Palan kohta loppuun, kukaan muu samassa jamassa?

Minä olen työtön. Tässä nähdään kuinka toiset ovat niin korvaamattomia että me muut saadaan loikoilla kotona. Jatka vaan samaan tahtiin :)

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 17:26"]Oli nyt pakko nostaa tämä keskustelu... Joulu on mennyt ihan hyvin, olen nukkunut paljon ja viettänyt aikaa perheen kanssa.

Kävin pari kertaa todella reippaalla juoksulenkillä ja otti jotenkin TODELLA koville, minulla on siis aina ollut hyvä kunto, juoksen 10 kilometrin lenkin aina tuntiin tai alle, mutta nyt tuntui ei edes täysiin juostessa, että oksennan, pyörryn tai kuolen. Voiko olla stressin fyysisiä oireita että kroppa ei enää kestä? Nytkin pari tuntia lenkin jälkeen pumppu hakkaa kovempaa kuin yleensä.

Täytyy varmaan oikeasti ottaa urheilun kannaltakin rauhallisemmin vaikka se on se mikä minut pitää järjissäni. Ilman urheilua olen kiukkuinen kuin mikä...

Terveisin , AP
[/quote]

Niinpä: stressaantuneena ei pitäisi harrastaa mitään repivää. Kokeile joogaa, vesijuoksua tms.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 17:51"][quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 17:26"]Oli nyt pakko nostaa tämä keskustelu... Joulu on mennyt ihan hyvin, olen nukkunut paljon ja viettänyt aikaa perheen kanssa.

Kävin pari kertaa todella reippaalla juoksulenkillä ja otti jotenkin TODELLA koville, minulla on siis aina ollut hyvä kunto, juoksen 10 kilometrin lenkin aina tuntiin tai alle, mutta nyt tuntui ei edes täysiin juostessa, että oksennan, pyörryn tai kuolen. Voiko olla stressin fyysisiä oireita että kroppa ei enää kestä? Nytkin pari tuntia lenkin jälkeen pumppu hakkaa kovempaa kuin yleensä.

Täytyy varmaan oikeasti ottaa urheilun kannaltakin rauhallisemmin vaikka se on se mikä minut pitää järjissäni. Ilman urheilua olen kiukkuinen kuin mikä...

Terveisin , AP
[/quote]

Niinpä: stressaantuneena ei pitäisi harrastaa mitään repivää. Kokeile joogaa, vesijuoksua tms.
[/quote]

Taidankin keskittyä kävelylenkkeihin ja joogaan yms. Tuntuu että kroppa pettää ennen kuin pää.

Miehillä on yleensä helpompaa, koska heillä ei ole päävastuuta perheen lapsista. Aika harva mies myöskään on yksinhuoltaja. Tämän kirjoitan kommenttina niille, jotka väittävät, että naisen nuppi ei kestä samaa mitä miehen.

Eivät miehetkään kestäisi, jos heillä olisi kotona yhtä paljon vastuuta kuin naisilla. Omakin mieheni on useimmiten ihan pihalla lapsemme asioista, ei muista lääkäriaikoja, lapsen hoito-ohjeita eikä juuri mitään muutakaan. Helppohan sitä silloin on elvistellä, että pärjää töissä!

Ymmärrän hyvin. Itsellä ihan samoja.

nykyään otan iisimmin. Luovutan ne mitkä ei ole välttämättömiä. Teen ne mielestäni tärkeät asiat...ne jotka luontevasti menee. Ihan hyvin on nyt mennyt. 

Työssä työnjako muuttui kevyempään. Sekin vaikuttaa.

anenne juttu tuo kiire oikeasti on.

toki on ruuhkaa, mutta jostain pitää vaan osata löysätä tai luopua...sitten kun on aikaa taas, niin sittenkin niihin panostaa?

Rauhallista toivon .... joulumieltä.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 18:48"]Töissä odotetaan verta, hikeä ja kyyneleitä, venymistä ja ylityötunteja. Kannustimia ei ole, eikä palkkiota ylimääräisistä töistä, eikä edes aina sanota kiitos. Koko ajan vaaditaan parempaa sitä ja tätä, mikään ei riitä. Samaan aikaan, kun painan kuusipäiväistä viikkoa, pitäisi hoitaa lapsi täysin yksin. Vanhempani, jotka viettävät joululomaa töistä eivät voi tyttöä katsoa vaan vastaavat kiukkuisesti, että itsehän sen lapsen halusit hankkia. En todellakaan suunnitellut hoitavani lasta täysin yksin, ei kait kukaan.

Vanhempani viettävät kotona kahdestaan joululomaa eivätkä voi katsoa tyttöä vaan parhaassa tapauksessa 5-vuotias piirtää kokoushuoneessa, kun minä tiiminvetäjänä teen ylityötunteja, joista ei aina edes saa korvausta. Vapaa-ajallakin soitetaan ja vaaditaan lisää, odotetaan ihmeitä ja oletetaan, että automaattisesti omistan täysin elämäni firman tavoitteille. Tyttöni mielellään viettäisi aikaa isovanhempien kanssa, on melko vilkas, mutta todella hyväkäytöksinen ja suostuu tekemään mitä vain. Mielellään menisi mummon kanssa vaikka pankkiin jonottamaan, jos niin pyydettäisiin. Lapsi ei ole vaikea, siitä ei ole kyse. Ei vaan voida auttaa, kun ei huvita.

Joululahjatkin pitäisi ostaa, mutta olen töissä jouluaattoaamuun saakka. Stressaa, kun ei ehdi tehdä mitään! Median luoman kauneus- ja terveysihanteen mukaan pitäisi myös ehtiä liikkumaan, mutta kun näkee lastaan juuri iltapalan ja iltasadun verran niin ei siinä salille paljoa lähdetä. Ruokahalu on kyllä kadonnut ja paino pudonnut. Jos ei tarvitsisi tehdä lapselle ruokaa niin eläisin varmaan vedellä ja kahvilla. Kohta tulee varmaan mahahaava.

Kavereille ei oikein voi puhua, kun kaikilla on omat kiireiset elämät ja aikaavievät parisuhteensa. Suomessa on liian normaalia painaa hulluja työpäiviä ja sitten nyhjöttää kotona loppuaika. Kenellekään ei enää soiteta, toisia ei viitsi vaivata omilla ongelmilla, apua ei pyydetä eikä varsinkaan tarjota. Jos jollain on elämässä rankka ajanjakso niin katsotaan vaan pois päin ettei itselle tule paha mieli, kun täytyy kuunnella toisen valitusta. Kaikkien oletetaan pärjäävän yksin. Välillä tuntuu, kuin seinät kaatuisi päälle ja ei vaan fyysisesti enää jaksa tehdä mitään.

Henkisesti olen aivan poikki, välillä ajattelen sitä kuinka stressaantunut olen ja se vain pahentaa tilannetta. Yritän työntää sen pois mielestäni, koska ei yksinkertaisesti ole aikaa hidastaa tai surkutella tilannetta. Siksi avauduin nimettömänä tänne, jotta nyt voin jatkaa yksin puurtamista ja stressin alle murtumista. Joululomaa on tänä vuonna kaksi päivää. Sinä aikana tuskin pystyy rentoutumaan, kun työasiat on mielessä aivan koko ajan.

Ymmärtääkö siellä kukaan miltä minusta tuntuu?
[/quote]

Todella hyvä kirjoitus. Et ole yksin.

Nyt kipin kapin sairaslomalle!!!!!!!!!!!!

Mene työterveyshuoltoon ja sano että et pysty nukkumaan kun mietit vaan töitä. Saat ainakin muutaman päivän hengähdystauon, eikä tuu burn out diagnoosia, joka voi haitata uraasi samalla työnantajalla jatkossa.

Riittävä uni on tosi tärkeää, samoin säännöllinen ruokailu. Voitko laskea omaa rimaa, niin että aina ei tarvi tehdä täydellistä vaan riittävän hyvää? Se työ minkä annetuilla resursseilla ja 40tunnissa viikossa pystyy tekemään pitää riittää. Työnantajan vaatimukset kun ei koskaan lakkaa. 

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:23"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 18:48"]Töissä odotetaan verta, hikeä ja kyyneleitä, venymistä ja ylityötunteja. Kannustimia ei ole, eikä palkkiota ylimääräisistä töistä, eikä edes aina sanota kiitos. Koko ajan vaaditaan parempaa sitä ja tätä, mikään ei riitä. Samaan aikaan, kun painan kuusipäiväistä viikkoa, pitäisi hoitaa lapsi täysin yksin. Vanhempani, jotka viettävät joululomaa töistä eivät voi tyttöä katsoa vaan vastaavat kiukkuisesti, että itsehän sen lapsen halusit hankkia. En todellakaan suunnitellut hoitavani lasta täysin yksin, ei kait kukaan.

Vanhempani viettävät kotona kahdestaan joululomaa eivätkä voi katsoa tyttöä vaan parhaassa tapauksessa 5-vuotias piirtää kokoushuoneessa, kun minä tiiminvetäjänä teen ylityötunteja, joista ei aina edes saa korvausta. Vapaa-ajallakin soitetaan ja vaaditaan lisää, odotetaan ihmeitä ja oletetaan, että automaattisesti omistan täysin elämäni firman tavoitteille. Tyttöni mielellään viettäisi aikaa isovanhempien kanssa, on melko vilkas, mutta todella hyväkäytöksinen ja suostuu tekemään mitä vain. Mielellään menisi mummon kanssa vaikka pankkiin jonottamaan, jos niin pyydettäisiin. Lapsi ei ole vaikea, siitä ei ole kyse. Ei vaan voida auttaa, kun ei huvita.

Joululahjatkin pitäisi ostaa, mutta olen töissä jouluaattoaamuun saakka. Stressaa, kun ei ehdi tehdä mitään! Median luoman kauneus- ja terveysihanteen mukaan pitäisi myös ehtiä liikkumaan, mutta kun näkee lastaan juuri iltapalan ja iltasadun verran niin ei siinä salille paljoa lähdetä. Ruokahalu on kyllä kadonnut ja paino pudonnut. Jos ei tarvitsisi tehdä lapselle ruokaa niin eläisin varmaan vedellä ja kahvilla. Kohta tulee varmaan mahahaava.

Kavereille ei oikein voi puhua, kun kaikilla on omat kiireiset elämät ja aikaavievät parisuhteensa. Suomessa on liian normaalia painaa hulluja työpäiviä ja sitten nyhjöttää kotona loppuaika. Kenellekään ei enää soiteta, toisia ei viitsi vaivata omilla ongelmilla, apua ei pyydetä eikä varsinkaan tarjota. Jos jollain on elämässä rankka ajanjakso niin katsotaan vaan pois päin ettei itselle tule paha mieli, kun täytyy kuunnella toisen valitusta. Kaikkien oletetaan pärjäävän yksin. Välillä tuntuu, kuin seinät kaatuisi päälle ja ei vaan fyysisesti enää jaksa tehdä mitään.

Henkisesti olen aivan poikki, välillä ajattelen sitä kuinka stressaantunut olen ja se vain pahentaa tilannetta. Yritän työntää sen pois mielestäni, koska ei yksinkertaisesti ole aikaa hidastaa tai surkutella tilannetta. Siksi avauduin nimettömänä tänne, jotta nyt voin jatkaa yksin puurtamista ja stressin alle murtumista. Joululomaa on tänä vuonna kaksi päivää. Sinä aikana tuskin pystyy rentoutumaan, kun työasiat on mielessä aivan koko ajan.

Ymmärtääkö siellä kukaan miltä minusta tuntuu?
[/quote]

Todella hyvä kirjoitus. Et ole yksin.
[/quote]

Minä en suostu kiireeseen. Tämä tarkoittaa kohdallani sitä, että jos kysytään kuulumisia, vastaan työelämän olevan leppoisaa.

Kaikki tuttavat puhuvat ainoastaan työelämään liittyvistä kiireistä. Vastaan kuulumisiin aina, että mulla on töissä tosi leppoisaa ja hymyilen. Toki tuo ei aina ole totta, mutta naamat ovat näkemisen arvoiset.

Trendi kun on että sinun kuuluu olla väsynyt ja kiireinen.

Tuokin askel on oikeaan suuntaan.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 19:51"]

Mutta kun tasa-arvo! Nainen pärjää aivan yhtä hyvin missä vain kuten mieskin!!!111!!

[/quote]

"Nuoria naisia kaatuu rivistä kuin heinää"

Suomeen on kehittymässä eläkepommi, mutta sen aiheuttajia eivät ole ikääntyneet vaan nuoret aikuiset. Erityisesti nuoria naisia kaatuu rivistä kuin heinää.

Ap: tsemppiä sinulle, itse toimin asiantuntijatehtävässä ja tunnistan itseäni kirjoituksestasi. Työmäärä, jota teet viikoittain ei missään tapauksessa ole oikein sinua eikä lastasi kohtaan. Ala hakemaan uutta työtä välittömästi, jos keskutelut eivät ole tuottaneet tulosta nykyisessä työpaikassasi. Olen kunnianhimoinen itsekin, mutta lapseni tarvitsevat eniten minua iltaisin, ja koen huonoa omatuntoa jo lasten pitkistä hoitopäivistä.

Positiivista tilanteessasi on se, ettet joudu riitelemään miehen kanssa, itselläni valtava määrä energiaa menee haukkuvan, syyllistävän ja laiskan miehen kanssa eläessäni. Tällä hetkellä olen niin uupunut, etten jaksa erota. 

Kiitos kaikille ihanista viesteistä! Huomaan nyt, että ongelmani ei olekaan niin harvinainen kun uskoin. Samaa ongelmaa podetaan näköjään monessa perheessä. Tsemppiviestinne ja vertaistukenne on saanut minut miettimään asiaa ihan toden teolla ja aion tehdä asiaan muutoksen. Jostain täytyy luopua. En todellakaan ole nukkunut tai syönyt kunnolla moneen kuukauteen, kun stressi painaa päälle. Tsemppiä teille kaikille ihanille, kyllä se joskus helpottaa ja apua täytyy osata pyytää vaikka se on ainakin omalla kohdallani ollut hyvin vaikeaa. Rauhallista joulua kaikille! Ap.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:41"]

Mieti vähän ennen kun alat urputtamaan. Uskoisin, että äidillä on oikeus pariin tuntiin omaa aikaa, töiden ja lapsen lisäksi vapaa-aikaa on tasan ne tunnit lapsen nukkumaan menemisestä omaan nukkumaan menemiseen. Onko liikaa vaadittu, että isovanhemmat joskus viettäisivät lapsen kanssa aikaa muutenkin kuin pakosta. Rakastan lastani enemmän kuin mitään, mutta joskus olisi ihanaa saada esim. iltapäivä vain itselleen, jolloin ei tarvitse miettiä lapsen tarpeita ensiksi. Kyllä, joskus haluaisin olla itsekäs, edes yhden päivän, en tarvitse edes koko viikonloppua. Lapsi ei ole ollut about koskaan yökylässä isovanhemmillaan. Ap

[/quote]

Sympatiani muuten sinulle ap, mutta mieti nyt vähän. kaksi kertaa viikossa lapsenvahteina on jo TODELLA paljon apua. Varsinkin kun et tunnu arvostavan sitä. Vanhempiesi ei tarvitsisi auttaa yhtään, mutta he tekevät sen silti.

Koska he joutuvat pakosta työpäiviensä jälkeen toimimaan lastenvahteina ei heillä riitä paukut enää viikonlopun viihdyttämiseen. He ovat keski-iän ylittäneet ja haluavat rentoutua. Joskus oli heilläkin tuo ruuhkavuosiaika kuin sinulla nyt.

Tsemppiä sinulle työelämän muutokseen. Muutos sinun on tehtävä ihan itse. Ihan itse olet myös vastuussa lapsestasi. Hänellä ei ole kuin sinut ja SINUN tehtäväsi on huolehtia siitä, että lapsellasi on onnellinen lapsuus.

t: toinen totaali-yh

Elämä on valintoja. Pakottaako joku sut pyssy ohimolla tuohon?

Rauhallista joulua, ap! hyvä, että otit asian täällä puheeksi ja hienoa, että ryhdyt tekemään tilanteelle jotakin.
tsemppiä ja voimia sinulle!

Todella huolestuttavalta kuulostaa ap:n tilanne. Johtuuko nuoruudesta vai hoitamattomasta syömishäiriöstä, että antaa polkea oikeuksiaan tuolla tavalla? Mikään työpaikka ei ole sen arvoinen, että siinä menettää terveytensä ja työkykynsä - mahdollisesti lopullisesti.

Sinun täytyy nyt ap opetella pitämään puolesi ja pitämään myös itsestäsi huolta. Ei ole kenenkään etu, että tuhoat elämäsi tuolla sairaalla työtahdilla.

Lastenhoitoapua tässä ei nyt tarvita, vaan työ työelämän puoli pitää saada kuntoon tavalla tai toisella. Pieni reset-sairasloma työterveydenkautta voisi olla hyväksi. Vähän unta ja lepoa sen verran, että järki alkaa juosta ja alat nähdä asioiden todellisen merkityksen.

Itse olen ollut pari vuotta työttömänä, sitä ennen 4,5 vuotta opiskelijana ja sitä ennen työttömänä/pätkätöissä/kotona lapsen kanssa kahdeksan vuotta. Tosi pitkään olen ollut siis sivuraiteella enkä tiedä pääsenkö enää työelämään. Toki siitä työpaikasta haaveilen, mutta kun lukee tämänkaltaisia ja monia muita vastaavia kuvauksia nykyajan työelämästä, ei tämä työttömyys tunnu enää hassummalta. Minulla on aikaa itselleni, kodille ja lapselleni (joka on jo 14). Rahaa ei ehkä kaikkeen, mitä huvittaa, mutta ei myöskään jatkuvaa stressiä ja tasapainoilua ylimitoitettujen vaatimusten ristitulessa.