Mikä on sellainen näky, minkä muistat ikuisesti?

Te ootte säälittäviä.

Kolme muistoa tapahtumista, jotka muuttivat elämäni: esikoistyttäreni mahani päällä tuijottamassa mua, miten hän olikaan niin kaunis, toisen tyttäreni syntymä, kiireellinen sektio ja olin varma että menetän vauvan, tuijotin leikkaussalin kattoa ja kuulin kun anestesiahoitaja sanoi kellonajan ja sitten kuului ihana vauvan parkaisu, toinen täydellinen tyttö oli syntynyt :')

Ja kolmas muisto, äitini kuolleena sairaalan sängyllä. Hän oli vitivalkoinen, suu auki koska happi ei ollut enää kunnolla kulkenut. Ulkona kaunis aamuaurinko ja mahtava talvimaisema sekä ikkunalaudalla olevat kukat. Huoneessa oli yhtäkkiä todella kylmä ja hiljaista.

Minä 5-vuotiaana pöydän alla piilossa, kun siskoni mies tuli kännissä kotiin mitään ilmoittamatta (piti olla toisella paikkakunnalla, eikä edes juomassa) ja hakkasi siskoani sekä potki heidän koiransa melkein kuoliaaksi. Mies ei huomannut minua (olivat toisessa huoneessa) ja sain lankapuhelimen käsiini, joka sijaitsi pöydän vieressä, soitin hätänumeroon ja isälleni, apu tuli äkkiä ja se isäni raivo oli sanoinkuvaamaton. Poliisit sanoivat isälleni, että ymmärtävät mitä tämä varmasti haluaisi tehdä, mutta eivät voi päästää häntä miehen lähelle.

Kun veljeni kuoli. Ruokatorveen oli maksakirroosin takia kehittynyt suonikohjuja, jotka puhkesivat. Istuin sairaalasängyn vieressä, kun verta vain alkoi pulppuamaan suusta.

Miehen puhelimessa rakkaudentunnustus toiselta naiselta. En voi ikinä unohtaa. Vaikka kuinka haluaisin.

Kun tulin koulusta, hellalla kiehui pohjaan palanut riisipuuro. Äiti makasi sohvalla sammuneena, vieressä tyhjä kossupullo. Tätä mietin aika usein, vaikka aika paljon muutakin olen nähnyt.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 15:36"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 07:57"]

Kun tapasin suuren rakkauteni vuosien jälkeen uudelleen

Pakkasilta joulukuussa, puut huurteessa, jääkiteet kimalteli hänen harmaantuneilla hiuksillaan katulampun valossa .... Ja silti tunnistin hänet heti.

[/quote]

Tää on niin kaunis... tippa tuli linssiin!

[/quote]

Kiitos:)

Isäni kuolleena sairaalasängyssä. En koskaan unohda. Kun lähdimme hänen luotaan, menimme koirapuistoon. Siskoni koirien kanssa ulkona, minä ja äiti autossa istumassa. Kaunis, kuulas marraskuinen maisema. Tuntui että oli kulunut jo ikuisuus, vaikka kaikki tapahtui muutaman tunnin sisällä.

Näitä on moniakin mutta tässä muutama:

Olin muuttanut pois kotoa ja vanhempieni luona vierailun lopuksi kävin sanomassa hyvästit vanhalle koirallemme, joka oli ollut läsnä lähes koko elämäni. Vaistosin sen katseesta ja olemuksesta, että tämä oli viimeinen kerta ja niin se sitten olikin. Onneksi annoin isot halit ja rapsutukset viimeiselle matkalle. 

Toinen asia minkä muistan: olin lapsena yökylässä ystävättäreni luona. Kävin yöllä vessassa ja niin kävi hänen isänsäkin ilkosen alasti. Tais nolottaa isäntää. 

Kolmantena muistan aina, kun olin koiran kanssa pellon laidalla kävelemässä ja ison pellon toisella laidalla juoksi ahma. Kyllä toivoin hartaasti, ettei se huomaisi meitä.

Pysäyttävä/kauhea näky: nuori mies/poika tien sivussa, ajanut juuri metsään kevarilla ja kypärä lentänyt päästä. Verta ei näkynyt missään mutta näki heti että tuo poika oli kuollut :(

Henkeäsalpaavan kaunis näky: saapuminen Manhattanille kesäyönä pitkin Brooklyn Bridgeä. Se New Yorkin silhuetti tuhansine valoineen oli huikaisevan kaunis

pelottava näky: olin n. 5v kun naapurin nainen juoksi mummulaan talvella pelkissä rintaliiveissä, vauva kainalossa.. Oli imettämässä vauvaansa kun mies oli tullut taas kotiin viinapäissään ja alkoi hakata naista :( muistan kun mummu soitti poliiseja ja minä itkin eteisessä ja tämä nainen yritti rauhoitella minua ja vauvaa :(

Kuollut äiti myös täällä. 

Yläpeukutan kaikkia surullisiakin juttuja. Teen sen myötätunnosta ja toivon kaikille paljon voimia! <3

2

Kun meidän poika syntyi ja pari sekuntia syntymän jälkeen katsottiin miehen kanssa toisiamme silmiin :) muistan sen hetken aina

Isäni alkoi itkemään keittiössä äitini jätettyä hänet pari päivää aikaisemmin.

Tää nyt jää ehkä vähän näiden kaikkien hienojen tarinoiden jalkoihin, mutta itselleni tuli mieleen tämä. Oltiin pikkukyläkoulusta retkellä Heurekassa, ja ekaluokkalainen pikkuveljeni osti matkamuistomyymälästä vähillä rahoillaa itselleen ja nuoremmalle pikkuveljellemme pienet muoviset luurangot. Hän lähti käymään vessassa, ja unohti muovipussissa olevat luurangot johonkin tuolille. Kun hän palasi, ne eivät olleet siinä enää. Hetken niitä etsimme, kun joku toinen koulustamme tuli kertomaan, että oli nähnyt jonkun "vieraan ja lihavan pojan" repivän kahta luurankoa ulkona palasiksi. Pikkuveljeni alkoi itkeä ihan lohduttomasti, ja lähes paniikinomaisesti keräillä niitä luurangonsilppuja sieltä pihalta. En vaan kertakaikkiaan ymmärrä, miten ihmiset voi olla niin ilkeitä toisilleen, ja miten joku voi saada jotain mielihyvää toisen omaisuuden tuhoamisesta. Tuo oli ensimmäinen kokemukseni sellaisesta.

Kun olin tripillä Kuusamon reissulla. Istuin 8h saunatuvan terassilla tuijottaen metsää ja puiden takana näkyvää vesistöä ja välillä kävin kävelyllä metsässä. Koko metsä oli niin vihreä kun vihreä vaan voi ikinä olla. Olin vaan täynnä rakkautta ja tunsin vaan olevani yhtä luonnon, tai koko planeetan kanssa. Kaikki vaan välkehti kauniisti ja tunsin kun koko metsä eli. Olin vaan niin elossa ja niin yhtä sen kaiken näkemäni kanssa. Eka ja vika trippi tai huumekokeilu, mutta en kadu hetkeäkään. Antoi vuosiksi voimaa ja rakkautta elämää kohtaan.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 16:55"]

Isäni alkoi itkemään keittiössä äitini jätettyä hänet pari päivää aikaisemmin.

[/quote]

Äitini oli alkoholisti. Muistan kun teinihölmöilyissäni tulin ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa humalassa kotiin. Isäni ei suuttunut, hän itki. Tuollaiset jäävät mieleen...

Oma poikaystävä ruumisarkussa.

Pieni poikani itkemässä isänsä arkulla ja isompi poika kappelin penkillä nojaamassa polviinsa itkien, ei kyennyt kävelemään arkulle :(