Äidiksi 43-vuotiaana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella ei ainakaan olisi isovanhempia hoitoapuna. Moni pikkulapsen vanhempi turvaa heihin. Mutta et tietenkään sinä, koska olet teräsmuori. Oletko kysynyt miehesi mielipidettä vauvahaaveisiisi?

Miksei olisi? 43-vuotiaalla voi olla kuusikymppiset vanhemmat; jotkut on toki tuossa iässä niin väsyneitä, etteivät enää jaksa. Omat seitsenkymppiset vanhempani hoitavat välillä sisarusteni pieniä lapsia.

Ai vanhempasi eivät olekkaan tehneet sinua 43-vuotiaana. Miksiköhän?

1960-80-luvuilla vanha äiti oli kummajainen. Sitä ennen ja sen jälkeen se on ollut ihan normaali asia.

Boomereilla oli se tietty ”lapset on pakko tehdä pois alta” -asenne. Ehkä sota-ajan jälkeinen turvattomuus näkyi heidän vanhemmuudessaan.

Mun 1911 syntynyt isoäiti oli 42v. kun sai nuorimman lapsensa.  Tuskin oli ainoa. Tuohon aikaan lapsia oli monessa perheessä paljon. Isoäidilläkin 10 lasta.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni olet vanhahko ja ajattelisin, että lapsiparka, jos lapsi tulisi. Lapsiparka. Hanki mielummin vaikka koira tai joku uusi harrastus kuin väännät jonkun lapsen ikäkriisisi keskelle. Sillä sehän sinulla on, ikäkriisi.

Mikähän kriisi tällä kirjoittajalla on? Jos aletaan vaatimaan, että tulevan äidin täytyy olla täydellisen kliinisesti terve, ihannepainoinen, psyykkisesti myös täysin terve, sopivasti kouluttautunut, sopivasti työelämässä, onnellisessa ja tasapainoisessa parisuhteessa varmuudella koko loppuelämän, sekä hyväksytysti sopivassa lapsen saanti iässä, että oma ikä täsmää kun lapsi uhmassa, kouluiässä, rippikoulussa, armeijassa... ja toki edelletyksenä, että tulevan äidin vanhemmat ovat terveitä ja nuorehkoja, valmiita auttamaan lapsiarjessa sopivasti. Sekä tietenkin muutama sisarus sopivalla ikäerolla, joilla sama elämäntilanne, jotta serkut olisivat lapselle myös oikean ikäisiä ja luonteisia leikkikavereita. Samat vaatimukset myös lapsen isälle. 

Suvuista ei kuulu löytyä periytyviä sairauksia ym. puutteita, olisihan se itsekästä niin vajavaisen ja heikkogeenisen lisääntyä ja jos vielä väärän ikäisenä sen tekee. Ei armoa. Ei jatkoon. 

Mielestäni heteronainen ei voi lisääntyä enää yli 30 vuotiaana. LGTB-progressiiviset on vapautettu ikärasismista ja heillä on oikeus lisääntymiseen kaikin lääketieteellisin keinoin mitä maailmasta löytyy. Ikä ei ole mikään kysymys heille. 

Olin 41-vuotias lapsen saadessani. Nyt jo koululaisen luokkakavereilla on monella ikäisiäni vanhempia. Eivät lapset meitä kummastele. Itse kyllä erehdyin luulemaan erästä isää pojan vaariksi, mutta hän olikin n. 60-vuotias pojan syntyessä. Lapsia tämäkään isä ei ihmetytä, hän on vain pojan X isä.

Onnea yritykselle ap!

44 v äidiksi eka kertaa. On ollut antoisaa aikaa ja paljon olisin menettänyt ilman lasta. Niin kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella ei ainakaan olisi isovanhempia hoitoapuna. Moni pikkulapsen vanhempi turvaa heihin. Mutta et tietenkään sinä, koska olet teräsmuori. Oletko kysynyt miehesi mielipidettä vauvahaaveisiisi?

Miksei olisi? 43-vuotiaalla voi olla kuusikymppiset vanhemmat; jotkut on toki tuossa iässä niin väsyneitä, etteivät enää jaksa. Omat seitsenkymppiset vanhempani hoitavat välillä sisarusteni pieniä lapsia.

Ai vanhempasi eivät olekkaan tehneet sinua 43-vuotiaana. Miksiköhän?

1960-80-luvuilla vanha äiti oli kummajainen. Sitä ennen ja sen jälkeen se on ollut ihan normaali asia.

Boomereilla oli se tietty ”lapset on pakko tehdä pois alta” -asenne. Ehkä sota-ajan jälkeinen turvattomuus näkyi heidän vanhemmuudessaan.

Mun 1911 syntynyt isoäiti oli 42v. kun sai nuorimman lapsensa.  Tuskin oli ainoa. Tuohon aikaan lapsia oli monessa perheessä paljon. Isoäidilläkin 10 lasta.

Minun samaa ikäluokkaa olevat Isoäitini saivat kumpikin lapsen vielä reilusti yli 40 v. Samoin kaksi tätiäni ja lopulta minäkin. Kulkee vissiin suvussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella ei ainakaan olisi isovanhempia hoitoapuna. Moni pikkulapsen vanhempi turvaa heihin. Mutta et tietenkään sinä, koska olet teräsmuori. Oletko kysynyt miehesi mielipidettä vauvahaaveisiisi?

Miksei olisi? 43-vuotiaalla voi olla kuusikymppiset vanhemmat; jotkut on toki tuossa iässä niin väsyneitä, etteivät enää jaksa. Omat seitsenkymppiset vanhempani hoitavat välillä sisarusteni pieniä lapsia.

Niinpä. Ja 43-vuotiaana lapsensa saanut tuskin itse enää on omille lapsenlapsilleen kovin virkeä isovanhempi.

Ai miten niin? 63 v kun lapsia on 20 ja eläkkeelle pääsee ca 68 -vuotiaana. Minulla on 78 v. anoppi jota ei millään tavalla voi sanoa väsyneeksi eikä sen kavereitaan.

Siis onko jengi jo ihan kuollutta 6-kymppisenä? Täh. Minulla on siinä tapauksessa erikoinen lähipiiri ja tutut.

Et ole ainoa, ne hyvinvoivat eivät vaan ehdi meuhkata palstoilla yleensä.

Olen 72 v ja miniä on lähes 50 v ja hän on saanut heidät 39, 40, 41 v.

Luomusti.

Ovat mummin kullanmuruja, kohta teinejä🥰

Vierailija kirjoitti:

Jos tulet raskaaksi, et ole liian vanha

Päteekö sama 11-vuotiaaseen?

Ota huomioon, että lapsen kehitysvamman riski kasvaa iäkkäällä vanhemmalla. Itse en 42-vuotiaana enää uskaltaisi ottaa riskiä. Kolme tervettä lasta sain ikävuosieni 28-31 välillä.

Vierailija kirjoitti:

Ota huomioon, että lapsen kehitysvamman riski kasvaa iäkkäällä vanhemmalla. Itse en 42-vuotiaana enää uskaltaisi ottaa riskiä. Kolme tervettä lasta sain ikävuosieni 28-31 välillä.

Väärin kehitysvamman riski pienenee. Down riski suurenee. Raskaudessa on aina riski, olit minkäikäinen tahansa. 40 v vanhempien lasten menestys koulussa on tutkimusten mukaan parempaa eli siitä vaan valitsemaan riskejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tulet raskaaksi, et ole liian vanha

Päteekö sama 11-vuotiaaseen?

Olisiko mielestäsi 11-vuotias samalla tavalla kypsä äidiksi kuin päälle 40-vuotias?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tulet raskaaksi, et ole liian vanha

Tällä logiikalla sitten jos tulet raskaaksi, et ole liian nuori. 

Onpa sinulla "logiikka". Nuorten aivot kypsyvät vielä pitkälti päälle 20-vuotiaana ja fyysinen kehityskin jatkuu lähes 20-vuotiaaksi. Kokemusta elämästä alkaa olla siinä 30-vuotiaana jo jonkin verran. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota huomioon, että lapsen kehitysvamman riski kasvaa iäkkäällä vanhemmalla. Itse en 42-vuotiaana enää uskaltaisi ottaa riskiä. Kolme tervettä lasta sain ikävuosieni 28-31 välillä.

Väärin kehitysvamman riski pienenee. Down riski suurenee. Raskaudessa on aina riski, olit minkäikäinen tahansa. 40 v vanhempien lasten menestys koulussa on tutkimusten mukaan parempaa eli siitä vaan valitsemaan riskejä.

Eihän se parempi koulumenestys siitä iästä tule, vaan taustasta...

Korkeammin koulutettu ja paremmin toimeentuleva lisääntyy myöhemmin kuin pelkän peruskoulun varaan jättäytynyt. Tohtorilla ja peruskoulun käyneellä on aika eri lähtökohdat auttaa lasta läksyissä ja huolehtia siitä, että oikea koulutuspolku elämässä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Ota huomioon, että lapsen kehitysvamman riski kasvaa iäkkäällä vanhemmalla. Itse en 42-vuotiaana enää uskaltaisi ottaa riskiä. Kolme tervettä lasta sain ikävuosieni 28-31 välillä.

Etkö tiedä, että iäkkäämmiltä testataan lapsivedestä mm Down ja monia muita synnynnäisiä häiriöitä ja vanhemmat päättävät keskeytetäänkö raskaus, jos vakavaa ilmenee?

Tunnen yhden äidin, joka oli 40v ja joka sai ja halusi synnyttää Down lapsen, kun selvitettiin. Ihana nyt aikuinen poika, joka pärjännyt todella hyvin. Sen sijaan tunnen ja tiedän lukuisia normaaleja lapsia, joiden äidit olleet yli 40v lapsen syntyessä.

Muistan useita nuoria äitejä, joille syntyi Down lapsi. Siinä pohjaa " omista tilastoista ".

Tämä ei kuulu ap:n kysymykseen, mutta kun aiheesta on keskusteltu viestiketjussa, niin jatkan. 

Isäni oli luonnevikainen ja vanhempieni avioliitto rasittava ja henkisesti raskas. Isovanhemmat olivat aktiivisesti mukana elämässäni ja tarjosivat apua, rakkautta ja huolenpitoa. He olivat minulle todella tärkeitä. Samoin kun omat lapseni syntyivät, heidän isovanhempansa ovat olleet aktiivisesti mukana elämässämme. Suurkiitos heille. Kaikilla ei valitettavasti ole isovanhempia, tai muuta tukiverkostoa.

Ilman tukiverkostoa pärjääminen sujuu osalta vanhemmista, mutta tietenkin siitä olisi suuri ilo ja hyöty. Joskus vanhemmallekin voi sattua esim. että sairastuu. Silloin tukiverkoston apu on tärkeää. Keskustelussa heijastuu mielestäni sotien jälkeinen / sotien aikainen sairas henki - "Ei saa auttaa". Jokainen kuolee saappaat jalassa, eikä apua pyydetä, tai tarvitse antaa. Välttelevä kiintymystyyli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota huomioon, että lapsen kehitysvamman riski kasvaa iäkkäällä vanhemmalla. Itse en 42-vuotiaana enää uskaltaisi ottaa riskiä. Kolme tervettä lasta sain ikävuosieni 28-31 välillä.

Väärin kehitysvamman riski pienenee. Down riski suurenee. Raskaudessa on aina riski, olit minkäikäinen tahansa. 40 v vanhempien lasten menestys koulussa on tutkimusten mukaan parempaa eli siitä vaan valitsemaan riskejä.

Eihän se parempi koulumenestys siitä iästä tule, vaan taustasta...

Korkeammin koulutettu ja paremmin toimeentuleva lisääntyy myöhemmin kuin pelkän peruskoulun varaan jättäytynyt. Tohtorilla ja peruskoulun käyneellä on aika eri lähtökohdat auttaa lasta läksyissä ja huolehtia siitä, että oikea koulutuspolku elämässä löytyy.

Useita syitä ja mainitsemasi on yksi niistä.

Sain lapseni 40-vuotiaana. Olin jäänyt leskeksi 10 vuotta aiemmin ja ollut sen jälkeen yksin. Olin aina halunnut lapsia, mutta yksin elellessäni aloin kääntämään ajatuksia siihen suuntaan, että hyvä ettei lasta tullutkaan ja että olen vapaa tekemään mitä haluan. Ja että voin keskittyä sisarusteni ja ystävien lapsiin olemalla se "siisti täti". Sittenpä yllättikin äkkirakastuminen! Olimme olleet yhdessä vasta puolisen vuotta, kun huomasin olevani raskaana. Ei oltu yritetty, pari kertaa oltiin huolimattomia ehkäisyn suhteen. Ajatus lapsesta oli minulla etäisenä toiveena, mutta mieheni kanssa järjellä päätettiin, ettei haluttaisi lapsia. Omalta osaltani voin sanoa, että en uskaltanut antaa itselleni lupaa toivoa lasta, koska pettymys olisi ollut liian suuri. Mieheni on minua muutaman vuoden vanhempi ja itse olin ylipainoinen keski-ikäinen nainen. Todennäköisyys raskaudelle oli siis aika pieni. Mutta niin siinä vaan kävi, että hyvin sujuneen raskausajan jälkeen meille syntyi terve tyttö. Ainoa asia mitä kadun on se, ettemme yrittäneet heti perään toista lasta! Se siitä syystä, ettei mieheni enää halunnut lisää lapsia, hänellä on jo lapsia myös aiemmasta liitostaan. Välikommenttina vielä, että mieheni oli todella onnellinen kuultuaan raskaudestani, ei tarvinnut hetkeäkään miettiä "mitä nyt tehdään". En koe olevani liian vanha äiti. Sekä minun 7-kymppiset vanhempani että mieheni 8-kymppiset vanhemmat ovat paljon tekemisissä lapsemme kanssa, tarvittaessa myös silloin tällöin saamme hoitoapua. Joka päivä kaiken uhmakiukun keskelläkin jaksan olla kiitollinen tuosta pippurisesta pienestä ihmisestä! Eli ap:lle toivotan tsemppiä ja onnea matkaan! Älä kuuntele näitä ilkeitä kommentteja! Ja ai niin, PS: olen jo onnistunut pudottamaan painoani reilusti ja hoikistuminen jatkuu. Ettei tarvitse kenekään ahdistua siitä, että pullero ei jaksa hoitaa lastaan :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella ei ainakaan olisi isovanhempia hoitoapuna. Moni pikkulapsen vanhempi turvaa heihin. Mutta et tietenkään sinä, koska olet teräsmuori. Oletko kysynyt miehesi mielipidettä vauvahaaveisiisi?

Mitä sä oikein höpötät? Olen 48v ja pienimmäinen meni just eskariin. Vanhempani hoitaa lapsia monena päivänä viikossa, ovat erittäin läheisiä ja aktiivisia.

Aika törkeä kommentti jo pelkästään siksi että on ihmisiä, joiden isovanhemmat ovat kuolleet nuorina. Siis näidenkään ei pitäisi tehdä lapsia. Absurdia.

Niin sinun vanhempasi vielä auttavat, koska ovat saaneet sinut nuorempana. Mutta sinä tuskin enää lapsenlapsiesi hoidossa autat.

AP, jos tunnet että jaksat, niin anna mennä vain. Itse sain esikoisena 39-vuotiaana ja kuopuksen juuri 46 vuotta täyttäneenä. Molemmat luomuna ja molemmat terveitä. Kuopuksesta kärähdin yhdistelmäseulassa ikäni takia (veriarvot hyvät ja ultrassa kaikki OK) ja kävin NIPT-testissä, jossa siis tutkitaan sikiön äidin vereen erittämistä soluista yleisimpiä trisomioita (joista yleisin Down). Tulos oli negatiivinen ja terve lapsi minulle myös syntyi. Hyvin olemme suunnilleen samanikäisen mieheni kanssa jaksaneet emmekä tunne itseämme vanhoiksi. Myös molemmat isovanhemmat (70+) ovat aktiivisesti mukana lastemme elämässä ja jaksavat tarvittaessa hoitaa heitä, jos meillä vanhemmilla on jotain menoa. Tiedostan toki että tulen muutaman vuoden päästä todennäköisesti olemaan kuopukseni luokan vanhin äiti, mutta pyrin pitämään itsestäni huolta enkä usko että päältäpäin näkee miten vanha oikeasti olen. 😁 Minua itse asiassa luullaan 10-15 vuotta nuoremmaksi kuin mitä olen, joten ilmeisesti olen pysynyt nuorekkaana, ja myös tunnen itseni noin 10-15 vuotta nuoremmaksi kuin mitä passissa lukee. 😄 Pääasia tietysti että pysyisin terveenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytät 50, kun lapsesi menee kouluun. Haluatko lapsen vain ollaksesi tarpeellinen.

 

Niin. 19-vuotiaana lapsen saanut on 26-vuotias, kun lapsi menee kouluun. 27-vuotiaana lapsensa saanut on 34-vuotias, kun lapsi menee kouluun.

Haluavatko hekin lapsen vain ollakseen tarpeellisia?

-ei ap, ainoastaan näitä argumentteja ihmettelevä. Miten ihmeessä vanhemman ikä lapsen mennessä kouluun liittyy mihinkään?

 

Sillä tavalla liittyy, että jos on vanhat vanhemmat, niin siitä saa lapsi kyllä kavereilta kuulla.

Mieheni vanhemmat olivat viisikymppisiä, kun mieheni aloitti koulun. Sai aina kuulla nälvimistä, että miksi asut isovanhempien kanssa, onko sun vanhemmat hylänneet sinut? Miksi mummo ja pappa tuo sinut kouluun jne...

Tämänkö asian takia lapsi pitää jättää kokonaan tekemättä että lapsen ollessa ekaluokalla ekaluokkalaiset mahdollisesti ihmettelee "Miksi sulla on vanhat vanhemmat"? Ei siis kannata siksi tehdä enää uutta ihmistä maailmaan?