Miksi niin kiire tehdä toinen lapsi heti esikoisen perään?

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 15:25"]

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 14:34"][quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 11:47"] YKuinka moni teistä esim. ulkoili pari kertaa päivässä puistoissa vastasyntyneen vauvan ja taaperon kanssa? Tuskin vauvaa nyt kovin kiva on jossain puistossa imettää tai muutenkaan hoitaa ja ainakin minun vauvat on aina olleet sellaisia että jos ei satu olemaan uniaika niin vaunuissa ei viihdytä ollenkaan vaan sitten itketään ja halutaan ulos sieltä vaunuista. Uskon että aika moni kotonaolevista alle 3-vuotiaista pääsee ulkoilemaan aivan liian vähän koska käytännössä se on vain aika hankala järjestää pienen vauvan kanssa, jolla ei ole vielä edes mitään säännöllistä rytmiä. Monet taaperot sitten joutuvat vain olemaan läppäreiden, kännyköiden ja tv:n viihdytettävänä sisällä kun äidin aika menee vauvan hoitamiseen eikä sitä kotiakaan ole kiva sikolättinä koko päivää katsoa vaan silloin kun kädet vapautuu vauvan hoidosta on melkein pakko tehdä niitä pakollisia jokapäiväisiä hommia kuten pyykinpesu, ruuanlaitto ja siivousta ja taapero saa taas odottaa että hänellekin jäisi aikaa. Ja sitten kun olisi aikaa viedä se energinen taapero ulos niin vauva herääkin eikä sitten ulos voi lähteä kun tietää että vaunuissa se kuitenkin itkisi kun vaatii hoitoa ja sylissäoloa. [/quote] Tuo nyt on täysin uusavuttoman äidin kommentti.  Kyllä meillä on ulkoiltu vauvojen ja taaperoiden kanssa enemmänkin kuin kaksi kertaa päivässä ja kun kesävauva syntyi, olimme ulkona aamusta iltaan. Eipä ole meillä aiheuttanut ongelmia, vaikka vauvat ovat syöneet usein, nukkuneet vain pätkiä eivätkä ole viihtyneet vaunuissa. Kotityöt ovat myös sujuneet hyvin, lapset ovat aina mukana auttamassa.  Täällä on jo useasti sanottu, ettei pieni ikäero tai suuri perhe sovi kaikille ja näin se todellakin on. Toisille se arjen pyöritys vain on hankalaa jo yhden lapsen kanssa ja toinen pyörittää isoa lapsiperheen arkea helposti. Älkää tehkö niitä lapsia, jos koette sen arjen vaikeaksi, mutta älkää arvostelko meitä joilla se arki sujuu paremmin. -äiti ja viisi lasta vuoden välein [/quote] Anteeksi, mutta kuka nykypäivänä tekee viisi lasta (paitsi lestadiolaiset)?! Ihan kuin maapallolla ei olisi jo tarpeeksi ihmisiä. Noh, vasta tulevat sukupolvet ongelmista kärsivät - pitäähän mammojen toki saada toteuttaa lisääntymisviettiään.

[/quote]

No minä teen ja moni ystäväni. Eikä kukaan ole lestadiolainen.

Käykö kateeksi, että toisilla on ihana perhe ja nauttivat siitä?

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 22:51"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 22:30"]

Mä olen 23-vuotias 1,5-v. pienen pojan äiti. Musta jotenkin tuntuu, et varsinkin nuorilla äideillä on hirveä kiire tehdä toinen heti perään. Välillä tuntuu kuin tää olisi joku kilpailu, kuka saa sen oman 4-5 hengen perheen ekana. Multakin on jo 2 nuorta äitiä ihmetellen kysynyt, miksi en ole jo uudestaan raskaana. Totuus on, ettei mulla ole vauvakuumetta yhtään. Haluan antaa esikoiselle vielä kaiken huomion. Muutenkin tuntuu, että osalla nuorista on hirveä kiire perustaa perhe ja mennä naimisiin. Ja sit yhtäkkiä ollaankin 23-vuotiaina eronneita 2 lapsen yksinhuoltaja äitejä.

[/quote]

Hassua, mun tuttava piirissä juuri ne nuoret äidit ovat lykänneet toisen hankintaa tai jättäneet kokonaan hankkimatta. Kun on taas päästy siihen oman ajan makuun, niin siitä ei enää halutakaan luopua.
[/quote]
Itsekin kuulun tähän kastiin. Ei tehty toista pötköön ja näyttää siltä että ei tehdä ollenkaan. Lapsi viisi ja minä 25.

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 16:36"]

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 14:34"]

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 11:47"]

YKuinka moni teistä esim. ulkoili pari kertaa päivässä puistoissa vastasyntyneen vauvan ja taaperon kanssa? Tuskin vauvaa nyt kovin kiva on jossain puistossa imettää tai muutenkaan hoitaa ja ainakin minun vauvat on aina olleet sellaisia että jos ei satu olemaan uniaika niin vaunuissa ei viihdytä ollenkaan vaan sitten itketään ja halutaan ulos sieltä vaunuista. Uskon että aika moni kotonaolevista alle 3-vuotiaista pääsee ulkoilemaan aivan liian vähän koska käytännössä se on vain aika hankala järjestää pienen vauvan kanssa, jolla ei ole vielä edes mitään säännöllistä rytmiä. Monet taaperot sitten joutuvat vain olemaan läppäreiden, kännyköiden ja tv:n viihdytettävänä sisällä kun äidin aika menee vauvan hoitamiseen eikä sitä kotiakaan ole kiva sikolättinä koko päivää katsoa vaan silloin kun kädet vapautuu vauvan hoidosta on melkein pakko tehdä niitä pakollisia jokapäiväisiä hommia kuten pyykinpesu, ruuanlaitto ja siivousta ja taapero saa taas odottaa että hänellekin jäisi aikaa. Ja sitten kun olisi aikaa viedä se energinen taapero ulos niin vauva herääkin eikä sitten ulos voi lähteä kun tietää että vaunuissa se kuitenkin itkisi kun vaatii hoitoa ja sylissäoloa.

[/quote]

Tuo nyt on täysin uusavuttoman äidin kommentti. 

Kyllä meillä on ulkoiltu vauvojen ja taaperoiden kanssa enemmänkin kuin kaksi kertaa päivässä ja kun kesävauva syntyi, olimme ulkona aamusta iltaan. Eipä ole meillä aiheuttanut ongelmia, vaikka vauvat ovat syöneet usein, nukkuneet vain pätkiä eivätkä ole viihtyneet vaunuissa.

Kotityöt ovat myös sujuneet hyvin, lapset ovat aina mukana auttamassa. 

Täällä on jo useasti sanottu, ettei pieni ikäero tai suuri perhe sovi kaikille ja näin se todellakin on. Toisille se arjen pyöritys vain on hankalaa jo yhden lapsen kanssa ja toinen pyörittää isoa lapsiperheen arkea helposti.

Älkää tehkö niitä lapsia, jos koette sen arjen vaikeaksi, mutta älkää arvostelko meitä joilla se arki sujuu paremmin.

-äiti ja viisi lasta vuoden välein

[/quote]

Asia tuosta arjen pyörittämisestä on varmastikin juuri noin. Silti itselläni särähtää aina korvaan, kun lasten kanssa eläminen kutistuu aina "arjen pyörittämiseen". Kyllä jotkut monen lapsen äidit sanovat, että jos on hyvä organisointikyky, arjen saa rullaamaan, mutta vaikeinta on antaa lapsille AIKAA ja välillä vieläpä jokaiselle lapselle erikseen. Tuokin varmasti joiltakin onnistuu, mutta minusta tuo toisen ihmisen aito kohtaaminen ja hänen kanssaan rauhassa oleminen ja tekeminen ei kuitenkaan ole sitä "arjen pyöritystä".

[/quote]

Jaa, meillä tuo toisen ihmisen kohtaaminen ja hänen kanssaan oleminen on juuri sitä tavallista arkea.

En käsitä miksi meidän perheemme olisi jotenkin huonompi ja lapsemme kärsivät, koska meillä on monta pientä toivottua lasta. Miksi kuvitellaan, että lapsemme eivät saa onnellista lapsuutta ja huomiota? Olen ollut vuosia kotiäiti, lapset eivät ole koskaan olleet päiväkodissa, joten aivan varmasti ovat kotona huomiota ja aikaa saaneet.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 22:34"]

Kaikki kaksostenkin vanhemmat ovat sitten varmaan huonoja vanhempia, koska eihän siinäkään tapauksessa pysty toiseen vauvaan samalla tavalla keskittymään, kuin jos lapsia olisi vain yksi. Harmi, että kaksosuutta kulkee toisilla suvussa, he ovat siis tuomittuja huonoiksi vanhemmiksi tämän palstan perusteella.

[/quote]

Kaksosia harvemmin valitaan vaan ne tulevat yllätyksenä. Sille tilanteelle ei itse voi mitään ja yleensä myös siihen asennoidutaan että on rankkaa ja tarvitaan paljon apua. Lisäksi molemmat lapset ovat samassa kehitysvaiheessa, joten toista ei tarvitse "alentaa" pienemmän tasolle tai "ylentää" isomman tasolle niin kuin tyypillisesti pienen ikäeron perheissä lapsille tehdään. Olen itse kaksonen ja kyllä äitini ihmettelee jaksamistaan, kun oikeasti oli tosi rankkaa, vaikka oltiin terveitä ja hyväntuulisia pienestä pitäen. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että on tuplavaipat ja tuplasyötöt ja tuplapukemiset ja tuplanukuttamiset, tuplaitkut tuplanuhat jne.

Se ongelma (mielestäni) pienessä ikäerossa on lasten tarpeiden samankaltaistaminen. Joskus tosin se isompi väännetään väkisin isommaksi, laitetaan esim. 2-vuotias vahtimaan 1-vuotiasta kun äiti ripustaa pyykit jne. Mutta minun tuntemissani perheissä ne tarpeet on itse asiassa väännetty samankaltaisiksi. Esim. ystäväni perheessä pienempi on saanut aina samat kuin isompi eli kun isompi sai kouluun kännykän, pienempi sai sen eskariin. Kun isompi "pääsi" kouluun, sai pienempi korvaukseksi tästä epäreiluuesta pianotunnit. Samat vaatteet, viikkorahat, kotiintuloajat mutta eipäs olekaan samaa vastuuta. Esim. kun tytöt myöhästyvät kotiintuloajoista, kumpi saakaan haukut? Se isompi, kun isompana pitäisi olla enemmän järkeä päässä. Pienemmällä ei ole mitään vastuuta käytöksestään mutta kuitenkin saa täsmälleen samat oikeudet.

Laajemmin ajateltuna siltä isommalta viedään ilo isompana olosta, kun se pienempi saa ja oppii kaiken samaan aikaan. Esim. jonkun asettama pottaesimerkki siitä, miten pienempi matkii isompaa. Osaako kukaan asettua sen isomman asemaan? Että vihdoin oppii ja osaa jotain ja sitten se pienempi taas saa kaikkien ihailun kun sehän oppi sen saman ja nopeammin ja nuorempana. Isommuudesta viedään tehokkaasti ilo, kun se pikkusisarus saa ja oppii kaiken samassa tahdissa ja saa sen huomion, joka tavallaan kuuluisi sille isommalle. Lapset eivät olekaan enää yksilöitä vaan vertailukohteita, joissa se pienempi voittaa koko ajan. Uskokaa pois, läheltä kun olen seurannut, niin sen isomman itsetuntoon tuo vaikuttaa suunnattomasti ja monet esikoiset ovat ns. suorittajia jotka yrittävät koko ajan ostaa sen vanhemman rakkauden hyvillä koulunumeroilla. Eräässä tuttavaperheessäni isomman koulunumeroita ei saanut kysellä, koska pienemmälle tulisi paha mieli. Että silleen...

Ne lähekkäin syntyneet lapset lakkaavat olemasta yksilöitä ja oman kehityksensä mittareita, ja heistä ämpätään yksikkö jossa roolijako on selvä. Fakta on, että kahdelle pienelle on vaikeaa antaa ihan omaa aikaa, jos lasten yksilölliset tarpeet otetaan huomioon. Monessa perheessä se esikoinen onkin isän lapsi, kun äiti on keskiyttynyt pienempään. Luulevatko vanhemmat ettei se esikoinen kärsi äitinsä vähästä mielenkiinnosta? Lapset kun haluavat olla molemmille vanhemmilleen tärkeitä.

Meillä yhtenä(ei tietenkään ainoana tai ratkaisevimpana) tekijänä myös raha. Saan huomattavasti enemmän rahaa äitiysloman ajalta Kun toinen lapsi syntyy ennen kun ensimmäinen täyttää 3v.

En tiedä teistä muista, mutta hormoonit hyrräs ensimmäisen jälkeen niin kovasti että asiaa ei tarvinnut paljon miettiä... Kun tekee mieli ja on mukava vauva, niin miksi sitä ei hankkisi toista?

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 09:30"]

Ne lähekkäin syntyneet lapset lakkaavat olemasta yksilöitä ja oman kehityksensä mittareita, ja heistä ämpätään yksikkö jossa roolijako on selvä. Fakta on, että kahdelle pienelle on vaikeaa antaa ihan omaa aikaa, jos lasten yksilölliset tarpeet otetaan huomioon. Monessa perheessä se esikoinen onkin isän lapsi, kun äiti on keskiyttynyt pienempään. Luulevatko vanhemmat ettei se esikoinen kärsi äitinsä vähästä mielenkiinnosta? Lapset kun haluavat olla molemmille vanhemmilleen tärkeitä.

[/quote]

Ihan yhtä pahalta se viisivuotiaasta tuntuu, että äiti keskittyykin yhtäkkiä vauvaan. Ja okei, mä ymmärrän, että monessa perheessä ei osata hoitaa lapsia yksilöinä, jos syntyvät pienellä ikäerolla, mutta tuntuu oikeasti tosi pahalta tuo arvostelu, kun yleistetään se kaikkiin perheisiin. Meillä ainakin on jo toista lasta suunniteltaessa puhuttu läpi kaikki ne keinot, joilla taataan, että esikoinenkin saa äidin jakamatonta huomiota päivittäin. Ymmärrän toki, ettei monessa perheessä ole niin osallistuvaa isää, kuin meillä on  tai niin helppoa vauvaa, kun kuopus on, mutta älkää ihmiset yleistäkö. Varsinkaan kun ette todellisuudessa voi tietää toisten perhe-elämästä enempää kuin me muut teidän elämästänne.

Oma tapa on aina paras tapa, ja av on täynnä vanhemmuuden asiantuntijoita. En vaan millään ymmärrä toisten perhesuunnittelun tuomitsemista, jos lapset hoidetaan hyvin, ja heitä rakastetaan.

Vihasin raskaana olemista ja vauva-aikaa, joten hoidin kyseisen ajan samaan putkeen, ettei tarvitse enää ikinä. En nauttinut vauvavuosista yhtään, enkä ollut vauvakuumeessa. Isommista lapsista nautin ja tykkään nyt kun on kaksi koululaista. Minulla on itselläni pieni ikäero siskoni kanssa, mikä on ehkä yksi elämäni parhaista asioista, siksi en voinut kuvitellakaan, että tekisin lapsen joka jäisi ainoaksi. (Anteeksi taas lapsettomille valmiiksi ilmaisuni "tehdä lapsi") lapsia mulle ei enää todellakaan tule koskaan, mulle riittää kokemus kerran ja nyt aion loppuelämäni tehdä myös kaikkea muuta. Mua ei ole luotu varmaankaan siihen, että teen tässä yhden lapsen näin ja keskityn häneen pari kolme vuotta, sitten sama rumba toisen kanssa ja ehkä kolmannen, ja kas yksi 10 vuotta hujahti siinä. Kai mä olen sen verran itsekäs, kerralla lapset, sitten muuta elämää. Ja aivan eritavalla nautin siis kouluikäisistä itsenäisemmistä lapsista. En missään nimessä enää uhrautuisi kotiin vauvan kanssa aloittamaan samaa helvettiä alusta, missä vauva on kiinni kokoajan minussa rääkyen. Joten siksi.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 21:18"]

Minulla ja siskollani on 1,5 vuotta ikäeroa. Läheisempiä ei voitaisi olla. Varmaan tässä yhdistyi käytäntö plus se, että äitimme ei tarvitsisi olla mahdottoman pitkiä aikoja pois töistä. Lapsuutemme oli kaikin puolin ihanaa ja isäkin oli kotona hoitamassa meitä vuorollaan :)

[/quote]

Mulla ja siskollani oli myös 1,5 v ikäeroa. Tappelimme aivan hulluna, minulle hoettiin isona olemisesta vaikka oli vielä vaipat housuissa. Isäukko liukeni kotoa heti kun sai työpaikan, jolloin äiti jäi kotiin "hoitamaan kotia", mikä tarkoitti sitä että me leikimme yhdessä huoneessa ovi kiinni ja mutsi puunasi paikkoja hullunkiilto silmissä. Äiti oli saanut päähänsä, että meidän kuului olla hyvin läheisiä koska olimme melkein saman ikäisiä, eikä kodin ulkopuolisia ystävyyksiä rohkaistu. Kouluiässä emme enää oikein tunteneet toisiamme, mutta emme toisaalta pystyneet solmimaan uusiakaan ihmissuhteita. Siskoni yritti tappaa itsensä ensimmäisen kerran teininä ja minä lähdin väkivaltaisin miehen matkaan 16-vuotiaana. Sen jälkeen emme ole juuri puhuneet kuin ehkä kerran vuodessa, viime vuosina ei enää sitäkään.

Maailman typerin syy tehdä lapset pienellä ikäerolla on se, että niillä olisi seuraa toisistaan ja että heistä tulisi läheisiä. Sellaista ei voi ennustaa. Hoitakaa oma päänne ensin kuntoon, että pystytte olemaan kaksin yhden pikkuisen kanssa ilman että sitä on joku toinen henkilö (=toinen lapsi) paimentamassa ohellanne.

Mulla lasten ikäero n 7v ja en voi kuin suositella! Näin molemmat saivat aikaani riittävästi ja kun nuorempaa hoidin niin sekin oli kätevää, että olin kotona kun vanhempi lapsi lähti kouluun/tuli koulusta.

Vanhin sisarukseni on minua melkein 5v vanhempi ja tämä oli mielestäni hyvä ikäero. En muista että hän olisi ikinä kiusannut minua vaan otti hienosti ison veljen aseman ja ollaan vieläkin hyvissä väleissä. Seuraavana katraassa olinkin minä ja sen jälkeen minua vain n 1,5 v nuoremmat kaksoset. En siis muista, että minua olisi ehditty sylissä pitämään tai muutenkaan pahemmin hoitamaan. Aika paljon nuo kaksoset myös kiusasivat minua ja itse jouduin "aikuistumaan" jo hyvin nuorena. Olin 16 kun muutin kotoa. Kyllä minulla nyt on ihan hyvät välit kaikkiin sisaruksiini, mutta oman kokemukseni pohjalta ja mitä tuttavapiirissä olen huomannut niin en todellakaan suosittele alle 3 vuoden ikäeroa. Siinä vanhempi lapsi joutuu helposti tosi koville ja jää paitsi paljosta. 

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 22:32"]

Jotkut jaksa kahden pienen kanssa, jotkut ei. Minä jaksan. Alle vuosi ikäeroa lapsilla ja menevät kaksosista, molemmat saa yhtälailla huomiota, vauva aikana varsinkin kun pienempi nukkui enemmän kerkesi touhuta vaikka mitä isomman kanssa :) ja taantumista ei ole ollut isomman kanssa, ihan 11kk ikäisestä paijasi ja pusutteli vauvaa, monesti itse vei tutinkin kun vauva itki. Nykyään varsinainen touhu kaksikko pienempi ottaa isommastaan esimerkkiä kaikessa esim. Pottalla käyminen, syöminen... Ihanaa aikaa ollut , enempää ei kyllä lapsia tule :)

[/quote]

Jos isompi on hoitanut pienempää, niin eihän ne silloin ole kuten kaksoset, eiks niin?

ps. Touhukaksikko on yhdyssana.

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 09:30"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 22:34"]

Kaikki kaksostenkin vanhemmat ovat sitten varmaan huonoja vanhempia, koska eihän siinäkään tapauksessa pysty toiseen vauvaan samalla tavalla keskittymään, kuin jos lapsia olisi vain yksi. Harmi, että kaksosuutta kulkee toisilla suvussa, he ovat siis tuomittuja huonoiksi vanhemmiksi tämän palstan perusteella.

[/quote]

Kaksosia harvemmin valitaan vaan ne tulevat yllätyksenä. Sille tilanteelle ei itse voi mitään ja yleensä myös siihen asennoidutaan että on rankkaa ja tarvitaan paljon apua. Lisäksi molemmat lapset ovat samassa kehitysvaiheessa, joten toista ei tarvitse "alentaa" pienemmän tasolle tai "ylentää" isomman tasolle niin kuin tyypillisesti pienen ikäeron perheissä lapsille tehdään. Olen itse kaksonen ja kyllä äitini ihmettelee jaksamistaan, kun oikeasti oli tosi rankkaa, vaikka oltiin terveitä ja hyväntuulisia pienestä pitäen. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että on tuplavaipat ja tuplasyötöt ja tuplapukemiset ja tuplanukuttamiset, tuplaitkut tuplanuhat jne.

Se ongelma (mielestäni) pienessä ikäerossa on lasten tarpeiden samankaltaistaminen. Joskus tosin se isompi väännetään väkisin isommaksi, laitetaan esim. 2-vuotias vahtimaan 1-vuotiasta kun äiti ripustaa pyykit jne. Mutta minun tuntemissani perheissä ne tarpeet on itse asiassa väännetty samankaltaisiksi. Esim. ystäväni perheessä pienempi on saanut aina samat kuin isompi eli kun isompi sai kouluun kännykän, pienempi sai sen eskariin. Kun isompi "pääsi" kouluun, sai pienempi korvaukseksi tästä epäreiluuesta pianotunnit. Samat vaatteet, viikkorahat, kotiintuloajat mutta eipäs olekaan samaa vastuuta. Esim. kun tytöt myöhästyvät kotiintuloajoista, kumpi saakaan haukut? Se isompi, kun isompana pitäisi olla enemmän järkeä päässä. Pienemmällä ei ole mitään vastuuta käytöksestään mutta kuitenkin saa täsmälleen samat oikeudet.

Laajemmin ajateltuna siltä isommalta viedään ilo isompana olosta, kun se pienempi saa ja oppii kaiken samaan aikaan. Esim. jonkun asettama pottaesimerkki siitä, miten pienempi matkii isompaa. Osaako kukaan asettua sen isomman asemaan? Että vihdoin oppii ja osaa jotain ja sitten se pienempi taas saa kaikkien ihailun kun sehän oppi sen saman ja nopeammin ja nuorempana. Isommuudesta viedään tehokkaasti ilo, kun se pikkusisarus saa ja oppii kaiken samassa tahdissa ja saa sen huomion, joka tavallaan kuuluisi sille isommalle. Lapset eivät olekaan enää yksilöitä vaan vertailukohteita, joissa se pienempi voittaa koko ajan. Uskokaa pois, läheltä kun olen seurannut, niin sen isomman itsetuntoon tuo vaikuttaa suunnattomasti ja monet esikoiset ovat ns. suorittajia jotka yrittävät koko ajan ostaa sen vanhemman rakkauden hyvillä koulunumeroilla. Eräässä tuttavaperheessäni isomman koulunumeroita ei saanut kysellä, koska pienemmälle tulisi paha mieli. Että silleen...

Ne lähekkäin syntyneet lapset lakkaavat olemasta yksilöitä ja oman kehityksensä mittareita, ja heistä ämpätään yksikkö jossa roolijako on selvä. Fakta on, että kahdelle pienelle on vaikeaa antaa ihan omaa aikaa, jos lasten yksilölliset tarpeet otetaan huomioon. Monessa perheessä se esikoinen onkin isän lapsi, kun äiti on keskiyttynyt pienempään. Luulevatko vanhemmat ettei se esikoinen kärsi äitinsä vähästä mielenkiinnosta? Lapset kun haluavat olla molemmille vanhemmilleen tärkeitä.
[/quote]
Tuohon voi tietoisesti puuttua. On miljoona tapaa tehdä väärin kun on vanhempi.

Jotkut tykkää ja jaksaa, eihän sitä toisten valintoja tarvikaan ymmärtää ja päätänsä niillä vaivata.

Meillä ikäeroa 2v ja moni piti sitäkin pienenä. Nyt pojat on 9v ja 11v ja oon tosi tyytyväinen että tuli suht pienellä ikäerolla ja ovat vielä samaa sukupuoltakin. Niin ovat toistensa hyvät kaverit. Vaikka välillä tapellaankin kovaäänisesti, silti suurimmaksi osaksi pitävät yhtä ja veljesrakkaus on syvä. 

Nuorin iltatähtemme (tyttö) onkin sitten ns. yksinäisenä lapsena, koska lisää lapsia emme tule hankkimaan, joten uskon että hänellä tulee siinä mielessä olemaan "köyhempi" lapsuus ilman suht samanikäistä kaveria. Toisaalta hän saa kyllä koko perheemme ja omien vanhempieni jakamattoman huomion ns. lellikkilapsena, mitä minä yritän vähän hillitä parhaani mukaan. Joten puolensa ja puolensa. 

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:51"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 21:18"]

Minulla ja siskollani on 1,5 vuotta ikäeroa. Läheisempiä ei voitaisi olla. Varmaan tässä yhdistyi käytäntö plus se, että äitimme ei tarvitsisi olla mahdottoman pitkiä aikoja pois töistä. Lapsuutemme oli kaikin puolin ihanaa ja isäkin oli kotona hoitamassa meitä vuorollaan :)

[/quote]

Mulla ja siskollani oli myös 1,5 v ikäeroa. Tappelimme aivan hulluna, minulle hoettiin isona olemisesta vaikka oli vielä vaipat housuissa. Isäukko liukeni kotoa heti kun sai työpaikan, jolloin äiti jäi kotiin "hoitamaan kotia", mikä tarkoitti sitä että me leikimme yhdessä huoneessa ovi kiinni ja mutsi puunasi paikkoja hullunkiilto silmissä. Äiti oli saanut päähänsä, että meidän kuului olla hyvin läheisiä koska olimme melkein saman ikäisiä, eikä kodin ulkopuolisia ystävyyksiä rohkaistu. Kouluiässä emme enää oikein tunteneet toisiamme, mutta emme toisaalta pystyneet solmimaan uusiakaan ihmissuhteita. Siskoni yritti tappaa itsensä ensimmäisen kerran teininä ja minä lähdin väkivaltaisin miehen matkaan 16-vuotiaana. Sen jälkeen emme ole juuri puhuneet kuin ehkä kerran vuodessa, viime vuosina ei enää sitäkään.

Maailman typerin syy tehdä lapset pienellä ikäerolla on se, että niillä olisi seuraa toisistaan ja että heistä tulisi läheisiä. Sellaista ei voi ennustaa. Hoitakaa oma päänne ensin kuntoon, että pystytte olemaan kaksin yhden pikkuisen kanssa ilman että sitä on joku toinen henkilö (=toinen lapsi) paimentamassa ohellanne.
[/quote]
Luuletsä jotenkin, et sun vanhemmat olis ollut rakastavia ja ihania, jos sulla ja systerillä olis ollut isompi ikäero? Veikkaanpa että ei...

Niin niitä on näkyny täälläkin tulevan ihan peräkkäin. En ymmärrä miten joku jaksaa olla raskaana taas heti edellisen raskauden perään. Ja myöhemmin hoitaa kahtaa pientä.

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 11:18"]

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:51"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 21:18"] Minulla ja siskollani on 1,5 vuotta ikäeroa. Läheisempiä ei voitaisi olla. Varmaan tässä yhdistyi käytäntö plus se, että äitimme ei tarvitsisi olla mahdottoman pitkiä aikoja pois töistä. Lapsuutemme oli kaikin puolin ihanaa ja isäkin oli kotona hoitamassa meitä vuorollaan :) [/quote] Mulla ja siskollani oli myös 1,5 v ikäeroa. Tappelimme aivan hulluna, minulle hoettiin isona olemisesta vaikka oli vielä vaipat housuissa. Isäukko liukeni kotoa heti kun sai työpaikan, jolloin äiti jäi kotiin "hoitamaan kotia", mikä tarkoitti sitä että me leikimme yhdessä huoneessa ovi kiinni ja mutsi puunasi paikkoja hullunkiilto silmissä. Äiti oli saanut päähänsä, että meidän kuului olla hyvin läheisiä koska olimme melkein saman ikäisiä, eikä kodin ulkopuolisia ystävyyksiä rohkaistu. Kouluiässä emme enää oikein tunteneet toisiamme, mutta emme toisaalta pystyneet solmimaan uusiakaan ihmissuhteita. Siskoni yritti tappaa itsensä ensimmäisen kerran teininä ja minä lähdin väkivaltaisin miehen matkaan 16-vuotiaana. Sen jälkeen emme ole juuri puhuneet kuin ehkä kerran vuodessa, viime vuosina ei enää sitäkään. Maailman typerin syy tehdä lapset pienellä ikäerolla on se, että niillä olisi seuraa toisistaan ja että heistä tulisi läheisiä. Sellaista ei voi ennustaa. Hoitakaa oma päänne ensin kuntoon, että pystytte olemaan kaksin yhden pikkuisen kanssa ilman että sitä on joku toinen henkilö (=toinen lapsi) paimentamassa ohellanne. [/quote] Luuletsä jotenkin, et sun vanhemmat olis ollut rakastavia ja ihania, jos sulla ja systerillä olis ollut isompi ikäero? Veikkaanpa että ei...

[/quote]

Samaa mietin, ei tuossa ole ongelmana se ikäero, vaan sun vanhemmat.

No kun ne niin nätisti leikkii keskenään niin ja sen vanhemman voi taannuttaa nuoremman tasolle niin on melkein kun kaksoset.

Saako tää vanhempi lapsi, pieni taapero, tarpeeks edes huomiota kun äidillä menee paljon aikaa ja energiaa vauvaan.