Lue keskustelun säännöt.
Pettymys vauvan sukupuoleen
23.12.2014 |
Tiedän et näitä on ollut täällä ennenkin. Mutta oma tilanne mietityttää, kun tämä tunne hävettää niin paljon, yritän selvittää sille syytä.
Meillä on siis toinen lapsi tulossa, esikoista toivottiin hartaasti ja yritettiin pitkään. Tuolloin minulla oli poikaolo, poika tuli. Olin onnellinen, kun olen itsekin lapsena ollut lätkää pelaava poikatyttö, eikä prinsessaleikit kiinnosta.
Kävin viikko sitten rv 18+0 4d ultrassa tästä uudesta raskaudesta, poikaa lupaili taas. Olin aluksi todella onnellinen, poikani saisi vain reilun vuoden ikäerolla pikkuveljen, ihanaa. Mutta seuraavana aamulla herätessäni olo oli tyhjä ja pettynyt. Koko raskauden ajan oli ollut sekä mulla että kaikilla lähipiirin ihmisillä vahva tyttöolo, tämä raskaus kun on ollut täysin erilainen kuin edellinen. Tajusin, että itkin sitä, etten saa koskaan tyttöä (meidän lapsiluku jää kahteen lapseen).
Mulla on ollut tosi vaikea isäsuhde, kun isäni kaltoinkohteli mua koko lapsuuteni, äidin kanssa tosi hyvät välit. Ehkäpä tuon takia olen halunnut tyttöä? Ja viikon takaiseen ultraan asti olinkin varma, että tämä on tyttö, mutta ei.
Nythän tietty spekuloin mm. että olisiko ultraajan arvio voinut olla väärä? Kun 2d kuvissa näkyy ne kolme viivaa jalkojen välissä, vain yhdessä 4d kuvassa näkyi sellainen nyppylä, mut ei se pippeliltä näyttänyt. Onko tämä mun spekulointikin sitä, että alitajunta tekee tepposet kun koko ajan olen tyttöä toivonut ja sellaisen kaikkien testien (tein myös sellaisen "huuhaa" -pissatestin) ja tuntemuksien mukaan myös olisin saamassa.
Miten pääsisin tästä pettymyksestä yli? Kuinka saisin itseni uskomaan että se on poika, eikä se arvio luultavasti rakenneultrassa enää muutu? Kun meni ns maku koko odotuksesta. Tunne hävettää suunnattomasti, koska eihän sukupuoli ole oikeasti tärkeä asia, vaan terve vauva. Mutta en mahda tälle mitään, pitäisi olla onnellinen mutta suren...:(
Kommentit (71)
Anna se kiinalaisille, ne haluaa poikia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei, taas näitä.. Tulee lapsettomuudesta poteville entistä surullisempi olo.
Oikeesti, kuinka te kehtaatte kirjoitella tällaisia tänne. Olisitte onnellisia että lapsenne ovat terveitä, sen sijaan että vatvotte jotan "väärää" sukupuolta.
Miksi et voi tehdä kolmatta tai niin kauan kunnes tuleentyttö : )
Kiitos uusile vastaajille. Ymmärtäisin myös tuomitsemisen, jos oltaisiin jotenkin ruvettu tekemään tyttöä, mutta ei, kyllä me vaan normaaliin tapaan toivottiin tervettä vauvaa. Mä en siis tiedostanut kunnolla tätä asiaa, kun vasta nyt, kun on tämä veikkaus, että lapsi on poika, tunne iski vasta siinä vaiheessa päälle. Ja tosiaan, en ole ikinä ollut niiden tyttöjen juttujen perään, enkä siis tiedä, että miksi mun mieli teki tällaiset tepposet. Eikä kyse ole siitä, ettei nyt pääse ostamaan vaikkapa mekkoja, kasvattajana kun olen hyvin sukupuolineutraali, en itsekään pidä siitä, että tytöt ja pojat erotellaan omiin muotteihinsa. Siksi en siis ymmärräkään, että miksi olisi kova tarve saada tyttö. Sitä yritänkin tässä selvitellä itselleni, että kuinka voin pettyä poikaan, vaikka pojan tulo oli haaveiluvaiheessa ihan yhtä mieluisa ajatus, kuin tyttö.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:32"]Miksi nykyäideille ei näytä pojat kelpaavan? Tyttöä tuntuvat useammin toivovan.
[/quote]
Minä toivon poikia. Pojat on niin paljon helpompia ja siksi niin suloisia. T. 2 pojan ja tytön äiti
tyttö vai poika, kissa vai koira - mä en osaa sanoa, kun molemmat on niin kivoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 17:04"]Oikeesti, kuinka te kehtaatte kirjoitella tällaisia tänne. Olisitte onnellisia että lapsenne ovat terveitä, sen sijaan että vatvotte jotan "väärää" sukupuolta.
[/quote]
Kuinka itse kehtaat? Enkö saisi pohtia, onko lapselleni parempi tämä vai tuo syöttötuoli, vaan pitäisi vaan keskittyä siihen, kuinka terve lapsi on? Onko väärin miettiä tulevan lapsen geeniperimää, saakohan hän minun helpon tukkani vai mieheni hankalan? Ai niin, mutta kunhan on terve. Ei niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Näissä jutuissa on tasoeroja! On todella röyhkeää rinnastaa tätä ja lapsettomuutta. Ei kai kukaan täysissä järjissään oleva tyyppi menisi vasten tahtoaan lapsettomalle näitä puhelemaan, mutta keskustelupalstalla on erilaista.
Minulla on autistinen poika, joten todellakin tiedän, mitä tarkoittaa "terve" lapsi, mutta olen myös käsitellyt lasten sukupuoleen liittyviä tunteitani. Olen rehellinen itselleni ja annan luvan tuntea myös niitä salatumpia tunteita. Tietysti lapsen sukupuoli on tärkeysjärjestyksessä omalla itsestäänselvällä paikallaan. Mutta saa siitä silti tuntea ja opetella niitä tunteita käsittelemään. Mutta ei, kun kunhan on lapsi ja kunhan se on terve. Loput asiat maton alle, kielletään kaikki. Tai ainakin syyllistytään.
Ärh.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 17:33"]
Kiitos uusile vastaajille. Ymmärtäisin myös tuomitsemisen, jos oltaisiin jotenkin ruvettu tekemään tyttöä, mutta ei, kyllä me vaan normaaliin tapaan toivottiin tervettä vauvaa. Mä en siis tiedostanut kunnolla tätä asiaa, kun vasta nyt, kun on tämä veikkaus, että lapsi on poika, tunne iski vasta siinä vaiheessa päälle. Ja tosiaan, en ole ikinä ollut niiden tyttöjen juttujen perään, enkä siis tiedä, että miksi mun mieli teki tällaiset tepposet. Eikä kyse ole siitä, ettei nyt pääse ostamaan vaikkapa mekkoja, kasvattajana kun olen hyvin sukupuolineutraali, en itsekään pidä siitä, että tytöt ja pojat erotellaan omiin muotteihinsa. Siksi en siis ymmärräkään, että miksi olisi kova tarve saada tyttö. Sitä yritänkin tässä selvitellä itselleni, että kuinka voin pettyä poikaan, vaikka pojan tulo oli haaveiluvaiheessa ihan yhtä mieluisa ajatus, kuin tyttö.
ap
[/quote]
Ihan tuttuja tunteita mullekin - musta tuntui ihan samalta toisen poikauutisen jälkeen. Mies (jolla on vain siskoja) riemuitsi siitä, kuinka hänen poikansa saa veljen ja minä tihrustin itkua kun tajusin jääneeni ilman sitä ponityttöä, jota en edes tiennyt toivovani ennen tätä hetkeä. Kyllä se menee ohi! Nyt minulla on noita poikia kolme, nuorin on jo 7 v. enkä enää haikaile yhtään tyttären perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä täysin sama tilanne,tä'llä hetkellä rv 29+3 toivoin todella hartaasti poikaa koska oma isä-tytär suhde oli/on täysin hukassa tai vähintäänki erittäin monimutkainen.
Kun viikkoja oli 18 ja ultrassa saatiin kuulla miehekkeen kanssa että lapsi olisikin todennäköisesti tyttö, oli olo suorastaan pettynyt. Eikä siinä ole mitään väärää. Tiedän että tulen rakastamaan lastani sukupuolesta huolimatta eniten maailmassa, mutta ongelma oli se että vanhempani saivat 9 vuotta ennen minua isoveljeni josta tuli esikuvani. Olin siis lapsena poikatyttö, enkä edes halunnut tai oikeastaan edes tiennyt miten olla tyttömäinen tyttö. En pitänyt niinkää kotileikeistä tai barbeista vaikka niitä äitini kovasta halusta yrittää tehdä tyttömäistä tyttöä omistinkin, vastustin mekkoja ja balettia johon minut pakotettiin.
Enkä edelleenkään osaa leikkiä ystävieni tyttölasten kanssa jos he tyrkkäävät barbin käteeni ja pyytää leikkiin mukaan. Siitä siis moinen kompleksi. Mutta vähitellen päässy ''ongelman'' yli toteamalla itselleni että lapsi itse kyllä päättää millä sitä haluaa leikkiä kun ikää on sen verran ja haluaako sen prinsessa mekon päällensä vai ei, eli turhaan huolehtia siitä miten ja osaatko kasvattaa lapsesi ''oikein'', onhan sinusta tulossa äiti ja se niin sanottu äitivaisto ei petä vaan teet kaikkesi lapsesi vuoksi :)
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:32"]
Miksi nykyäideille ei näytä pojat kelpaavan? Tyttöä tuntuvat useammin toivovan.
[/quote]
Onhan täällä tosi usein onnellisten yksilapsisten äitien ketjuja. Ovat tyytyväisiä nimenomaan siihen, että lapsia on vain yksi, sukupuolesta viis.
Toisaalta monet ovat vapaaehtoisesti lapsettomia. Eivät he halua omaa tytärtä, jonka kanssa jakaa naisten maailma. Heillä on ystävät sitä varten.
Yksi elämää helpottava asia on myös se, ettei ole ollut toiveita lasten sukupuolesta. Ei ole tarvinnut "käydä läpi" jotain surullista tai kipeää, voi vaan keskittyä nauttimaan raskaudesta ja lapsista. Olen kiitollinen ja tyytyväinen, ettei ole tarvinnut kokea noita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukavaa kuulla, että on muitakin joilla sama "ongelma", sitä tuntee itsensä idiootiksi kun edes ajattelee tämmösiä, mutta minkäs teet. Päivän mittaan tuntemukset eivät ole muuttuneet. Edelleen jotenkin vellon siinä ajatuksessa, että tilanne muuttuisi rakenneultrassa, vaikka hyvin epätodennäköistä onkin. Sit välillä tulee sellanen onnen hetki, kunnes taas muistaa, kuinka kaverini on saanut toivomansa sukupuolen lapset, vaikka kaikki kolme ovat vahinkolapsia alunperin. Ei tällaisestakaan saisi olla kateellinen, mutta kyllä se häiritsee, kun tuntuu et elämässä joutunut kokemaan paljon pahoja asioita, mutta ne korvaava niinkutsuttu täydellinen perhe puuttuu. Sitten toinen ihminen, joka on elänyt miten sattuu ja syntynyt kultalusikka suussa, saa tässäkin asiassa kaiken haluamansa, pistää se kadehtimaan. Päällimmäisenä tunne siitä, että oma kroppa on pettänyt, kun viestii niin selvästi tiettyä, vaikka asia onkin toisin. Kuinka kauan teillä pettyneillä on kestänyt käsitellä asia, päiviä, viikkoja? Ärsyttävää kun haluaisin nauttia tästä raskaudesta, mutta kun jokin mielessä pistää vastaan. Ap
Se menee viimeistään s siinä kohtaa ohi, kun synnytät lapsen. Tulee se tunne, että juuri tämä lapsi kuuluu meidän perheeseen ja tietenkin se on tyttö/poika.
Terveisin kolmen lapsen äiti, joka luuli esikoisen olevan tyttö->poika tuli, toivoi keskimmäisen olevan myös poika->tyttö tuli, toivoi nuorimman olevan tyttö->poika tuli. Jokaisen synnytyksen jälkeen täysin typertynyt olo, sekaisin rakkaudesta vauvaa kohtaan ja nauranut ajatukselle, että lapsi olisikin ollut "toivottua" sukupuolta, sillä he ovat jokainen tuntuneet niin omilta, toivotuilta ja täydellisiltä. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvä luoja taas. Terve vauva vissiin tulossa? Jos vaikka keskittyisit siihen? Tutun vauva kuoli kohtuun viikoilla 40+5. Ei tullut tyttöä eikä poikaa.
Juu terve vauva, siihenhän minä yritänkin keskittyä ja iloita siitä. Tämä tunne on siis täysin minusta riippumaton, yritän koko ajan keskittyä iloitsemaan, mutta suru valtaa mielen, en ymmärrä tätä tunnetta itsekään.
ap
ne on ne julkkikset, jotka saa mittatilausvauvoja. viimeksi monacon albertin vaimo, mukavasti kaksoset, tytön ja pojan, tietenkin.
rahalla olisit sinäkin ehkä saanut?
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 10:17"]
Juu terve vauva, siihenhän minä yritänkin keskittyä ja iloita siitä. Tämä tunne on siis täysin minusta riippumaton, yritän koko ajan keskittyä iloitsemaan, mutta suru valtaa mielen, en ymmärrä tätä tunnetta itsekään. ap
[/quote]
Käy vain pettymys nyt läpi. Lapsen odotukseen ja syntymään liittyy niin paljon kaikenlaisia tunteita, ei tuo ole sen vähäisempi tuntemus, vaikka ympäristö niin antaakin ymmärtää. Uskon, että rakastat poikaasi ehdoitta kun hän syntyy, vaikka nyt tuntuu vähän aikaa kurjalta. Ei tartten verrata keneenkään, jonka vauva on kuollut tms. Tämä syntyvä vauva on sinun omasi ja sinä saat tuntea kaikki ne tunteet, jotka häneen liittyvät - ne vähäiset ja muiden mielestä naurettavatkin. Pääasia, että pääset asiasta yli ja olet valmis kohtaamaan syntyvän poikasi rakkaana ja odotettuna vauvana.
Ole onnellinen lapsen puolesta että se saa olla poika eikä tylsä tyttö.
Toivo, että lapsesi syntyy elossa. Mitään muuta en toivonut kuin, että pieni sydän löisi.
T: enkelipojan äiti
No eipä sitä voi aina varmaksi sanoa, että terve, on niin paljon mitä ei ultrassa näy. Meillä oli ultrassa yksi kysta aivoissa ja kyllä sen siliän tien haihtui murhe että" en saakkaan poikaa ". Suurinpiirtein itkin ilosta huhtikuusssa kun syntyi terve tyttö ja terve on vieläkin ja hyvin kehittynyt.