Lue keskustelun säännöt.
Pettymys vauvan sukupuoleen
23.12.2014 |
Tiedän et näitä on ollut täällä ennenkin. Mutta oma tilanne mietityttää, kun tämä tunne hävettää niin paljon, yritän selvittää sille syytä.
Meillä on siis toinen lapsi tulossa, esikoista toivottiin hartaasti ja yritettiin pitkään. Tuolloin minulla oli poikaolo, poika tuli. Olin onnellinen, kun olen itsekin lapsena ollut lätkää pelaava poikatyttö, eikä prinsessaleikit kiinnosta.
Kävin viikko sitten rv 18+0 4d ultrassa tästä uudesta raskaudesta, poikaa lupaili taas. Olin aluksi todella onnellinen, poikani saisi vain reilun vuoden ikäerolla pikkuveljen, ihanaa. Mutta seuraavana aamulla herätessäni olo oli tyhjä ja pettynyt. Koko raskauden ajan oli ollut sekä mulla että kaikilla lähipiirin ihmisillä vahva tyttöolo, tämä raskaus kun on ollut täysin erilainen kuin edellinen. Tajusin, että itkin sitä, etten saa koskaan tyttöä (meidän lapsiluku jää kahteen lapseen).
Mulla on ollut tosi vaikea isäsuhde, kun isäni kaltoinkohteli mua koko lapsuuteni, äidin kanssa tosi hyvät välit. Ehkäpä tuon takia olen halunnut tyttöä? Ja viikon takaiseen ultraan asti olinkin varma, että tämä on tyttö, mutta ei.
Nythän tietty spekuloin mm. että olisiko ultraajan arvio voinut olla väärä? Kun 2d kuvissa näkyy ne kolme viivaa jalkojen välissä, vain yhdessä 4d kuvassa näkyi sellainen nyppylä, mut ei se pippeliltä näyttänyt. Onko tämä mun spekulointikin sitä, että alitajunta tekee tepposet kun koko ajan olen tyttöä toivonut ja sellaisen kaikkien testien (tein myös sellaisen "huuhaa" -pissatestin) ja tuntemuksien mukaan myös olisin saamassa.
Miten pääsisin tästä pettymyksestä yli? Kuinka saisin itseni uskomaan että se on poika, eikä se arvio luultavasti rakenneultrassa enää muutu? Kun meni ns maku koko odotuksesta. Tunne hävettää suunnattomasti, koska eihän sukupuoli ole oikeasti tärkeä asia, vaan terve vauva. Mutta en mahda tälle mitään, pitäisi olla onnellinen mutta suren...:(
Kommentit (71)
Keskitytte liikaa sukupuoleen. Tuollaisen takia tänne kasvaa stereotyyppisiä äijiä ja vikiseviä prinsessoja joista sitten valitetaan täällä palstalla. Tyttö tai poika, jokaisesta kasvaa oma persoonallisuutensa varsinkin kun annetaan kasvaa ja ympärillä on tukea ja rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pientä ihmisen alkua pitää väkisin sukupuolittaa. Sieltä on syntymässä ihminen, jolla on ihan oma persoonansa. Miksi sinun pitää määritellä hänen persoonansa sukupuolensa mukaan? Ahdistavaa. Mitäpä jos vain tutustuisit siihen pieneen ihmiseen ja ajan kanssa sinulle selviää millainen hän ihmisenä on.
Sinulle itsellesi suosittelen lämpimästi terapiaa. Projisoit omaa hankalaa lapsuuttasi omiin lapsiisi ja suhteeseesi heihin. Heti kun olet käsitellyt oman pääsi traumat kuntoon, osaat suhtautua lapsiisikin ihan omina yksilöinä irrelevantteihin asioihin keskittymättä.
Hei, kyllä meistä moni tietää ja ymmärtää, miltä tuntuu kun tavallaan joutuu luopumaan siitä lapsesta, josta haaveili, eli tytöstä. Jos on jo pienestä asti orientoitunut johonkin niin että siitä on tullut ihan alutajuinen oletus siitä miten oman elämän pitäisi mennä, niin onhan se iso asia ensinnäkin tiedostaa se, ja käsitellä sitä pettymyksen kautta. Eihän se tarkoita ettetkö rakasta poikiasi ja ole onnellinen heistä. Nämä ovat kaksi eri asiaa.
En tiedä susta ap, mutta useimmilla naisilla ne kaikkein rikkaimmat ihmissuhteet on toisten naisten kanssa. On leikitty bestiksen (tyttö) kanssa nukeilla (jotka ovat pääsääntöisesti tyttöjä) on jaettu elämän ilot ja surut (naispuolisten) ystävien kanssa, jaetaan se raskausaika ja pikkuvauva-aika yhtä lailla enemmän naisten kuin miesten kanssa, ja oman suvun naispuolisten jäsenten kanssa tullaan äitiyden myötä läheisimmiksi. On aivan täysin luonnollista toivoa, että saisi tytön, joka olisi osa sitä naisten maailmaa, jolle voisi esitellä ne asiat jotka ovat olleet elämässä parasta, eli syvät ihmissuhteet toisten naisten kanssa. Vaikka kuinka olisi miehen kanssa hyvä parisuhde, ei siinä välttämättä ole sellaista ymmärrystä, iloa, naurua ja lämpöä mitä toisten naisten kanssa.
Ei ole mitään vikaa siinä, jos tuntuu ettei poikasukupuoli anna oikein mitään tarttumapintaa, oikein tiedä mitään mitä odottaa. Sehän on vieras maailma. Kun lapsi syntyy, hän on kuitenkin nopeasti oma persoonansa, ja siitä se pettymys sitten lähtee helpottamaan. Ei ole saanut lasta joka on vaan sukupuolensa edustaja, vaan ihana oma persoonansa.
Mutta siitä oikeasti pääsee yli, kun pikkulapsiaika menee ohi ja elämässä on muutakin. Minäkin olin pettynyt ultrassa, mutta kun kavereiden reaktiot olivat sellaisia, että voi ei, kamalaa että saat pojan (ja toisenkin) niin minussa myös nousi sellainen suojelunhalu, että tää lapsi on ihan yhtä arvokas kuin teidän muiden tytötkin.
Kylläpä nykynaiset on lapsellisia noiden toiveiden suhteen. Olkaa onnellisia lapsistanne, musta tuntuu että ette ansaitsisi lapsia ollenkaan. Terv kahden pojan äiti
Lapsen sukupuolella on merkitystä vain lapselle itselleen ja sen tulevalle kumppanille. Vanhemmilleen lapsi on vain lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:18"]
Kylläpä nykynaiset on lapsellisia noiden toiveiden suhteen. Olkaa onnellisia lapsistanne, musta tuntuu että ette ansaitsisi lapsia ollenkaan. Terv kahden pojan äiti
[/quote]
Ai nykynaiset? Ei ole kuin pieni hetki siitä, kun sanottiin, että "tyttö syntyi, tyhjä syntyi" ja äitiä, joka ei saanut esikoiseksi poikaa, säälittiin avoimesti. Sukupuolella on ollut aina väliä, se yhä edelleen määrittää paljon elämää.
Odotatteko te tyttöjen olevan jotenkin tietynlaisia ja poikien samoin? Koska naapurin Pekko leikkii autoilla ja pyssyillä (koska vanhemmat ostavat ne lelut) ja pukeutuu tummiin vaatteisiin (koska vanhemmat ovat ostaneet sellaiset) ja toisinaan riehuu (koska vanhemmat eivät kiellä), niin omastakin pojasta tulee sellainen. Koska siskollanne on Ella, jolla on Hello Kitty! -vaatteita (koska vanhemmat ovat ostaneet sellaiset), leikkii nukeilla (koska vanhemmat ovat ostaneet ne) ja piirtää värikkäillä tusseilla (toistanko lisää?), niin omasta tytöstänne tulee sellainen.
Kasvatatteko te omista lapsistanne tarkoituksella stereotypisiä tyttöjä tai poikia? Korostatte kuinka tytöt ovat sellaisia ja pojat tuollaisia. Oliskohan peiliin katsomisen paikka ja tarve hieman pohtia mistä tuo valtava lokeroimisen tarve tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:26"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:18"]
Kylläpä nykynaiset on lapsellisia noiden toiveiden suhteen. Olkaa onnellisia lapsistanne, musta tuntuu että ette ansaitsisi lapsia ollenkaan. Terv kahden pojan äiti
[/quote]
Ai nykynaiset? Ei ole kuin pieni hetki siitä, kun sanottiin, että "tyttö syntyi, tyhjä syntyi" ja äitiä, joka ei saanut esikoiseksi poikaa, säälittiin avoimesti. Sukupuolella on ollut aina väliä, se yhä edelleen määrittää paljon elämää.
[/quote]
Miten se nykyään määrittää elämää? Olisiko sinun tehtäväsi vanhempana tehdä asialle jotain ja kasvattaa omat lapsesi jonkun muun kuin sukupuolen mukaan ja opettaa heidät näkemään ihmiset ihmisinä, ei stereotypisinä persoonattomina homogeenisina olentoina.
Miksi nykyäideille ei näytä pojat kelpaavan? Tyttöä tuntuvat useammin toivovan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä siitä tulee isona transseksuaali ja sillä itselläänkin on tyttöolo kuten sulla. Tai sitten se on niitä joilla on molempien osat.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:45"]
Ehkä siitä tulee isona transseksuaali ja sillä itselläänkin on tyttöolo kuten sulla. Tai sitten se on niitä joilla on molempien osat.
[/quote] Hakemasi sanat ovat ransnainen ja hermafrodiitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:45"]
Ehkä siitä tulee isona transseksuaali ja sillä itselläänkin on tyttöolo kuten sulla. Tai sitten se on niitä joilla on molempien osat.
[/quote] Hakemasi sanat ovat ransnainen ja hermafrodiitti.
[/quote] *transnainen
Mä voin niin samaistua suhun. Meillä esikoinen on poika, ja jotenkin toivoin kuopuksesta, että hän olisi myös poika. Halusin niin kaksi poikaa, kun olla ja voin. Petyin pahasti, kun sain kuulla kuopuksen olevan tyttö. Pelkäsin, etten pysty rakastamaan häntä yhtä paljon mitä esikoista. Muutenkin oli harmittava olo, ja itkin useinkin asian takia. Sukulaiset sun muut tutut hoopottivat kuinka ihanaa on, kun teillä on kohta molemmat. Aina vain myötäilin asiaa. Vielä ennen synnytykseen menoa, harmittelin asiaa mielessäni. Yritin puhua miehelleni tunteistani, mutta hän vain vähätteli niitä. Toitotti sitä, että oo tyytyväinen, että hän on terve. Tottakai olin, mutta silti asia pyöri mielessäni ja ahdisti, etten voinut puhua tunteistani kenellekkään.
Mutta, kun tämä ihme oli saatu maailmaan asenteeni muuttui. Mä en voinut ymmärtää miten olin ollut niin idiootti ja käyttäytynyt tuolla lailla. En ikimaailmassa luopuisin nyt 2-vuotiaasta tyttärestäni, hän on yhtä rakas kuin esikoinen ja olen kiitollinen ja onnellinen, että luoja on suonut minulle näin ihanat lapset. Molemmat heistä tuovat tarkoituksen elämääni. Nyt odotan kolmatta ja ei ole mitään väliä kumpi sieltä tulee. Pääasia, että olisi terve ja vaikka ei tervekkään niin silti hän on rakas lapseni.
Joten uskoisin, että mitä pidemmälle raskaus etenee sen paremmin totut ajatukseen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun saat nyytin käteesi voit todeta, että tämä on minun kaunis rakas tyttäreni. :) Silti tsempiiä ja jaksamista, yritä puhua asista jollekkin! Se, että pui asiaa omassa pahassa pienessä päässään ei helpota tilannetta. Yritä löytää vielä joku sellainen henkilö, joka pystyy samaistumaan sinuun, tai kuuntelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin kanssa pettynyt kun ultrassa kerrottiin mun saavan kolmannen pojan. Kuukausi-pari siihen meni että totuin ajatukseen pojasta. Mutta nyt rakastan tuota pientä miehen alkua valtavasti.
Hyvällä tuurilla lapsesi on transukupuolinen ja saat kuin saatkin tytön!
Hei. Ymmärrän hyvin, kahden pojan äitinä. Varsin samanlainen tunne oli itselläkin. Synnytykseen asti vielä toivoin virhettä ja sitä tyttöä. Tottakai olin onnellinen terveestä pojasta, mutta ei se poissulje suurta pettymystä siitä etten saanut tyttöä.
Nyt kuopus on 12 v, ja kyllä se haikeus on yhä jäljellä. Näiden poikien kanssa elämä on erilaista, ei tehdä tyttöjen juttuja. Kyllä nuoret pojat ovat täysin eri kuin tytöt, ja tyttöjen ja poikien suhde äitiin erilainen. Ja hyvä niin. Pojat kasvaa mieheksi ja se näkyy ja tuntuu.
Olen aina surrut sitä, ettei tulevaisuudessakaan ole sellaisia välejä mitä äidillä ja tyttärellä voi olla. Poikien kanssa ei mennä shoppailemaan, ei kasvohoitoihin jne, ei hömppäillä tyttöjen juttuja. Tämä on fakta, itselle menetys.
Mutta kaikkea ei voi elämässä saada. Ajattelen niin että ainakin on pojat, omat lapset. Ja voin vielä joskus saada ihanat miniät ja panostan niihin. Ja lapsen lapsia.
Elämän onni pitää ottaa siitä mistä sen saa. Silti tunteesi on oikeutettu ja ymmärrettävä.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 14:19"]
Hei. Ymmärrän hyvin, kahden pojan äitinä. Varsin samanlainen tunne oli itselläkin. Synnytykseen asti vielä toivoin virhettä ja sitä tyttöä. Tottakai olin onnellinen terveestä pojasta, mutta ei se poissulje suurta pettymystä siitä etten saanut tyttöä. Nyt kuopus on 12 v, ja kyllä se haikeus on yhä jäljellä. Näiden poikien kanssa elämä on erilaista, ei tehdä tyttöjen juttuja. Kyllä nuoret pojat ovat täysin eri kuin tytöt, ja tyttöjen ja poikien suhde äitiin erilainen. Ja hyvä niin. Pojat kasvaa mieheksi ja se näkyy ja tuntuu. Olen aina surrut sitä, ettei tulevaisuudessakaan ole sellaisia välejä mitä äidillä ja tyttärellä voi olla. Poikien kanssa ei mennä shoppailemaan, ei kasvohoitoihin jne, ei hömppäillä tyttöjen juttuja. Tämä on fakta, itselle menetys. Mutta kaikkea ei voi elämässä saada. Ajattelen niin että ainakin on pojat, omat lapset. Ja voin vielä joskus saada ihanat miniät ja panostan niihin. Ja lapsen lapsia. Elämän onni pitää ottaa siitä mistä sen saa. Silti tunteesi on oikeutettu ja ymmärrettävä.
[/quote]
Poikien kanssa voi shoppailla ja käydä kasvohoidoissa. Eri asia on kuinka moni nainen itsekään pitää noista asioista ja haluaa sellaisia tehdä. Tai mikä on todennäköisyys, että se tytär haluaa. Olen päälle kolmekymppinen nainen ja veljeni shoppaili aina minua enemmän äitini kanssa. Teini-iässä kävi kasvohoidossakin näppyjään hoitamassa. Ei tosin äidin kanssa yhtäaikaa. Käsi ylös ne, jotka ovat oikeasti joskus käyneet yhtäaikaa kasvohoidossa jonkun toisen ihmisen kanssa?
Minulla on itselläni 10-vuotias poika, joka halaa ja pussailee meitä vanhempia edelleen paljon ja oma-aloitteisesti. En yksinkertaisesti keksi mitä en ole voinut poikani kanssa tehdä siksi, että hänellä on penis eikä vaginaa. Tai mitä olisin tytön kanssa tehnyt vain siksi, että hänellä on vagina.
Minun tytärtäni ei voisi vähempää kiinnostaa shoppailu tai niin sanotut naiselliset tekemiset kanssani. Älkää pliis yleistäkö.
Ei kukaan voi haluta syntyä tytöksi.