Minä olin prinsessa 1600-luvulla.

Nostellaas. 

Aihe on mielenkiintoinen ja keskustelu voisi olla kiintoisaa ilman leikinlaskua ja piruilua, vaikka kieltämättä mukavaa luettavaa sekin.

 Monessa maassa ja uskonnossa kuoleman jälkeistä elämää ja uudestisyntymää pidetään itsestään selvänä totuutena.

Olen joskus miettinyt ovatko ihmiskunnan kehittyminen yhä taitavimmaksi ja älykkäämmäksi seurausta juurikin jo kuolleiden "avusta" eläville tai uudestisyntyvien tuonpuoleisessa, olevasta kaikkesta universumin käytössä olevasta tiedosta tänne fyysiseen maailmaan mukanaan tuomasta tiedosta johtuvaa. Tai jollain muulla tavalla tiedon leviäminen jostain universaalista tietolähteestä käyttöömme.

Sitä sietää pohtia. Varsinkin kun nykyfysiikkakin tietää, ettei informaatio katoa minnekään samoin kuin käsin kosketeltava aine tai energiakaan.

SuperPersu kirjoitti:

Aihe on mielenkiintoinen ja keskustelu voisi olla kiintoisaa ilman leikinlaskua ja piruilua, vaikka kieltämättä mukavaa luettavaa sekin.

 Monessa maassa ja uskonnossa kuoleman jälkeistä elämää ja uudestisyntymää pidetään itsestään selvänä totuutena.

Olen joskus miettinyt ovatko ihmiskunnan kehittyminen yhä taitavimmaksi ja älykkäämmäksi seurausta juurikin jo kuolleiden "avusta" eläville tai uudestisyntyvien tuonpuoleisessa, olevasta kaikkesta universumin käytössä olevasta tiedosta tänne fyysiseen maailmaan mukanaan tuomasta tiedosta johtuvaa. Tai jollain muulla tavalla tiedon leviäminen jostain universaalista tietolähteestä käyttöömme.

Sitä sietää pohtia. Varsinkin kun nykyfysiikkakin tietää, ettei informaatio katoa minnekään samoin kuin käsin kosketeltava aine tai energiakaan.

Olet katsonut liikaa muinaisia avaruusolentoja :).

Minä olin linnanneito 1100-luvulla ja minulla oli hulmuava tötteröpäähine. Käytin menkkoihini terveysvaippana olkituppoja ja tupasvillaa. Näitä tuppoja sitten putoili helmoistani ja pyöri pitkin salonkejani.

Minä olen aina ollut ritari

Miten te muistatte yksityiskohtia? Mä tiedän vaan pääpiirteittäin, ilman detaljeja.

Vierailija kirjoitti:

Synnyin ensimmäisen kerran (tai olen syntynyt varmasti aikaisemminkin, mutta myös meillä on muisti joka heikkenee mitä pidemmälle mennään) 1500-luvulla ja asuin tuolloin perustetussa Helsingissä, johon meidän perheemme pakkosiirrettiin Kustaa Vaasan määräyksellä. Muistan kosken, jonkinlaisen kallion josta näimme meren ja siellä alhaalla oli puinen kirkko. Sairastuin johonkin ja sitten muistikuvat katkesi ja se elämä oli siinä. Olin 7-vuotias.

Toinen muistoni on 1600-luvulta, jolloin minut otettiin Kuninkaan armeijaan (Ruotsin armeija) ja menimme Riikaan saakka, jossa sain jalkaani haavan ja se tulehtui. Viimeinen muistikuvani on sykkivä ja turvonnut reisi, sitten taas filmi katkesi.

Liekö kohtalo, mutta seuraavassakin elämässä olin otettuna Kuninkaan armeijaan (huom, synnyin aina Suomessa). Olin taistelussa 1719, ilmeisesti päähäni osui joku koska se loppui siihen, En tiedä mikä paikka se oli, mutta kuusia oli paljon,

Sitten tuli outo tauko ja synnyin vasta 1808, pappisperheeseen. Tämä oli ensimmäinen säätyläisperhe. En tiedä tuosta sodasta mitään, muistikuvat alkavat kymmenluvulla. Sain kotiopetusta, venäläiset antoivat meidän pitää talomme ja asemamme, eikä elossa tapahtunut isoja muutoksia. Suomi siirtyi Venäjän alle. Minusta tuli opettaja, opetin muiden säätyläisten lapsia koko elämäni. Vanhempieni omaisuus oli iso ja sain sen varhain kun molemmat kuolivat keuhkotautiin. Olin jo vanha mies, kun nälkävuodet tulivat ja vaikka meillä ei ollut ruoasta pulaa, sain jonkin taudin jonka viimeinen muistikuva on vieressä olevat lapseni. Heitä oli kaksi. Vaimoni oli kuollut ja siinä kuolin itsekin.

Seuraava oli sitten 1884, jolloin synnyin torppariksi. Tein sitä koko elämäni, kunnes sisällissota alkoi. Jouduin vankileirille, koska olin huonoissa väleissä isäntäni kanssa. En kuulunut kaartiin, mutta se ei auttanut. Täällä kuolin nälkään ja paikka oli Suomenlinna. Käyn siellä usein.

Sitten synnyin melko nopeasti uudestaan ja vuonna 1920. Osallistuin jatkosotaan, olin ylioppilas ja vänrikki. Menetin käteni ja molemmat silmäni heti alkuvaiheessa, joten sairaalasta päästyäni en mennyt kotiini vaan metsään ja ammuin itseni palvelusaseellani 1942. Se oli muuten helppoa, koska tiesin että tulen uudestaan.

Vaan eipä ollutkaan. Nyt synnyin 1944 ja täysin sekopäisen ihmisen lapseksi. Äitini kuoli synnytykseen. Jouduin lastenkotiin varhain, sielä kasvatuslaitokseen ja linna tuli tutuksi. Olin itsekin sekaisin, mutta jotenkin tajusin että itseä ei saa tappaa, koska se vaikuttaa seuraavaan. Mutta vuonna 1979 sain puukosta ja se loppui siihen.

Nyt olen 42-vuotias. Tuossa nuo jotka ovat selviä muistikuvia, muitakin on, mutta ne ovat unia, Mielenkiintoista. Olisi monelle kuolemansairaalle lohdutukseksi jos kykeneisivät omaksumaan ajatuksen jälleensyntymästä.

Itsellä on aivan lapsuudesta unenomaisia kuvitelmia, että sain itse valita millaiseen perheeseen synnyn, miten elän ja miten kuolen ja mitä seurauksia sillä on seuraavaan uudestisyntymään. Tämä kaikki tapahtyi kun olin niin pieni, etten edes ymmärtänyt kuolemaa puhumattakaan uudestisyntymää.

SuperPersu kirjoitti:

Aihe on mielenkiintoinen ja keskustelu voisi olla kiintoisaa ilman leikinlaskua ja piruilua, vaikka kieltämättä mukavaa luettavaa sekin.

 Monessa maassa ja uskonnossa kuoleman jälkeistä elämää ja uudestisyntymää pidetään itsestään selvänä totuutena.

Olen joskus miettinyt ovatko ihmiskunnan kehittyminen yhä taitavimmaksi ja älykkäämmäksi seurausta juurikin jo kuolleiden "avusta" eläville tai uudestisyntyvien tuonpuoleisessa, olevasta kaikkesta universumin käytössä olevasta tiedosta tänne fyysiseen maailmaan mukanaan tuomasta tiedosta johtuvaa. Tai jollain muulla tavalla tiedon leviäminen jostain universaalista tietolähteestä käyttöömme.

Sitä sietää pohtia. Varsinkin kun nykyfysiikkakin tietää, ettei informaatio katoa minnekään samoin kuin käsin kosketeltava aine tai energiakaan.

Olen huomannut, tai ainakin saanut sellaisen käsityksen, että esi-isät ovat jotenkin tietoisia ja "hengessä" edelleen. Ei hengissä vaan hengessä. Nää esi-isät ja - äidit olivat arjalaisia ja ovat todella vihaisia nykytilanteesta. En ihmettelisi, vaikka kohta sataisi ohjuksia rupusakin niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten te muistatte yksityiskohtia? Mä tiedän vaan pääpiirteittäin, ilman detaljeja.

En osaa sitä selittää. Muistan vain

Minulla on vain tuntemuksia.

Witcher-pelissä ollaan keskiaikaisella hiekkatiellä jossain maaseudulla. Siitä kärrypolusta tuli todella vahva takauma tuoksuineen ja auringon lämpöineen kaikkineen, että olen kulkenut monet kerrat samanlaisella tiellä. En tiedä missään nykypäivänä sellaista tietä, enkä ole sellaisessa paikassa ollut.

Yksi exäni tuntui heti siltä, että olemme olleet yhdessä ennenkin, ehkä enemmän kuin kerran. Kun erosimme, olen ollut siitä asti varma että tulemme taas kohtaamaan jossain seuraavassa elämässä.

Nykyisen miehen kohtaamisen näin unessa 17-vuotiaana. Jouduin odottamaan häntä monta kymmentä vuotta. Unessa se tapahtui jossain hirsirakennuksessa jossa oli puupenkit, ja hänen nimensä oli eri. Mutta sama kokemus muuten.

Kun olin raskaana, eräänä täydenkuun yönä tuli vahva tunne, että olin yhteydessä johonkin hedelmällisyyden jumalattaren kulttiin. Tämä tapahtui vain sen kerran.

Kirkkoisistä Origenes spekuloi samantyyppisellä jälleensyntymisajatuksella kuin Platon[7][8] teoksessaan de Principiis. Origeneen platonistinen ajatus sielun pre-eksistenssistä eli olemassaolosta ennen syntymää julistettiin harhaopiksi Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 553 (kohta I).- Wikipedia