Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten arki ja elämä muuttuu toisen lapsen myötä, vai muuttuuko se sen kummemmin?
Meillä on vuotinen tytär ja haaveissa olisi nyt toinenkin lapsi. Onko arki millaista kun lapsia onkin yhden sijasta kaksi? Kokemuksia tästä millä tavoin toinen lapsi muutti sun arkea :)
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Meillä elämä hankaloitui valtavasti koska nuoremmalla oli astma.
Se sitoi kotiin. Esikoisen kanssa liikuin paljon ympäriinsä.
Onneksi astma hellitti sentään kouluikään tullessa.
Anteeksi, mutta kysyn nyt ihan aidosti ihmeissäni, miten astma sitoo kotiin? Astmaatikoillehan nimenomaan suositellaan liikuntaa. Itsellänikin on ollut lapsuusiän astma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toinen lapsi menee siinä samalla. Meillä tosin on ikäeroa 4v. Vanhempi piirtää itsekseen, kun heijaan vaunuja ikkunan toisella puolella parvekkeella. Omaa aikaa ei tietenkään ole, mutta ei se ole samanlainen järkytys, kuin esikoisen synnyttyä. Silloin elämäntilanteen täysi muutos oli niin iso. En ole mitenkään katkera tms. oman ajan puutteesta enää vaan tiesinkin jo, että mihin olin ryhtymässä.
Itselleni olisi ollut aivan liian hankalaa kovin pieni ikäero. Haluan saada vauvan nopeasti tyytyväiseksi ja nukkumaan vaunulenkille tai heti imettää kun tarvitsee jne. 4v kyllä jo ymmärtää ainakin meillä, että nyt pitää hiukan odottaa eikä vauvasta ole aiheutunut mitään draamaa ja kateutta. Jos on kovin pieni ikäero, niin vanhempi sisarus pakotetaan kasvamaan isoksi. Meillä ei sisarus olisi siihen 2-vuotiaana ollut valmis, mutta toki lapset ovat yksilöitä.
Jos on kovin pieni ikäero, niin vanhempi sisarus pakotetaan kasvamaan isoksi... Toki lapset ovat yksilöitä.
Niin siis tuo 4 vuotta on ainoa oikea ikäero sisarusten välillä ilmeisesti. 4 v:hän on jo valmiiksi hirveän iso... Toki lapset oikeasti on yksilöitä eikä kaikilla pienten lasten kanssa ole yhtä vaikeaa kuin teillä olisi ollut. Vanhempi lapsi pakotetaan kasvamaan isosisarukseksi ja pienempi pikkisosarukseksi, muttei siinä ketään pakotetaan kasvamaan isoksi. Jos kasvatus on yleisesti terveellä pohjalla.
Minulla on viisi vuotta vanhempi sisko ja hän on jäätävän kateellinen ja kaunainen ollut koko ikäni.
Suurin syy siihen wttä omat lapseni on kahden vuoden ikäerolla.
Pienempi ikäero on melkolailla yleinen ideaali joskin isompi ikäero monessa tilanteessa järkevää ja realistinen. Isommalla ikäerolla ja varsinkin erittäin isolla ikäerolla lapsia saaneilla on monesti polttava tarve selitellä tätä ikäeroa ja sen ylivertaista erinomaisuutta. Kyseessä on kuitenkin vain heidän kokemuksensa. WHO:kin suosittelee sisarusten ikäeroksi kolmea vuotta. 2 ja 4 vuotta ovat molemmat aika lähelle, eivät kaikki voi saada lasta kovin tarkasti suunnitellulla aikataululla.
Meillä toisen lapsen syntymä ei muuttanut elämää kovin ihmeellisesti. Esikoisen myötä arki oli jo asettunut sellaiseksi, että lapsiperhe-elämää oli helppo jatkaa. Tavallaan oman ajan lisääntymistä sai odottaa vielä hetken pidempään. Eipä se juuri mitään kriisejä aiheuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä elämä hankaloitui valtavasti koska nuoremmalla oli astma.
Se sitoi kotiin. Esikoisen kanssa liikuin paljon ympäriinsä.
Onneksi astma hellitti sentään kouluikään tullessa.
Anteeksi, mutta kysyn nyt ihan aidosti ihmeissäni, miten astma sitoo kotiin? Astmaatikoillehan nimenomaan suositellaan liikuntaa. Itsellänikin on ollut lapsuusiän astma.
Kun on pakkasraja, ei sieltä kotoa juuri ulkoilla.
Ja kun on kipeänä, sama homma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toinen lapsi menee siinä samalla. Meillä tosin on ikäeroa 4v. Vanhempi piirtää itsekseen, kun heijaan vaunuja ikkunan toisella puolella parvekkeella. Omaa aikaa ei tietenkään ole, mutta ei se ole samanlainen järkytys, kuin esikoisen synnyttyä. Silloin elämäntilanteen täysi muutos oli niin iso. En ole mitenkään katkera tms. oman ajan puutteesta enää vaan tiesinkin jo, että mihin olin ryhtymässä.
Itselleni olisi ollut aivan liian hankalaa kovin pieni ikäero. Haluan saada vauvan nopeasti tyytyväiseksi ja nukkumaan vaunulenkille tai heti imettää kun tarvitsee jne. 4v kyllä jo ymmärtää ainakin meillä, että nyt pitää hiukan odottaa eikä vauvasta ole aiheutunut mitään draamaa ja kateutta. Jos on kovin pieni ikäero, niin vanhempi sisarus pakotetaan kasvamaan isoksi. Meillä ei sisarus olisi siihen 2-vuotiaana ollut valmis, mutta toki lapset ovat yksilöitä.
Jos on kovin pieni ikäero, niin vanhempi sisarus pakotetaan kasvamaan isoksi... Toki lapset ovat yksilöitä.
Niin siis tuo 4 vuotta on ainoa oikea ikäero sisarusten välillä ilmeisesti. 4 v:hän on jo valmiiksi hirveän iso... Toki lapset oikeasti on yksilöitä eikä kaikilla pienten lasten kanssa ole yhtä vaikeaa kuin teillä olisi ollut. Vanhempi lapsi pakotetaan kasvamaan isosisarukseksi ja pienempi pikkisosarukseksi, muttei siinä ketään pakotetaan kasvamaan isoksi. Jos kasvatus on yleisesti terveellä pohjalla.
Mua aina ihmetyttää nämä, jotka valittaa lasten jatkuvasti tappelevat keskenään ja tässä ketjussa oikein enemmistönä (toki satojakin keksitään). Aiheesta löytyy kyllä kirjallisuutta jos mitä opasta, josta voi saada apua sisarusten kinasteluun. Mielestäni on aika onnetonta kasvattamista, ettei lapsia opeteta tulemaan toimeen edes keskenään siskonsa tai veljensä kanssa. Jos on tyhmä ja laiska, ei tietenkään kannata tehdä useampaa lasta millään ikäerolla tappelemaan keskenään. Jos lapsia päättää kuitenkin tehdä useampia niin heistä tulee huolehtia ja huolehtia siitä kasvatuksesta.
Kiitos tästä kommentista ja saan taas kokea huonommuutta vanhemmuudesta. Meillä kyllä puututaan lasten kinasteluihin, opastetaan ja luodaan tiimihenkeä. Lapset hyvin paljon leikkivät ja puuhastelevat myös keskenään, mutta myös kilpailevat, kinaavat ja tahallisesti ärsyttävät toisiaan. Mutta, kun kuopus on eritysherkkä ja tunnesäätelyn kanssa ongelmia(apua saatu ja työstetään päivittäin) niin en minä ala pikkulapsiarkea puhumaan sen hienommaksi mitä se on.
Onneksi on supervanhempia joilla superlapsia, niin voivat sitten hehkuttaa sitä hienoa ja helppoa perhe-elämää. Ja voivat kommentoida hienoilla neuvoilla muiden lastenkasvatusta.
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa että sen alkuvaiheen jälkeen toki se etu on että heillä on toisissaan aina leikkikaveri.
Näitä leikkikaverijuttuja ei kannata uskoa ollenkaan. Näitä tulee vain katkerilta kahden tai useamman lapsen äidiltä, jotka kadehtivat yhden lapsen äitiä ja sitä rauhaa, mikä yhden lapsen perheessä vallitsee. Jos lapsia on kaksi, niin mitään rauhaa ei ole, vaan jatkuvaa tappelua, nahistelua ja toisen leikkien sotkemista. Automatkat on yhtä hammastenkiristelyä kun takapenkillä toinen ärsyttää toista, kunnes toiselta palaa käämit ja taas tapellaan.
Harkitkaa todella vakavasti sitä toista lasta! Mitään takeita ei ole, että sisarukset sietävät toisiaan ollenkaan. Saati että pitäisivät aikuisena toisiinsa mitään yhteyttä. Vielä vanhempien kuollessa saadaan riita aikaiseksi hautajaismusiikista ja perintöriitoja puidaan oikeudessa asti.
Kyllä se voi hyvinkin mennä, että sisarukset ovat kuin paita ja peppu suloisessa sopusoinnussa ja vielä aikuisenakin läheisiä. Mutta etukäteen ei voi tietää, tässä pelataan upporikasta ja rutiköyhää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielest pare ku lapsill on sellai ikäero et toinen pien vauva kotona ja toine siin vaihees on jo päivähoidosa. Ei mee kaik mehut ku voi keskittyä yhteen kerral. Illal sit kaik koossa kun isäki tulee kotii töistä ja aikaa on enemmän lapsil ku molemmat vahtimas :)
Vielä parempi jos se esikoinen on jo koulussa. Siinä on mukava olla vauvan kanssa kotosalla kun ei tarvitse pienen koululaisen olla iltapäivää yksin. Eikä tarvitse miettiä miten nämä koulun kesälomat sumplitaan, jos voi olla sen 2-3 vuotta kotona pienemmän kanssa. Sitten kun äiti palaa työelämään, koululainen onkin jo tarpeeksi iso selviämään niistä iltapäivistä ja ehkä kesälomistakin. Eikä hänen tarvitse kilpailla äidin huomiosta vauvan kanssa, kun on jo itse saanut riittävän pitkään sitä jakamatonta huomiota ja kasvanut isoksi. Uusi tulokas on suojelun kohde eikä tappelukaveri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa että sen alkuvaiheen jälkeen toki se etu on että heillä on toisissaan aina leikkikaveri.
Näitä leikkikaverijuttuja ei kannata uskoa ollenkaan. Näitä tulee vain katkerilta kahden tai useamman lapsen äidiltä, jotka kadehtivat yhden lapsen äitiä ja sitä rauhaa, mikä yhden lapsen perheessä vallitsee. Jos lapsia on kaksi, niin mitään rauhaa ei ole, vaan jatkuvaa tappelua, nahistelua ja toisen leikkien sotkemista. Automatkat on yhtä hammastenkiristelyä kun takapenkillä toinen ärsyttää toista, kunnes toiselta palaa käämit ja taas tapellaan.
Harkitkaa todella vakavasti sitä toista lasta! Mitään takeita ei ole, että sisarukset sietävät toisiaan ollenkaan. Saati että pitäisivät aikuisena toisiinsa mitään yhteyttä. Vielä vanhempien kuollessa saadaan riita aikaiseksi hautajaismusiikista ja perintöriitoja puidaan oikeudessa asti.
Kyllä se voi hyvinkin mennä, että sisarukset ovat kuin paita ja peppu suloisessa sopusoinnussa ja vielä aikuisenakin läheisiä. Mutta etukäteen ei voi tietää, tässä pelataan upporikasta ja rutiköyhää.
:'D miksihän monet menevät tekemään vielä sen kolmannenkin jos kahden lapsen kanssa on pääasiassa vaan ihan vatun hirveetä? Ja tuskin kahden lapsen kanssa on niin hirveetä niilläkään, jotka jättävät kahteen. Sillä logiikallahan hirveintä olisi niillä, jotka jättävät yhteen. Kun kuitenkin on perheitä, joihin tehdään useitakin lapsia niin tuskin kahden kanssa on kaikilla niin kamalaa. Lapsia kun ei ole pakko tehdä eikä pakko pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa että sen alkuvaiheen jälkeen toki se etu on että heillä on toisissaan aina leikkikaveri.
Näitä leikkikaverijuttuja ei kannata uskoa ollenkaan. Näitä tulee vain katkerilta kahden tai useamman lapsen äidiltä, jotka kadehtivat yhden lapsen äitiä ja sitä rauhaa, mikä yhden lapsen perheessä vallitsee. Jos lapsia on kaksi, niin mitään rauhaa ei ole, vaan jatkuvaa tappelua, nahistelua ja toisen leikkien sotkemista. Automatkat on yhtä hammastenkiristelyä kun takapenkillä toinen ärsyttää toista, kunnes toiselta palaa käämit ja taas tapellaan.
Harkitkaa todella vakavasti sitä toista lasta! Mitään takeita ei ole, että sisarukset sietävät toisiaan ollenkaan. Saati että pitäisivät aikuisena toisiinsa mitään yhteyttä. Vielä vanhempien kuollessa saadaan riita aikaiseksi hautajaismusiikista ja perintöriitoja puidaan oikeudessa asti.
Kyllä se voi hyvinkin mennä, että sisarukset ovat kuin paita ja peppu suloisessa sopusoinnussa ja vielä aikuisenakin läheisiä. Mutta etukäteen ei voi tietää, tässä pelataan upporikasta ja rutiköyhää.
Mun äiti oli ainoa lapsi. Hän sanoo aina, että olisi aina halunnut sisaruksen. Olisi ollut edes joku jonka kanssa tapella! Yksin on ollut kuulemma aika kurjaa. Siksi meitä sisaruksia on sitten monta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaksi vielä mitään mut NELJÄ. Siinä on jo setvimistä kun kaikki haluaa harrastaa niin pelkästään bensoihin menee jo paljon kun kuskaat näitä sit eri harrastus paikkoihin. Nukkua et saa enää ikinä koskaan! Köyhdyt ja lihot koska ei oo aikaa liikkua. Totisinta jaskaa. En suosittele.
Eipä siinä lihomaan pääse,kun menee tukka putkella koko ajan.Neljän lapsen kanssa ei paljon istuskella.Itse laihduin yhden lapsen kanssa,kun kärräsin häntä ulkona muutaman tunnin päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mun elämä keventyi.
Yhden lapsen kanssa piti olla koko ajan läsnä siten, että seurusteltiin ja leikittiin. Kun vauva syntyi, esikoinen oli ihastunut pikkusisarukseen ja otti tämän leikkikaverikseen jo puolivuotiaana, kun vauva alkoi pyöriä ja touhuta lattialla. Minä sain jopa lukea lehden rauhassa pitkästä aikaa :D
Nuo lapset ovat nyt jo kasvaneet, mutta ovat läheiset aikuisinakin.
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa että sen alkuvaiheen jälkeen toki se etu on että heillä on toisissaan aina leikkikaveri.
Meillä ei lapset ole leikkineet keskenään oikeastaan ollenkaan, ehkä jouluna jotain lautapeliä joskus pelanneet. 2 vuoden ikäerolla kolme lasta.
Kaikilla on ollut hyvin pienestä pitäen omat kaverit ja leikkinsä.
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen esikoiselle jää puolet vähemmän kaikista resursseista kahdenkeskisestä ajasta, rahasta, huolenpidosta jne. kun toinen lapsi tulee. Sotkua, pyykkiä ja astioita tuplamäärä.
Paljon muuttuu ja varsinkin ensimmäiset vuodet kun harvoin ovat samassa "rytmissä" oikein minkään suhteen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa että sen alkuvaiheen jälkeen toki se etu on että heillä on toisissaan aina leikkikaveri.
Minkälaisella ikäerolla teillä lapset?
2 v 4 kk
Mitä hankaluutta koit?
Meillä ei tuntunut muuta kuin onnen ja ilon määrässä.
Vauva nukkui hyvin, jopa kuuden tunnin päikyt. Esikoinen tykkäsi vauvasta ja sai huomiota kun sisarus nukkui. Mustasukkaisuutta ei ilmennyt
Imetin 13 kk, lisäravintoa vasta loppupuolella.
Mies oli isyysvapaalla ja vietimme ihanaa aikaa nelistään.
Ikäero 2 v 4 kk.
Aina ovat tulleet hyvin toimeen, leikkivät yhdessä vaikka ovat eri sukupuolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa että sen alkuvaiheen jälkeen toki se etu on että heillä on toisissaan aina leikkikaveri.
Minkälaisella ikäerolla teillä lapset?
2 v 4 kk
Mitä hankaluutta koit?
Meillä ei tuntunut muuta kuin onnen ja ilon määrässä.
Vauva nukkui hyvin, jopa kuuden tunnin päikyt. Esikoinen tykkäsi vauvasta ja sai huomiota kun sisarus nukkui. Mustasukkaisuutta ei ilmennyt
Imetin 13 kk, lisäravintoa vasta loppupuolella.
Mies oli isyysvapaalla ja vietimme ihanaa aikaa nelistään.
Ikäero 2 v 4 kk.
Aina ovat tulleet hyvin toimeen, leikkivät yhdessä vaikka ovat eri sukupuolta.
En ole sanonut kokeneeni hankaluuksia.
Hyvin raskasta oli se että kuopuksella oli astma ja refluksi. Valvotti vuosia ja tosiaan hankaloitti elämää muutenkin.
Mutta se ei liity lapsilukuun. Yhtä hyvin eka tai neljäs voisi olla samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa että sen alkuvaiheen jälkeen toki se etu on että heillä on toisissaan aina leikkikaveri.
Näitä leikkikaverijuttuja ei kannata uskoa ollenkaan. Näitä tulee vain katkerilta kahden tai useamman lapsen äidiltä, jotka kadehtivat yhden lapsen äitiä ja sitä rauhaa, mikä yhden lapsen perheessä vallitsee. Jos lapsia on kaksi, niin mitään rauhaa ei ole, vaan jatkuvaa tappelua, nahistelua ja toisen leikkien sotkemista. Automatkat on yhtä hammastenkiristelyä kun takapenkillä toinen ärsyttää toista, kunnes toiselta palaa käämit ja taas tapellaan.
Todellakaan ei kannata uskoa näitä leikkikaverijuttuja. Mammojen mielikuvitusta. Sisarkateus on huomattavasti todellisempi ilmiö. Ilmenee eri ikävaiheissa eri tavoin, mutta harmoniasta ja rauhasta siinä ei ole kyse.
Mä halusin korkata uhmaiän ennenku teen toisen ni lapsille tuli ikäeroksi 3 vuotta. Mikä olikin just hyvä, koska molemmat on suht pieniä yhtä aikaa (saavat yhteisen lapsuuden) MUTTA isompi ei oo mikään järjetön pikkutaapero enää. Vauva ei myöskään ollut sille sillä tavalla uhka, kun vaikka 3-wee viihtyy sylissä niin sen kanssa läsnäolo on tosi paljon myös puhetta, lukemista jne, joten vauva joka halusi olla jatkuvasti sylissä ei varsinaisesti vienyt esikoiselta mitään pois. Leikit on mennyt kivasti yksyhteen kun isompi on tehnyt kuularatoja ja pienempi on saanut pudottaa kuulan :D Eivät tapelleet samoista resursseista. Toka vauva meillä tavallaan helpotti arkea kun vauvalle oli seuraa alusta asti isommasta ja se viihty katellen sen leikkimistä. Ja toisaalta isompi tykkäs leikkiä vauvan kanssa jotain kukkuu-leikkejä, että mun tarve viihdyttäjänä ja ohjelmatoimistona väheni tosi paljon. Ja sitku nuorempi saavutti uhma-iän, niin isompi oliki jo tosi iso ja tosi fiksu ja osas suhtautua siihen tosi hyvin kun sille selitti mist se johtu. Ja mullehan tää oli helppoa kun oli vaan yksi vaipoissa ja yks yöheräilijä ja yksi uhmis kerralla.
Nyt lapset on jo ala-asteella. Ne alko tapella ku nuorempi oli 4, ilmeisesti siin kohin ikäeron merkitys tavallaan väheni ja samat resurssit alko kiinnostaa. Mut kyl ne paljon puuhaa yhessäki edelleen esim pelaa minecraftia.
Meille tuli kolmaskin lapsi ja se on viiden vuoden ikäerolla tähän keskimmäiseen, ja tää tuntuu nyt vähän turhan pitkältä ikäerolta (ainakin vielä), kun nuo isot nyt painaa omissa jutuissaan naapuruston lasten kanssa ja heillon omat kuviot ja harrastukset mis kulkevat. Kyl he jumaloi nuorimmaista ja leikkivät senkin kanssa todella paljon ja tää meidän perheen pienin on kaikkien lellikki :D Ja tää varmaan muuttuu kun lapset kasvaa vielä lisää ja iät tavallaan "lähenee toisiaan".
Mulle kolme vuotta on ehkä se minimi-ikäero mut ei haittaa vaik venyis neljäänki jos raskaus ei ala heti. Vuoden iäs ain mulle iskee sellanen vauvakuume mut sitku tietää et koht se aurinkoinen ihana naurupallero muuttuu uhmariiviöksi ni ei houkuta siihen joku 20 viikon raskauspahoinvointi kyllä :D Mielummin tosiaan katon sen uhman ja sit vasta lisävauvoja ku edellinen on sen ikänen ettei tarvii tuntea syyllisyyttä siit et se joutuu luopumaan pienimmän asemastaan. Ja ku ne uhmaajat tarvii äitiä tositosi paljon uuvuttavissa määrin niin en mä jaksais antaa heille sitä huomiota jos kärsisin raskauspahoinvoinnista ym mikä mulla on ollut pahana.
Ja antaahan se ikäero joustavuutta. 3-vuotias joutaa hyvin tarhaankin ja jos tulee jotain sairaalahoitoa vaativaa vauvan kanssa/raskaana niin 3-vuotias ei oo niin kiinni äidissä ja hänelle voi jo selittää asioita ja hän ymmärtää. Ainaki meillon ollu kaikenlaista millon oon ain miettiny et ONNEKS isot on jo isoja.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti oli ainoa lapsi. Hän sanoo aina, että olisi aina halunnut sisaruksen. Olisi ollut edes joku jonka kanssa tapella! Yksin on ollut kuulemma aika kurjaa. Siksi meitä sisaruksia on sitten monta.
Meillä on vain yksi lapsi ja kyllä hänkin pienenä olisi sisarusta toivonut. Sitten koulusta ekalta luokalta löytyi sielunsisko, jonka kanssa hän oli kuin paita ja peppu aina aikuisuuteen asti. Todella paljon viettivät aikaa yhdessä erilaisissa puuhissa, mutta ikinä eivät tapelleet. Tuo tyttären bestis oli meillekin kuin perheenjäsen ja kulki välillä meidän mukanakin, kun mentiin mökille tai jonnekin muualle reissuun. Meidän perheen ehkä kaikkein ihanin matka oli se, kun tytöt olivat ysillä ja lukion ekalla ja mentiin hiihtolomalla Tokioon. Tuo oli meidän perheen kolmas ja viimeinen Tokion-reissu ja oli ihan mahtavaa, kun tyttären bestis oli mukana ja saimme nähdä miten hieno kokemus se hänelle oli.
Tytär toivoi lapsena myös kovasti koiraa ja aikuisena hän otti itselleen koiran. Pienenä hän oli kovasti sillä kannalla, että haluaa kaksi lasta, ensin tytön ja sitten pojan. Nyt parikymppisenä alkaa olla enemmän yhden lapsen kannalla. Eikä halua sitä ensimmäistäkään, ennen kuin alkaa olla näyttöä että vävy osallistuu kotitöihin vähän suuremmalla panoksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa että sen alkuvaiheen jälkeen toki se etu on että heillä on toisissaan aina leikkikaveri.
Näitä leikkikaverijuttuja ei kannata uskoa ollenkaan. Näitä tulee vain katkerilta kahden tai useamman lapsen äidiltä, jotka kadehtivat yhden lapsen äitiä ja sitä rauhaa, mikä yhden lapsen perheessä vallitsee. Jos lapsia on kaksi, niin mitään rauhaa ei ole, vaan jatkuvaa tappelua, nahistelua ja toisen leikkien sotkemista. Automatkat on yhtä hammastenkiristelyä kun takapenkillä toinen ärsyttää toista, kunnes toiselta palaa käämit ja taas tapellaan.
Todellakaan ei kannata uskoa näitä leikkikaverijuttuja. Mammojen mielikuvitusta. Sisarkateus on huomattavasti todellisempi ilmiö. Ilmenee eri ikävaiheissa eri tavoin, mutta harmoniasta ja rauhasta siinä ei ole kyse.
Jos sä haluat rauhaa ja harmoniaa, niin ei lapsia kannata tehdä ollenkaan. Mutta kuten mä äsken kerroin äidistäni, niin hän olisi mieluummin ottanut ne perintöriidat kuin elänyt lapsuutensa ainoana lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti oli ainoa lapsi. Hän sanoo aina, että olisi aina halunnut sisaruksen. Olisi ollut edes joku jonka kanssa tapella! Yksin on ollut kuulemma aika kurjaa. Siksi meitä sisaruksia on sitten monta.
Meillä on vain yksi lapsi ja kyllä hänkin pienenä olisi sisarusta toivonut. Sitten koulusta ekalta luokalta löytyi sielunsisko, jonka kanssa hän oli kuin paita ja peppu aina aikuisuuteen asti. Todella paljon viettivät aikaa yhdessä erilaisissa puuhissa, mutta ikinä eivät tapelleet. Tuo tyttären bestis oli meillekin kuin perheenjäsen ja kulki välillä meidän mukanakin, kun mentiin mökille tai jonnekin muualle reissuun. Meidän perheen ehkä kaikkein ihanin matka oli se, kun tytöt olivat ysillä ja lukion ekalla ja mentiin hiihtolomalla Tokioon. Tuo oli meidän perheen kolmas ja viimeinen Tokion-reissu ja oli ihan mahtavaa, kun tyttären bestis oli mukana ja saimme nähdä miten hieno kokemus se hänelle oli.
Tytär toivoi lapsena myös kovasti koiraa ja aikuisena hän otti itselleen koiran. Pienenä hän oli kovasti sillä kannalla, että haluaa kaksi lasta, ensin tytön ja sitten pojan. Nyt parikymppisenä alkaa olla enemmän yhden lapsen kannalla. Eikä halua sitä ensimmäistäkään, ennen kuin alkaa olla näyttöä että vävy osallistuu kotitöihin vähän suuremmalla panoksella.
Tää on just se mitä yksilapsisilla tapahtuu. Raahataan mukana kaveria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa että sen alkuvaiheen jälkeen toki se etu on että heillä on toisissaan aina leikkikaveri.
Meillä ei lapset ole leikkineet keskenään oikeastaan ollenkaan, ehkä jouluna jotain lautapeliä joskus pelanneet. 2 vuoden ikäerolla kolme lasta.
Kaikilla on ollut hyvin pienestä pitäen omat kaverit ja leikkinsä.
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen esikoiselle jää puolet vähemmän kaikista resursseista kahdenkeskisestä ajasta, rahasta, huolenpidosta jne. kun toinen lapsi tulee. Sotkua, pyykkiä ja astioita tuplamäärä.
Paljon muuttuu ja varsinkin ensimmäiset vuodet kun harvoin ovat samassa "rytmissä" oikein minkään suhteen".
Miten teille kaikille kertyy sotkua, ettekö te siivoa vai mikä on syy?
Vaippa roskiin heti, pyykit koriin tai koneeseen jos se on tyhjä ja sitä voi täyttää.
Astiat koneeseen käytön jälkeen, pöydän ja tasojen pyyhkäisy ei kauaa vie. Koneen tyhjennys muutaman minuutin. Pyykit kuivumaan kun molemmat on kotona jos kuivaajaa ei ole. Imurointi kerta pari viikkoon ja aina silloin kun molemmat vanhemmat ovat läsnä, lattian pyyhkäisykään ei vie kauaa. Ruoat teemme kun mies tulee töistä, isoja annoksia, osa odottamaan huomista lounasta, osa pakkaseen päivämäärällä merkittynä. Joskus valmista jos laiskottaa.
Meillä apuna kyllä myös isovanhemmat joskus, ovat onneksi innokkaita lasten kanssa leikkimään ja ulkoilemaan.
Tärkeintä kaikesta, puhelin käteen vain kun se soi tai tulee viesti!
Meillä on kolme, vanhin täytti kolme joku aika sitten, mies jo töissä, ei mitään ongelmaa.
Alue: Aihe vapaa
Lue itse kasvatusoppaita. Sisarusten nahistelu ja kilpaluhan on siis mitä luonnollisinta ja esiintyy lähes kaikissa perheyksiköissä (jos perheolot ei ole kunnossa niin sitä ei välttämättä esiinny ollenkaan, jos lapset tavallaan joutuvat hakemaan toisistaan turvan tms). Sisarusnahistelu on lapselle luonnollinen tapa harjoitella sosiaalisia suhteita, tunnetaitoa, empatiaa, omien puolien pitämistä jne.
Epänormaalia se on sitten jos menee väkivaltaiseksi tms. Ja siihen voi joskus tarvita myös ulkopuolista apua. Kyse voi toki olla kasvatuksesta, mutta ehkä vielä yleisemmin kyse on silloin jostain lapsen kehityspoikkeamasta, mielenterveysongelmasta tms.