Lasku, jota en pysty maksamaan
Eli minulla on 500 euron lasku, jota en pysty maksamaan. Olen jo kerran pitkittänyt maksu aikaa ja eräpäivä on huomenna. Eikä ole varaa. Kahdesta syystä; minulla on muitakin laskuja ja velkoja ja toinen on se että olen mt-häiriöinen, joten talouden ylläpito on vaikeaa. Ainoa tuloni on sairaspäiväraha. Ei työpaikkaa. Toisaalta olen ollut jopa niinkin kiinnostumaton asioistani että en edes tiedä paljonko ja milloin saan sitä. Tilillä vaan on nytten joku 300 euroa. Siitä pitäsi maksaa aika montakin laskua. Tuo isoin vain vaivaa. Sossussa on tullut ohimennen mainittua tuo velka mutta siihen ei sanottu juuta eikä jaata. Voishan sitä laskun maksua myöhentää, mutta kuinka paljon 3kk? Vuosi? En tiedä milloin minulla on varaa. Ehdotuksia mitä tehdä?
Kommentit (13)
Soita velkaneuvontaan, kysy! Mahdollisuuksia on myös sossu, jos siis hän jaksaa kiinnostua asiasta, mahdollisesti soittele myös seurakunnan diakoniatyöntekijälle, selitä mt-taustasta ja tästä johtuvasta kyvyttömyydestä taloudenhoitoon. Ehkä hänen kanssaan voitte yhdessä miettiä ratkaisua ja mahdollisia palveluita, että pääsisit toipumisen tielle, eikä ongelmat ainakaan pahenisi enää. Ota myös ihmeessä, vaikka sitten diakoniatyöntekijän kanssa, yhteyttä velkojaan ja kerro, ettet tosiaan kykene maksamaan nyt ja selvittele vaihtoehtoja. Ja ota ihmeessä selvää, koska saat rahaa seuraavan kerran ja kuinka paljon!
Pääasia, että toimit, etteivät ongelmat vaan kasaudu!
Voimia, u can do it!
Komppaan kakkosta. Aamulla vaan soitat velkojalle että mitä voisitte sopia. Korosta nyt sitä että tuntuu pahalle ettet ole soittanut aikaisemmin mutta hävettää.
Sitten muita laskuja koita lykätä maksupäivää tai erittää maksuosiin niin seuraavan kuun laskut saat vielä ajettua.
Sossuun ja diakoniin yhteyttä. Sanot että tämä on nyt päällimmäinen ongelmasi. Ja kerro sille jolle olet velkaa asiasta myös.
Ota yhteyttä sinne laskuttajan ja pyydä se lasku useammassa erässä. Maksat vaikka pienen osan nyt heti ja loput liikkujilla. Pyydä eräpäivää. Mieti millaisissa erissä voisit maksaa.
en siitä sossuta tiedä. Ainahan voit kysyä.
onko join pakollinen meno se 500?
kyllä sä saat selvitettyä, kun et luovuta. Ei kannata jättää roikkumaan sitä. Se vaan stressaa ja tulee niitä korkoja.
ota huomenna yhteyttä sinne.
Velkaneuvonta on ihan hyvä paikka sekin. Tuppaa vain isoilla paikkakunnilla olemaan parin viikon jonot. Saat varmasti maksusuunnitelman järjestettyä, mutta se on pystyttävä hoitamaan.
Sossua ei sun laskus kiinnosta. Tai ehkä sitten, jos kyseessä vuokra ja meinaat joutua kadulle.
Voit pyytää sossusta myös jos järjestäisivät sinulle välitystilin. Tämä toimii sitenettä kaikki tulosi menee suoraan sossun tilille jonka jälkeen he maksavat sinun rahoistasi laskut pois ja laittavat loput tilillesi. Näin toimitaan yhden mt ongelmaisen ystäväni kanssa ja on ollut tyytyväinen ettei tarvitse enää itse stressata kun ei kertakaikkiaan itse pystynyt talouttaan hoitamaan.
Ensin selvität että mitä tuloja sulla on, paljonko ne on ja milloin tulee seuraava raha tilille.
Sitten soitat sinne 500e velkovan yrityksen asiakaspalveluun ja neuvottelet että maksat vaikka 80-100e nyt ja loput samalla summalla kuukausittain.
Jos rahat ei riitä sittenkään, niin otat pinkasta toisen ison laskun ja soitat sinnekin ja neuvottelet pienemmän maksun.
Muistat vaan aina sen tärkeysjärjestyksen, aina maksetaan ensin vuokra,sähkö ja vesi.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 23:57"]
Voit pyytää sossusta myös jos järjestäisivät sinulle välitystilin. Tämä toimii sitenettä kaikki tulosi menee suoraan sossun tilille jonka jälkeen he maksavat sinun rahoistasi laskut pois ja laittavat loput tilillesi. Näin toimitaan yhden mt ongelmaisen ystäväni kanssa ja on ollut tyytyväinen ettei tarvitse enää itse stressata kun ei kertakaikkiaan itse pystynyt talouttaan hoitamaan.
[/quote]
Tää kuulostaa aika hyvältä. En ole aikaisemmin kuullutkaan. Muutkin neuvot vaikuttavat asiallisilta. Kiitos. AP
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 00:19"]
Kysy voiko maksaa muilla keinoin
[/quote]
Luonnossa :D
Maksusuunnitelma ja maksat erissä. Puhelinsoitto velkojalle heti aamusta.