Lue keskustelun säännöt.
Uranainen, mitä teet loppuelämälläsi, jos sinut irtisanotaan etkä saa töitä tai kun jäät eläkkeelle
25.10.2021 |
Alkoi kiinnostaa, kun noista kotirouvaketjuista saa sen käsityksen, ettei työelämän ulkopuolella ole mitään loppuelämäksi. Siihenkö se elämä loppuu, kun ei ole enää töitä?
Minulla on pitkä kotiäidin ja -rouvan ura takana ja tekemistä on aina riittänyt. Raha-asiatkin ovat reilassa, epäilen, että paremmin kuin suurimmalla osalla uranaisista, jos oma alalla alalla ei ole kova liksa (harvalla on). Se että olen ollut kotona on mahdollistanut omaisuuden karttumisen ja mukavan elämän. Olen hyvässä kunnossa, hyvännäköinenkin (ikäisekseni) ja henkisesti vireä. Olen yltänyt muutamiin isoihinkin saavutuksiin (joista ei tosin makseta juuri mitään/ei mitään) siksi, että on ollut mahdollisuus keskittyä niihin täysillä ilman palkkatyötä.
Moni taitaa tosiasiassa kadehtia kotiäitejä ja -rouvia. Ainoa huono puoli tässä on se, että eläke jää pieneksi, mutta sitä voi kompensoida omaisuudella.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen ja varmaankin uranaiseksi laskettava. Kymmenisen vuotta ajattelin vielä jatkaa, sitten eläkkeelle.
Isoin ero kotirouvuudessa ja eläkkeellä olossa on mielestäni se, että työikäisen kaikki kaverit on töissä, mikä rajoittaa kyllä vapaa-ajan viettoa! En viitsisi yksinäni lounastaa, sienestää enkä kiertää museoissa joka päivä. Tekemisen puute tulisi. Eläkkeellä eri juttu, jos puoliso ja ystävätkin samassa tilanteessa, siinähän voi järjestää vaikka mitä retkiä ja bakkanaaleja vaikka keskellä viikkoa.
Ei ole kyllä mahdollistakaan ollut kotona olo, kun valittu elämäntyyli ja säädyllinen eläke-elämä pitää pelkillä palkkatuloilla rahoittaa. Jos olisin rikkaampi, tekisin kyllä varmaan töitä mutta paljon kevyemmällä otteella.
Töiden tekeminenhän on kivaa, vaikkei siitä saisi edes palkkaa. Yhteiskunnallinen näkökulma aiheeseen on se, että kotiäiti ei ole tuottava yhteiskunnan jäsen. Ehkä tästä syntyy se ikävä puoli keskusteluun, kun tuottamattomia yhteiskunnan jäseniä tai sellaisiksi oletettuja aletaan eri tavoin leimata ja lasketaan työksi vain sellainen työ ja tekeminen, mistä syntyy verotettavaa tuloa. Se voidaan asettaa jopa ihmisarvon mittariksi ja laajenee silloin muihinkin työtä tekemättömiin ihmisiin. Näitä asenteita tässä jäljitänkin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta että 40 vuotta kotona? Jos on terve ja voi tuoda rahaa sekä itselleen että yhteiskunnalle ja kaiken lisäksi on huomannut tykkäävänsä töiden tekemisestä, niin miksi ihmeessä ei olisi hakeutunut töihin jo vaikkapa 20 vuotta sitten?
Minä mietin tässä myös, että vaivautuisinko kommentoimaan omalta osaltani, ilmeisesti vaivaudun :-) Olin itse 32-vuotias, kun lapseni meni kouluun. En ihan oikeasti keksi yhtäkään syytä, miksi olisin jäänyt kotiin (tai ollut kotona) vielä siinäkin vaiheessa. Ajoitin omat opintoni niin, että tein silloin gradua + käännöstöitä niin, että pystyin olemaan kotona ensimmäiset pari kouluvuotta, ja valmistuttuani jatkoin samalle työnantajalle töitä kokonaistyöajalla ja edelleen suurelta osin etänä. Työmatkojen aikana isä hoiti lasta.
Olin 43-vuotias, kun lapsi oli täysi-ikäinen ja muutti pois kotoa. Siitä olisi ollut vielä 22 vuotta eläkeikään. Ihan mahdoton ajatuskin, että minä terveenä ihmisenä parhaassa iässäni olisin odottanut puolisoni elättävän minua En ihan oikeasti olisi saanut sisältöä elämääni jostain vapaaehtoistyöstä, harrastuksista, ystävistä ja sukulaisista. Ja kodinhoitoa inhoan, olen aina inhonnut. Aika harva mies taitaisi edes suostua siihen, että vaimo on hänen kustannuksellaan kotona, mutta lisäksi pitää vielä ostaa siivoukset ja ikkunanpesut.
Nyt olen lähempänä kuutta- kuin viittäkymppiä. On työ, opinnot, luottamustehtävät, harrastukset, lemmikit, ystävät, sukulaiset. On onneksi terveyttä. Ennen koronaa matkustelimme paljon, useimmiten yhdessä mutta toisinaan matkustin yksin. Työkin on muuttunut koronan myötä, nyt työskentelen lähes täysin etänä, työmatkoja ei ole nimeksikään eikä koronan jälkeen yhtään ulkomaan työmatkaa. Aion vielä edetä urallani, minulla on siihen selkeä tavoite, lähiaikoina, viimeistään vuoden-kahden sisällä selviää, toteutuuko se nykyisessä organisaatiossa vai edellyttääkö hakeutumista isompaan organisaatioon. Puoliso saa jo eläkettä mutta tekee lisäksi töitä omassa yrityksessään.
Silloin, jos ap on sijoittaja, joka todellisuudessa elää esimerkiksi sijoittamallaan perinnöllä saaduilla varoilla tai on ylipäänsä perinyt omaisuutensa, on minusta harhaanjohtavaa puhua kotirouvasta. Silloin ollaan nimenomaan sijoittajia tai pääomatuloilla eläviä tms. Mutta aika usein tuntuu siltä, että ap on ihan vain porvoolainen...
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen ja varmaankin uranaiseksi laskettava. Kymmenisen vuotta ajattelin vielä jatkaa, sitten eläkkeelle.
Isoin ero kotirouvuudessa ja eläkkeellä olossa on mielestäni se, että työikäisen kaikki kaverit on töissä, mikä rajoittaa kyllä vapaa-ajan viettoa! En viitsisi yksinäni lounastaa, sienestää enkä kiertää museoissa joka päivä. Tekemisen puute tulisi. Eläkkeellä eri juttu, jos puoliso ja ystävätkin samassa tilanteessa, siinähän voi järjestää vaikka mitä retkiä ja bakkanaaleja vaikka keskellä viikkoa.
Ei ole kyllä mahdollistakaan ollut kotona olo, kun valittu elämäntyyli ja säädyllinen eläke-elämä pitää pelkillä palkkatuloilla rahoittaa. Jos olisin rikkaampi, tekisin kyllä varmaan töitä mutta paljon kevyemmällä otteella.
Niin, tässähän se ero luonteissa tulee hyvin esille eli kaikki eivät kotona viihtyisi eivätkä keksisi tekemistä kun taas yksin puuhailu on monista ihan parasta. Melkein kaikki mitä teen edellyttää omaa rauhaa ja sosiaalista elämää en kovin paljon jaksa eli en yhtään enempää kuin töissäkäyvät ystäväni pystyvät järjestämään nyt töissäkäydessään. Ap
Suomeksi sanottuna ap on elänyt miehensä rahoilla tai kartuttanut yhteiskunnan tuilla omaisuuttaan. Muiden elätti olet joka tapauksessa, en arvosta.
Meillä on asunto italiassa. Muutan sinne ja autan naapurin mummoja kaupassa käynnissä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähden maalle tai ulkomaille. Jos en lähde ulkomaille jo aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta että 40 vuotta kotona? Jos on terve ja voi tuoda rahaa sekä itselleen että yhteiskunnalle ja kaiken lisäksi on huomannut tykkäävänsä töiden tekemisestä, niin miksi ihmeessä ei olisi hakeutunut töihin jo vaikkapa 20 vuotta sitten?
Minä mietin tässä myös, että vaivautuisinko kommentoimaan omalta osaltani, ilmeisesti vaivaudun :-) Olin itse 32-vuotias, kun lapseni meni kouluun. En ihan oikeasti keksi yhtäkään syytä, miksi olisin jäänyt kotiin (tai ollut kotona) vielä siinäkin vaiheessa. Ajoitin omat opintoni niin, että tein silloin gradua + käännöstöitä niin, että pystyin olemaan kotona ensimmäiset pari kouluvuotta, ja valmistuttuani jatkoin samalle työnantajalle töitä kokonaistyöajalla ja edelleen suurelta osin etänä. Työmatkojen aikana isä hoiti lasta.
Olin 43-vuotias, kun lapsi oli täysi-ikäinen ja muutti pois kotoa. Siitä olisi ollut vielä 22 vuotta eläkeikään. Ihan mahdoton ajatuskin, että minä terveenä ihmisenä parhaassa iässäni olisin odottanut puolisoni elättävän minua En ihan oikeasti olisi saanut sisältöä elämääni jostain vapaaehtoistyöstä, harrastuksista, ystävistä ja sukulaisista. Ja kodinhoitoa inhoan, olen aina inhonnut. Aika harva mies taitaisi edes suostua siihen, että vaimo on hänen kustannuksellaan kotona, mutta lisäksi pitää vielä ostaa siivoukset ja ikkunanpesut.
Nyt olen lähempänä kuutta- kuin viittäkymppiä. On työ, opinnot, luottamustehtävät, harrastukset, lemmikit, ystävät, sukulaiset. On onneksi terveyttä. Ennen koronaa matkustelimme paljon, useimmiten yhdessä mutta toisinaan matkustin yksin. Työkin on muuttunut koronan myötä, nyt työskentelen lähes täysin etänä, työmatkoja ei ole nimeksikään eikä koronan jälkeen yhtään ulkomaan työmatkaa. Aion vielä edetä urallani, minulla on siihen selkeä tavoite, lähiaikoina, viimeistään vuoden-kahden sisällä selviää, toteutuuko se nykyisessä organisaatiossa vai edellyttääkö hakeutumista isompaan organisaatioon. Puoliso saa jo eläkettä mutta tekee lisäksi töitä omassa yrityksessään.
Silloin, jos ap on sijoittaja, joka todellisuudessa elää esimerkiksi sijoittamallaan perinnöllä saaduilla varoilla tai on ylipäänsä perinyt omaisuutensa, on minusta harhaanjohtavaa puhua kotirouvasta. Silloin ollaan nimenomaan sijoittajia tai pääomatuloilla eläviä tms. Mutta aika usein tuntuu siltä, että ap on ihan vain porvoolainen...
Minua suoraan sanottuna hämmästyttää se, että omasta elämäntavasta poikkeavat valinnat ja elämäntavat ovat näin käsittämättömiä niin monille? Vai kirjoittaako sama henkilö samat asiat yhä uudelleen?
Ja uutena asiana se mikä on omaisuuteni lähde, miksi se on tärkeää? Eihän se liity asiaan mitenkään, kun aiheena on se miten itse kukin saa aikansa työelämän jälkeen kulumaan ja olisiko se mahdollisesti ongelma. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta että 40 vuotta kotona? Jos on terve ja voi tuoda rahaa sekä itselleen että yhteiskunnalle ja kaiken lisäksi on huomannut tykkäävänsä töiden tekemisestä, niin miksi ihmeessä ei olisi hakeutunut töihin jo vaikkapa 20 vuotta sitten?
Minä mietin tässä myös, että vaivautuisinko kommentoimaan omalta osaltani, ilmeisesti vaivaudun :-) Olin itse 32-vuotias, kun lapseni meni kouluun. En ihan oikeasti keksi yhtäkään syytä, miksi olisin jäänyt kotiin (tai ollut kotona) vielä siinäkin vaiheessa. Ajoitin omat opintoni niin, että tein silloin gradua + käännöstöitä niin, että pystyin olemaan kotona ensimmäiset pari kouluvuotta, ja valmistuttuani jatkoin samalle työnantajalle töitä kokonaistyöajalla ja edelleen suurelta osin etänä. Työmatkojen aikana isä hoiti lasta.
Olin 43-vuotias, kun lapsi oli täysi-ikäinen ja muutti pois kotoa. Siitä olisi ollut vielä 22 vuotta eläkeikään. Ihan mahdoton ajatuskin, että minä terveenä ihmisenä parhaassa iässäni olisin odottanut puolisoni elättävän minua En ihan oikeasti olisi saanut sisältöä elämääni jostain vapaaehtoistyöstä, harrastuksista, ystävistä ja sukulaisista. Ja kodinhoitoa inhoan, olen aina inhonnut. Aika harva mies taitaisi edes suostua siihen, että vaimo on hänen kustannuksellaan kotona, mutta lisäksi pitää vielä ostaa siivoukset ja ikkunanpesut.
Nyt olen lähempänä kuutta- kuin viittäkymppiä. On työ, opinnot, luottamustehtävät, harrastukset, lemmikit, ystävät, sukulaiset. On onneksi terveyttä. Ennen koronaa matkustelimme paljon, useimmiten yhdessä mutta toisinaan matkustin yksin. Työkin on muuttunut koronan myötä, nyt työskentelen lähes täysin etänä, työmatkoja ei ole nimeksikään eikä koronan jälkeen yhtään ulkomaan työmatkaa. Aion vielä edetä urallani, minulla on siihen selkeä tavoite, lähiaikoina, viimeistään vuoden-kahden sisällä selviää, toteutuuko se nykyisessä organisaatiossa vai edellyttääkö hakeutumista isompaan organisaatioon. Puoliso saa jo eläkettä mutta tekee lisäksi töitä omassa yrityksessään.
Silloin, jos ap on sijoittaja, joka todellisuudessa elää esimerkiksi sijoittamallaan perinnöllä saaduilla varoilla tai on ylipäänsä perinyt omaisuutensa, on minusta harhaanjohtavaa puhua kotirouvasta. Silloin ollaan nimenomaan sijoittajia tai pääomatuloilla eläviä tms. Mutta aika usein tuntuu siltä, että ap on ihan vain porvoolainen...
Minua suoraan sanottuna hämmästyttää se, että omasta elämäntavasta poikkeavat valinnat ja elämäntavat ovat näin käsittämättömiä niin monille? Vai kirjoittaako sama henkilö samat asiat yhä uudelleen?
Ja uutena asiana se mikä on omaisuuteni lähde, miksi se on tärkeää? Eihän se liity asiaan mitenkään, kun aiheena on se miten itse kukin saa aikansa työelämän jälkeen kulumaan ja olisiko se mahdollisesti ongelma. Ap
No onhan se tärkeää, koska jos omaisuutesi on kertynyt kotiäitinä tai kotirouvana, niin kyse on puolisosi kerryttämästä omaisuudesta. Jos taas olet kerryttänyt sitä sijoittamalla tms niin silloin et oikeasti ole kotirouva.
Vierailija kirjoitti:
Lähden maalle tai ulkomaille. Jos en lähde ulkomaille jo aiemmin.
Aika monet lähtevät töihin ulkomaille ja viihtyvät. Esim jos itse en pitäisi juuri tästä ilmastosta, niin lähtisin muualle. Ilmasto
Vaikuttaa mielialaan ja terveyteen. Elämää ja töitä on muuallakin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta että 40 vuotta kotona? Jos on terve ja voi tuoda rahaa sekä itselleen että yhteiskunnalle ja kaiken lisäksi on huomannut tykkäävänsä töiden tekemisestä, niin miksi ihmeessä ei olisi hakeutunut töihin jo vaikkapa 20 vuotta sitten?
Minä mietin tässä myös, että vaivautuisinko kommentoimaan omalta osaltani, ilmeisesti vaivaudun :-) Olin itse 32-vuotias, kun lapseni meni kouluun. En ihan oikeasti keksi yhtäkään syytä, miksi olisin jäänyt kotiin (tai ollut kotona) vielä siinäkin vaiheessa. Ajoitin omat opintoni niin, että tein silloin gradua + käännöstöitä niin, että pystyin olemaan kotona ensimmäiset pari kouluvuotta, ja valmistuttuani jatkoin samalle työnantajalle töitä kokonaistyöajalla ja edelleen suurelta osin etänä. Työmatkojen aikana isä hoiti lasta.
Olin 43-vuotias, kun lapsi oli täysi-ikäinen ja muutti pois kotoa. Siitä olisi ollut vielä 22 vuotta eläkeikään. Ihan mahdoton ajatuskin, että minä terveenä ihmisenä parhaassa iässäni olisin odottanut puolisoni elättävän minua En ihan oikeasti olisi saanut sisältöä elämääni jostain vapaaehtoistyöstä, harrastuksista, ystävistä ja sukulaisista. Ja kodinhoitoa inhoan, olen aina inhonnut. Aika harva mies taitaisi edes suostua siihen, että vaimo on hänen kustannuksellaan kotona, mutta lisäksi pitää vielä ostaa siivoukset ja ikkunanpesut.
Nyt olen lähempänä kuutta- kuin viittäkymppiä. On työ, opinnot, luottamustehtävät, harrastukset, lemmikit, ystävät, sukulaiset. On onneksi terveyttä. Ennen koronaa matkustelimme paljon, useimmiten yhdessä mutta toisinaan matkustin yksin. Työkin on muuttunut koronan myötä, nyt työskentelen lähes täysin etänä, työmatkoja ei ole nimeksikään eikä koronan jälkeen yhtään ulkomaan työmatkaa. Aion vielä edetä urallani, minulla on siihen selkeä tavoite, lähiaikoina, viimeistään vuoden-kahden sisällä selviää, toteutuuko se nykyisessä organisaatiossa vai edellyttääkö hakeutumista isompaan organisaatioon. Puoliso saa jo eläkettä mutta tekee lisäksi töitä omassa yrityksessään.
Silloin, jos ap on sijoittaja, joka todellisuudessa elää esimerkiksi sijoittamallaan perinnöllä saaduilla varoilla tai on ylipäänsä perinyt omaisuutensa, on minusta harhaanjohtavaa puhua kotirouvasta. Silloin ollaan nimenomaan sijoittajia tai pääomatuloilla eläviä tms. Mutta aika usein tuntuu siltä, että ap on ihan vain porvoolainen...
Minua suoraan sanottuna hämmästyttää se, että omasta elämäntavasta poikkeavat valinnat ja elämäntavat ovat näin käsittämättömiä niin monille? Vai kirjoittaako sama henkilö samat asiat yhä uudelleen?
Ja uutena asiana se mikä on omaisuuteni lähde, miksi se on tärkeää? Eihän se liity asiaan mitenkään, kun aiheena on se miten itse kukin saa aikansa työelämän jälkeen kulumaan ja olisiko se mahdollisesti ongelma. Ap
No onhan se tärkeää, koska jos omaisuutesi on kertynyt kotiäitinä tai kotirouvana, niin kyse on puolisosi kerryttämästä omaisuudesta. Jos taas olet kerryttänyt sitä sijoittamalla tms niin silloin et oikeasti ole kotirouva.
Olen kaikkea sitä
Mitä vain haluat. Voidaanko nyt jatkaa keskustelua itse aiheesta? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta että 40 vuotta kotona? Jos on terve ja voi tuoda rahaa sekä itselleen että yhteiskunnalle ja kaiken lisäksi on huomannut tykkäävänsä töiden tekemisestä, niin miksi ihmeessä ei olisi hakeutunut töihin jo vaikkapa 20 vuotta sitten?
Minä mietin tässä myös, että vaivautuisinko kommentoimaan omalta osaltani, ilmeisesti vaivaudun :-) Olin itse 32-vuotias, kun lapseni meni kouluun. En ihan oikeasti keksi yhtäkään syytä, miksi olisin jäänyt kotiin (tai ollut kotona) vielä siinäkin vaiheessa. Ajoitin omat opintoni niin, että tein silloin gradua + käännöstöitä niin, että pystyin olemaan kotona ensimmäiset pari kouluvuotta, ja valmistuttuani jatkoin samalle työnantajalle töitä kokonaistyöajalla ja edelleen suurelta osin etänä. Työmatkojen aikana isä hoiti lasta.
Olin 43-vuotias, kun lapsi oli täysi-ikäinen ja muutti pois kotoa. Siitä olisi ollut vielä 22 vuotta eläkeikään. Ihan mahdoton ajatuskin, että minä terveenä ihmisenä parhaassa iässäni olisin odottanut puolisoni elättävän minua En ihan oikeasti olisi saanut sisältöä elämääni jostain vapaaehtoistyöstä, harrastuksista, ystävistä ja sukulaisista. Ja kodinhoitoa inhoan, olen aina inhonnut. Aika harva mies taitaisi edes suostua siihen, että vaimo on hänen kustannuksellaan kotona, mutta lisäksi pitää vielä ostaa siivoukset ja ikkunanpesut.
Nyt olen lähempänä kuutta- kuin viittäkymppiä. On työ, opinnot, luottamustehtävät, harrastukset, lemmikit, ystävät, sukulaiset. On onneksi terveyttä. Ennen koronaa matkustelimme paljon, useimmiten yhdessä mutta toisinaan matkustin yksin. Työkin on muuttunut koronan myötä, nyt työskentelen lähes täysin etänä, työmatkoja ei ole nimeksikään eikä koronan jälkeen yhtään ulkomaan työmatkaa. Aion vielä edetä urallani, minulla on siihen selkeä tavoite, lähiaikoina, viimeistään vuoden-kahden sisällä selviää, toteutuuko se nykyisessä organisaatiossa vai edellyttääkö hakeutumista isompaan organisaatioon. Puoliso saa jo eläkettä mutta tekee lisäksi töitä omassa yrityksessään.
Silloin, jos ap on sijoittaja, joka todellisuudessa elää esimerkiksi sijoittamallaan perinnöllä saaduilla varoilla tai on ylipäänsä perinyt omaisuutensa, on minusta harhaanjohtavaa puhua kotirouvasta. Silloin ollaan nimenomaan sijoittajia tai pääomatuloilla eläviä tms. Mutta aika usein tuntuu siltä, että ap on ihan vain porvoolainen...
Minua suoraan sanottuna hämmästyttää se, että omasta elämäntavasta poikkeavat valinnat ja elämäntavat ovat näin käsittämättömiä niin monille? Vai kirjoittaako sama henkilö samat asiat yhä uudelleen?
Ja uutena asiana se mikä on omaisuuteni lähde, miksi se on tärkeää? Eihän se liity asiaan mitenkään, kun aiheena on se miten itse kukin saa aikansa työelämän jälkeen kulumaan ja olisiko se mahdollisesti ongelma. Ap
No onhan se tärkeää, koska jos omaisuutesi on kertynyt kotiäitinä tai kotirouvana, niin kyse on puolisosi kerryttämästä omaisuudesta. Jos taas olet kerryttänyt sitä sijoittamalla tms niin silloin et oikeasti ole kotirouva.
Olen kaikkea sitä
Mitä vain haluat. Voidaanko nyt jatkaa keskustelua itse aiheesta? Ap
No ihan itse kyllä nostit aloituksessa esiin sen, kuinka raha-asiasi ovat jopa paremmalla tolalla kuin uranaisilla:
"Raha-asiatkin ovat reilassa, epäilen, että paremmin kuin suurimmalla osalla uranaisista, jos oma alalla alalla ei ole kova liksa (harvalla on). Se että olen ollut kotona on mahdollistanut omaisuuden karttumisen ja mukavan elämän."
Kai nyt ihmiset noin kummalliseen väitteeseen kiinnittävät huomiota? Sitä paitsi raha-asioilla on aika paljon väliä sen kannalta, miten aikaa voi viettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, hämmennyin - olet ollut kotiäitinä ja omaisuutesi on kertynyt?!? Olet siis harvinaisessa tilanteessa, kovin moni ei ole aviossa hyväpalkkaisen henkilön kanssa ilman avioehtoa.
No, voihan se omaisuus kertyä vaikka suvun perinnöstä.
Mutta olen toki tavannut naisia, jotka halveksii köyhempiään ja pröystäilee joko puolisonsa tai isänsä tuloilla ja varallisuudella pitäen sitä jotenkin itse ansaittuna.
No voi toki, mutta miten se kotona oleminen sitä sukuperinnön saamista edistää?
Tai toki jos on vaikka testamentissa ehtona, että lakiosan yli menevät rahat saa vain, jos on jäänyt kotiäidiksi. Mutta enemmän epäilen, että tää olis sellainen tilanne, joka kovin monella olisi uran vaihtoehtona valittavissa:'D
Olen kutsumusammatissa, ajattelin jatkaa tavalla tai toisella eläkeiän jälkeenkin.
Olen yrittäjä, minua ei voi irtisanoa :)
Toivon toki, että rakkauselämäni ja mahdollisuuteni katsella ihmeellistä universumiamme kukoistavat aktiivisen työurani päätyttyäkin.
Jokaisella meillä on edessä myös haurastuminen ja kuolema. Tuolle puolen ei saa mitään mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta että 40 vuotta kotona? Jos on terve ja voi tuoda rahaa sekä itselleen että yhteiskunnalle ja kaiken lisäksi on huomannut tykkäävänsä töiden tekemisestä, niin miksi ihmeessä ei olisi hakeutunut töihin jo vaikkapa 20 vuotta sitten?
Minä mietin tässä myös, että vaivautuisinko kommentoimaan omalta osaltani, ilmeisesti vaivaudun :-) Olin itse 32-vuotias, kun lapseni meni kouluun. En ihan oikeasti keksi yhtäkään syytä, miksi olisin jäänyt kotiin (tai ollut kotona) vielä siinäkin vaiheessa. Ajoitin omat opintoni niin, että tein silloin gradua + käännöstöitä niin, että pystyin olemaan kotona ensimmäiset pari kouluvuotta, ja valmistuttuani jatkoin samalle työnantajalle töitä kokonaistyöajalla ja edelleen suurelta osin etänä. Työmatkojen aikana isä hoiti lasta.
Olin 43-vuotias, kun lapsi oli täysi-ikäinen ja muutti pois kotoa. Siitä olisi ollut vielä 22 vuotta eläkeikään. Ihan mahdoton ajatuskin, että minä terveenä ihmisenä parhaassa iässäni olisin odottanut puolisoni elättävän minua En ihan oikeasti olisi saanut sisältöä elämääni jostain vapaaehtoistyöstä, harrastuksista, ystävistä ja sukulaisista. Ja kodinhoitoa inhoan, olen aina inhonnut. Aika harva mies taitaisi edes suostua siihen, että vaimo on hänen kustannuksellaan kotona, mutta lisäksi pitää vielä ostaa siivoukset ja ikkunanpesut.
Nyt olen lähempänä kuutta- kuin viittäkymppiä. On työ, opinnot, luottamustehtävät, harrastukset, lemmikit, ystävät, sukulaiset. On onneksi terveyttä. Ennen koronaa matkustelimme paljon, useimmiten yhdessä mutta toisinaan matkustin yksin. Työkin on muuttunut koronan myötä, nyt työskentelen lähes täysin etänä, työmatkoja ei ole nimeksikään eikä koronan jälkeen yhtään ulkomaan työmatkaa. Aion vielä edetä urallani, minulla on siihen selkeä tavoite, lähiaikoina, viimeistään vuoden-kahden sisällä selviää, toteutuuko se nykyisessä organisaatiossa vai edellyttääkö hakeutumista isompaan organisaatioon. Puoliso saa jo eläkettä mutta tekee lisäksi töitä omassa yrityksessään.
Silloin, jos ap on sijoittaja, joka todellisuudessa elää esimerkiksi sijoittamallaan perinnöllä saaduilla varoilla tai on ylipäänsä perinyt omaisuutensa, on minusta harhaanjohtavaa puhua kotirouvasta. Silloin ollaan nimenomaan sijoittajia tai pääomatuloilla eläviä tms. Mutta aika usein tuntuu siltä, että ap on ihan vain porvoolainen...
Minua suoraan sanottuna hämmästyttää se, että omasta elämäntavasta poikkeavat valinnat ja elämäntavat ovat näin käsittämättömiä niin monille? Vai kirjoittaako sama henkilö samat asiat yhä uudelleen?
Ja uutena asiana se mikä on omaisuuteni lähde, miksi se on tärkeää? Eihän se liity asiaan mitenkään, kun aiheena on se miten itse kukin saa aikansa työelämän jälkeen kulumaan ja olisiko se mahdollisesti ongelma. Ap
No onhan se tärkeää, koska jos omaisuutesi on kertynyt kotiäitinä tai kotirouvana, niin kyse on puolisosi kerryttämästä omaisuudesta. Jos taas olet kerryttänyt sitä sijoittamalla tms niin silloin et oikeasti ole kotirouva.
Olen kaikkea sitä
Mitä vain haluat. Voidaanko nyt jatkaa keskustelua itse aiheesta? ApNo ihan itse kyllä nostit aloituksessa esiin sen, kuinka raha-asiasi ovat jopa paremmalla tolalla kuin uranaisilla:
"Raha-asiatkin ovat reilassa, epäilen, että paremmin kuin suurimmalla osalla uranaisista, jos oma alalla alalla ei ole kova liksa (harvalla on). Se että olen ollut kotona on mahdollistanut omaisuuden karttumisen ja mukavan elämän."
Kai nyt ihmiset noin kummalliseen väitteeseen kiinnittävät huomiota? Sitä paitsi raha-asioilla on aika paljon väliä sen kannalta, miten aikaa voi viettää.
Ok, ymmärrän, ja olet tuossa oikeassa. En kuitenkaan voi avata asiaa enempää.
Se oli mielenkiintoista, että ketjussa esitetyt haaveet tulevaisuudesta eläkkeellä olivat hyvin maltillisia italialaista vapaa-ajan asuntoa lukuunottamatta (vaikkei sekään mikään ökyunelma ole - riippuu toteutustavasta). En itsekään ole ikinä haaveillut mistään luksuselämästä. Ap
Toivottavasti terveyttä piisaa niin saa liikkua, vaeltaa, käydä salilla ja pelata golfia. Viettää aikaa lasten ja ystävien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kutsumusammatissa, ajattelin jatkaa tavalla tai toisella eläkeiän jälkeenkin.
Olen yrittäjä, minua ei voi irtisanoa :)
Toivon toki, että rakkauselämäni ja mahdollisuuteni katsella ihmeellistä universumiamme kukoistavat aktiivisen työurani päätyttyäkin.
Jokaisella meillä on edessä myös haurastuminen ja kuolema. Tuolle puolen ei saa mitään mukaan.
Niinpä. Päivä päivältä on lähempänä maa... (en muista mistä tuo runonpätkä on peräisin, mutta tulee nykyisin usein mieleen). Sitä se ikä teettää ja näkymä siihen mitä joillekin ystäville ja useille sukulaisille on jo tapahtunut.
Aloituksen taustalla oli myös ihmettelyä siitä, että työelämä on niin monille voimakkaasti itsearvostusta ja muiden arvottamista tuottava tekijä. Minäkin olen aikoinaan valmistunut kutsumusammattiini.
Tämä saattaa olla myös ikäkysymys miten työelämässä mukanaolemiseen suhtautuu. Silloin kun ollaan nuorempia, on katse siinä mitä vielä voi saavuttaa, kun taas vanhempana miettii mihin vielä on voimia työelämän jälkeenkin. En minäkään alle nelikymppisenä ajatellut eläkeikää niin kuin nyt - tuleeko sitä edes. Eihän se ole itsestäänselvää. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alan olla jo lähellä eläkeikää ja suurin osa ystävistä on tehnyt hienon ja omannäköisensä uran. Kukaan heistä ei ole ikinä kyseenalaistanut, että olen kotirouva kuten täällä monet kommentoivat. Yleensä elämäänsä tyytyväisillä ei sellaista tarvetta ole. Ap
Ap:n aloituksesta kumminkin huomaa, että ap ei ole tyytyväinen elämäänsä. Kuluttaa aikansa AV:llä lietsomassa vihaa ja mollaamassa muiden valintoja :D
Ap ei kyllä ole lietsonut vihaa eikä mollannut muiden valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alan olla jo lähellä eläkeikää ja suurin osa ystävistä on tehnyt hienon ja omannäköisensä uran. Kukaan heistä ei ole ikinä kyseenalaistanut, että olen kotirouva kuten täällä monet kommentoivat. Yleensä elämäänsä tyytyväisillä ei sellaista tarvetta ole. Ap
Ap:n aloituksesta kumminkin huomaa, että ap ei ole tyytyväinen elämäänsä. Kuluttaa aikansa AV:llä lietsomassa vihaa ja mollaamassa muiden valintoja :D
Ap ei kyllä ole lietsonut vihaa eikä mollannut muiden valintoja.
Kiitos sinulle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kutsumusammatissa, ajattelin jatkaa tavalla tai toisella eläkeiän jälkeenkin.
Olen yrittäjä, minua ei voi irtisanoa :)
Toivon toki, että rakkauselämäni ja mahdollisuuteni katsella ihmeellistä universumiamme kukoistavat aktiivisen työurani päätyttyäkin.
Jokaisella meillä on edessä myös haurastuminen ja kuolema. Tuolle puolen ei saa mitään mukaan.
Niinpä. Päivä päivältä on lähempänä maa... (en muista mistä tuo runonpätkä on peräisin, mutta tulee nykyisin usein mieleen). Sitä se ikä teettää ja näkymä siihen mitä joillekin ystäville ja useille sukulaisille on jo tapahtunut.
Aloituksen taustalla oli myös ihmettelyä siitä, että työelämä on niin monille voimakkaasti itsearvostusta ja muiden arvottamista tuottava tekijä. Minäkin olen aikoinaan valmistunut kutsumusammattiini.
Tämä saattaa olla myös ikäkysymys miten työelämässä mukanaolemiseen suhtautuu. Silloin kun ollaan nuorempia, on katse siinä mitä vielä voi saavuttaa, kun taas vanhempana miettii mihin vielä on voimia työelämän jälkeenkin. En minäkään alle nelikymppisenä ajatellut eläkeikää niin kuin nyt - tuleeko sitä edes. Eihän se ole itsestäänselvää. Ap
Oletko koskaan työskennellyt tuossa kutsumusammatissasi? Miltä tuntuu, kun nyt et toteuta sitä?
Se, jota lainasit, itsekin jo nelikymppinen
Eli tekisit niitä asioita mitä minä jo kotiäitinä teen ;)
Mulla on hevonen, asun kylläkin kaupungissa.
Matkustan perheen kesken, luen ja vietän aikaa lapsen ja ystävien kanssa.