Miksi niin kiire tehdä toinen lapsi heti esikoisen perään?

Minä en ymmärrä miten te ette ymmärrä, että meitä on moneksi. Toiset ei halua yhtään lasta, toiset 10.

Veljekset, ikäeroa 1, 5 v. Naapuri sanoi, kun odotin toista, että alussa on rankkaa, mutta sitten pääset helpolla kun ovat muutaman vuoden, kun leikkivät keskenään. No niin kävi ja pojat tulevat edelleen lähes aikuisena loistavasti toimeen. Eikä se rankka kausi ollut kuin kuopuksen vauva-aika, kun pojilla oli erilainen rytmi. 

Ekan tekemisessä meni monta vuotta, siksi tokaa piti alkaa yrittää ajoissa.

Tervetuloa meille katsomaan arkea kahden pienellä ikäerolla syntyneen sisaruksen kanssa. Voin taata, että on varmasti harmonisempaa ja rakastavampaa, kuin monessa suomalaisessa kodissa, jossa vanhemmat painaa pitkää päivää töissä ja työmatkatkin vie puolesta tunnista tuntiin päivässä. Ei kannata tuomita kaikkia muutaman tapauksen perusteella, täällä kyllä huomioidaan molemmat lapset. Äiti käy isomman kanssa kahdestaan leikkipuistoissa ja muskarissa, kun isä on iltaisin tunnin pari vauvan kanssa. Myös vauvan uniajat leikitään kahdestaan tai molempien vanhempien kanssa, kotityöt kun hoidetaan yhdessä iltaisin ja kerran viikossa siivooja hoitaa eniten aikaa vievät toimet. Mahtavan tukiverkoston avulla tämä onnistuu usein myös päivisin, sitten kun vauva on vielä vähän isompi.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:56"]

Saako tää vanhempi lapsi, pieni taapero, tarpeeks edes huomiota kun äidillä menee paljon aikaa ja energiaa vauvaan.

[/quote]

Kyllä saa ja on yhä edelleen isänsä pikku lellikki.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:57"]Veljekset, ikäeroa 1, 5 v. Naapuri sanoi, kun odotin toista, että alussa on rankkaa, mutta sitten pääset helpolla kun ovat muutaman vuoden, kun leikkivät keskenään. No niin kävi ja pojat tulevat edelleen lähes aikuisena loistavasti toimeen. Eikä se rankka kausi ollut kuin kuopuksen vauva-aika, kun pojilla oli erilainen rytmi. 
[/quote]
No mä en tätä pidä vielä niin kovin pienenä ikäerona.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:56"]Minä en ymmärrä miten te ette ymmärrä, että meitä on moneksi. Toiset ei halua yhtään lasta, toiset 10.
[/quote]

No meitä on moneksi ja yleensä nämä sarjalisääntyjät hoidattaa lapsensa esim sukulaisilla. Että silleen en ymmärrä.

Sama täällä, en todellakaan tajua. Surettaa niin kun monet pitävät sitä esikoista "niin isona" vauvan syntymän jälkeen :( taaperoa kasvattaa telkkari ja tabi, hyi.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:59"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 19:56"]Minä en ymmärrä miten te ette ymmärrä, että meitä on moneksi. Toiset ei halua yhtään lasta, toiset 10.
[/quote]

No meitä on moneksi ja yleensä nämä sarjalisääntyjät hoidattaa lapsensa esim sukulaisilla. Että silleen en ymmärrä.
[/quote]

Yleensä? Heh, enpä usko ☺

Me jaksetaan niin erilaisia asioita. Kahden vanhimman ikäero meillä 1v 3kk. Toisen vauva-aikaan alettiin rakentaa joten mies oli aina joko töissä,tai raksalla. Jaksettiin hyvin,vauva oli helppo ja nautittiin elämästä. Sen jälkeen tehtiin vielä kaksi lasta mutta isoimmilla ikäeroilla. Nyt on hyvä näin.

Niin. Itse haluan nauttia jos vaan saan tästä ekasta pikkuisesta. Vuosikas on niin pikkuinen vielä ryhtymään isosisarukseksi. Mutta tämä nyt on mun mielipide. Ap.

1) Jos esikoista on yritetty pitkään, ei uuden raskauden alkamista pidä itsestäänselvyytenä, eikä yrittämisen aloittamista halua lykätä kovin paljoa, kun "riskinä" on ikäeron venyminen hyvinkin suureksi. Toinen lapsi voi yllättäen saada kuitenkin alkunsa jo heti ensimmäisestä kierrosta. Eipä sitä etukäteen tiedä.

2) Pienemällä ikäerolla lapsista on todennäköisesti enemmän seuraa toisilleen. Esim. miehellä on veljensä kanssa 1,5 vuotta ikäeroa ja ovat yhä aikuisenakin todella läheisiä toisilleen, pitävät yhteyttä päivittäin.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:00"]Sama täällä, en todellakaan tajua. Surettaa niin kun monet pitävät sitä esikoista "niin isona" vauvan syntymän jälkeen :( taaperoa kasvattaa telkkari ja tabi, hyi.
[/quote]
Toiset meistä pystyy olemaan hyviä ja tasapuolisia vanhempia useammalle lapselle yhtä aikaa. Toiset meistä pystyy tekemään monta asiaa kerralla. Vauvaa imettäessä lukemaan kirjaa vanhemmalle/ottamaan vanhempi mukaan vauvanhoitoon halutessaan ja johan syliini mahtuu useampi kuin yksi.

Olen huomannut paljon ongelmia pienessä ikäerossa esim. itselläni vauvan ja kaksivuotiaan kanssa havaitsin seuraavat ongelmat: Kaksivuotias on erittäin mustasukkainen eikä ymmärrä tai halua ymmärtää että äiti ei vain voi auttaa häntä tai olla hänen kanssaan esim. silloin kun vauvaa imetetään. Varmaan tämä mustasukkaisuuskin on kovin erilaista lapsilla mutta en ymmärrä miten muut voivat sitten imettää vauvojaan rauhassa, koska meillä se tarkoittaa sitä että tuo kaksivuotias tulee repimään hihasta, jalasta ja vaatii tulemaan johonkin hänen kanssaan esim leikkimään. Ei auta vaikka kuinka selittäisi mikä on tilanne ja sanoo että tulen kohta (vaikka oikeasti se "kohta" voi olla vaikka puolen tunnin kuluttua koska vauvan imettäminen vaan kestää niin kauan) Jos en riennä hänen avukseen niin hän voi tehdä jotain tosi tuhmaa esim. heitellä tavaroita tai muuten vaan itkee vertahyytävästi äitiä jota ei kukaan jaksa kuunnella. Tämän takia en pystyisi ollenkaan imettämään vauvaa jos tämä vanhempi olisi kotona joka päivä, koko päivän (on päiväkodissa lyhyttä päivää)

Ainoastaan silloin on helpompaa jos on muita kotona eli isä tai sisarukset, jotka voivat vastata tuon kaksivuotiaan tarpeisiin jos olen kiinni vauvassa. Muutenkaan en usko että kaikki taaperoiden vanhemmat voivat vastata taaperon tarpeisiin riittävän hyvin koska vauva vie monesti paljon aikaa ja silloin kun on kiinni vauvassa ei yksinkertaisesti pysty tekemään niitä asioista mitä esim. kaksivuotias tarvitsisi eli ulkoilla pari kertaa päivässä puistoissa, leikkiä ja seurustella. Moni tuon ikäinen ei kuitenkaan hirveän pitkiä aikoja halua leikkiä yksin, toki eroja on varmaan lapsissakin paljon.

Juuri tämä asia, lasten erilaisuus, voi tehdä lasten hoitamisesta vaikeampaa toisille kun toisille eli toki jos sinulla on lapsi, joka ei ole ikinä ollut pahemmin mustasukkainen ja tyytyy lukemaan kirjaa itsekseen kun imetät vauvaa on vaikea ymmärtää kuinka hirveä on tilanne jossa tuo sisarus ei hyväksy vauvan hoitamista ja on niin vaativa että oikeastaan tarvitsee itselleen "oman hoitajan" joka on hänen kanssaan eikä kiinni vauvassa. Sitten ihmetellään että miksi joskus vanhemmat sisarukset viedään hoitoon pois "vauvan tieltä". Parempi sisaruksella on usein hoidossa jossa voi ulkoilla ja ottaa osaa toimintaan ja leikkiä kun itkeä mustasukkaisuutta ja katsoa kun äiti on vauvassa kiinni lähes koko ajan eikä voi vastata hänen tarpeisiin.

Kuinka moni teistä esim. ulkoili pari kertaa päivässä puistoissa vastasyntyneen vauvan ja taaperon kanssa? Tuskin vauvaa nyt kovin kiva on jossain puistossa imettää tai muutenkaan hoitaa ja ainakin minun vauvat on aina olleet sellaisia että jos ei satu olemaan uniaika niin vaunuissa ei viihdytä ollenkaan vaan sitten itketään ja halutaan ulos sieltä vaunuista. Uskon että aika moni kotonaolevista alle 3-vuotiaista pääsee ulkoilemaan aivan liian vähän koska käytännössä se on vain aika hankala järjestää pienen vauvan kanssa, jolla ei ole vielä edes mitään säännöllistä rytmiä. Monet taaperot sitten joutuvat vain olemaan läppäreiden, kännyköiden ja tv:n viihdytettävänä sisällä kun äidin aika menee vauvan hoitamiseen eikä sitä kotiakaan ole kiva sikolättinä koko päivää katsoa vaan silloin kun kädet vapautuu vauvan hoidosta on melkein pakko tehdä niitä pakollisia jokapäiväisiä hommia kuten pyykinpesu, ruuanlaitto ja siivousta ja taapero saa taas odottaa että hänellekin jäisi aikaa. Ja sitten kun olisi aikaa viedä se energinen taapero ulos niin vauva herääkin eikä sitten ulos voi lähteä kun tietää että vaunuissa se kuitenkin itkisi kun vaatii hoitoa ja sylissäoloa.

Niin ja siis jos tekee esikoisen vaikka 35-vuotiaana niin ei siinä hirveästi voi odotella. Lisäksi toiset joutuvat yrittämään esikoista vuosia. Ajatellaan että toisellakin kertaa siihen raskautumiseen menee aikaa. Me miehen kanssa ajateltiin, että joku 4-5 vuotta olisi hyvä ikäero, mutta alettiin yrittää toista niin, että ikäeroksi tulee vähintään 3 vuotta, koska ajateltiin että se on se minimi-ikäero, millä pärjätään hyvin vaikka uusi vauva olisi yhtä hankala kuin ensimmäinen oli. Luulen, että jsuurimmalla osalla tämä minimi-ikäero on huomattavasti lyhyempi kuin meillä. 

Toinen asia on se, että en ole koskaan eläissäni kokenut niin suurta vauvakuumetta kuin esikoisen syntymää seuraavina kuukausina. Tiedostin sen olevan hormonaalista ja oma hedelmällisyyteni palautui vasta kaksi vuotta synnytyksen jälkeen, mutta ymmärrän täysin että siihen lähtee mukaan, varsinkin jos vauva on perushelppo.

Sitten joillakin ihmisillä on jo yläasteella päätettynä, että he haluavat tietyn määrän lapsia tietyillä ikäeroilla. Tai heillä on omiin sisaruksiinsa tietyt ikäerot, jotka haluavat sitten omaankin perheeseen. Näkevät sen lyhyen ikäeron hyvät puolet sieltä lapsen näkökulmasta ja ajattelevat, että se hyvin toimeentuleminen johtui lyhyestä ikäerosta, vaikka kyse on todella pitkälle myös lasten persoonallisuuksista ja niiden yhteensopimisesta.

Mun äiti teki mut ja siskon lyhyellä ikäerolla, koska se pelkäsi synnytystä ja ajatteli että paikat eivät sitten ole menneet umpeen samalla tavalla. 

Mä puolestani en ymmärrä niitä, jotka tekevät lapset ja sen omakotitalon rakentamisen yhtä aikaa. Luulisi, että se talo voisi odottaa muutaman vuoden. Tuttavaperheillä nainen on aina kotona ja isä päivät töissä ja illat raksalla ja parisuhde todella kovilla. Mutta ihmiset arvostavat eri asioita. Moni ei ymmärrä sitä, miksi minä ja mies molemmat opiskellaan ja hoidetaan lapsi silti kotona. Helpommalla pääsisi, jos laittaisi sen tarhaan, varsinkin kun se on jo 2-vuotias. Helpoin vaihtoehto ei silti välttämättä ole mitenkään se paras.

No johan täällä av:llakin päivitellään, mitä tuhlausta on olla kotona VAIN yhden lapsen kanssa. Pitää olla tehokas ja tykittää lapset maailmaan peräkanaa, elää pää huurussa muutama vuosi ja sitten todeta, että kyllä se pikkulapsiaika on kamalaa, onneksi pääsee taas työelämään toteuttamaan itseään ;) No vitsi vitsinä, tiedän kyllä aivan onnellisia perheitä, joissa lapset pienellä ikäerolla, mutta lähipiiristä tiedän kyllä tapauksia, joissa äidillä on joku ihme mania saada heti uusi vauva, vaikka on väsymyksestä sekaisin vielä edellisenkin jäljiltä. Kun se elämänvaihe on ohitettu, haetaan extreme-väsymystä esim. lasten harrastusRUMBAN (siis ei mitään maltillista mieleisiin asioihin keskittymistä) tai lemmikkieläinLAUMAN kautta. Tulee väkisinkin mieleen, että ihmisellä on tarve päteä ja jos se ei onnistu urakiidossa ja komealla tilipussilla, niin sitten se onnistuu jatkuvan rankkuuden avulla. Korostan vielä, että tämä ei todellakaan päde kaikkien kohdalla, mutta yksi ilmiö tuokin.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:05"]Me jaksetaan niin erilaisia asioita. Kahden vanhimman ikäero meillä 1v 3kk. Toisen vauva-aikaan alettiin rakentaa joten mies oli aina joko töissä,tai raksalla. Jaksettiin hyvin,vauva oli helppo ja nautittiin elämästä. Sen jälkeen tehtiin vielä kaksi lasta mutta isoimmilla ikäeroilla. Nyt on hyvä näin.
[/quote]
Meijän kahden vanhimman lapsen ikäero 1v7kk. Asuttiin omakotitalossa missä jatkuvasti joku huone oli remontin alla. Lattiat auki, tai ei suihkua, jääkaappi olkkarissa... Päivät mies oli töissä ja muulloin teki remonttia. Elämä oli kaaosta ja ihan helvettiä suoraan sanottuna. Mut sen teki lähinnä se remontti.

Meillä on 3 lasta, nuorin 3v. Neljättä haaveilen, mutta suoraan sanottu en tiedä jaksaisinko enää sitä vauva-aikaa nyt, kun ei ole enää yöheräilyjä tai vaipparallia. Olen onnellinen, että saimme lapset niin pienillä ikäeroilla. Miehen kanssa koettiin, että oli helpompaa elää sitä "vauvavuotta" monta vuotta peräkkäin kuin että olisi elämä hetkeksi tasaantunut ja sitten kaikki olisi taas ns. alkanut alusta. Nyt lapset osaavat jo toimia itsenäisestikin ja elämä on niin helppoa.

No laiskuudesta ei ainakaan ole kyse.

Olen itse äiti kolmelle lapselle, joilla on pienet ikäerot. Rehellisyyden nimissä on toki sanottava, että olisin ollut parempi äiti esikoiselle jos hän olisi ainoa lapseni tai ikäeroa olisi enemmän. En kuitenkaan osaa olla pahoillani esikoisen puolesta sillä mielestäni kaikenlaiset pettymykset kuuluvat elämään ja sisarusten aiheuttamat hankaluudet ovat eräs asia niiden joukossa. Moni tässä ketjussa on saanut pienen ikäeron kuulostavan hirveän negatiiviselta, ihan kuin pieni ikäero estää esikoista olemasta onnellinen ja saamasta kaiken sen rakkauden ja tuen, jota hän tarvitsee ollakseen onnellinen ja kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. 

Myönnän syyllistyneeni lähes kaikkiin niihin kohtiin, jotka ketjussa mainitaan. Olen ulkoillut esikoisen kanssa liian vähän vauvan takia. Olen pyytänyt esikoista liian pienenä katsomaan pienemmän perään. Olen odottanut esikoiselta liikaa. En ole voinut pienen ikäeron takia antaa yksilöllistä huomiota päivittäin esikoiselle. Joudun joka päivä sanomaan, että odota vuoroasi tai nyt et pääse syliin, on sinun vuorosi istua kainalossa kun luen kirjaa (yksi lapsista vuorotellen sylissä kun luen kirjaa). Esikoinen joutui omaan sänkyyn nukkumaan hieman alle 1,5v koska oli vauvan vuoro (siirtyi hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää). Nykyisin esikoinen joutuu öisin herättyään nukkumaan äidin ja isän jalkopäässä koska kuopus ja keskimmäinen ovat saattaneet jo ehtiä ensin. En ole koskaan ajatellut, että nämä olisivat jotenkin suuresti ja peruuttamattomasti väärin. Ne toki tuntuvat pahalta esikoisesta eivätkä täytä minunkaan ideaalikasvatuksen oppejani, mutta kuitenkin ne ovat vain osa niistä kaikista kokemuksista, joita lapselle annamme. 

Loppuun on todettava, että vaikka pienestä ikäerosta on harmia esikoiselle, on siitä hänelle myös iloa ja riemua. Hänellä on esimerkiksi aina samanikäistä leikkiseuraa kotona. Esikoinen on kasvanut niin kiinni sisaruksiinsa, että kotona ollessaan, hän haluaa heidät vessaankin kanssaan mukaan. On riemullista ja ihanaa, saada esimerkiksi päiväkodista palautetta, että kun sisarukset tulevat vastakkain, he aina halaavat kolmistaan toisiaan. Tätä on vaikea niille kertoa, joilla ei ole pientä ikäeroa lapsilla, mutta heistä on oikeasti todella ihanaa leikkiä toistensa kanssa. Leikki on ihan erilaista jos ikäeroa on esim. 4v kuin se 1,5v. Leikki ei tietenkään ollut se syy, jonka vuoksi teimme lapset pienellä ikäerolla. Syy oli se, että en halunnut pikkulapsivaiheen kestävän ikuisesti. Nyt se on ohi (kun nuorin menee kouluun) 9 vuodessa. Jos ikäeroa olisi ollut 4v, pikkulapsivaihetta olisi kestänyt melkein 15v. Lisäksi on kiva kun ovat samanikäisiä senkin vuoksi, että nyt voidaan tehdä koko perheenä just niitä asioita, jotka kiinnostavat kaikkia eikä äidin tarvitse kuljettaa vauvaa mukana vaelluksilla ja miettiä, missä ihmeessä sen vaipan vaihtaisi.