Miksi niin kiire tehdä toinen lapsi heti esikoisen perään?

No mulle itselleni oli sisarukset tosi tärkeitä ja on edelleen ja meillä oli pieni ikäero. Halusin tämän saman suoda omille lapsilleni. Se taianomainen tunnelma, kun oltiin keksitty joku tosi hyvä leikki, jota jatkettiin tunti tolkulla. T. 23

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 21:08"]

Minusta vaan lasten saamisen ei kuulu olla rankkaa eikä vaikeaa. Ei kuulu kulkea sumussa muutamaa vuotta eikä taistella selviytymisestä, kunnes lasten leikit sujuvat yhteen. Minusta vauva-arjen kuuluisi olla nautintoa, ihanaa aikaa sekä vauvalle että vanhemmalle. Meilläkin esikoinen oli haastava tapaus, koliikkimaista itkua ekat 6 kk, mutta vaikka yksittäiset päivät olivatkin rankkoja, pääasiassa oli ihanaa enkä missään nimessä halua noita päiviä unohtaa. Oli upeaa keskittyä tähän yhteen persoonaan.

[/quote]

Meillä toista lasta ei tehty pienellä ikäerolla sen takia, että heistä olisi toisilleen seuraa. Lapsi tehtiin, koska haluttiin toinen lapsi. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei vauva-ajan kuulu olla sumussa selviytymistä, mutta usko tai älä, toisille meistä se ei sitä ole edes pienellä ikäerolla syntyneiden kanssa. Niin kuin joku tuolla aiemmissa viesteissä on todennut, toiset jaksavat eri tavalla kuin toiset. Lisäksi jos ei ole mitään muita rasitteita elämässä, kuten sairautta, parisuhderiitoja tai taloudellisia vaikeuksia, niin vauvavuosikin tuntuu paljon kevyemmältä.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:59"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:53"]

Meidän kaksi lasta on tehty alle vuoden ikäerolla. Osa kauhisteli, mutta en voisi olla tyytyväisempi. Lapset on todella läheisiä, riitelevät hyvin vähän ja meidän on helppo tehdä perheen yhteisiä juttuja, kun lapset samassa ikävaiheessa ja kiinnostuksen kohteet on samat. Ihan tiedoksi kauhistelijoille, lapselle on ihan luonnollista elää sisarusten keskellä. Aikuisen kanssa leikkiminen ei koskaan korvaa toisen lapsen seuraa. Jos mietin oman lapsuuden psrhaita leikkejä, niin ne oli leikit isolla lapsi porukalla pihalla.

[/quote]

Tuo on totta. Oli ihana seurata lasten leikkiä. Kuopus soi leveimmät hymyt alusta asti isolle veljelle ja lapsilla oli heti selvä yhteys toisiinsa. Voi sitä kikatusta, jo parin kuukauden ikäinen nauroi ihan onnessaan isomman pelleilylle. Isompi unohti äkkiä että vauvaa ei ole aina ollutkaan eikä ollut mustasukkainen. Kun vauva nukkui pitkiä päiväunia, jäi aikaa olla kaksin esikoisen kanssa. Lisäksi kuopus oppi kaiken tosi nopeasti, koska matki isoaveljeä. En näe mitään haittaa lyhyessä ikäerossa. Itseasiassa meillä helpotti kun lapsia oli kaksi. viihtyivät niin hyvin keskenään että mulle jäi aikaa esim kotitöille. 

[/quote]

Juu totta. Mutta ei se vuodenikäinen vielä osaa mitään vuorovaikutusleikkejä toisen lapsen, saatika vauvan kanssa. Äiti on tärkein vielä pitkään.

Ihan kummia juttuja että neljävuotiaaltä riistetään lapsuus jos on kaksivuotias sisarus. Ihmiset ovat laumaeläimiä ja siasrusparvessa kasvaminen on onni ja ilo ja kasvattaa luontevalla tavalla, toisin kuin aikuistumaan oleskelu. Itsellä on pieni ikäero siskoon ja hän on aina ollut rakas. Samoin omat lapset tarkoituksella pienellä ikäerolla, ja he ovat toisilleen ilo ja tuki maailmassa. Esikoinen on ujompi joten pienempi antaa hänelle henkistä tukea. Jos hän olisi ainokainen tai sisarus olisi vauva niin hänen sosiaaliset taitonsa olisivat paljon heikommat. 

Minulla ja siskollani on 1,5 vuotta ikäeroa. Läheisempiä ei voitaisi olla. Varmaan tässä yhdistyi käytäntö plus se, että äitimme ei tarvitsisi olla mahdottoman pitkiä aikoja pois töistä. Lapsuutemme oli kaikin puolin ihanaa ja isäkin oli kotona hoitamassa meitä vuorollaan :)

f

Mä puolestani luulen, että se riippuu myös paljonkin siitä, millainen se eka lapsi on... En tiedä ketään pahan koliikki- /allergialapsen perhettä, jossa olis seuraava lapsi tullut heti.... Päin vastoin. Kaveriperheella oli oikeasti mielestäni yliluonnollisen helppo eka ja saivatkin perään heti toisen, jolla oli suht siedettävä koliikki (huusi illat, nukkui kuitenkin yöllä) ja totesivat heti, että toista ei kyllä olis tullut, jos eka olisi ollut tällainen.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:59"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:56"]Minä en ymmärrä miten te ette ymmärrä, että meitä on moneksi. Toiset ei halua yhtään lasta, toiset 10. [/quote] No meitä on moneksi ja yleensä nämä sarjalisääntyjät hoidattaa lapsensa esim sukulaisilla. Että silleen en ymmärrä.

[/quote]

Meillä kolme lasta 3,5v. aikana. Ihan itse lapset hoidettiin ja hoidetaan yhä. Lähimmät sukulaiset 250km päässä. Eikä meillä ollut edes mitenkään vaikeaa. 

Jaa, itse odotin toista kun esikoinen oli 6kk.

Ja kolmatta kun toinen oli 6kk.

Ja neljättä kun kolmas oli 1v

Ja viides syntyy aivan pian ja neljäs ehti juuri täyttää 2v.

Monta pientä lasta, työlästä kyllä, mutta ihanaa. Sopii meille ja kiitollisia olemme, lapsettomuushoidoilla kun ovat alkunsa saaneet.

Itse olen pohtinut omalla kohdalla asiaa. En ole miettinyt miksi joku ja kuinka joku jaksaa. Vaan ihan itse kuvitellut että mitä jos tuossa matolla leikkisi 1,5v ja vauva. Eikä sovi minulle. Olen ajatellut että 3v on ihan ok ikäero. Isompi on kuiva ja siten "helpompi".

2

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 21:13"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:59"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:53"]

Meidän kaksi lasta on tehty alle vuoden ikäerolla. Osa kauhisteli, mutta en voisi olla tyytyväisempi. Lapset on todella läheisiä, riitelevät hyvin vähän ja meidän on helppo tehdä perheen yhteisiä juttuja, kun lapset samassa ikävaiheessa ja kiinnostuksen kohteet on samat. Ihan tiedoksi kauhistelijoille, lapselle on ihan luonnollista elää sisarusten keskellä. Aikuisen kanssa leikkiminen ei koskaan korvaa toisen lapsen seuraa. Jos mietin oman lapsuuden psrhaita leikkejä, niin ne oli leikit isolla lapsi porukalla pihalla.

[/quote]

Tuo on totta. Oli ihana seurata lasten leikkiä. Kuopus soi leveimmät hymyt alusta asti isolle veljelle ja lapsilla oli heti selvä yhteys toisiinsa. Voi sitä kikatusta, jo parin kuukauden ikäinen nauroi ihan onnessaan isomman pelleilylle. Isompi unohti äkkiä että vauvaa ei ole aina ollutkaan eikä ollut mustasukkainen. Kun vauva nukkui pitkiä päiväunia, jäi aikaa olla kaksin esikoisen kanssa. Lisäksi kuopus oppi kaiken tosi nopeasti, koska matki isoaveljeä. En näe mitään haittaa lyhyessä ikäerossa. Itseasiassa meillä helpotti kun lapsia oli kaksi. viihtyivät niin hyvin keskenään että mulle jäi aikaa esim kotitöille. 

[/quote]

Juu totta. Mutta ei se vuodenikäinen vielä osaa mitään vuorovaikutusleikkejä toisen lapsen, saatika vauvan kanssa. Äiti on tärkein vielä pitkään.
[/quote]
Osaa kyllä, omalla tasollaan. Meillä taapero jopa halusi syöttää vauvaa.

Mulla on lyhyt ikäero sisareeni ja ei tulla vielä 30-vuotiainakaan yhtään toimeen keskenämme. Koen silti, että sisareni on rikkaus. Luulen myös, että isommallakin ikäerolla kokisin hänet yhtä suureksi rikkaudeksi. Luulen, että osa meidän huonoista väleistä selittyy odotuksilla, jotka meidän väliselle suhteelle oli. Äitini oli ainoa lapsi ja odotti sellaista pieni talo preerialla -idylliä kun lapsilla on pieni ikäero. Se ei valitettavasti ihan mennyt niin. En edes tiedä tapeltiinko me sen enempää kuin sisarukset yleensä, mutta äiti reagoi siihen hyvin vahvasti. Leikkikaverien, joiden nimetkin rimmaa keskenään, pitäisi leikkiä eikä olla tukkanuottasilla. 

Omilla lapsillani on pidempi ikäero, koska en usko lyhyemmän ikäeron takaavan yhtään mitään. Pidempi ikäero sen sijaan takaa mulle enemmän voimavaroja. Toki ensimmäinen lapsi oli ns. suuritarpeinen ja ensimmäisen kerran se nukkui 4 tuntia putkeen 1,5-vuotiaana. Olin kiitollinen siitä, että ensimmäinen oli vaikea eikä toinen, koska yhdellä ystävälläni kävi vähän päinvastoin ja helppojen lasten jälkeen syntynyt todella vaikea 3. lapsi räjäytti koko homman. Ei mennyt kolmas enää siinä sivussa.

E

Meilläon yksi lapsi. Mieheni on ainoa lapsi eikä ole koskaan kaivannut sisarusta. Minä olen uravanhempien ensimmäinen lapsi ja minulla 2v.nuorempi veli. Koko lspsuutemme oli yhtä tappelua ja kateutta. Olen koki lapsuuteni ja nuoruuteni kokenut, ettei vanhemmilla ollut riittävästi aikaa ja resursseja minulle.

Itse en uski, että sisarus pienellä ikäerolla on millään lailla onnellisuutta määrittävä tekijä, vaan ylipäätään läheiset sukulaissuhteet. Meille ehkä tulee joskus toinen lapsi, mutta tällä hetkellä haluan antaa kaiken huomioni tälle yhdelle ihanalle.

2

Tilastojen valossa alle kahden vuoden ikäerolla syntynyt sisarus on lapsen mielenterveydelle suurempi riski kuin vanhempien avioero. Tästä on tehty useita tutkimuksia ja väitöskirjoja. Selittyy pitkälti vanhempien jaksamisongelmilla.

No jos on etukäteen suunniteltu mikä tulee olemaan perheen lapsiluku ja halutaan elää se pikkulapsiaika kerralla, eikä niin että kun esikoinen on saatu eskariin niin alkaa taas vaipparalli seuraavan lapsen myötä.

Meillä kaksi lasta alle kahden vuoden ikäerolla. Itselläni suuri ikäero sisaruksiin enkä halunnut samaa kohtaloa omille lapsilleni. Kun ikäero on suuri, voi esikoisen rooli olla aika kauhea. Juuri suuremmalla ikäerolla esikoiselta mielestäni viedään helposti oikeus olla lapsi, oletetaan että esikoinen kyllä pärjää kun äidillä on kädet täynnä työtä vauvan kanssa. Kun lapsia on vain kaksi ja ikäero pieni on helpompi matkustella ja harrastaa, kiinnostuksen kohteet ovat lapsilla samaa tasoa. Sääliksi käy aina sitä selkeästi vanhempaa isosisarusta, joka joutuu viettämään lomansa pikkutaaperon ehdoilla. Ymmärrän myös täysin sen, että jos esikoista on jouduttu odottamaan kovin pitkään tai jos äiti on jo iäkkäämpi vaatisi aikaa hyvää luottoa lykätä toisen lapsen hankintaa kovin pitkään. Ja eivät kaikkien lapset ole hankalia, meillä molemmat ovat nukkuneet hyvin yönsä ja olleet ns. helppoja vauvoja, molemmista olemme pystyneet nauttimaan. Ei kaikkien pikkulapsiperheiden elämä ole yhtä kärsimystä!

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 21:50"]Tilastojen valossa alle kahden vuoden ikäerolla syntynyt sisarus on lapsen mielenterveydelle suurempi riski kuin vanhempien avioero. Tästä on tehty useita tutkimuksia ja väitöskirjoja. Selittyy pitkälti vanhempien jaksamisongelmilla.
[/quote]
Kaikenlaista tutkimusta olen plärännyt, mutta toistaiseksi en ole massiivista tuota väitettä puoltavaa dataa löytänyt.