Lue keskustelun säännöt.
Palan kohta loppuun, kukaan muu samassa jamassa?
20.12.2014 |
Töissä odotetaan verta, hikeä ja kyyneleitä, venymistä ja ylityötunteja. Kannustimia ei ole, eikä palkkiota ylimääräisistä töistä, eikä edes aina sanota kiitos. Koko ajan vaaditaan parempaa sitä ja tätä, mikään ei riitä. Samaan aikaan, kun painan kuusipäiväistä viikkoa, pitäisi hoitaa lapsi täysin yksin. Vanhempani, jotka viettävät joululomaa töistä eivät voi tyttöä katsoa vaan vastaavat kiukkuisesti, että itsehän sen lapsen halusit hankkia. En todellakaan suunnitellut hoitavani lasta täysin yksin, ei kait kukaan.
Vanhempani viettävät kotona kahdestaan joululomaa eivätkä voi katsoa tyttöä vaan parhaassa tapauksessa 5-vuotias piirtää kokoushuoneessa, kun minä tiiminvetäjänä teen ylityötunteja, joista ei aina edes saa korvausta. Vapaa-ajallakin soitetaan ja vaaditaan lisää, odotetaan ihmeitä ja oletetaan, että automaattisesti omistan täysin elämäni firman tavoitteille. Tyttöni mielellään viettäisi aikaa isovanhempien kanssa, on melko vilkas, mutta todella hyväkäytöksinen ja suostuu tekemään mitä vain. Mielellään menisi mummon kanssa vaikka pankkiin jonottamaan, jos niin pyydettäisiin. Lapsi ei ole vaikea, siitä ei ole kyse. Ei vaan voida auttaa, kun ei huvita.
Joululahjatkin pitäisi ostaa, mutta olen töissä jouluaattoaamuun saakka. Stressaa, kun ei ehdi tehdä mitään! Median luoman kauneus- ja terveysihanteen mukaan pitäisi myös ehtiä liikkumaan, mutta kun näkee lastaan juuri iltapalan ja iltasadun verran niin ei siinä salille paljoa lähdetä. Ruokahalu on kyllä kadonnut ja paino pudonnut. Jos ei tarvitsisi tehdä lapselle ruokaa niin eläisin varmaan vedellä ja kahvilla. Kohta tulee varmaan mahahaava.
Kavereille ei oikein voi puhua, kun kaikilla on omat kiireiset elämät ja aikaavievät parisuhteensa. Suomessa on liian normaalia painaa hulluja työpäiviä ja sitten nyhjöttää kotona loppuaika. Kenellekään ei enää soiteta, toisia ei viitsi vaivata omilla ongelmilla, apua ei pyydetä eikä varsinkaan tarjota. Jos jollain on elämässä rankka ajanjakso niin katsotaan vaan pois päin ettei itselle tule paha mieli, kun täytyy kuunnella toisen valitusta. Kaikkien oletetaan pärjäävän yksin. Välillä tuntuu, kuin seinät kaatuisi päälle ja ei vaan fyysisesti enää jaksa tehdä mitään.
Henkisesti olen aivan poikki, välillä ajattelen sitä kuinka stressaantunut olen ja se vain pahentaa tilannetta. Yritän työntää sen pois mielestäni, koska ei yksinkertaisesti ole aikaa hidastaa tai surkutella tilannetta. Siksi avauduin nimettömänä tänne, jotta nyt voin jatkaa yksin puurtamista ja stressin alle murtumista. Joululomaa on tänä vuonna kaksi päivää. Sinä aikana tuskin pystyy rentoutumaan, kun työasiat on mielessä aivan koko ajan.
Ymmärtääkö siellä kukaan miltä minusta tuntuu?
Kommentit (156)
Ap, puhut korvaamattomuudesta ja esimiesaseman ja lisien menettämisestä.
Oletko tosiaan sitä mieltä, että asemasi ja lisät ovat sen arvoisia. että sun pitää palaa loppuun?
Jos olet, voin kertoa sulle, että kunnon burnoutista ei selvitä vuodessa, kahdessa, ei aina viidessäkään. Siinä onkin hommaa, kun alkutekijöistä alkaa toipua, kasata itseään kokoon ja jos siinä onnistuu, yrittää päästä takaisin työhön kiinni.
Minulle meni kuusi vuotta, kunnes palasin entiseen työhöni - jossa olin kuvitellut myös olevani jotenkin korvaamaton, samaan tapaan kuin sinä nyt. Terveeksi en kokonaan tule ehkä enää koskaan, loppuunpalaminen jätti jälkensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:03"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:58"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:56"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:47"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:41"] Se on vaan itse asetettava ne rajat. Työnantaja kyllä teettää sinulla kaikki mahdolliset työt mitä vaan suostut tekemään ja mieluiten tietysti suuren osan palkattomana vapaa-ajalla. Kokeilepa mitä tapahtuu, kun asetat itsellesi taka-rajan milloin viimeistään lähdet toimistolta kotiin ja pidät siitä myös kiinni. Annoit ymmärtää olevasi melkeinpä korvaamaton työpaikallasi. Jos näin on, niin eivät ne sinulle potkuja anna. Niin, ja suu on osattava avata jos töitä on enemmän kuin työsopimuksessa ilmoitetussa työajassa ehtii tekemään. Itselläni on aina toiminut, kun olen vastaavassa tilanteessa ottanut asian puheeksi esimieheni kanssa. Se on esimiehen tehtävä järjestää työt niin, että niistä on mahdollista selviytyä. [/quote] Olen asemassani "korvaamaton", eli jos olisin poissa pidempään, paikalleni palkattaisiin joku muu enkä voisi enää tulla takaisin samaan asemaan. Menettäisin esimiesasemani ja sen mukana tulevat lisät. Olen avannut suuni, mutta vastaus on aina, että hommat täytyy saada hoidettua, oma esimieheni on hyvin saamaton, joten suuri osa hommista kaatuu minulle. Oma tiimini on todella ahkera, mutta töitä on PALJON, ja jonkun ne on hoidettava. Jos tiimini ei niitä hoida, minun on hoidettava, koska en voi sanoa pomolleni hommien olevan tekemättä. Vaikka lähden toimistolta tiettyyn aikaan mennessä, puhelin ja sähköposti piippaa pitkälle iltaan. Koska tiimiläiseni on ohjeistettu soittamaan minulle, teen töitä olin kotona tai toimistolla. Joskus niitä töitä on pakko tehdä kotona koska lapsi on haettava, mutta työt ei lopu. [/quote] Yksi kysymys: miksi et voi sanoa hommien olevan tekemättä? Totta helvetissä voit. Miten ylempi johto tietää resursoida oikein, jos et kerro olennaista tietoa resurssivajeesta. [/quote] Ja jos oma esimiehesi on saamaton, puhu hänen esimiehelleen.
[/quote]
Resurssivaje on tiedossa. Esimiehelläni ei ole ylemmän johdon lupaa palkata lisää työntekijöitä. Hommat on tehtävä tai kaikilta johdon portailta tulee noottia. Näillä siis mennään... Ap
[/quote]
Antakaa sitten tulla sitä noottia. Herranjestas!
Naisen asema työelämässä vaikuttaa kamalalta. Jatkuva burnout päällä, mutta silti pitäisi väen väkisin saada niitä vaativampia tehtäviä, joissa vielä kovempi stressi :D
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:11"]Naisen asema työelämässä vaikuttaa kamalalta. Jatkuva burnout päällä, mutta silti pitäisi väen väkisin saada niitä vaativampia tehtäviä, joissa vielä kovempi stressi :D
[/quote]
Menes nyt takaisin sinne Ylilaudalle tai Suomi24:lle, vai mistä lienetkään karannut.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:11"]
Naisen asema työelämässä vaikuttaa kamalalta. Jatkuva burnout päällä, mutta silti pitäisi väen väkisin saada niitä vaativampia tehtäviä, joissa vielä kovempi stressi :D
[/quote]
Kuules sinä jankkaaja, aloita oma ketju, kun sinua niin kiinnostaa naisten asema työelämässä. Tämä ketju koskee ihan pelkästään ap:n ongelmaa. Toki saat kirjoittaa tänne, mikäli sinulla on jokin rakentava ehdotus, miten ap voisi pitää puoliaan. Muuten mene pois ja perusta se oma jankkaamisketjusi.
Hus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:07"]
Voisitko ajatella tulevasi hieman pienemmällä palkalla toimeen ja hommata työpaikan, missä on 8 tunnin päivät. Rahaa et matkaasi saa ja vanhana tulet katumaan, kun et viettänyt lapsesi kanssa aikaa.
Isovanhemmat voivat myös olla uupuneita ja eivät jaksa hoitaa lastasi. Ikä tuo omat rasitteensa ja palautumiseen menee enemmän aikaa.
[/quote]
Vähän pienemmällä palkalla kyllä, mutta Helsingissä ei elä aikuinen ja lapsi kovin pienellä palkalla. Pidän myös vastuusta ja siitä, että tunnen tekeväni jotain. En ole viihtynyt pomotettavana ja ehkä sen takia olen hamstrannutkin työtä ja vastuuta. Mikään ei kyllä ole sen arvoista, että menettäisin suhteeni lapseeni. Olet oikeassa.
Vanhempani ovat reilu viisikymppisiä. Eivät siis kovin vanhoja, ja hyvässä fyysisessä kunnossa. Tietenkään ei ole heidän työnsä hoitaa lastani, mutta on ikävää, kun on 3 ihmistä keneltä voi pyytää apua ja kaksi heistä eivät ole halukkaita auttamaan.
Ap, ei olisi yhtään hullumpi idea ottaa yhteyttä omaan ammattiliittoon. Sitten vaan rupeatte vaatimaan omia oikeuksianne. Kuten joku jo tuolla ylempänä kertoikin, loppuunpalamisesta ei toivu kovin äkkiä. Tiedän sen kokemuksesta. Saan maksaa kalliit oppirahat siitä, että kuvittelin joskus olevani korvaamaton töissä. En ole. Enkä myöskään voi kantaa kohtuuttoman suuria työtaakkoja. Johtoportaassa ollaan usein ihan pihalla siitä, mitä heidän määräyksensä käytännössä merkitsevät. Siksi on tärkeää, että se saa asianmukaista palautetta aina, kun homma ei toimi.
Siihen tarvitaan toisinaan ammattijärjestön tukea. Voi olla, että myös sinun tapauksessasi on näin.
Ja tosiaankin voit hakeutua terapiaan joko työterveyden tai terveyskeskuksen kautta. Mt-toimiston tarjoama terapia on ilmaista, samoin psykiatrin palvelut. Muistaakseni maksoin jonkin klinikkamaksun ihan aluksi, mutta sitten ei tarvinnut rahan kanssa temmeltää. Jos vaikuttaa siltä, että tarvitset pitempää terapiaa, siihen voi anoa Kelan tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:08"]
Ap, puhut korvaamattomuudesta ja esimiesaseman ja lisien menettämisestä. Oletko tosiaan sitä mieltä, että asemasi ja lisät ovat sen arvoisia. että sun pitää palaa loppuun? Jos olet, voin kertoa sulle, että kunnon burnoutista ei selvitä vuodessa, kahdessa, ei aina viidessäkään. Siinä onkin hommaa, kun alkutekijöistä alkaa toipua, kasata itseään kokoon ja jos siinä onnistuu, yrittää päästä takaisin työhön kiinni. Minulle meni kuusi vuotta, kunnes palasin entiseen työhöni - jossa olin kuvitellut myös olevani jotenkin korvaamaton, samaan tapaan kuin sinä nyt. Terveeksi en kokonaan tule ehkä enää koskaan, loppuunpalaminen jätti jälkensä.
[/quote]
En koskaan uskonut olevani se ihminen, joka on burnoutin partaalla. En koskaan kuvitellut olevani niin stressaantunut normaalista elämästä, että olisin fyysisesti ja henkisesti aivan loppu. En myöskään ole koskaan ollut hirveän lähellä burnoutista kärsinyttä ihmistä, en ole koskaan aiemmin ajatellut kuinka vakavaa se on. Tämä keskustelu on saanut minut heräämään. Jotain täytyy tehdä toisin. Rakastan kyllä työtäni ja tiimiäni, mutta näin tämä ei voi jatkua. Ihan jo sen takia, että minun täytyy voida huolehtia itseni lisäksi lapsestani.
Ja sitten me muut maksetaan näiden korvaamattomien sairaseläkkeet, kun he sairastuvat masennukseen ja uupumukseen kolmikymppisinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppuunpalameena perustyökin vie aikaa paljon enemmän kuin terveeltä. Ja jos pidät tarpeeksi pitkän sairasloman, joutuu työnantajasi miettimään työn kuormittavuutta ja pohtimaan sen työterveyden kanssa, miten edetään. Tämä voisi olla väylä saada sitä uutta porukkaa jakamaan töitä.
Uutta työtä et saa, koska sinusta todennäköisesti huoluu tuo väsymys kilometrien päähän. Voisitko vedota lakisääteisiin oikeuksiisi lyhennetystä työajasta? Selkeästi myös paperille, mitkä työt kuuluvat sinulle. Tämäkin voidaan tehdä työterveydessä lääkärin ja esimiehesi kanssa, tarvittaessa myös joku ammattiliiton edustaja paikalle.
Ja vinkit oman elämän keventämisestä eineksillä, siivousavulla ovat hyviä. Mene sinne jumppaan, lapsi siksi aikaa lapsiparkkiin. Pysyy puhelin kiinni, lapsi mukavassa seurassa tunnin ajan ja saat itsellesi energiaa. Tämä maksaa reilusti alle satasen kuukaudessa ja voit käyttä ainakin kolme kertaa viikossa. Päiväkoti on myös ihan ok paikka. Siitä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Lapsi on turvassa tuttujen lasten ka ehkä aikuistenkin kanssa. Ota myös omia lomapäiviä itsellesi, lapsi hoidossa. Tekee hyvää.
Lapsella kai on isä? Uusi tapaamissopimus? Tai sitten tukiperhe joksikin aikaa? Ihmiset antavat kyllä apua, mutta sitä on uskallettava pyytää. Voisitko mennä jonnekin oman asuinalueesi leikkipuistoon ja jutella siellä? Ohjaajat osaavat auttaa asioissa oikealle taholle ja saat vertaistuke muilta äideiltä. Monella on ihan samanlaisia kokemuksia ja ehkä saisitte sovittua edes kaverikyläilyjä, jolloin voisit huoletta niinä päivinä olla myöhempään töissä tai levätä kotona ja taas lapsi tekisi vaan sitä, mitä tuon ikäisen elämään kuuluukin.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:21"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:08"]
Ap, puhut korvaamattomuudesta ja esimiesaseman ja lisien menettämisestä. Oletko tosiaan sitä mieltä, että asemasi ja lisät ovat sen arvoisia. että sun pitää palaa loppuun? Jos olet, voin kertoa sulle, että kunnon burnoutista ei selvitä vuodessa, kahdessa, ei aina viidessäkään. Siinä onkin hommaa, kun alkutekijöistä alkaa toipua, kasata itseään kokoon ja jos siinä onnistuu, yrittää päästä takaisin työhön kiinni. Minulle meni kuusi vuotta, kunnes palasin entiseen työhöni - jossa olin kuvitellut myös olevani jotenkin korvaamaton, samaan tapaan kuin sinä nyt. Terveeksi en kokonaan tule ehkä enää koskaan, loppuunpalaminen jätti jälkensä.
[/quote]
En koskaan uskonut olevani se ihminen, joka on burnoutin partaalla. En koskaan kuvitellut olevani niin stressaantunut normaalista elämästä, että olisin fyysisesti ja henkisesti aivan loppu. En myöskään ole koskaan ollut hirveän lähellä burnoutista kärsinyttä ihmistä, en ole koskaan aiemmin ajatellut kuinka vakavaa se on. Tämä keskustelu on saanut minut heräämään. Jotain täytyy tehdä toisin. Rakastan kyllä työtäni ja tiimiäni, mutta näin tämä ei voi jatkua. Ihan jo sen takia, että minun täytyy voida huolehtia itseni lisäksi lapsestani.
[/quote]
Ei kukaan usko, ei kukaan oleta, ei kukaan kuvittele etukäteen niin käyvän.
Minäkin pidin työstäni. Olin kunnianhimoinen, nopea tekemään, nopea oppimaan. Olin hyvä työssäni, siksi mulle tulikin vastuita ja tehtäviä ja itse niitä mielelläni vastaanotin, tietenkin.
Burnoutistani on nyt kymmenisen vuotta. Jos olisin silloin ymmärtänyt sen, minkä ymmärrän nyt, olisin painanut jarrua aikaisemmin. Jotenkin sitä vain kuvittelee olevansa tavallaan kuolematon, kuvittelee, että jaksan, jaksan, ja olen ennenkin jaksanut.
Nyt siis takaisin työelämässä, mutta pidän aika ihmeenä, jos pystyn olemaan tässä eläkeikään saakka. Se on tällaiselle, jonkinlaiselle työnarkkarille aika kova paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:23"]
Loppuunpalameena perustyökin vie aikaa paljon enemmän kuin terveeltä. Ja jos pidät tarpeeksi pitkän sairasloman, joutuu työnantajasi miettimään työn kuormittavuutta ja pohtimaan sen työterveyden kanssa, miten edetään. Tämä voisi olla väylä saada sitä uutta porukkaa jakamaan töitä.
Uutta työtä et saa, koska sinusta todennäköisesti huoluu tuo väsymys kilometrien päähän. Voisitko vedota lakisääteisiin oikeuksiisi lyhennetystä työajasta? Selkeästi myös paperille, mitkä työt kuuluvat sinulle. Tämäkin voidaan tehdä työterveydessä lääkärin ja esimiehesi kanssa, tarvittaessa myös joku ammattiliiton edustaja paikalle.
Ja vinkit oman elämän keventämisestä eineksillä, siivousavulla ovat hyviä. Mene sinne jumppaan, lapsi siksi aikaa lapsiparkkiin. Pysyy puhelin kiinni, lapsi mukavassa seurassa tunnin ajan ja saat itsellesi energiaa. Tämä maksaa reilusti alle satasen kuukaudessa ja voit käyttä ainakin kolme kertaa viikossa. Päiväkoti on myös ihan ok paikka. Siitä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Lapsi on turvassa tuttujen lasten ka ehkä aikuistenkin kanssa. Ota myös omia lomapäiviä itsellesi, lapsi hoidossa. Tekee hyvää.
Lapsella kai on isä? Uusi tapaamissopimus? Tai sitten tukiperhe joksikin aikaa? Ihmiset antavat kyllä apua, mutta sitä on uskallettava pyytää. Voisitko mennä jonnekin oman asuinalueesi leikkipuistoon ja jutella siellä? Ohjaajat osaavat auttaa asioissa oikealle taholle ja saat vertaistuke muilta äideiltä. Monella on ihan samanlaisia kokemuksia ja ehkä saisitte sovittua edes kaverikyläilyjä, jolloin voisit huoletta niinä päivinä olla myöhempään töissä tai levätä kotona ja taas lapsi tekisi vaan sitä, mitä tuon ikäisen elämään kuuluukin.
[/quote]
Kiitos vinkeistä! Lapsi on päiväkodissa, ja muutaman tunnin illassa vanhemmillani, jos olen myöhään töissä. Joskus teen hommia kotona illan. Lapsen ruokkiminen ei ole ongelma, teen kerralla ison satsin lapselle maistuvaa ruokaa, jota lämmitän pakkasesta, oma ruokahaluni niin nollassa, että pakotan itseni syömään salaattia tai munakasta, kun vaan muistan ja ehdin. Jumppaamaan haluaisin, mutta aika vaan ei riitä. En jaksa lähteä myöhään illalla pitkän päivän jälkeen enkä raaski raahata lasta sinne pitkän päivän päätteeksi. Ulkoillaan ja käydään puistoissa aina vaan kun ehditään. On tytöllä muutama hyvä ystävä kenen vanhemmista on myös apua, mutta en halua liikaa kuormittaa. Silloin kun tyttö kutsutaan kylään, lähetän innoissani, mutta en halua työntää omaa lastani hoitoon kun heillä on varmasti itselläkin riittävästi töitä omien lasten kanssa. Lapsella ei ole isää. Tai tietenkin on, mutta ei sellaista ketä hän tapaisi.
Ylpeyteni ei anna hakea sairaslomaa, koska silloin olisin heikko. Työt on hoidettava, kyllähän kaikki muutkin hoitaa hommansa, miksi siis minulla olisi oikeus pitää mitään lomia? Ehkä olen myös tyytyväisempi itseeni, jos olen korvaamaton työssäni ja tiedän panokseni merkkaavan firmalle paljon. Olen pitkään ajattellut, että painan vaan paljon duunia ja lopussa kiitos seisoo ja saisin jotain tunnustusta. Kyllä olisi tosiaan kiva saada ihan paperilla, että mitkä työt kuuluvat kenellekin, koska osa esimiestason ihmisistä lykkää hommiaan muille...
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 19:00"]Ymmärrän. Voin vain lähettää halauksen. T. Ihan loppuun ajettu virkamies
[/quote]
Loppuunajettuja virkamiehiä ei ole olemassakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:21"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:08"] Ap, puhut korvaamattomuudesta ja esimiesaseman ja lisien menettämisestä. Oletko tosiaan sitä mieltä, että asemasi ja lisät ovat sen arvoisia. että sun pitää palaa loppuun? Jos olet, voin kertoa sulle, että kunnon burnoutista ei selvitä vuodessa, kahdessa, ei aina viidessäkään. Siinä onkin hommaa, kun alkutekijöistä alkaa toipua, kasata itseään kokoon ja jos siinä onnistuu, yrittää päästä takaisin työhön kiinni. Minulle meni kuusi vuotta, kunnes palasin entiseen työhöni - jossa olin kuvitellut myös olevani jotenkin korvaamaton, samaan tapaan kuin sinä nyt. Terveeksi en kokonaan tule ehkä enää koskaan, loppuunpalaminen jätti jälkensä. [/quote] En koskaan uskonut olevani se ihminen, joka on burnoutin partaalla. En koskaan kuvitellut olevani niin stressaantunut normaalista elämästä, että olisin fyysisesti ja henkisesti aivan loppu. En myöskään ole koskaan ollut hirveän lähellä burnoutista kärsinyttä ihmistä, en ole koskaan aiemmin ajatellut kuinka vakavaa se on. Tämä keskustelu on saanut minut heräämään. Jotain täytyy tehdä toisin. Rakastan kyllä työtäni ja tiimiäni, mutta näin tämä ei voi jatkua. Ihan jo sen takia, että minun täytyy voida huolehtia itseni lisäksi lapsestani. [/quote] Ei kukaan usko, ei kukaan oleta, ei kukaan kuvittele etukäteen niin käyvän. Minäkin pidin työstäni. Olin kunnianhimoinen, nopea tekemään, nopea oppimaan. Olin hyvä työssäni, siksi mulle tulikin vastuita ja tehtäviä ja itse niitä mielelläni vastaanotin, tietenkin. Burnoutistani on nyt kymmenisen vuotta. Jos olisin silloin ymmärtänyt sen, minkä ymmärrän nyt, olisin painanut jarrua aikaisemmin. Jotenkin sitä vain kuvittelee olevansa tavallaan kuolematon, kuvittelee, että jaksan, jaksan, ja olen ennenkin jaksanut. Nyt siis takaisin työelämässä, mutta pidän aika ihmeenä, jos pystyn olemaan tässä eläkeikään saakka. Se on tällaiselle, jonkinlaiselle työnarkkarille aika kova paikka.
[/quote]
Kuulostaa pelottavan tutulta. Tuntuu vaan hurjalta ottaa tässä vaiheessa askel taaksepäin, tarkoittaako se, että vapaaehtoisesti luovun ylennyksestäni ja tyydyn huonompaan. Mitä minulle tulevaisuudessa käy? Olenko ikuisesti jumissa alemman tason hommissa? Voinko enää yletä tässä firmassa, jos nyt luovun vastuustani? Olen kuitenkin panostanut työhöni ja halunnut ja ansainnut tämän aseman.
Ap, jos poltat itsesi pahasti loppuun, voi urasi katketa sairaseläkkeeseen. Koko työuran näkökulmasta kynttilän polttaminen molemmista päistä ei ole fiksua.
Minä minä minä. Minä olen korvaamaton. Minä joudun tekemään aina kaiken. Kunnioittakaa minua, kun olen tehnyt näin paljon töitä. Voi voi, kun en saa hetkeäkään rauhaa, vaikka itse väkisin ryntään vastaamaan aina kun puhelin soi. Minä minä. Miksei minua auteta vieläkin enemmän? MINÄ haluan että kaikki ymmärtävät kuinka tärkeä olen, ja pyrkivät auttamaan minua kaikin keinoin. Minä tarvitsen OMAA AIKAA ja haluan että joku muu järkkää sitä minulle. Olenhan tehnyt niin paljon töitä pomojeni eteen.
Maailma on täynnä reippaita ja lahjakkaita nuoria, jotka tekevät kaksi kertaa enemmän työtä puolet pienemmällä palkalla. Heti kun johtoporras löytää yhdenkin heistä, sinä ap lennät kuin leppäkeihäs "tärkeästä" työstäsi pihalle. Mitäs sitten ajattelit tehdä?
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:34"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:23"]
Loppuunpalameena perustyökin vie aikaa paljon enemmän kuin terveeltä. Ja jos pidät tarpeeksi pitkän sairasloman, joutuu työnantajasi miettimään työn kuormittavuutta ja pohtimaan sen työterveyden kanssa, miten edetään. Tämä voisi olla väylä saada sitä uutta porukkaa jakamaan töitä.
Uutta työtä et saa, koska sinusta todennäköisesti huoluu tuo väsymys kilometrien päähän. Voisitko vedota lakisääteisiin oikeuksiisi lyhennetystä työajasta? Selkeästi myös paperille, mitkä työt kuuluvat sinulle. Tämäkin voidaan tehdä työterveydessä lääkärin ja esimiehesi kanssa, tarvittaessa myös joku ammattiliiton edustaja paikalle.
Ja vinkit oman elämän keventämisestä eineksillä, siivousavulla ovat hyviä. Mene sinne jumppaan, lapsi siksi aikaa lapsiparkkiin. Pysyy puhelin kiinni, lapsi mukavassa seurassa tunnin ajan ja saat itsellesi energiaa. Tämä maksaa reilusti alle satasen kuukaudessa ja voit käyttä ainakin kolme kertaa viikossa. Päiväkoti on myös ihan ok paikka. Siitä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Lapsi on turvassa tuttujen lasten ka ehkä aikuistenkin kanssa. Ota myös omia lomapäiviä itsellesi, lapsi hoidossa. Tekee hyvää.
Lapsella kai on isä? Uusi tapaamissopimus? Tai sitten tukiperhe joksikin aikaa? Ihmiset antavat kyllä apua, mutta sitä on uskallettava pyytää. Voisitko mennä jonnekin oman asuinalueesi leikkipuistoon ja jutella siellä? Ohjaajat osaavat auttaa asioissa oikealle taholle ja saat vertaistuke muilta äideiltä. Monella on ihan samanlaisia kokemuksia ja ehkä saisitte sovittua edes kaverikyläilyjä, jolloin voisit huoletta niinä päivinä olla myöhempään töissä tai levätä kotona ja taas lapsi tekisi vaan sitä, mitä tuon ikäisen elämään kuuluukin.
[/quote]
Ylpeyteni ei anna hakea sairaslomaa, koska silloin olisin heikko. Työt on hoidettava, kyllähän kaikki muutkin hoitaa hommansa, miksi siis minulla olisi oikeus pitää mitään lomia? Ehkä olen myös tyytyväisempi itseeni, jos olen korvaamaton työssäni ja tiedän panokseni merkkaavan firmalle paljon. Olen pitkään ajattellut, että painan vaan paljon duunia ja lopussa kiitos seisoo ja saisin jotain tunnustusta. Kyllä olisi tosiaan kiva saada ihan paperilla, että mitkä työt kuuluvat kenellekin, koska osa esimiestason ihmisistä lykkää hommiaan muille...
[/quote]
Ylpeys, jep. Jaksan, jaksan. Mikä vika mussa on kun en jaksakaan? Olen pettänyt itseni ja kaikki muutkin. Selviytymiseni ja menestykseni työssä = minun arvoni omissa silmissäni. Pelkäänpä, että muutkin arvottavat minut työni mukaan. Kun saan kiitosta, olen siitä onnellinen, ja se ruokkii työnarkomaniaani. Jos teen vielä enemmän ja vielä paremmin, saan varmasti lisää kiitosta. Kaikki pitävät minua huippupätevänä, ahkerana ja luotettavana. Vaikka kaikki muut lipsuisivat hommistaan, minä en.
Kuulostat pelottavan tutulta, ap. Ylläolevat rivit ovat jotain siitä, mitä ajattelin kymmenen vuotta sitten, ennen romahdustani. Se on yksinkertaisesti sairasta, ja tunnistan edelleen samoja ajatuksia yhä edelleen itsessäni, ja se on tuskallista.
Mä en vain tee töitä enempää kuin on tarvis elämisen kannalta... Siitä saakka kun palasin hoitovapaalta töihin nuoremman lapsen ollessa 2-vuotias, olen tehnyt lyhennettyä päivää, eli nyt kaksi vuotta. Lakihan antaa mahdollisuuden vielä monta monta vuotta. Perhe ja vapaa-aika on minulle niin tärkeää, etten ole kyllä yhtään ylimääräistä töissä. Tosin minulla on mieskin, joten pärjätään kyllä. Ei tietysti ole rahaa mihinkään ulkomaan lomiin tai auton vaihtoon, mutta mitäpä siitä! Laskut maksetaan, on varaa ostaa sitä ruokaa mitä haluaa ja käyttää lapsia harrastuksissa, joten mitäpä sitä muuta kaipaisi?
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:36"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:21"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:08"] Ap, puhut korvaamattomuudesta ja esimiesaseman ja lisien menettämisestä. Oletko tosiaan sitä mieltä, että asemasi ja lisät ovat sen arvoisia. että sun pitää palaa loppuun? Jos olet, voin kertoa sulle, että kunnon burnoutista ei selvitä vuodessa, kahdessa, ei aina viidessäkään. Siinä onkin hommaa, kun alkutekijöistä alkaa toipua, kasata itseään kokoon ja jos siinä onnistuu, yrittää päästä takaisin työhön kiinni. Minulle meni kuusi vuotta, kunnes palasin entiseen työhöni - jossa olin kuvitellut myös olevani jotenkin korvaamaton, samaan tapaan kuin sinä nyt. Terveeksi en kokonaan tule ehkä enää koskaan, loppuunpalaminen jätti jälkensä. [/quote] En koskaan uskonut olevani se ihminen, joka on burnoutin partaalla. En koskaan kuvitellut olevani niin stressaantunut normaalista elämästä, että olisin fyysisesti ja henkisesti aivan loppu. En myöskään ole koskaan ollut hirveän lähellä burnoutista kärsinyttä ihmistä, en ole koskaan aiemmin ajatellut kuinka vakavaa se on. Tämä keskustelu on saanut minut heräämään. Jotain täytyy tehdä toisin. Rakastan kyllä työtäni ja tiimiäni, mutta näin tämä ei voi jatkua. Ihan jo sen takia, että minun täytyy voida huolehtia itseni lisäksi lapsestani. [/quote] Ei kukaan usko, ei kukaan oleta, ei kukaan kuvittele etukäteen niin käyvän. Minäkin pidin työstäni. Olin kunnianhimoinen, nopea tekemään, nopea oppimaan. Olin hyvä työssäni, siksi mulle tulikin vastuita ja tehtäviä ja itse niitä mielelläni vastaanotin, tietenkin. Burnoutistani on nyt kymmenisen vuotta. Jos olisin silloin ymmärtänyt sen, minkä ymmärrän nyt, olisin painanut jarrua aikaisemmin. Jotenkin sitä vain kuvittelee olevansa tavallaan kuolematon, kuvittelee, että jaksan, jaksan, ja olen ennenkin jaksanut. Nyt siis takaisin työelämässä, mutta pidän aika ihmeenä, jos pystyn olemaan tässä eläkeikään saakka. Se on tällaiselle, jonkinlaiselle työnarkkarille aika kova paikka.
[/quote]
Kuulostaa pelottavan tutulta. Tuntuu vaan hurjalta ottaa tässä vaiheessa askel taaksepäin, tarkoittaako se, että vapaaehtoisesti luovun ylennyksestäni ja tyydyn huonompaan. Mitä minulle tulevaisuudessa käy? Olenko ikuisesti jumissa alemman tason hommissa? Voinko enää yletä tässä firmassa, jos nyt luovun vastuustani? Olen kuitenkin panostanut työhöni ja halunnut ja ansainnut tämän aseman.
[/quote]
Se kuulostaa hurjalta ja se onkin hurjaa meikäläisille, joilla suunta on aina ollut vain ylöspäin.
Ei se välttämättä tarkoita sitä, kuitenkaan, ja jos olen oikein ymmärtänyt, olet vielä tosi nuori (ehkä kolmissakymmenissä korkeintaan). Jos pidät itsestäsi huolta, elämästäsi, lapsestasi ja terveydestäsi kiinni, sä ehdit vielä vaikka pääministeriksi jos haluat. Mutta sitten on vaikeampaa, jos järjestät itsesi vuosikausiksi työkyvyttömään tilaan.
Voisitko ajatella tulevasi hieman pienemmällä palkalla toimeen ja hommata työpaikan, missä on 8 tunnin päivät. Rahaa et matkaasi saa ja vanhana tulet katumaan, kun et viettänyt lapsesi kanssa aikaa.
Isovanhemmat voivat myös olla uupuneita ja eivät jaksa hoitaa lastasi. Ikä tuo omat rasitteensa ja palautumiseen menee enemmän aikaa.