Miksi niin kiire tehdä toinen lapsi heti esikoisen perään?

Meillä ikäero lähes päivälleen vuosi. Isompi on kieltämättä läheisempi isänsä kanssa, koska tämä hoiti häntä paljon enemmän, kun vauva oli kiinni minussa. Minusta se on hyvä asia sinänsä, eivät meidän lapsemme ole minun lapsiani vaan yhtä paljon isänsä lapsia. En koe, että olisi erityisen rankkaa, mutta mulla on stressaava työ, joten se ehkä tuo vähän suhteellisuutta. Molemmat hyviä nukkujia ja perusterveitä.  

Hyvin on mahtunut kolme lastani erikseen ja yhtäaikaa syliin ja huomiota saavat. Ikäerot kaikilla alle 2v seuraavaan. Nuorimman ja vanhimman ikäero siis alle 4v. (Täähän ei olekaan mikään pieni ero, vaan aika normaali)

Okei, on välillä ollut rankeempaakin mutta mä taas en niinkään halunnut lapsille 3-6v ikäeroa.

Kaikki tyylillään.

Monilla iskee vauvakuume siinä vauvavuoden aikana. Minullakin, mutta onneksi odotettiin ja se menikin ohi. Lapsi on nyt reilu 2v. ja en kyllä jaksaisi jos tässä olisi nyt vauva hoidettavana. Ehkä kun 3v. alkaa häämöttää niin voisi harkita.

Me haluttiin lyhyt ikäero koska kummallakin on pitkä ikäero omiin sisaruksiin. Siinä syy. Ja kyllä se kannatti, lapset on tosi läheiset toisilleen ja kuopuksesta oli vauvasta asti seuraa esikoiselle. Kyllä se vähän hirvittikin mutta meillä oli se näkemys että lyhyt ikäero on meidän juttu, jos vaan siis saadaan toinen lapsi. Mikään ei oo itsestäänselvää.

Tiedän tapauksia että esikoisen syntymä on ollut pieni ihme, vuosikausien lapsettomuushoitojen tulos. Eipä siinä oo sitte ajatellu että toinen raskaus voiskin alkaakin spontaanisti.

Meidän kaksi lasta on tehty alle vuoden ikäerolla. Osa kauhisteli, mutta en voisi olla tyytyväisempi. Lapset on todella läheisiä, riitelevät hyvin vähän ja meidän on helppo tehdä perheen yhteisiä juttuja, kun lapset samassa ikävaiheessa ja kiinnostuksen kohteet on samat.

Ihan tiedoksi kauhistelijoille, lapselle on ihan luonnollista elää sisarusten keskellä. Aikuisen kanssa leikkiminen ei koskaan korvaa toisen lapsen seuraa. Jos mietin oman lapsuuden psrhaita leikkejä, niin ne oli leikit isolla lapsi porukalla pihalla.

Makuasia. Meillä on leikki-ikäiset pienellä ikäerolla ja ajatus uudesta vauvasta ei houkuta, kun saa viimein nukkua yönsä rauhassa. :)

Minusta tuo kaksikin vuotta on ihan hirmu vähän! 

Itsellä oli joku biologian? määräämä vauvakuume lapsen ollessa 6kk-2v. Pari kiertoa yritettiinkin tuloksetta, ei ollut oikeastaan edes kunnon kuukautisia imetyksen takia. Mies ei kuitenkaan ollut innoissaan hommasta niin katsoin parhaaksi laittaa kierukan. Nyt lapsemme on 4v eikä toista edelleenkään tulossa / yritetä. Minusta lapsi on vieläkin tosi pieni. Katsotaan josko joskus oikea vauvakuume tulee (eikä se ole se kiire hoitaa lapsiluku kasaan) ja yritetään sitten. Jos ei tule, niin näinkin hyvä. Jotenkin sitä oli vähän näköalaton lapsen ollessa pieni ja toinen lapsi tuntui hyvältä ajatukselta. Toisin on nyt, kun on aivan valloittava tyyppi jonka kanssa voi puuhata ihan mitä vaan! Ihanaa opettaa lasta luistelemaan ja hiihtämään, viedä konsertteihin ja metsäretkille. En haikaile pienen lapsen perään joka sotkisi tämän kuvion. Silloin kun se elämä oli pelkästään sitä pikkulapsielämää niin helpommin haaveili toisestakin.

Meillä on ikäeroa lapsilla hieman päälle vuosi. Halusimme lasten olevan mahdollisimman läheisiä toisilleen, ja lähipiirissä ne sisarukset joilla on pienin ikäero ovat läheisempiä kuin muut. Olen ainoa lapsi ja halusin ehdottomasti antaa lapselleni sisaruksen. 

Hienosti olemme pärjänneet, esikoinen (ja kuopus toki myös) saa omaa aikaa sekä äidiltä, että isältä ja teemme mahdollisimman paljon asioita perheenä. Koskaan (ainakaan vielä, mutta eiköhän se ole melko luonnollista) ei ole esiintynyt mustasukkaisuutta ja lapset ovat aina olleet kuin paita ja persus. Kumpikaan ei ole tv:n kasvattama, vaikka YouTubea ovatkin joskus katselleet. Lapsille luetaan paljon, leikitään ikätasoisia juttuja, heitä hellitään, ulkoillaan ja he ylipäänsä saavat paljon huomiota kun kotihoidan heitä. Jatko-opiskelujeni kannalta olisi ihanteellista tehdä lapset nyt kerralla, eli kolmas on ehkä suunnitelmissa jokusen vuoden sisään. 

En koe esikoisen, enkä kuopuksen jääneen mistään paitsi vaan päin vastoin, saaneen niin paljon iloa ja hyötyä pienestä ikäerosta. Ja muuten, itse olemme lapsemme hoitaneet.

Itsellä on tämä ikäeroasia kovasti pohdinnassa tällä hetkellä, kun esikoinen on hiukan vajaa 8kk. Meillä on molemmilla haaveissa 3-4 lasta ja miehen mielestä voisi jo alkaa yrittää seuraavaa, mutta itse olen ehkä hiukan isomman ikäeron kannalla. Tosin en ole asiasta enää varma, kaikella on puolensa ja puolensa. Esikoista yritettiin kaksi vuotta, joten itsekään en halua liian pitkään odottaa, kun tiedostaa ettei se ikäero ole vaan suunnittelukysymys.

Itse olen vakaasti sitä mieltä, ettei sisarusten läheisyys ole ikäerosta kiinni, vaan enemmän kemioista, perheen yleisestä ilmapiiristä ja siitä miten kunkin elämä nyt sattuu menemään. Lähipiirissä on paljon sisaruksia, jotka ovat läheisiä isosta ikäerosta huolimatta, monet olleet lapsenakin, vaikkei tietty ehkä siinä mielessä että olisivat leikkineet aina yhdessä. Ja yhtälailla on läheisiä sisaruksia pienellä ikäerolla, ja vähemmän läheisiä sisaruksia ikäerosta riippumatta.

Meillä tämä esikoinen on ollut tähän mennessä ihan unelmahelppo vauva, mutta tiedostan kyllä ettei se tarkoita, että seuraava olisi yhtä helppo. Siksi toisaalta tahtoisin nauttia tästä ajasta vielä pidempään, kun omaakin aikaa jää ihan kivasti, yhden lapsen kanssa on helppo liikkua ja kaikki sujuu mukavasti. Vaikka olen aina haaveillut suuremmasta perheestä, mikään kiire ei ole vaan yksilapsisuudesta olisi kiva nauttia jonkin aikaa. Taloudellisesti ja uran kannalta olisi myös hyvä mennä välillä töihinkin.

Toisaalta on siinä pienessäkin ikäerossa omat puolensa. Leikit varmaan käy paremmin yksiin, ja esikoinen tottuu vauvaan nopeasti, kun ei kauaa muista aikaa ennen vauvaa. Eikä tarvi laittaa esikoista lyhyeksi aikaa päiväkotiin ja sitten ottaa pois just kun se on tottunut olemaan siellä (itse suhtaudun hiukan nihkeästi subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ilman todellista tarvetta).

No, mä luulen että me ehkäistään vielä muutama kuukausi kuitenkin ja jätetään sitten asia luonoäidin päätettäväksi, kun ei lapsettomuustaustalla tosiaan kannata tarkkoja ikäeroja suunnitella.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:53"]

Meidän kaksi lasta on tehty alle vuoden ikäerolla. Osa kauhisteli, mutta en voisi olla tyytyväisempi. Lapset on todella läheisiä, riitelevät hyvin vähän ja meidän on helppo tehdä perheen yhteisiä juttuja, kun lapset samassa ikävaiheessa ja kiinnostuksen kohteet on samat. Ihan tiedoksi kauhistelijoille, lapselle on ihan luonnollista elää sisarusten keskellä. Aikuisen kanssa leikkiminen ei koskaan korvaa toisen lapsen seuraa. Jos mietin oman lapsuuden psrhaita leikkejä, niin ne oli leikit isolla lapsi porukalla pihalla.

[/quote]

Tuo on totta. Oli ihana seurata lasten leikkiä. Kuopus soi leveimmät hymyt alusta asti isolle veljelle ja lapsilla oli heti selvä yhteys toisiinsa. Voi sitä kikatusta, jo parin kuukauden ikäinen nauroi ihan onnessaan isomman pelleilylle. Isompi unohti äkkiä että vauvaa ei ole aina ollutkaan eikä ollut mustasukkainen. Kun vauva nukkui pitkiä päiväunia, jäi aikaa olla kaksin esikoisen kanssa. Lisäksi kuopus oppi kaiken tosi nopeasti, koska matki isoaveljeä. En näe mitään haittaa lyhyessä ikäerossa. Itseasiassa meillä helpotti kun lapsia oli kaksi. viihtyivät niin hyvin keskenään että mulle jäi aikaa esim kotitöille. 

Koska se esikoinen syntyi kuolleena.

Ei sen puoleen pienet ikäerot muutenkin 1v 4kk-1v7kk-1v 10kk. Ikä alkoi painaa, joten piti pitää kiirettä.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:47"]

Me haluttiin lyhyt ikäero koska kummallakin on pitkä ikäero omiin sisaruksiin. Siinä syy. Ja kyllä se kannatti, lapset on tosi läheiset toisilleen ja kuopuksesta oli vauvasta asti seuraa esikoiselle. Kyllä se vähän hirvittikin mutta meillä oli se näkemys että lyhyt ikäero on meidän juttu, jos vaan siis saadaan toinen lapsi. Mikään ei oo itsestäänselvää.

[/quote]

Meillä sama syy. Molemmilla sisaruksiinsa pitkät ikäerot, ja sisarussuhteet eivät kovin läheisiksi ole koskaan kasvaneet. Lisäksi ajattelen niin, että kun esikoinen on vaikka viisivuotias, ja elämä alkaa oikeasti olla taas helppoa, niin en enää siihen väliin uutta vauvaa ottaisi pakkaa sekoittamaan, kun olisin siihen helppouteen jo niin tottunut.

Luulen että ihmiset ovat vain erilaisia. Joku ajattelee että parempi ns. kertarysäys, eli lapset pienellä ikäerolla niin se jakso elämää on nopeasti ohitse, tietty aika elämästä nukutaan huonosti jne. mutta sitten se kaikki on ohitse. Toinen taas haluaa odottaa useamman vuoden ennen seuraavan lapsen hankkimista.

Sekin varmasti vaikuttaa että millainen ihminen on, joku on vähän sellainen "nyhjääjä" että kaikkeen menee paljon aikaa jne. ja toinen tomera tapaus joka saa nopeasti paljon aikaan. (Viitaten esim. taannoiseen keskusteluun siitä kauanko ihmisillä menee ruuan valmistukseen aikaa, esim. ihan vaikka kilon perunapussin kuorimiseen menee yhdellä minuutti ja toisella puoli tuntia, sama jos "kertaantuu" kaikessa tekemisessä, niin joku tekee toiset hommat nopsempaan mitä toinen, esim. itse olen hitaampi ihminen, ja siskoni sellainen tehopakkaus joka tekee kaiken aina paljon nopeampaan.)

Uskon että myös tukiverkoilla on tekemistä asian kanssa, jos tietää että apua saa JOS tarvitsee, se auttaa jaksamaan paremmin, vert. jos tietää ettei apua koskaan eikä missään tilanteessa saa. Ja tuolla en tarkoita sitä että sitä apua käyttäisi enemmän, jo se tieto siitä että sitä on saatavilla auttaa jaksamaan.

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:56"]

Mulla lasten ikäero n 7v ja en voi kuin suositella! Näin molemmat saivat aikaani riittävästi ja kun nuorempaa hoidin niin sekin oli kätevää, että olin kotona kun vanhempi lapsi lähti kouluun/tuli koulusta.

[/quote]

Minulla on viiden vuoden ikäero veljeeni. Koko lapsuuteni toivoin saman ikäistä sisarusta, onneksi oli sentään serkku. Nyt aikuisena ikäero ei enää haittaa. Oletko ajatellut, että lapsesi kaipaisi sinun seurasi lisäksi enemmän samanikäistä siskoa tai veljeä? Iso ikäero on tietenkin sinulle helpompi, mutta entä lapsen etu? Kyllä vanhemman  aika riittää hyvin kahdellekin, usein perheessä on vielä se toinenkin vanhempi...

Niin, tuo lyhyt ikäero on sellaista tietoista riskinottoa. On tiettyjä toiveita siitä, että lapset tulevat hyvin toimeen ja "hoitavat itse itsensä tai toisensa". Ajatellaan, ettei jakseta vauva-arkea uudelleen, jos siitä on kerran päästy eroon. Toisaalta mikään ei takaa, että ne omat voimat sitten riittävät. Ja aika usein ne eivät riitä, miksi koenkikn surullisena nämä "kyllä sen jaksaa, minäkin jaksoin"-hokijat. Mikään ei myöskään takaa, että lasten persoonat sopivat yhteen. Sama sukupuoli toki auttaa mutta esim. ystäväni perheessä poika ja tyttö tappelivat kuin kissa ja koira, ja vaikka nyt aikuisina tulevatkin toimeen ihan kivasti, se lähentyminen on tapahtunut vasta lähempänä kolmeakymppiä. 30 vuotta siis tappelua ja taistelua, ikäeroa 1v2kk.

Mikäänhän ei takaa, että isomman ikäeron sisaruksillakaan homma sujuisi putkeen. Harvemmin kai kuitenkin ovat kuin kissa ja koira eikä vanhempien huomiosta taistella ainakaan aivan samalla intensiteetillä. Kun ei ole tehty lapsia "toistensa viihdyttäjiksi", ei vanhemmatkaan pety, kun homma ei toimi eikä siis iske se masennus, väsymys ja epätoivo samalla tavalla kuin silloin, kun pieni ikäero ajaa metsään.

Minusta vaan lasten saamisen ei kuulu olla rankkaa eikä vaikeaa. Ei kuulu kulkea sumussa muutamaa vuotta eikä taistella selviytymisestä, kunnes lasten leikit sujuvat yhteen. Minusta vauva-arjen kuuluisi olla nautintoa, ihanaa aikaa sekä vauvalle että vanhemmalle. Meilläkin esikoinen oli haastava tapaus, koliikkimaista itkua ekat 6 kk, mutta vaikka yksittäiset päivät olivatkin rankkoja, pääasiassa oli ihanaa enkä missään nimessä halua noita päiviä unohtaa. Oli upeaa keskittyä tähän yhteen persoonaan.

Mitä tekee pienelle taaperolle tai ehkä vielä vauvallekin, kun äiti on pää pöntössä ja voi pahoin? Kaikkihan eivät näin tee mutta minä kyllä tein ja ymmärtääkseni aika iso osa raskaana olevista. Ensimmäiset 3 kk meni todella pahoinvoivana ja sen jälkeen iski koomamainen väsymys. Minkälainen äiti olisin alle vuoden ikäiselle vauvalle, jos en jaksaisi hänen tarpeitaan ja vain nukkuisin koko ajan? Isommalle lapselle voi asiaa selittää, leikitkin ovat sellaisia, että aikuisen ei tarvitse vahtia lasta koko ajan.

Jokaiselle perheelle löytyy se oma paras ikäero, mutta koen kyllä että jos väen väkisin halutaan pienellä ikäerolla lapsia, niin siinä kyllä mennään sen isomman kanssa monesta kohtaa aidan matalimmasta kohdasta eikä todellakaan se esikoinen saa olla riittävän kauan vauva eikä riittävän kauan äidin päivänsäteenä. On surullista nähdä niitä pieniä taaperoita, jotka ovat niin isoja ja joita koko ajan velvoitetaan isojen juttuihin. Sitten siinä käy helposti niin, että se 4-vuotias tuntuu oikein sopivalta 2-vuotiaan vahtijalta, kun ei ymmärretä, että siltä 4-vuotiaalta on riistetty normaali lapsuus. Lasten ei kuulu vahtia pienempiään, ei ainakaan ennen kouluikää. Eikä niiden esikoisten kuulu olla aina kaikessa niin omatoimisia ja isoja.

no, en minakaan tenttaa, miksi et tee heti toista peraan. Perhesuunnittelu kuuluu tasan kahdelle ihmiselle, meidan mulle ja mun miehelle, teidan sulle ja sun kumppanille.

Olin 37 kun vanhempi lapsista syntyi ja halusin saada toisen mahdollisimman nopeasti. Lisäksi kun näistä ekaa oli "tehty" pari vuotta, en halunnut aikailla. Tuntui olevan sikäli kätevä ikäero, että 1v5kk ei vielä ihmeellisiä aktiviteetteja kaipaa, joten äiti saa aika rauhassa olla "röhnöttävä". Toisaalta lapsilla seuraa toisistaan.

Veikkaan yhdeksi syyksi sitä, että esikoinen on yleistä saada suht vanhana. Ei ole kovin paljon aikaa jäädä odottelemaan, varsinkin jos miettii, että haluaisi enemmän kuin kaksi lasta.

Myös se voi vaikuttaa, että naisilta odotetaan työelämässä pärjäämistä ja taloudellisen vastuun puolittamista - ei haluta siis kamalasti aukkoja uraan äitiyslomien vuoksi. Jos haluaisi pitää työhistorian mahdollisimman ehjänä ilman useita pitkiä poissaoloja, muttei myöskään haluaisi laittaa ihan pientä hoitoon (eikä puoliso voi/halua jäädä kotiin), lyhyt ikäero auttaa että ainakin esikoista voi hoitaa vähän kauemmin kotona.

Kelan tuet. Jos saa kaksi lasta kolmessa vuodessa(?), äitiyspäiväraha voidaan laskea ennen esikoista tienattujen tulojen mukaan, eli jos on tienannut hyvin ennen esikoista, eikä lapsen saamisen jälkeen pääse samanlaisiin tuloihin, kannattaa taloudellisesti hankkia se toinen niin kauan kuin saa tuet vanhojen tulojen mukaan.

Virikehoito. Esikoisen voi aina laittaa hoitoon, jos ei jaksa vauva-aikaa ja pikkulasta.

Osa ajattelee, että pääsee helpommalla kun ei ole isoa ikäeroa. Tavarat helppo kierrättää isolta pienelle, lapsilla suht samanlaiset mielenkiinnonkohteet joten helpomaa keksiä yhteistä tekemistä ja menoa jos lapset on 3 ja 4 kuin jos ovat 3 ja 7... Ja jotkut varmasti ajattelevat, että sitten kun on päässyt yövalvomisista vaiparallista ja esikoinen on suht omatoiminen, ei ehkä jaksa enää lähteä kaikkeen uudestaan, vaan mielummin hoitaa vaikeimman vaiheen pois "samalla vaivalla".

Vauvakuume, tarvitseeko selittää? :D Taitaa tulla monille ihan luonnostaan hormonaalisista syistä, mulla ainakin ollut molempien lasten vauva-aikana :D

Osa luottaa siihen, että imetys ehkäisee, ja seuraava lapsi on vahinko.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:07"]

1) Jos esikoista on yritetty pitkään, ei uuden raskauden alkamista pidä itsestäänselvyytenä, eikä yrittämisen aloittamista halua lykätä kovin paljoa, kun "riskinä" on ikäeron venyminen hyvinkin suureksi. Toinen lapsi voi yllättäen saada kuitenkin alkunsa jo heti ensimmäisestä kierrosta. Eipä sitä etukäteen tiedä.

2) Pienemällä ikäerolla lapsista on todennäköisesti enemmän seuraa toisilleen. Esim. miehellä on veljensä kanssa 1,5 vuotta ikäeroa ja ovat yhä aikuisenakin todella läheisiä toisilleen, pitävät yhteyttä päivittäin.

[/quote]

Pitävät yhteyttä päivittäin. Vain suomalaisessa kulttuurissa tämä on jokin saavutus. Muualla pidetään yhteyttä vauvasta isovaariin, oli ikäeroa vuosi tai sata vuotta.