Olisitteko menneet yhteen nykyisen puolisosi kanssa, jos hän olisi ollut pienituloinen?

Vierailija kirjoitti:

Me oltiin molemmat opintotuella kitkuttavia opiskelijoita, että enpä osaa tuohon vastata. 

Täällä sama. Itselläni oli vieläpä miestä enemmän säästöjä.

Kun alettiin seurustelemaan, oltiin molemmat vanhempien nurkissa asuvia teinejä. Sitten oltiinkin köyhiä opiskelijoita pienessä kaksiossa. Molemmat ollaan korkeakoulutettuja ja tienataan hyvin. Oltaisiin varmaan erottu, jos toinen olisi jäänyt pienituloiseksi. Ollaan vähän snobeja ja tykätään molemmat hyvästä elintasosta. Ei sitä koko elämää jaksaisi elää samalla tavalla kituuttaen kuin opiskeluvuosina. Ei olla rahan takia yhdessä, mutta kyllä se yhtenevä tulotaso auttaa suhteen toimivuudessa. Ei tarvitse vääntää mistään rahaan liittyvästä, kun ollaan rahan käytöstä samaa mieltä ja tulot kohtaavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah, mä ostin itse ison talon siivoojan palkalla.

Niin varmaan.

No miksi ei olisi mahdollista?

Olisin, jos olisimme tavanneet. Luultavasti kuitenkin valitettavasti emme olisi tavanneet. Olisimme liikkuneet niin eri piireissä. 

Tavattiin melkein 4-kymppisinä, niin en todennäköisesti olisi. Tienaaan suunnilleen saman verran ja ollaan työelämässä samassa asemassa. Nuorempana oli köyhempiä miesystäviä, kun itsekin olin köyhempi. Enää en jaksaisi ottaa elätettävää.

Hän oli nollatuloinen, joten eiköhän tuo pienituloinenkin olisi vielä juuri ja juuri kelvannut.

Hassua, meillä kyllä laitoshuoltajan palkalla onnistui omakotitalo. Rempattiin se kuntoon, myytiin se pois, lainan loputtua (2015) alkoivat vuosittaiset pitkät ulkomaanmatkat, sitä ennen ne olivat lyhyitä. Nykyään ollaan kesät Jäämerellä, ylä-Lapissa nyt kun raja oli kiinni. Säästetään puolison keuhkoja siitepölyiltä. Hän on ollut pienellä tk-eläkkeellä viimeiset 10 vuotta, joten katson elättäneeni perhettä. Ollaan onnellisia edelleen, nyt jo kaksin. 42 ja 43 v., matkalla kohti uusia unelmia.

Vaikka olisin joutunut asumaan roskalaatikossa hänen kanssaan niin olisin mennyt mieluummin hänen kanssaan kuin kenenkään muun.

Tapasin nykyisen puolisoni 23 vuotta sitten, jolloin oltiin molemmat amk-opiskelijoita ja täysin opintotuen varassa. Siihen aikaan ammattikorkeakouluissa opiskelupäivät oli klo 8-16 ja kurssista riippuen läsnäolopakko 70-100%. Kukaan meidän luokalta ei tehnyt töitä koulun ohella. Viikonloppuisin tehtiin opintotehtäviä. Miehelläni oli myös opetusta joka päivä. Hän yritti jossain vaiheessa käydä hyllyttämässä tavaraa tavaratalossa, mutta ei se onnistunut. Muistan erään kerran, kun hän tuli hyllyttämästä todella myöhään ja minä luin hänelle ääneen tenttikirjaa, koska hän ei jaksanut enää lukea. Tentti oli heti seuraavana aamuna. Tavallaan se oli romanttistakin. Välillä syötiin porkkana-kaalikeittoa monta päivää, kun ei ollut kummankaan tilillä rahaa ennen opintotukipäivää.

Hmm mä sain naiseni vaikka työtön olinkin ja pätkäduuneja vain saan. Ehkä auttaa se ettemme ole materialisteja sekä kohtelen vaimoa hyvin ja välittäen joka päivä. Mitään ei meiltä silti puutu.

Olisin. Muut asiat kuin raha merkitsevät minulle enemmän.

Kyllä, ja menin.

En ole suurituloinen itsekään. Tavatessani puolisoni tiesin että hän tienaa vähemmän kuin minä , myöhemmin kävi ilmi ettei niin vähän tienaakaan mitä ensin luulin. Luulin ensin että hän ansaitsee noin 1200nettona mutta todellisuus onkin 1400-1600.

Olisin, tapasimme kun olin 18v ja hän eli tuilla, osittain jopa elätin häntä pari ekaa vuotta, kun hän oli työttömänä. Mutta nykyään hänellä on parempi palkka kuin minulla. Tapasimme niin nuorina, tosi vaikeaa sanoa olisiko rahatilanne vaikuttanut enemmän, jos oltaisiin tavattu vanhempina.

Vierailija kirjoitti:

Se on aika eri asia, tapaako sen miehen 20 vaiko 40 vuotiaana. 20 v. on ihan ok olla rahaton haahuilija, 40 v. ei.

Yläpeukutin, koska tuossa on tosiaan suuri ero. 20-vuotiaana voi olla tyhjätasku, mutta jos vaikuttaa hyvältä tyypiltä, jolla on tulevaisuus, on saumat hyvät, kun taas 40-vuotiaana ei usein riitä, että on edelleen pelkkä tulevaisuuden lupaus.

Vierailija kirjoitti:

Se on aika eri asia, tapaako sen miehen 20 vaiko 40 vuotiaana. 20 v. on ihan ok olla rahaton haahuilija, 40 v. ei.

Ei kyse ole aina rahattomasta haahuilusta. Ei kaikki pätkätyöläiset edes kuulu liittoon. Oli sitten vaikka -+ 40 vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on aika eri asia, tapaako sen miehen 20 vaiko 40 vuotiaana. 20 v. on ihan ok olla rahaton haahuilija, 40 v. ei.

Yläpeukutin, koska tuossa on tosiaan suuri ero. 20-vuotiaana voi olla tyhjätasku, mutta jos vaikuttaa hyvältä tyypiltä, jolla on tulevaisuus, on saumat hyvät, kun taas 40-vuotiaana ei usein riitä, että on edelleen pelkkä tulevaisuuden lupaus.

On sinun mielipede.

Vierailija kirjoitti:

Omg, mieheni oli työtön.

Nyt hän on asiantuntija-asemassa. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta.

Nyt ne prioriteetit kuntoon.

Niin minunkin mieheni oli työtön/pätkätyöläinen ja vielä 39, kun tavattiin. Nyt vakituisessa työsuhteessa, ei mikään pohatta, mutta hyvä auto ja uudehko iso omakotitalo on. Minä teen pätkätöitä. Likemmäs saman verran ollaan oltu yhdessä kuin te.

Ymmärtääkö naiset että tuloja voi olla muitakin kun vain palkkatuloja?

Esim perintöjä tai muita omistuksia.

Ei ole mitään realistista skenaariota, millä hänestä voisi tulla kouluttamaton nollatuntisoppariduunari. Työttömyys ei olisi ollut este suhteen aloittamiselle, mikäli persoonaan ja taustoihin ei kosketa.

Etsin parisuhteelta rakkautta, en elättäjää. Mies on vielä pienituloisempi kuin minä, eikä varallisuuttakaan ole.

Tietyt rahaan liittyvät asiat kuitenkin on samaantyyppiset: pienistä tuloista huolimatta molemmat osataan sekä säästää että sitten nauttia juhlahetkissä, kumpikaan ei ole jatkuvaan toisen pussilla ja kumpikin on tyytyväisiä omaan elämäänsä. Köyhä mies joka marisisi jatkuvaan tai koittaisi kupata ei houkuttaisi. Ei tosin myöskään rikas mies joka narisisi ja keskittyisi vain rahaan ja uraan (sekin on testattu). Onnellinen taivaarannanmaalari sopii <3.