu jo ihan silkkaa kiusantekoa. Kukaan mies ei voi olla niin sitoutumiskammoinen, että odotuttaisi naista vuoskymmeniä. Minulla on hyvä olla mieheni kanssa, mutta haluan sitoutua lopullisesti. Jos mies ei siihen kykene, etsin toisen joka siihen kykenee, vaikka en haluaisi elää ilman miestäni, mutta en myöskään ilman avioliittoa. Onko se jotenkin väärin?
Ja se, miksi en kosi itse, johtuu siitä että olen jo kerran tehnyt niin ja saanut pakit. Toista kertaa en mene itseäni nolaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä, ehkä pikkusen salaa.. Aika paljonkin jos totta puhutaan.Mulle kävis kaikki päivät vuodesta kosintaan.Mutta olen ja tulen olemaan siltikin tuon miehen kanssa vaikka sormusta ei oliskaan. :) tsemppiä AP:lle.
Ps. Mä en ehkä ihan vielä puhuis, jos sillä onkin joku päivä jo valittuna tai jotakin spesiaalia tulossa, ettei mene ylläri pilalle. Vihjailua ensin peliin :)
Miksi olet jäänyt odottamaan kosintaa noin pitkään? Minä asetin mielessäni rajan, että jos ei vuoden seurustelun jälkeen kosintaa kuulu, niin en jää odottelemaan. Miehelle en luonnollisestikaan tästä kertonut. Ei tarvinnut odottaa niinkään pitkään, 8kk seurustelun jälkeen olimme jo naimisissa. Nyt uudenvuodenaattona oli meidän 15-vuotishääpäivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos päädytte joskus naimisiin, on yksi lysti koska on kosittu.
Kyllä täytyy ihmetellä suomalaisia nysviä niin miehissä kuin naisissakin. Muutetaan ykskaks ajattelematta yhteen kenties lapsiakin tulee..ja aletaan miettiä miksei se kosi, eikä osata kumpikaan puhua tärkeistä asioista.
Itse en muuttanut kenenkään kanssa noin vaan asumaan enkä hankkinut lapsia vaan seurustelin ihan rauhassa ja kosijoita riitti pilvin pimein. Kaikki hyviä ja hyvännäköisiä tyyppejä. Mutta kun se oikea sattui kohdalle niin jaloissa teki huteraa ja suostuin kosintaan, siitä vuoden kuluttua naimisiin ja lapsiakin aikanaan. Ja hyvin on mennyt jo kymmeniä vuosia, seksi sujuu ja elämä muutenkin mallillaan, ihan tärkein juttu on se että osaamme puhua toistemme kanssa kaikista asioista. Ei tarvitse kysellä täällä miksi, mitä se tarkoitti..kun puhutaan keskenämme.
Ja niin kai se vaan menee että jos kosintaa ei ala kuulua vuoden sisään, kosittava ei ole tarpeeksi kiinnostava. Kannattaisi lähteä muille markkinoille ettei tarvitse koko elämää odotella sitä mitä ei tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas täällä vanhanaikaista porukkaa liikkeellä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 19:46"]
Ymmärrän hyvin, oli vastaava tilanne aikanaan. Olin niin pettynyt etten hoitanut sitä hyvin.... Vedin viikon mykkäkoulun ja sen jälkeen sanoin epäileväni, onko mies tosissaan mun kanssa. Lisäksi sanoin, että ellei pian päätä että haluaa naimisiin mun kanssani, meidän pitää erota. Lopetin seksin ja sanoin, että pystyn siihen uudestaan vasta jos luottamus suhteeseen ja tulevaisuuteen palaa. Tuli iso kriisi mutta lopulta mies kosi. En suosittele noin jyrkkää toimintaa, mä vaan en pystynyt hillitsemään itseäni siinä musertavassa pettymyksessä. Uskon tuohon että miksi ostaa lehmä jos saa maidon ilmaiseksi. Avoliittohan on miehen unelma, kaikki edut ilman oikeas sitoutumista. Miehelle on helpompi tehdä lapsikin naisen kanssa kuin mennä naimisiin.
[/quote]
Se todellinen sitoutuminen on kyllä ihan jotain muuta kuin sormus sormessa ja prinsessahäät. Arkisia juttuja - yhteisiä haaveita ja tavotteita, yhteen hiileen puhaltamista. Yhteinen asuntolainakin on paljon isompi sitoumus kuin sormus ja tuollainen sormus tai ei mitään-asenne lähinnä kertoo, että se nainen on keskenkasvuinen eikä oikein ymmärrä mistä elämän mittaisessa parisuhteesa ja sitoutumisessa on kyse. Se ovi käy ihan yhtä kevyesti, oli sormusta tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä. Kiitos kaikille mielipiteistä ja myötätunnostakin. Kyse ei nyt ole siitä että en olisi halunnut avoliittoon ennen naimisiinmenoa ja että olisin odottanut kihlausta jo vuoden seurusteltua. En varmasti olisi näin pettynyt juuri nyt jos oltais vaan miehen kanssa puhuttu että hän kosii kun on valmis, mutta kun antoi vielä tuollaisen lupauksen että ennen vuotta 2015 on mulla sormus sormessa niin pahaltahan se nyt tuntuu.
Yritin pitää suuni kiinni, mutta eilen illalla mieskin jo huomasi että mua todellakin vaivaa joku ja sanoin että oon niin surullinen tuosta ja että en halua häntä loukata jne. mutta kun tuntuu niin pahalta. Mies loukkaantui tuosta ja sanoi että ei uskoisi että mä olen kans yksi sellainen naimisiinpainostaja kuin jotkut hänen kavereiden tyttöystävistä ja sanoi, että nyt varsinkin ahdistan häntä tällä asialla. Ei siis tajunnut ollenkaan, että odotin hänen seisovan lupauksensa takana, ihmetteli vaan että miksi otan kaiken niin kirjaimellisesti. Huomenna mies lähtee muutaman yön kestävälle työreissulle ja tuntuu niin pahalta kun riideltiin näin ja jotenkin mun olo tulevaisuudestakin tuntuu nyt hataralta. Kysyin mieheltä, että näkeekö hän meitä edes koskaan naimisissa niin hänen vastaus oli että kyllä edelleenkin näkee mutta tuo ei kyllä ihan vakuuttanut minua :( Tiesi varmasti, että mä lähtisin jos vastaus olis ollut eri...
Kannattaako se vaan jäädä hyvään mutta epävarmaan suhteeseen vai onko parempi tietää oma arvo ja lähteä? Jos tuo mies mut näkis vaimonansa niin olis jo varmaan kosinut... :(
ap
Jos ette puhu suomea keskenänne, niin minkä maalainen mies on? Voisiko olla kulttuurikysymys tms?:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
25-vuotias ei ole mitenkään vanha:). Odottaisin vielä vuoden, jos on hyvä mies. Toki nostaisin nyt metelin, ettei jäisi epäselväksi, mitä haluan tulevaisuudelta ja muistuttaisin vielä missä järjestyksessä...
Ap, tiedän tunteen. Odotin kosintaa ensimmäisen kerran viime ystävänpäivänä, sitten syntymäpäivänäni, sitten yhteisellä romanttisella lomamatkalla, sitten jouluna ja nyt vielä uutenavuotenakin. En oikein tiedä miksi moista niin "odotan", kun tiedän ettei tuo mies mihinkään niin romanttiseen varmaan ikinä taivu.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 12:06"]
Jos ette puhu suomea keskenänne, niin minkä maalainen mies on? Voisiko olla kulttuurikysymys tms?:)
[/quote]
Puhumme sitä toista kotimaista kieltä keskenämme, joten en usko että on niinkään kultturellinen juttu. Ja miehen veli on häntä kaksi vuotta vanhempi ja on ollut jo naimisissa vuosia ja lapsikin heillä on joten perheessäkin ihan normaalia ja hyväksyttävää.
Mieheni tosin on aika perinteikäs siinä mielessä, että hän haluaa itse kosia ja haluaa pyytää symbolisesti luvan isältäni, mutta en usko että siihen vaiheeseen on vielä edennyt.
ap
58: Jotenkin ristiriitainen sinun kommenttisi. Ensin sanot, että pitää rauhassa odottaa eikä rynnätä suhteeseen, mutta sitten toisaalta, että jos ei kosintaa kuulu vuoden sisään, sitä ei varmaan tulekaan.
Mies saa jo kaiken minkä haluaa. Sun pitää ottaa suhteessa askelia taaksepäin. Vähemmän avoliittoa ja enemmän ikäänkuin perinteistä seurustelua. Ala etsiä omaa asuntoa, muuta erilleen mutta jatka seurustelua. Sano ettet tee sitä koska et rakastaisi miestä, että rakastat kyllä etkä sio tapsilla muita, vaan koska sun pitää itsesi vuoksi miettiä mitä haluat elämältä. Mieheltä häviää siinä avioliitononainen palvelu ja vähenee aina saatavilla oleva seksi. Ehkä hän tajuaa, mitä on menettämässä ja tajua haluavansa naimisiin. Älä ole siis vihainen vaan tee nämä perääntymisaskeleet ystävällisesti mutta määrätietoisesti.
Muiten havaitset olevasi 10 v päästä yhä avoliitossa ja saanut lapsiakin ilman itsellesi tärkeää virallista sinettiä. Kaverin mies on siinä tilanteessa. Yhdeltä mieheltä kysyin, miksi hän ei ollit lennyt kihloihin naisen kanssa jonka kanssa oi tehnyt lapsia ja oli yhteinen asunto. Vastaus oli hämmästynyttä naurua ja "eihän sitä kaikkien kanssa kihloihin mennä". Naimisiinmeno on miehelle isompi juttu siis kuin nuo muut tekijöt vaikka moni nainen uskottelee itselleen muuta.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 13:24"]
Mies saa jo kaiken minkä haluaa. Sun pitää ottaa suhteessa askelia taaksepäin. Vähemmän avoliittoa ja enemmän ikäänkuin perinteistä seurustelua. Ala etsiä omaa asuntoa, muuta erilleen mutta jatka seurustelua. Sano ettet tee sitä koska et rakastaisi miestä, että rakastat kyllä etkä sio tapsilla muita, vaan koska sun pitää itsesi vuoksi miettiä mitä haluat elämältä. Mieheltä häviää siinä avioliitononainen palvelu ja vähenee aina saatavilla oleva seksi. Ehkä hän tajuaa, mitä on menettämässä ja tajua haluavansa naimisiin. Älä ole siis vihainen vaan tee nämä perääntymisaskeleet ystävällisesti mutta määrätietoisesti. Muiten havaitset olevasi 10 v päästä yhä avoliitossa ja saanut lapsiakin ilman itsellesi tärkeää virallista sinettiä. Kaverin mies on siinä tilanteessa. Yhdeltä mieheltä kysyin, miksi hän ei ollit lennyt kihloihin naisen kanssa jonka kanssa oi tehnyt lapsia ja oli yhteinen asunto. Vastaus oli hämmästynyttä naurua ja "eihän sitä kaikkien kanssa kihloihin mennä". Naimisiinmeno on miehelle isompi juttu siis kuin nuo muut tekijöt vaikka moni nainen uskottelee itselleen muuta.
[/quote]
No tuo on jo aika radikaali askel jos muuttaisi erilleen, sitä en suosittele ellei teillä sitten ole ihan oikeasti eroajatukset käsillä ja muutenkin hankalaa olla yhdessä saman katon alla.
Mutta suosittelen sitä, että alat itsenäisemmäksi naiseksi, en tarkoita ettetkö jo nyt olisi itsenäinen mutta mulle ainakin tepsi se, että kun kosintaa ei kuulunut niin aloinkin huolehtia paljon enemmän itsestäni. Aloitin uusia harrastuksia, tein muutoksia itsessäni ulkonäollisesti kysymättä mieheltäni mitään, vaihdoin jopa työpaikkaa konsultoimatta miestäni tästä ja sanoin, että kyllähän se olis ollut ihan eri juttu jos olisin naimisissa tai meil olisi lapsia mutta nyt olen kuitenkin vain seurusteleva tyttöystävä, joten totta kai olen itse yksin vastuussa omista valinnoistani. Tää muutos oli mulle tosi hyvästä ja mies ihmetteli aluks et mikä mua oikein vaivaa mutta hänkin sanoi, että yhtäkkiä olin kuin se sama tyttö johon hän rakastui ensisilmäyksellä kuusi vuotta sitten ja pian hän kosikin mua ilman mun vihjailuja.
2