Huonoissa parisuhteissa roikkuminen

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 13:16"]

Yhteinen talo ja lapsi. Molempien vanhemmat tuomitsisi rankasti (vl perheet) eron. Mies ei halua erota ja sanoo usein rakastavansa minua. Itse en ole vuosiin sanonut, sillä en osaa valehdella.. Meillä on ihan mukavaa ja huumoria, yhteisiä kavereita jne. Miten tästä sitten eroaa kun ainut ongelma on että en rakasta? Ihastun jatkuvasti toisiin mutta en ikinä pettäisi.

[/quote]

Tilanteesi vastaa melkoisesti omaani. Tuo tilanne ei kuitenkaan ole terve. Ehkä alitajuisesti odotat mieheltä jotakin "ekstraa", koska olet hänen kanssaan vaikket pystykään vastaamaan rakkauden tunteisiin? Ja/tai mies alitajuisesti vaistoaa tunteesi ja pitää sinusta siksi voimakkaammin kiinni? Vai riittääkö tilanne ja mies sinulle sellaisenaan? Miksi vanhempienne mielipiteet ovat noin ratkaisevat? Oletko ajatellut, että ehkä katkeroidut tilanteen akia vähitellen? Vai koetko olevasi suhteessa aidosti onnellinen, vaikket rakasta miestäsi?

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 17:24"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 13:16"]

Yhteinen talo ja lapsi. Molempien vanhemmat tuomitsisi rankasti (vl perheet) eron. Mies ei halua erota ja sanoo usein rakastavansa minua. Itse en ole vuosiin sanonut, sillä en osaa valehdella.. Meillä on ihan mukavaa ja huumoria, yhteisiä kavereita jne. Miten tästä sitten eroaa kun ainut ongelma on että en rakasta? Ihastun jatkuvasti toisiin mutta en ikinä pettäisi.

[/quote]

Tilanteesi vastaa melkoisesti omaani. Tuo tilanne ei kuitenkaan ole terve. Ehkä alitajuisesti odotat mieheltä jotakin "ekstraa", koska olet hänen kanssaan vaikket pystykään vastaamaan rakkauden tunteisiin? Ja/tai mies alitajuisesti vaistoaa tunteesi ja pitää sinusta siksi voimakkaammin kiinni? Vai riittääkö tilanne ja mies sinulle sellaisenaan? Miksi vanhempienne mielipiteet ovat noin ratkaisevat? Oletko ajatellut, että ehkä katkeroidut tilanteen akia vähitellen? Vai koetko olevasi suhteessa aidosti onnellinen, vaikket rakasta miestäsi?

[/quote]

Kirjoitin tuon edellisen viestin ja jatkan vielä. Omalla kohdallani en voi elää suhteessa ja katsoa toista silmiin, kun hän sanoo rakastavansa minua, jos en tunne samoin. Elin jonkin aikaa tilanteessa, jossa vastasin hänen rakkauden tunnustukseensa sönköttäen jotain epämääräistä "minäkin sinua". Rakastin miestä kyllä, mutta en niin kuin aviomiestä. Lämpimiä tunteita tosin ja syvää kiintymystä. Ajattelen, että on myös toista kohtaan väärin elää valheessa, vaikka se hänet tekisikin onnelliseksi. Tuota en toivoisi itselleni, niin miksi tekisin sen toiselle.

Tosin dilemma on, ónko minulla oikeus tavoitella onnea, jos teen väärin toista kohtaan? Mutta tuollaiseen parisuhteeseen en jäisi.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 17:51"]

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 17:30"]Hasuua toi ettei uskalleta ottaa riskejä vaan pelataan varman päälle vähän joka rintamalla. Unohtuu, että elämä itsessään on riski. [/quote] Kaikki elämässä on riskiä. Jotkut ei uskalla sitä ottaa ja elää tuttua ja turvallista elämää vaikka sitten onnettomana.

[/quote]

Onnettomana voi kuule elää vaikkei elämä olisi mitenkään tuttua ja turvallista. Tuttu ja turvallinen on usein aliarvostettua.

Voitte puhua ja miettiä vain ja ainoastaan omaa elämäänne, toisten elämästä ette tiedä mitään ja ette tule koskaan tietämäänkään vaikka asianosaiset selvittäisivät tilannettaan kuinka tarkasti. Asioissa on muitakin sävyjä kuin mustaa ja valkoista.

Miksi teitä muuten rassaa muiden elämä noin paljon? Eikö omassa elämässä ole tarpeeksi?

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 18:28"]

Meidän parisuhde näyttää ulospäin varmaan ihan hirveältä. Riidellään usein ja rajusti, mutta rakastetaan toisiamme. Eroa mietitään aina välillä, mutta silti ollaan pysytty yhdessä. Ympärillä olevat, onnellisen näköiset parisuhteet kariutuvat, mutta me pysytään kuitenkin yhdessä.

Ei meidänkään joka hetki onneton ole. Toivon, että meidänkin jatkuva riitely saadaan kukistettua ja saadaankin, jos työstetään meidän ongelmia.

[/quote]

Kuulostaa läheisriippuvuudelta.

Hääkuvan kanssa hehkutetaan facessa että ollaan onnellisessa parisuhteessa. Ja erotaan viimeistään puolen vuoden kuluttua. Pitäisikö olla kateellinen näille jotka eivät jää roikkumaan ja lapsia alkaa olla jo usealle miehelle. Mutta pääasia on että on itse onnellinen. Tai kertoo olevansa.

Meillä myös riidellään paljon ja tiuskitaan, varmasti näyttää usein pahalta ulospäin. Yhdessä meitä pitää 2 lapsen ja 10 vuoden historian lisäksi arvostus toisen älyä kohtaan ja yhteiset arvot sekä rakkaus. Uskon, että pysymme yhdessä loppuikämme toisillemme tiuskien.

Oman kokemuksen perusteella kumppanille tiuskiva ihminen on ikävä tyyppi, joka tuntee itsensä paremmaksi haukkuessaan toista. Tiuskija ei kuitenkaan halua erota, koska syvällä sisimmässään tietää ettei saisi ketään toista.

Omasta puolestani voin sanoa, että jaksoin loppuun asti uskoa, että onnistuttais ratkaseen meidän ongelmat. Toivoin niin, koska meillä oli kuitenkin niin monta ihanaa vuotta takana ja oltiin parhaita ystäviä. Ajattelin, että vuodenkin kestänyt paskakausi oli vaan jonkinlainen vaihe, jonka yli päästäisiin. No, ei päästy. 

Miten sitten olette lopulta tehneet päätöksen erosta, mikä oli se viimeinen että saitte eron aikaiseksi? T huonossa roikkuja.

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 16:02"]

Niin, mikä se nyt sitten lopulta olisi oikein? Mennään naimisiin ja luvataan rakastaa myötä- ja vastamäessä koko loppuelämä. Sitten kun arki koittaa eikä olekaan enää pelkästään ihanaa, niin sittenkö pitäisi heittää lupaukset roskakoppaan ja erota? Ja onnellinen ihminenkö on se, joka vaihtaa aina puolisoa siinä vaiheessa, kun onnenhuuma haihtuu? Ja ainoastaan rakkauden huumassa elävät parit ovat onnellisia? Hmm. 

[/quote]

Äh, mitä kärjistämistä milipiteesi on! Käsitin, että aloituksella viitattiin pariskuntiin, joiden suhteessa rakastamisesta on tullut enemmän taakka kuin onni. Suhteita, joista toisesta on tullut itsestään selvyys, josta ei osata luopua, vaikka se olisi molempien onneliisuuden kannalta parempi, jos suhdetta ei osata tai enää voida hoitaa kuntoon. Eli suhteeksi, jossa toisen läheisyydestä ja olemassa olosta osaa nauttia ihan päivittäin.

Aivoista ja geeneistä se johtuu. Ihmisellä on sisään ohjelmoitu tutussa pysymisen halu ja ristiriitojen välttely. Elämä perustuu rutiineille ja vaistot pyristelevät viimeiseen asti tutussa pysymiseen, se on ollut selviytymisen kannalta oleellista. Vaikka miten tietäisi, että puolen vuoden erokamppailun jälkeen elämä on parempaa, ei tuota puolta vuotta haluta millään kokea.

Mun suhteista paras (ja meneillään oleva) suhde on ollut se, jossa voi toivottaa toisen alimpaan helvettiin ja suksia vittuun, tietäen kuitenkin toisen pysyvän siinä vierellä. 

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 12:52"]

Aivoista ja geeneistä se johtuu. Ihmisellä on sisään ohjelmoitu tutussa pysymisen halu ja ristiriitojen välttely. Elämä perustuu rutiineille ja vaistot pyristelevät viimeiseen asti tutussa pysymiseen, se on ollut selviytymisen kannalta oleellista. Vaikka miten tietäisi, että puolen vuoden erokamppailun jälkeen elämä on parempaa, ei tuota puolta vuotta haluta millään kokea.

[/quote]

Komppaan täysin. Ja mitä pidemmistä parisuhteesta ja vanhemmista ihmisistä kyse, sitä vaikeampi huonosta suhteesta on lähteä. Vanhemmilla ihmisillä jo pelko yksinäisestä vanhuudesta on riittävä peruste. Valitaan mielummin onneton elämä epämieluisan ihmisen rinnalla kuin pelottavalta tuntuva yksinäisyys.

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 12:57"]

Mun suhteista paras (ja meneillään oleva) suhde on ollut se, jossa voi toivottaa toisen alimpaan helvettiin ja suksia vittuun, tietäen kuitenkin toisen pysyvän siinä vierellä. 

[/quote]

Perustuuko aitoon rakastamiseen vai riippuvuuteen? Ottaahan jotkut turpaankin suhteessa ja toinen voi luottaa siihen, että rinnalla pysyy. :)

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 17:16"]Ei osata tai haluta olla yksin. Pelottaa irrottautua jostain tutusta vaikka ei ole onnellinen. Ei uskalla kuvitella että yksin voisi olla onnellisempi ja että joskus vielä löytää jonkun joka tekee onnellisemmaksi.
[/quote]näin minun kohdalla! Te, jotka sanotte, että eronnut löytää paremnan kyllä, niin mielestäni se on paskapuhetta. Ei keski-ikäistä ylipainoista naista välttämättä halua sellainen mies, jonka minä haluan! Jos nyt mies on paska, on suuri riski että keski-ikäisissä miehissä on iso joukko paskoja tyyppejä vapaana joiden vaimo on lähtenyt kävelemään. Hyvät ovat jo varattuja. Tämä on totuus. Roikun siis vielä tottumuksesta, jonkinlaisesta ystävyydentapaisesta ja lapsesta johtuen. Säälikää vaan ja pitäkää luuserina! Kyllä parisihteisiin liittyy monenlaisia motiiveja ja ikuisen rakkauden toitotus ja superseksi toteutuu jos toteutuu mutta sitä ei noin vain kaikki ikinä löydä!

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 13:04"]

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 17:16"]Ei osata tai haluta olla yksin. Pelottaa irrottautua jostain tutusta vaikka ei ole onnellinen. Ei uskalla kuvitella että yksin voisi olla onnellisempi ja että joskus vielä löytää jonkun joka tekee onnellisemmaksi. [/quote]näin minun kohdalla! Te, jotka sanotte, että eronnut löytää paremnan kyllä, niin mielestäni se on paskapuhetta. Ei keski-ikäistä ylipainoista naista välttämättä halua sellainen mies, jonka minä haluan! Jos nyt mies on paska, on suuri riski että keski-ikäisissä miehissä on iso joukko paskoja tyyppejä vapaana joiden vaimo on lähtenyt kävelemään. Hyvät ovat jo varattuja. Tämä on totuus. Roikun siis vielä tottumuksesta, jonkinlaisesta ystävyydentapaisesta ja lapsesta johtuen. Säälikää vaan ja pitäkää luuserina! Kyllä parisihteisiin liittyy monenlaisia motiiveja ja ikuisen rakkauden toitotus ja superseksi toteutuu jos toteutuu mutta sitä ei noin vain kaikki ikinä löydä!

[/quote]

Oleellisinta tilanteessasi on, oletko onnellinen? Uskotko olevasi onnellisempi nykyisessä suhteessasi, kuin jos eläisit yksin? Onko parisuhde välttämättömyys?

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 13:01"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 12:57"]

Mun suhteista paras (ja meneillään oleva) suhde on ollut se, jossa voi toivottaa toisen alimpaan helvettiin ja suksia vittuun, tietäen kuitenkin toisen pysyvän siinä vierellä. 

[/quote]

Perustuuko aitoon rakastamiseen vai riippuvuuteen? Ottaahan jotkut turpaankin suhteessa ja toinen voi luottaa siihen, että rinnalla pysyy. :)

[/quote]

Näkisin perustuvan siihen, että hyväksyy ja rakastaa toista sellaisena kuin on. Kiivaana ja tempperamenttisena. Tietäen, että kyseessä on sen hetkinen tunnetila ja siten oikeutettu. Todelliset tunteet punnitaan muutoin. Ulkopuoliset saattavat nähdä vain korotetut äänet ja tiuskimiset ja tehdä siitä johtopäätöksensä huonosta suhteesta.

Yhteinen talo ja lapsi. Molempien vanhemmat tuomitsisi rankasti (vl perheet) eron. Mies ei halua erota ja sanoo usein rakastavansa minua. Itse en ole vuosiin sanonut, sillä en osaa valehdella.. Meillä on ihan mukavaa ja huumoria, yhteisiä kavereita jne. Miten tästä sitten eroaa kun ainut ongelma on että en rakasta? Ihastun jatkuvasti toisiin mutta en ikinä pettäisi.

Jotkut vaan on niin saamattomia, joitain yhdistää omaisuus..jotkut ovat muka lasten takia, mutta se nyt on tyhmin selitys. Kyllä lapset vaistoavat jos vanhempien suhde on pielessä ja se kyllä kostautuu. Paljon on myös läheisriippuvaisia varsinkin naisissa, miehissäkin. Se on aika onnetonta elämää ja varsinkin jos seksikin hiipunut. Usein sitten kyllä käykin niin että joku kolmas sen ratkaisee kun sattuu kohdalle ja hyvä niinkin ettei koko elämäänsä tuhlaa. Omassa tuttavapiirissä on nyt tapahtunut kolmelle pariskunnalle niin, jopa 20 vuoden näivetys yhdessä ilman kummempia tunteita ja jokainen loppunut kolmannen väliintuloon. Ansaitsevat uuden onnen ja hyvän elämän. Joskus se toinen nainen tai mies voi olla pelastus jopa!