Lue keskustelun säännöt.
Minä olin prinsessa 1600-luvulla.
Kommentit (51)
Minä olin jediritari kauan sitten kaukaisessa galaksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olin ritari 1300 luvulla. Muistan kun Hämeen Linnaa laajennettiin. Muistan ne taistelut ja neidon
Muistan ystävieni, asetovereideni ja hevoseni nimet. Neidon silmien ja hiusten värin. Mekkonsa. Mutta muistan myös sen suuren taistelun, sen jossa vain minä ja muutama meistä jäi henkiin. Nummi lainehti verestä. Ja muistan kuinka minut hylättiin, puukotettiin selkään. Nämä minä muistan elävästi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihtuiko lääkkeesi kun muutama päivä sitten kirjoittelit muka hevosena tälle palstalle...
Hevonen oli Kustaa II:n Aadolfin hevonen 30-vuotisesta sodasta.
Minä olin Streiff.
Aloitin nuorukaisena 1940-luvulla korppien määrätietoisen jalostamisen, tavoitteena oli mahdollisimman isokokoisten yksilöiden kasvattaminen. Keräsin pesistä munia ja haudoin ne itse rakentamassaan hautomakoneessa.
Poikasia ruokittiin laadukkaalla ruualla ja punnittiin päivittäin. Ne yksilöt jotka kasvoivat nopeimmin pääsivät aina jatkamaan sukua, ja muut vapautettiin luontoon. Vuosien kuluessa korppien koko alkoikin kasvaa.
Kun ne olivat 9-kiloisia menettivät ne lentokykynsä ja siivet ja pyrstö alkoivat surkastua ja jalat vantteroitua. Kun kuolin, poikani jatkoi projektia.
Minä olenkin Saccorhytus coronarius, kaikkien jälkisuisten eli myös ihmisten esi-isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäpä olen karhunkainen, se ötökkä, olen tullut avaruuden halki kaukaa.
Tylsää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihtuiko lääkkeesi kun muutama päivä sitten kirjoittelit muka hevosena tälle palstalle...
Hevonen oli Kustaa II:n Aadolfin hevonen 30-vuotisesta sodasta.
Minä olin Streiff.
Sitä ennen ehkä Bukefalos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen meksikolainen aatelinen. Tämän kertoi ennustajakaverini korteista.
Ei uskoisi.
Olin tyrannosurus rex ja vaeltelin Suomen metsissä Syömässä pienempiä dinosauruksia noin 70 miljoonaa vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin Mona Lisa ja maalasin itsestäni kuvan Da Vincinä.
Hankalaa olla niin monena ja jotkut vielä kehtaavat epäillä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut samurai.
Kappas; Mä olin sun miekkana silloin muinoin.
Tiesitkö, että meistä on tehty elokuva: "Viimeinen samurai" ?
Oikea nimi tarinalle kuuluukin ;
"Viimeinen samurai ja hänen vihoviimeinen miekkansa".
Törkeästi lyhennetty tuo nimi, mihin voin valittaa ?
Tää alkoi soida päässä kun luin otsikon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin hillitön panomies. Nykyään olen panomies hillitön.
Vierailija kirjoitti:
Ja minä olin prinssinakki vuodelta 1000 ekr egyptiläisten aikaan.
🤣🤣🤣🤣
Minä olin keskiajalla mustana surmana.
Antibioottiresistenssiä odotellessa demarina.
Kyllä se siitä.
Tarkastipa te muistatte entiset elämänne, minä muistan vain välähdyksiä.
Olin aika kiukkuinen mies, en oikein pitänyt ulkomaalaisista. Ulkonäöstäni olin tarkka, varsinkin viiksistäni, ja arvostin tyylikästä pukeutumista. Taisin kuitenkin asua aika ahtaasti, kun kaipasin koko ajan lisää elintilaa. Jostain syystä inhosin "mehua" yli kaiken.
Sen muistan, että elämäni loppupuolella minua kiusattiin paljon, oikein porukalla, ja inhat kiusaajani ajoivat minut lopulta itsemurhaan. Minulta jäi paljon asioita kesken, mutta minusta tuntuu, että jatkan niiden toteuttamista tässä elämässä.
Minä olin Rikhard III enkä muuten tappanut niitä veljenpoikiani Towerissa :(
Synnyin ensimmäisen kerran (tai olen syntynyt varmasti aikaisemminkin, mutta myös meillä on muisti joka heikkenee mitä pidemmälle mennään) 1500-luvulla ja asuin tuolloin perustetussa Helsingissä, johon meidän perheemme pakkosiirrettiin Kustaa Vaasan määräyksellä. Muistan kosken, jonkinlaisen kallion josta näimme meren ja siellä alhaalla oli puinen kirkko. Sairastuin johonkin ja sitten muistikuvat katkesi ja se elämä oli siinä. Olin 7-vuotias.
Toinen muistoni on 1600-luvulta, jolloin minut otettiin Kuninkaan armeijaan (Ruotsin armeija) ja menimme Riikaan saakka, jossa sain jalkaani haavan ja se tulehtui. Viimeinen muistikuvani on sykkivä ja turvonnut reisi, sitten taas filmi katkesi.
Liekö kohtalo, mutta seuraavassakin elämässä olin otettuna Kuninkaan armeijaan (huom, synnyin aina Suomessa). Olin taistelussa 1719, ilmeisesti päähäni osui joku koska se loppui siihen, En tiedä mikä paikka se oli, mutta kuusia oli paljon,
Sitten tuli outo tauko ja synnyin vasta 1808, pappisperheeseen. Tämä oli ensimmäinen säätyläisperhe. En tiedä tuosta sodasta mitään, muistikuvat alkavat kymmenluvulla. Sain kotiopetusta, venäläiset antoivat meidän pitää talomme ja asemamme, eikä elossa tapahtunut isoja muutoksia. Suomi siirtyi Venäjän alle. Minusta tuli opettaja, opetin muiden säätyläisten lapsia koko elämäni. Vanhempieni omaisuus oli iso ja sain sen varhain kun molemmat kuolivat keuhkotautiin. Olin jo vanha mies, kun nälkävuodet tulivat ja vaikka meillä ei ollut ruoasta pulaa, sain jonkin taudin jonka viimeinen muistikuva on vieressä olevat lapseni. Heitä oli kaksi. Vaimoni oli kuollut ja siinä kuolin itsekin.
Seuraava oli sitten 1884, jolloin synnyin torppariksi. Tein sitä koko elämäni, kunnes sisällissota alkoi. Jouduin vankileirille, koska olin huonoissa väleissä isäntäni kanssa. En kuulunut kaartiin, mutta se ei auttanut. Täällä kuolin nälkään ja paikka oli Suomenlinna. Käyn siellä usein.
Sitten synnyin melko nopeasti uudestaan ja vuonna 1920. Osallistuin jatkosotaan, olin ylioppilas ja vänrikki. Menetin käteni ja molemmat silmäni heti alkuvaiheessa, joten sairaalasta päästyäni en mennyt kotiini vaan metsään ja ammuin itseni palvelusaseellani 1942. Se oli muuten helppoa, koska tiesin että tulen uudestaan.
Vaan eipä ollutkaan. Nyt synnyin 1944 ja täysin sekopäisen ihmisen lapseksi. Äitini kuoli synnytykseen. Jouduin lastenkotiin varhain, sielä kasvatuslaitokseen ja linna tuli tutuksi. Olin itsekin sekaisin, mutta jotenkin tajusin että itseä ei saa tappaa, koska se vaikuttaa seuraavaan. Mutta vuonna 1979 sain puukosta ja se loppui siihen.
Nyt olen 42-vuotias. Tuossa nuo jotka ovat selviä muistikuvia, muitakin on, mutta ne ovat unia, eivät muistoja.
Höpöjuttuja.