Miten arki ja elämä muuttuu toisen lapsen myötä, vai muuttuuko se sen kummemmin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta toinen lapsi menee siinä samalla. Meillä tosin on ikäeroa 4v. Vanhempi piirtää itsekseen, kun heijaan vaunuja ikkunan toisella puolella parvekkeella. Omaa aikaa ei tietenkään ole, mutta ei se ole samanlainen järkytys, kuin esikoisen synnyttyä. Silloin elämäntilanteen täysi muutos oli niin iso. En ole mitenkään katkera tms. oman ajan puutteesta enää vaan tiesinkin jo, että mihin olin ryhtymässä.

Itselleni olisi ollut aivan liian hankalaa kovin pieni ikäero. Haluan saada vauvan nopeasti tyytyväiseksi ja nukkumaan vaunulenkille tai heti imettää kun tarvitsee jne. 4v kyllä jo ymmärtää ainakin meillä, että nyt pitää hiukan odottaa eikä vauvasta ole aiheutunut mitään draamaa ja kateutta. Jos on kovin pieni ikäero, niin vanhempi sisarus pakotetaan kasvamaan isoksi. Meillä ei sisarus

Kiitos tästä kommentista ja saan taas kokea huonommuutta vanhemmuudesta. Meillä kyllä puututaan lasten kinasteluihin, opastetaan ja luodaan tiimihenkeä. Lapset hyvin paljon leikkivät ja puuhastelevat myös keskenään, mutta myös kilpailevat, kinaavat ja tahallisesti ärsyttävät toisiaan. Mutta, kun kuopus on eritysherkkä ja tunnesäätelyn kanssa ongelmia(apua saatu ja työstetään päivittäin) niin en minä ala pikkulapsiarkea puhumaan sen hienommaksi mitä se on.

 

Onneksi on supervanhempia joilla superlapsia, niin voivat sitten hehkuttaa sitä hienoa ja helppoa perhe-elämää. Ja voivat kommentoida hienoilla neuvoilla muiden lastenkasvatusta.

Kyllä mun tuntemat ihmiset, joilla on sisaruksia suht pienellä ikäerolla, kertoo riidelleensä sisarustensa kanssa lapsena. Siis kaikki normaalissa perheessä kasvaneet, just vaikka alkoholistiperheessä on usein toisin kun lapset tukeutuu toisiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon leikkikaveripointin varaan ei kannata paljon laskea. Naapurissa asui muksut, joilla ikäeroa reilu vuosi ja tappelivat AINA. Monta kertaa kuuntelin vanhempien hermoromahduksen partaalla huojuvaa huutoa.

Tiedän myös paljon sisaruksia, jotka eivät tule lainkaan toimeen keskenään ja aikuisenakin välit on kylmät.

Vanhemmat voi kyllä tehdä valtavasti sen eteen, että lapsille syntyy läheiset välit. Mutta moni ei vaan tajua eikä osaa ollenkaan, päin vastoin ehkä huomaamattakin lietsotaan lapsia toinen toisiaan vastaan. Siis ihan sellaisella " ei me nyt voida mennä puistoon kun ei toi sun pikkuveljes jaksa kävellä" tms. Eli toiselle lapselle kerrotaan kuinka hän ei saa haluamiaan asioita sisaruksen takia. Tai lapselle hoetaan että miksi et voi olla kuin siskosi tms.



Sisarusten väliset suhteet menee ihan samalla tavalla kasvattamisen piikkiin kuin muutkin asiat. Ei

Meillä se on ainakin aina mennyt niin päin, että vanhempi väistyy ja taipuu kun pienempi dominoi. Luonteet on heillä sellaiset. Mutta pienemmän luonteelle on myös hyvin raskasta sietää sitä, että on pienempi eikä aina vaan osaa kaikkea yhtä hyvin ja siitä ne riidat aina tulee. Plus semmoinen yleinen sisaruksen ärsyttäminen, mikä on kyllä tuttua kaikille tutuilleni joilla on sisaruksia... On noi minun lapset toisilleen kovin rakkaita kyllä, eli sikäli sisaruus on vahvasti plussalla, vaikka välillä huudetaan miten toinen on tyhmä. Sitten kohta taas leikitään. Kunnes taas riidellään, ja sitten leikitään lisää. 

Mutta kyllä on elämä helppoa kun toinen lapsista on vaikka kaverilla ja vain yksi lapsi kotona. Mutta toisaalta kun kyseessä on erikoistilanne, niin vähän eri asia kuin jos lapsia olisi aina vain se yksi. Varmaan sitten joutuisi viihdyttämään itse paljon enemmän. 

Mielestäni tilanne helpottui, kun toinen lapsi syntyi. Äidiksi tuleminen ei itselleni ollutkaan niin helppo juttu kuin olin kuvitellut. Ensimmäinen poika oli vähän vaativampi, nukkui huonosti ja söi huonosti. Kaikki huomio kohdistui häneen, leikit, ulkoilut, ja muut puuhat. Toisen pojan synnyttyä, esikoinen oli jo tarhassa eikä enää vaippaiässä, toinen vauva oli helppo ja huomiota lasten välillä pakko jakaa. Tässä vaiheessa olin jo itsekin ihan "pätevä" äiti ja iskä hommaili enemmän esikoisen kanssa. Sisarusten kuuluu kyllä "tapella" ja se onkin tutkitusti aivan normaalia rivaliteettia, joka muuten valmistaa lapsia pärjäämään aikuisinakin. Pojat ovat nyt jo 15v ja 12v ja tähän väliin on mahtunut kaikkea vihamiehistä parhaisiin kavereihin. Nykyään tulevat toimeen hyvin ja on yhteisiä harrastuksiakin.