Miksi haluat olla parisuhteessa jossa et halua tehdä puolisosi kanssa mitään ja mikään ei ole yhteistä?
Ihmettelen siis miestäni.
Itse olen jo päättänyt että ero tulee mutta miehelleni en sitä vielä ole sanonut.
Mietin vaan miksi joku haluaa parisuhteen jos ei halua tehdä puolisonsa kanssa mitään, viettää kotona vietetyn ajan toisessa huoneessa omissa oloissaan. Ei syödä yhdessä, ei käydä kaupassakaan tms.
Ainut mitä hän haluaisin on seksiä kerran viikossa. Olen päättänyt että en enää suostu koska hän ei halua mitään muuta.
Kun sanoin että pitääkin alkaa sitten viettää muiden miesten kanssa aikaa kun sinulla ei sitä minulle ole. Hän vastasi että miksi miesten, mikset voi olla kavereidesi kanssa?!
Eli ei halua erota muttei halua vaan mitään.
Mikä ihmeen järki tällaisessa on, en pysty ymmärtämään. Ihan turha olla suhteessa.
Kommentit (109)
Yrittäkääs nyt hyvät naiset ymmärtää, että joillekin heteromiehille tärkeintä elämässä ovat - yllätys yllätys - toiset heteromiehet.
Näille miehille ystäviä ja kavereita voivat olla vain toiset heteromiehet, eivät todellakaan naiset, eivät varsinkaan omat puolisot. Nämä miehet viettävät kaikkein mieluiten vapaa-aikaansa toisten heteromiesten seurassa, eivät naisten eivätkä varsinkaan omien puolisoidensa seurassa.
Poikkeuksen tässä heteromiestyypissä tekevät omissa oloissaan viihtyvät tyypit, jotka eivät vietä aikaa puolisoidensa eivätkä myöskään toisten heteromiesten seurassa. Mutta myös heille toiset heteromiehet ovat tärkeä yleisö, joka otetaan huomioon tehdessä oman elämän ratkaisuja, kuten harkitessa mökin ostoa. Se halutaan tehdä mieluiten naisen kanssa, koska naisesta on siinä hyötyä ja mökin hommaaminen yksin saattaisi olla toisten heteromiesten mielestä luuserimaista, jopa homomaista!
Lopputulos tässä kuviossa naisten kannalta on se, että tämänkaltaiset heteromiehet eivät tarvitse naisia mihinkään muuhun kuin seksiin.
Yrittäkääpä siis hyvät naiset pysytellä kaukana tällaisista heteromiehistä, ihan oman onnellisuutenne vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Niin, mutta Ap:n mies suunnitteleekin mökin ostoa. Siinähän sitä sitten olisi sitä yhteistä tekemistä kun laittavat mökistä ja pihasta yms... oman näköisensä yhdessä. Ap nyt vaan ei osaa nähdä syy-seuraus-suhteita.
Vai että yhdessä laittaisivat pihaa? Eiköhän se mene niin, että mies häipyy kalaan. Sillä aikaa ap tiskaa aamiaiselta tulleet likaiset astiat. Kaataa perämetsästä puun ja oksii sen. Vie keittiöstä biojätteet kompostiin ja tyhjentää samalla huussin. Kaivaa perunat maasta ja pesee ne. Pilkkoo klapeista sytykepuita. Palaa metsään ja sahaa kaatamansa puun pölleiksi. Kuskaa niitä lähemmäs kottikärryillä otsa hiessä. Kitkee rikkaruohoja kukkapenkistä ja pilkkoo pöllejä klapikoneella. Sitten ruuanlaittoon ja sieltähän se mies jo palaakin. Ei saanut saalista, joten ei tarvitse ap:n ryhtyä perkuuhommiin. Syömisen jälkeen mies onkin jo valmis vetäytymään saunanlämmitykseen olutkorin kera. Ap kantaa kaivosta pesuvedet saunalle ja palaa keittiöön tiskien pariin.
Vierailija kirjoitti:
Rehellisesti olen keksinyt naisen tai oikeasti naisten kanssa muutakin kuin seksin. On katsottu telkkaria, kuunneltu musiikkia ja pelattukkin. Tehty yhdessä ruokaa ja oikeasti ihan juteltu tuntikausia. Kuitenkin seksi on se juttu. Muuten en jaksa kiinnostua naisesta jos ei ole seksiä.
Yksi aika pitkä kaveruus meni pilalle. Tunnettiin useita vuosia ja kerran kompastuttiin samaan sänkyyn. Sen jälkeen kumpikin on vältellyt toisiamme. Kauheaa sanoa mutta se oli huonoa seksiä. Otan siitä täysin syyn koska olen mies.
Olisiko teidän kahden syytä palata vielä yhteen ja ottaa se seksi uusiksi? Ihan vain että saisitte parannettua haavat. Paneutuisitte asiaan riittävällä hartaudella niin että kumpikin saisi kunnon kyydit ja voisitte jättää sen huonon seksin kunnolla unholaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mutta Ap:n mies suunnitteleekin mökin ostoa. Siinähän sitä sitten olisi sitä yhteistä tekemistä kun laittavat mökistä ja pihasta yms... oman näköisensä yhdessä. Ap nyt vaan ei osaa nähdä syy-seuraus-suhteita.
Vai että yhdessä laittaisivat pihaa? Eiköhän se mene niin, että mies häipyy kalaan. Sillä aikaa ap tiskaa aamiaiselta tulleet likaiset astiat. Kaataa perämetsästä puun ja oksii sen. Vie keittiöstä biojätteet kompostiin ja tyhjentää samalla huussin. Kaivaa perunat maasta ja pesee ne. Pilkkoo klapeista sytykepuita. Palaa metsään ja sahaa kaatamansa puun pölleiksi. Kuskaa niitä lähemmäs kottikärryillä otsa hiessä. Kitkee rikkaruohoja kukkapenkistä ja pilkkoo pöllejä klapikoneella. Sitten ruuanlaittoon ja sieltähän se mies jo palaakin. Ei saanut saalista, joten ei tarvitse ap:n ryhtyä perkuuhommiin. Syömisen jälkeen mies onkin jo valmis vetäytymään saunanlämmitykseen olutkorin kera. Ap kantaa kaivosta pesuvedet saunalle ja palaa keittiöön tiskien pariin.
Kuulostaa, että kirjoittajalla on tästä omakohtaista kokemusta... Mikäli näin on, osanottomme.
no johan sä olet eroamassa. miksi teit tämän aloituksen siis?
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkääs nyt hyvät naiset ymmärtää, että joillekin heteromiehille tärkeintä elämässä ovat - yllätys yllätys - toiset heteromiehet.
Näille miehille ystäviä ja kavereita voivat olla vain toiset heteromiehet, eivät todellakaan naiset, eivät varsinkaan omat puolisot. Nämä miehet viettävät kaikkein mieluiten vapaa-aikaansa toisten heteromiesten seurassa, eivät naisten eivätkä varsinkaan omien puolisoidensa seurassa.
Poikkeuksen tässä heteromiestyypissä tekevät omissa oloissaan viihtyvät tyypit, jotka eivät vietä aikaa puolisoidensa eivätkä myöskään toisten heteromiesten seurassa. Mutta myös heille toiset heteromiehet ovat tärkeä yleisö, joka otetaan huomioon tehdessä oman elämän ratkaisuja, kuten harkitessa mökin ostoa. Se halutaan tehdä mieluiten naisen kanssa, koska naisesta on siinä hyötyä ja mökin hommaaminen yksin saattaisi olla toisten heteromiesten mielestä luuserimaista, jopa homomaista!
Lopputulos tässä kuviossa naisten kannalta on se, että tämänkaltaiset heteromiehet eivät tarvitse naisia mihinkään muuhun kuin seksiin.
Yrittäkääpä siis hyvät naiset pysytellä kaukana tällaisista heteromiehistä, ihan oman onnellisuutenne vuoksi.
Hetero my ass.
Itseäni ei kiinnosta mikään muu, kuin lukeminen. Mies viettää aikansa mieluusti autotallissa, itse inhoan kaikkea autoihin liittyvää. Kaupassa osaamme käydä itsenäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkääs nyt hyvät naiset ymmärtää, että joillekin heteromiehille tärkeintä elämässä ovat - yllätys yllätys - toiset heteromiehet.
Näille miehille ystäviä ja kavereita voivat olla vain toiset heteromiehet, eivät todellakaan naiset, eivät varsinkaan omat puolisot. Nämä miehet viettävät kaikkein mieluiten vapaa-aikaansa toisten heteromiesten seurassa, eivät naisten eivätkä varsinkaan omien puolisoidensa seurassa.
Poikkeuksen tässä heteromiestyypissä tekevät omissa oloissaan viihtyvät tyypit, jotka eivät vietä aikaa puolisoidensa eivätkä myöskään toisten heteromiesten seurassa. Mutta myös heille toiset heteromiehet ovat tärkeä yleisö, joka otetaan huomioon tehdessä oman elämän ratkaisuja, kuten harkitessa mökin ostoa. Se halutaan tehdä mieluiten naisen kanssa, koska naisesta on siinä hyötyä ja mökin hommaaminen yksin saattaisi olla toisten heteromiesten mielestä luuserimaista, jopa homomaista!
Lopputulos tässä kuviossa naisten kannalta on se, että tämänkaltaiset heteromiehet eivät tarvitse naisia mihinkään muuhun kuin seksiin.
Yrittäkääpä siis hyvät naiset pysytellä kaukana tällaisista heteromiehistä, ihan oman onnellisuutenne vuoksi.
Olen kanssasi samaa mieltä. Mies aikuistuu siinä 30 vuoden tietämillä.
10 vuoden parisuhde päättyi, kun mies myönsi minun olevan hänelle vain lastensa äiti ja kolo, johon kassit tyhjentää. Toisaalta arvostan rehellisyyttä, mutta väkisin muistelen katkeruudella niitä muutamaa hiljaista vuotta kun toivoin miehen viettävän kanssani aikaa. Hakkasi pleikkaria ja hanskaan.
Olen ihmetellyt samaa. Ehkä ihmisten elämä on rakennettu toisen henkilön varaan taloudellisesti tai muulla tavoin ja se tekee eroamisesta vaikeaa tai epämukavaa vaikkei haluaisi olla toisen kanssa.
Itselläni ei ole ollut koskaan yhteistä osoitetta saati taloutta mieheni kanssa mutta tykkäämme tehdä yhdessä ja meillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja haluamme olla toistemme kanssa. Jos huomenna emme enää olisi kiinnostuneita samoista asioista ja emme haluaisi tehdä enää asioita yhdessä ei tarvitsisi pohtia mitään muuta kuin se että onko toiselle ok että toinen vanhempi viettää aikaansa lasten kanssa sen vanhemman kotona joka lasten kodiksi on päätetty silloin kuin lapsia alettiin tehdä.
Vierailija kirjoitti:
no johan sä olet eroamassa. miksi teit tämän aloituksen siis?
Tein ihan siksi koska en vaan tajua mistä tässä on kyse.
Istun yksin sohvalla koiran kanssa ja olen muka parisuhteessa miehen kanssa joka viettää kerran kuukaudessa kanssani enemmän aikaa kuin 2min kerrallaan. Ap
Yhtä hyvin voisi kysyä minkälainen ihminen pitää yllä parisuhteen kulisseja, vaikka on jo päättänyt lähteä? Mikä on se motiivi pysyä yhdessä sen sijaan, että lähtisi heti?
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa pitää olla myös omaa aikaa ja omia juttuja. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä.
Ekstrovertit ja introvertit. Ihmisiä on erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Puolessa vuodessa on menty tähän.
Silti puhuu mökin ostoista sun muista ettei selkeesti suunnittele itse eroa.No siksi sanoin että miesten kanssa koska haluaisin oikean parisuhteen. Ei tässä ole mitään mieltä. Ap
Puolessa vuodessa ja jo eroa mietit? Huh huh. Ota asia puheeksi ja tee jotain. Ei ne ongelmat hetkessä ratkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysy häneltä, tietääkö hän ettei parisuhde toimi ilman hoitamista ja kummankin osapuolen panostusta siihen. Kerro hänelle miltä sinusta tuntuu teidän nykyinen suhde. Kysy onko hänellä haluja suhteen parantamiseen vai lähdettekö eri teille.
Juu olen jo kysynyt ja nyt hetkeksi eristäydyn itse täysin ja kieltäydyn seksistä ja kysyn sitten hetken päästä uudelleen. Ap
Mutta älä suostu mökin ostoon, tulee vain lisäkuluja mahdollisen eron myötä.
Tsemppiä ja pysy kovana.
Kirjoitin pitkän avauksen ja se katosi jonnekin. Tiivistelmä:
Yli viisikymppisenä miehillä on toivoa kiivetä yli biologiansa ja myöntää elämän lopullisuus. Siinä vaiheessa löytyy riittävä motivaatio, kokemus ja taito käsitellä omaa ärtymystä naisiin ja myöntää, ettei se kaikki johdu siitä mitä nainen on tehnyt tai jättänyt tekemättä, tai että muualla olisi ruoho vihreämpää.
Testosteroni ruokkii itsekeskeisyyttä, ja henkinen laiskuus estää sekin osaltaan etsimästä vikaa omasta päästä ja asennoitumisesta ympäristöön. Ikä myös auttaa ymmärtämään, että ne suhteet toisiin miehiin eivät ole syventyneet mutta elämän tärkeät keskustelut on tullut enenevästi käytyä naisten kanssa.
Sitten viimeistään kun tajuaa eksän pärjäävän uudessa suhteessa itseäsi kehnomman miehen kanssa ihan ok, alkaa hepulle kirkastua, että ehkä hänessä itsessään oli vikaa enemmän kuin halusi uskoa mahdolliseksi.
Minun eksäni ongelma oli passiivis-aggressiivisuus. Oli mahdotonta miellyttää häntä ja vielä vaikeampi tietää, miksei se onnistu. Meinasi lähteä järki siinä touhussa. Nykyinen pässi on helppo, ottaa vain sarvista kiinni ja painii hetken, niin joku ratkaisu löytyy ja sen päälle pystyy rakentamaan seuraavan. Edellisen kanssa suhteen parantamisyritykset tuntuivat järven tyhjentämiseltä lusikalla.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset miehet kuvittelee naisen äidikseen ja näitä on paljon. Eivät tiedä eroa äidin ja tyttökaverin/vaimon välillä. Itsestäänselvyys jota ei tarvitse huomioida, kaikkihan on hyvin, kun mies kuitenkin samassa osoitteessa asuu. Miehen logiikkaa jota en ole koskaan ymmärtänyt. Äiti=piika, kokki, siivooja = tyttökaveri=vaimo.
Ei se aina mene noin. Minun isäni kykeni sijoittamaan tuohon yhtälöön erisuuruusmerkinkin. Halusi muuttaa tyttöystävänsä kanssa alakertaan kun mummu lähti sieltä vanhainkotiin, perhe olisi jatkanut eloaan yläkerrassa. Hänestä se oli ihan kuningasajatus.
Me vaimon kanssa tehdään paljon asioita yhdessä.Kumpikin tykätään läheisyydestä.Pussaillaan paljon.Olen todella onnellinen että olemme aikoinaan löytäneet toisemme.
Meillä mies haluaa tehdä yhdessä asioita joista hän tykkää, mutta minun ehdotukset ei kelpaa tai sitten niitä tehdään valitusvirren saattelemana. Alkuun mm. tehtiin yhdessä ruokaa ja käytiin kävelyillä, mutta ilmeisesti teki niitäkin vain mun mieliksi etten heti karkaisi. Nyt kun ollaan naimisissa eikä tarvitse mielistellä, niin ei tarvitse mitään tehdäkään kuin niitä omia juttuja ja välillä vaatia seksiä :)