Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nainen sanoi olevansa hetero, mutta sitten ihastui minuun (olen nainen). Uskallanko aloittaa parisuhteen?

Vierailija
25.10.2021 |

Olen nainen ja tutustuin ulkomailla asuessani toiseen naiseen. Meillä oli heti valtavan vahva veto toisiimme. Pystyimme puhumaan hyvin intiimeistäkin asioista. Yhdessäolo oli yksinkertaisesti todella luontevaa. Hän oli juuri ennen tapaamistamme alkanut deittailla yhtä miestä, joten mitään ei tapahtunut välillämme.

Kerran hän toisen keskustelun yhteydessä ohimennen totesi olevansa hetero. Mutta kun välimme lähenivät, aloin huomata kiinnostuksen merkkejä. Hän näytti hermostuneelta kun tulin huoneeseen, vilkuili, peilasi liikkeitäni. Hän alkoi myös meikata ja pukeutua vähän paremmin. Kerran hän sanoikin tästä vitsillä, että laittoi kivemman paidan, että minä en tuomitse häntä.

Viestittelimme usein heti aamulla ja jatkoimme yömyöhään. Hän kehui ulkonäköäni usein, ja olimme kumpikin aina todella innoissamme, kun tiesimme, että näemme seuraavana päivänä. Hän halusi olla aina kanssani kaksin ja reissasimme erillään muusta porukasta.

Lopulta kokeilin kepillä jäätä ja tulin hänelle kaapista. Kysyin uudestaan, että eikö niin, että olet hetero. Hän vastasi, ettei ole varma. Että hän saattaa olla bi.Tämän jälkeen huomasin kiinnostuksen selvemmin. Meillä alkoi olla keskusteluja siitä millaista on hankkia lapsi naisen kanssa, puhuimme yhteisestä tulevaisuudesta - leikin varjolla.

Hän myös kertoi, että hän on päässyt seksin harrastamisessa miesten kanssa sellaiseen mielentilaan, että hän ei vain "välitä", että seksi "menee siinä ohessa". Eli hän ei erityisesti ole nauttinut seksistä. Hänellä on ollut pari pidempää parisuhdetta.

Hän paljasti myös harrastaneensa kerran seksiä naisen kanssa ja sanoi, että se oli tosi mukava kokemus. Mutta että hän ei aiemmin ollut ajatellut, että se voisi merkitä mitään.

Lopulta kerroin tunteistani. Nainen sanoi, että olen saanut hänet sekaisin. Että hän oli aika varma heteroudestaan, kunnes minä tulin hänelle kaapista. Hän myönsi perään, että meillä oli paljon "kuumia hetkiä". Mutta että hän ei tekisi kumppaninsa selän takana mitään.

Kotiinlähdön hetkellä halasimme pitkään, se oli ensimmäinen "syvä" fyysinen hellyydenosoitus (olimme koko ajan hyvin varovaisia) ja halauksessa oli valtava lataus. Sillä hetkellä hän sanoi, että hän rakastaa minua. Se tuntui aidolta ja spontaanilta.

Olemme olleet nyt puolisen vuotta erillämme, ja ikävä on valtava. Deittikumppani jätti naisen hetki sitten, eli hän on nyt sinkku. Kerroin, että haluaisin olla hänen kanssaan, mutta että kunnioitan häntä, mitä hän päättääkään tehdä. Hän vastasi, että hän rakastaa minua todella, että hänen pitää ensin toipua erostaan.

Hän kutsuu minua "rakkaakseen" ja keskustelemme välillä (puolitosissamme) siitä, millaista olisi muuttaa jommankumman kotimaahan. Joskus hän saattaa laittaa keskellä yötä viestin "ikävä sinua". Hän on sanonut, että hän ei olisi ikinä voinut kuvitella kokevansa tällaista kohtaamista ja että hän on onnellinen sitten, kun näemme taas. Viimeksi hän sanoi, että hänen asuntonsa on minun asuntoni, että voin tulla hänen luokseen koska vain.

Kysymys kuuluu: jos nainen on valmis, niin uskallanko aloittaa hänen kanssaan parisuhteen, kun hän kerran aluksi epäili omaa seksuaalista suuntautumistaan? Mistä voin tietää, onko tämä nainen vain ihastunut ihastumisen tunteeseen ja halua "kokeilla" naista, koska miessuhteet ovat olleet epätyydyttäviä? Uskallanko ottaa riskin?

Toisaalta tämän nainen vaikuttaa tunnetasolla hyvin kypsältä, empaattiselta ja suorapuheiselta ihmiseltä, joka harkitsee mitä sanoo ja sanoo mitä tarkoittaa.

Kommentit (52)

Vierailija
1/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo-o.

Vierailija
2/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko siellä hänen kotimaassaan homoseksualisuus sallittua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Kysymys kuuluu: jos nainen on valmis, niin uskallanko aloittaa hänen kanssaan parisuhteen, kun hän kerran aluksi epäili omaa seksuaalista suuntautumistaan? Mistä voin tietää, onko tämä nainen vain ihastunut ihastumisen tunteeseen ja halua "kokeilla" naista, koska miessuhteet ovat olleet epätyydyttäviä? Uskallanko ottaa riskin?

Toisaalta tämän nainen vaikuttaa tunnetasolla hyvin kypsältä, empaattiselta ja suorapuheiselta ihmiseltä, joka harkitsee mitä sanoo ja sanoo mitä tarkoittaa."

Jaa'a, nyt täytyy sanoa, että aika vaikeita kyselet. Joko saat pahasti takkiisi tässä, eli olet sellainen "kokeilu" tai sitten tästä voisi oikeasti kehkeytyä jotain vakavaa. Eihän tätä varmaan kuitenkaan tiedä ellei rohkeasti yritä katsoa mihin tilanne etenee.

Vierailija
4/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös tää ihan sama aloitus ollut täällä jo joku aika sitten?

Vierailija
5/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Totta. Ja eroaako tilanne lopulta siitä, kun aloittaa heterosuhteen. Ainahan se on riski ja vasta aika näyttää, olivatko tunteet syviä ja aitoja. Ja vaikka olisi syviä ja aitoja tunteita, silloinkaan suhde ei välttämättä kestä, koska tulee joitain muita ongelmia. Mutta kokeilematta ei tiedä, siinä olet oikeassa. 

ap

Vierailija
6/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko siellä hänen kotimaassaan homoseksualisuus sallittua?

On liberaali maa, tasa-arvoiset avioliittolait voimassa yms. 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina on riski. Keskustelkaa kunnolla odotuksistanne.

Olen itse nyt suhteessa naisen kanssa, jolle olen ensimmäinen naispuolinen kumppani. Kaikki on sujunut hyvin. Olemme tavanneet toistemme ystäviä, sukulaisia yms.

Koskaan ei voi tietää, rakastuminen on sina heittäytymistä. Mutta askarruttavat asiat kannattaa ottaa puheeksi, kumppanin sukupuoleen katsomatta.

Vierailija
8/52 |

Se on totta. Ehkä ajattelen sukupuolta nyt liikaa tässä, kun kyse on asioista, jotka pitää keskustella läpi ihan jokaisessa suhteessa. 

Enkä minäkään ole ennen tätä naista rakastunut naiseen tosissani, olen ollut vain vähäsen ihastunut. Uskon, että siinä on taustalla paljon yhteiskunnan ohjailua. Jos on biseksuaali, ohjautuu herkemmin miessuhteisiin, koska ympäristö ohjaa siihen - ja moni potentiaalinen suhde samaa sukupuolta olevan kanssa saattaa vain jäädä "huomaamatta".

ap 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikös tää ihan sama al

oitus ollut täällä jo joku aika sitten?

Ja oikein gallupin kanssa.

Vierailija
10/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös tää ihan sama al

oitus ollut täällä jo joku aika sitten?

Ja oikein gallupin kanssa.

Ja useasti!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös tää ihan sama al

oitus ollut täällä jo joku aika sitten?

Ja oikein gallupin kanssa.

Ja useasti!

Olen avannut keskustelun parista eri kulmasta. Ensimmäinen poistettiin (en tiedä miksi) ja toisessa oli eri kysymys. Tämä on aika mutkikas vyyhti ja Vauvassa saa vastauksen vain siihen kysymykseen ja näkökulmaan jonka kulloinkin kysyy. Ja jos vanhan keskustelun perään tekee tilannepäivitystä, kukaan ei jaksa siinä 50. kommentin kohdalla enää reagoida ja lukea sinne asti. 

Ap  

Vierailija
12/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei voi tietää ellei ota riskiä ja kokeile.

Mikä olisi loppujen lopuksi pahin mahdollisuus? Sekö että suhteenne laimenisi takaisin syväksi ystävyydeksi? Vaiko että hän haluaisi sittenkin olla suhteessa miehen kanssa? Pelkäätkö olevasi mustasukkainen?

Oletteko keskustelleet seksistä keskenänne ja mitä tekisitte yhdessä? Siinä aiheessa voisi tulla esille, jos naisella on kuitenkin estoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua huvittaa nämä trollit, jotka ajattelee, että pimperojutuilla jne. saa jonkinlaisia tunnereaktioita aikaan. Herää kysymys, onko kirjoittelijat yli 12-vuotiaita, kun ei ole fiksumpaa yritystä. Tehän vain nostatte tätä keskustelua kivasti näkyvämmäksi, kiitos siitä :) 

Ap

Vierailija
14/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei voi tietää ellei ota riskiä ja kokeile.

Mikä olisi loppujen lopuksi pahin mahdollisuus? Sekö että suhteenne laimenisi takaisin syväksi ystävyydeksi? Vaiko että hän haluaisi sittenkin olla suhteessa miehen kanssa? Pelkäätkö olevasi mustasukkainen?

Oletteko keskustelleet seksistä keskenänne ja mitä tekisitte yhdessä? Siinä aiheessa voisi tulla esille, jos naisella on kuitenkin estoja.

Se, että kävisi ilmi, että hän ei oikeasti rakastakaan minua vaan vain jännittävää ajatusta siitä, että voisi olla naisen kanssa. Mustasukkaisuutta en pelkää niinkään, en sen enempää kuin muissakaan suhteissa.

Meillä on todella syvä tunneyhteys, syvempi kuin minulla on koskaan ollut yhteenkään ystävääni. Se kyllä kannattelee parisuhdettakin. Nainen on myös sanonut, ettei hän pystyisi elämään ilman minua ja että mitä ikinä tapahtuukaan, hän on aina täällä minua varten. Eli tuli meistä paria tai ei, yhteinen halu on säilyttää ystävyys. En usko, että menetämme toisiamme kokonaan. 

Ja hauskaa kyllä, minä olen ollut häntä varovaisempi, vaikka tiesin aiemmin, etten ole hetero. Hän osoitti ihastuksen merkkejä selvemmin ja aikaisemmin kuin minä.

Minun kaapista tuloni jälkeen hän alkoi puhua seksistä itse paljon, ja myös siitä, miten kiehtovaa on, kun naisten välisessä seksissä on pakko irtautua yhdyntäkeskeisyydestä ja luoda oma malli. Minulla on ollut hänen kanssaan jo nyt avoimempia ja luontevampia keskusteluja seksistä kuin kenenkään pitkäaikaisen mieskumppanini kanssa, mikä lupaa hyvää. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/52 |

Kommentoin tänne jo aiemmin, että eihän tätä kokeilematta tiedä. Tulin nyt lukemaan lisää tänne tulleita kommentteja. Kyllähän tämä nyt aika hyvältä kuulostaa ap, kun olette voineet jo noinkin avoimesti keskustella asioista ja teillä on noin syvä yhteys. :) Ehkä sun kannattaa nyt rohkeasti jotenkin edetä tuon naisen kanssa. Tsemppiä/onnea matkaan!

Vierailija
16/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet epävarma, mieti vielä

Vierailija
17/52 |

Kiitos paljon <3 Koen olevani hyvä ihmistuntija ja tämän asian suhteen minulla on vahva intuitio. En yleensä tee päätöksiä hätiköidysti, vaan yritän etsiä kaikki mahdolliset syyt, miksi ei kannattaisi tehdä mitään. :D Nyt ne alkavat loppua kesken.

Kaukosuhde on tietty oma juttunsa, mutta eipä sitäkään voi kokeilematta tietää. Teen reippaasti enemmän etätöitä tulevaisuudessa ja pystyn liikkumaan vapaammin. Ajattelen, että kannattaa rauhassa ainakin vuosi reissata kahden maan väliä ja sitten miettiä, asetuttaisiinko jomman kumman kotimaahan.

Jotkuthan torppaavat kaukosuhteen jo ennen kuin se alkaakaan, että mahdotonta. Minä vierastan tällaista asennetta. Jos ei ole kokemusta, niinkuin minulla ei ole, niin mistäs sen voi kokeilematta tietää. Tuntuisi hullulta olla yrittämättä, jos ihminen tuntuu oikealta.

Ap

Vierailija
18/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos olet epävarma, mieti vielä

Sydämeni on sataprosenttisen varma, mutta päässäni kielteiset uskomukset pistävät epäröimään. Minulla on sellainen menneisyyden haava ja isoja hylkäämiskokemuksia lapsuudesta, että olen taipuvainen uskomaan, ettei kukaan voi oikeasti kiinnostua minusta. Ja tämä toistuu ihan jokaisessa ihmissuhteessani. Olen kuitenkin käsitellyt niitä terapiassa ja olen valmis työstämään niitä ymmärtäväisen kumppanin kanssa. 

Mutta tämä haava saa minut pelkäämään, että tämä nainenkin vain "leikkii", vaikka mikään hänen käytöksessään ja luonteessaan ei viittaa siihen. Päinvastoin hän on itse myös epävarma ja yliajattelee kaiken, kuten minä. Kumpikin on sanonut toiselle, ettei olisi voinut uskoa, että saisi elämäänsä mitään tai ketään näin hyvää.

Ap

Vierailija
19/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aina on riski. Keskustelkaa kunnolla odotuksistanne.

Olen itse nyt suhteessa naisen kanssa, jolle olen ensimmäinen naispuolinen kumppani. Kaikki on sujunut hyvin. Olemme tavanneet toistemme ystäviä, sukulaisia yms.

Koskaan ei voi tietää, rakastuminen on sina heittäytymistä. Mutta askarruttavat asiat kannattaa ottaa puheeksi, kumppanin sukupuoleen katsomatta.

Niin ja tähän piti sanoa, että hänellä on kova into esitellä minut ystävilleen ja perheelleen, ja hän puhuu yhteisistä matkoista yms. sellaisella perspektiivillä, että suunnitelmat ulottuvat monen vuoden päähän. Kyllä hän ainakin vaikuttaa olevan vakavissaan.

Ja muutenkin hän vaikuttaa sellaiselta sitoutujatyypiltä. Hän esimerkiksi sanoi, ettei koskaan voisi olla avoimessa suhteessa, että hän haluaa antaa yhdelle ihmiselle aina sata prosenttia itsestään.

Ap

Vierailija
20/52 |
25.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos olet epävarma, mieti vielä

Äh, olen kyllä eri mieltä. Täällä on taas tuo yksi ja sama joka kommentoi jo toistamiseen aiemmin. Meillä oli aika samanlainen tilanne aikoinaan kuin ap:lla. Me asuttiin molemmat kyllä Suomessa silloin kun tutustuttiin, mutta eri paikkakunnilla (tosi kaukana toisistamme). Mun nainen oli jo tuolloin aivan täysin varma omasta suuntautumisesta ja antoi mulle merkkejä kiinnostuksesta. Meillä oli siis niin päin, että minä olin meistä se epävarma. Päätin kuitenkin yrittää rohkeasti katsoa mitä tästä tulee tai mihin tämä etenee, koska selkeästi siinä oli jotain erilaista ja jotain ihastusta ilmassa silloin.

No siitä tulikin aika pian vakavaa ja nyt me lähestytään jo kymmenettä yhteistä vuosipäivää. Että se siitä epävarmuudesta sitten. Nyt kun pohdin tätä asiaa niin eihän me varmaan oltaisi tässä, jos "olisin jäänyt miettimään vielä" kuten tuo ylempi neuvoi. :D

Ja ap, mulla on noita ihan samoja hylkäämiskokemuksia, joten ne varmaan vaikuttivat myös osaltansa siihen omaan pahaan epävarmuuteen tuolloin. Ymmärrän siis ihan täysin nuo tuntemukset, vaikka katsoin niitä vähän eri kuvakulmasta kuin sinä (=meillä minä olin se epävarma, teillä menee toisin päin).

Edelleen en osaa kyllä muuta neuvoa kun että rohkeasti vaan katsomaan miten tuo tuosta lähtee käyntiin. Joko siinä tulee takkiin tai sitten joku päivä tekin huomaatte suunnittelevanne jotain teidän 10.vuotispäivää. :D

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kuusi seitsemän