Huonoissa parisuhteissa roikkuminen

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 18:20"]

Mistä te tiedätte, vaikka se toisilleen tiuskiva pariskunta olisi yksityiselämässään onnellinen? Ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä sen perusteella, mitä ulospäin näkyy. Meillä on vähän päin vastoin: ulospäin kaikki näyttää olevan ok, mutta oikeasti olemme vakavassa kriisissä... 

[/quote]

Väitän, että habituksesta voi usein päätellä, missä liitossa mennään. Kyllä ne tympeät katseet, toisen välttely ja tiuskimiset jotain suhteen tasosta kertovat. Monesti noista ihmisistä huokuu ympäristöön tietty pettymys parisuhdetta kohtaan, jonka ulkopuolinenkin aistii.

Minua ei ainakaan pelota yksin jääminen. Päinvastoin, juuri sitä haluaisin.Lapseni kuitenkin ovat vielä riippuvaisia vanhemmistaan, enkä halua riistää heiltä isää. Myöskään mies ei halua erota. Haaveilen kyllä yksin olosta joskus sitten kun lapset on jo lentäneet pesästä. Miehen kanssa minulla ei taida sitten enää olla mitään yhteistä.Olisin onnellisempi ilman tätä ihmissuhdetta. Miehestä en tiedä.Taitaa rakastaa vieläkin. Tai haluaa ainakin pitää kaikki saavutetut edut kuten kodinhoito palvelut;)

Siinä ei ole mitään ylpeilemistä, jos jatkuvasti riidellään ja tiuskitaan, varsinkin jos lapset ovat kuuntelemassa. Minä kohtelen miestäni kuin parasta ystävääni ja hän minua myös. Avioliittovuosia on jo 13 takana, joten kyllä kohteliaasti elämälläkin onni säilyy. 

Mies uhkailee vaikka mitä jos eroan. Uhkaa mm tuhota mun kasvot niin ettei kukaan enää mua halua.

Takana yli 20 avioliittovuotta+ aika ennen liittoa. Pisin ihmissuhteeni, siitä lähteminen ei ole helppoa. Takana on myös hyviä vuosia, enemmän kuin huonoja. Uskon että tämä aika on vaan rankempaa, joskus ehkä parempaa taas? Lapset tarvitsevat ehjän kodin. Meillä ei ole kuvioissa päihteitä tai väkivaltaa. Lisäksi yhteisen omaisuuden jako tulisi olemaan todella työlästä.
Siinä ap:lle minun selitykseni pysyä huonossa parisuhteessa.. (ps.. Parikymppisenä en olisi niellyt yhtäkään näistä selityksistä..)

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 21:11"]

Miten sitten olette lopulta tehneet päätöksen erosta, mikä oli se viimeinen että saitte eron aikaiseksi? T huonossa roikkuja.

[/quote]

Mä heräsin jossain määrin siinä vaiheessa kun tajusin, että käyttäydytään puolison kanssa toisiamme kohtaan enimmäkseen tympeästi. Toisen seura harvoin ilahdutti, enemmänkin oli itsestään selvyys ja välttämätön paha.. Sellanen keskinäinen ilo oli kadonnut. Oli just tota yllämainittua tiuskintaa ja happamia katseita, toista ei enää arvostanut ihmisenä niin kuin olis kuulunut. Suhde jotenkin toi molempien huonot puolet esiin. passivoitti ja masensi.

Lopulta vaan tajusin, että tullaan eroamaan ennemmin tai myöhemmin. Toinen vaihtoehto oli kuolla pystyyn. Kun heitin ero-ajauksen kehiin, sisältä nousi sellanen ilo ja vapautunut tunne.  Nyt pikku hiljaa asian edetessä pian entistä kumppani on alkanut arvostaa ihmisenä eri tavalla, ja on oikeastaan hitsin ylpeä, että onkin aikanaan osannut valita noin hienosti. Eli pidän puolisosta tosi paljon ystävänä ja läheisenä, mutten enää puolisona.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 21:18"]

Mies uhkailee vaikka mitä jos eroan. Uhkaa mm tuhota mun kasvot niin ettei kukaan enää mua halua.

[/quote]

Tuosta päätellen on tosiaankin aika erota!

Miehen vanhemmat ovat todella riitaisan oloinen pariskunta, ja kaikki lapset ovat lentäneet pesästä. Nyt tänä jouluna mieheni äiti sanoi jotenkin, että sen onnen on löytänyt kun on ymmärtänyt ettei itseään kannata yrittää muuttaa. En tiedä ymmärränkö, koska jatkuvalta kinastelulta se näyttää ulospäin, mutta ehkä se on heille itselleen jotakin muuta. Toivottavasti ovat onnellisia.

Valtaosa ihmisistä elää tuollaisissa parisuhteissa.

Aivan liian monissa suhteissa nainen on pitkän työpäivän jälkeen kotitöitä tekevä piika, joka elättää itsensä ja lapsensa äitiyslomien ja hoitovapaiden vuoksi pieneksi jääneellä palkalla. Mies on herra ja hidalgo, joka ei ymmärrä tehdä kotitöitä ja tuhlaa rahansa lapsellisesti itseensä.

Todella säälittävää.

Huvittelen toisinaan katsomalla hääohjelmia, joissa pariskunnat hehkuttavat toistensa ihanuutta. Tilanne muuttuu valitettavasti hyvin pian häämatkan jälkeen - tai jo häämatkan aikana. 

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 21:09"]Omasta puolestani voin sanoa, että jaksoin loppuun asti uskoa, että onnistuttais ratkaseen meidän ongelmat. Toivoin niin, koska meillä oli kuitenkin niin monta ihanaa vuotta takana ja oltiin parhaita ystäviä. Ajattelin, että vuodenkin kestänyt paskakausi oli vaan jonkinlainen vaihe, jonka yli päästäisiin. No, ei päästy. 
[/quote]

Mihin kariutui lopullisesti?

Minä olin tuollainen roikkuja. Tosin yritin oikeasti erotakin esim. muuttamalla toiseen kaupunkiin vaan mies tuli perässä ja annoin sen asua luonani. Tyhmä minä. Eron jälkeen puin näitä asioita perheneuvolassa ja terapeutti kertoi mm. että ihmisellä on tapana selitellä itselleen asiat parhain päin. Varsinkin, jos on haave pitkästä parisuhteesta ja perheestä. Ihminen ei halua siis myöntää itselleen, että on valinnut väärin.

Minäkin muistan ajatelleeni että ei se ole herkkua kellekään olla saman ihmisen kanssa vuosikaudet. Että kaikki riitelee ja kokee kovia. Minä idiootti en osannut ottaa perspektiiviä asioihin ja nähdä, että esim. väkivalta ei ole osa normaalia suhdetta. Tai että humalahakuinen juominen ja sen aiheuttamat ongelmat ovat ehdoton hälytysmerkki, johon pitäisi reagoida heti eikä viiden vuoden päästä.

Mä heräsin jossain määrin siinä vaiheessa kun tajusin, että käyttäydytään puolison kanssa toisiamme kohtaan enimmäkseen tympeästi. Toisen seura harvoin ilahdutti, enemmänkin oli itsestään selvyys ja välttämätön paha.. Sellanen keskinäinen ilo oli kadonnut. Oli just tota yllämainittua tiuskintaa ja happamia katseita, toista ei enää arvostanut ihmisenä niin kuin olis kuulunut. Suhde jotenkin toi molempien huonot puolet esiin. passivoitti ja masensi.

Lopulta vaan tajusin, että tullaan eroamaan ennemmin tai myöhemmin. Toinen vaihtoehto oli kuolla pystyyn. Kun heitin ero-ajauksen kehiin, sisältä nousi sellanen ilo ja vapautunut tunne.  Nyt pikku hiljaa asian edetessä pian entistä kumppani on alkanut arvostaa ihmisenä eri tavalla, ja on oikeastaan hitsin ylpeä, että onkin aikanaan osannut valita noin hienosti. Eli pidän puolisosta tosi paljon ystävänä ja läheisenä, mutten enää puolisona.

[/quote]

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut...

2