Onko täällä ketään jota terapia olisi oikeasti auttanut?

Ahdistukseen, masennukseen, loppuunpalamiseen. Kävin terapiassa vuosia, lääkkeistä ei ollut minulle mitään hyötyä. Opettelin elämään uudelleen ja kuuntelemaan itseäni sekä palasin työelämään

Vierailija kirjoitti:

Ahdistukseen, masennukseen, loppuunpalamiseen. Kävin terapiassa vuosia, lääkkeistä ei ollut minulle mitään hyötyä. Opettelin elämään uudelleen ja kuuntelemaan itseäni sekä palasin työelämään

Sama täällä. Mutta apua ei ollut kaikista terapeuteista. Jos ei kemia toimi terapeutin kanssa tai muuten ei nappaa niin voi jopa pahentaa tilannetta. Silloin kannattaa vaihtaa terapeuttia. Kun se sopiva tuli kohdalle niin asiat parani nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistukseen, masennukseen, loppuunpalamiseen. Kävin terapiassa vuosia, lääkkeistä ei ollut minulle mitään hyötyä. Opettelin elämään uudelleen ja kuuntelemaan itseäni sekä palasin työelämään

Sama täällä. Mutta apua ei ollut kaikista terapeuteista. Jos ei kemia toimi terapeutin kanssa tai muuten ei nappaa niin voi jopa pahentaa tilannetta. Silloin kannattaa vaihtaa terapeuttia. Kun se sopiva tuli kohdalle niin asiat parani nopeasti.

Kiitos vastauksista. Mutta osaatteko kertoa mitä terapia käytännössä teki, että se auttoi? Mitä teidän oli itse oltava valmiita tekemään? Ap

Ei se terapia kaikkeen purekaan. Karkeasti 1/3 jää purematta. Joihinkin persoonallisuushäiriöihin ei ole edes olemassa toimivaa terapiaa (vaikka kyllä heidänkin oloaan voidaan parantaa). 

Minua aikanaan auttoi paljonkin. Koin terapeutin olleen minulle korvikeisä oman tilalla. Tavallaanhan terapia paikkaa hyvien vanhempien puutetta. Ei aina, mutta usein. 

Terapia on 1900-luvun kammottavin epätieteellinen hoitomuotomoka, mutta kestää vielä varmasti vähintään 50 vuotta ennen kuin asia kehdataan myöntää. Niin moni saa tuosta ku.setuksesta palkkansa, etenkin maailmanlaajuisesti ajateltuna, ettei asiaa ehkä voida myöntää vielä silloinkaan.

Upea rahansiirto. Terapian tehoa ei millään tavalla tutkita. Jos menet terapiaan, et tule koskaan saamaan seurantalappua, jossa pääisisit kertomaan, miten loppuelämäsi terapiasta parani vai paraniko mitenkään. Miten terapeutit siis voisivat edes itse tietää, mitä kauppaavat ja miten tuotetta voisi parantaa. Aivan. Eivät mitenkään. Hoitomuoto ei ole ainoastaan tehoton vaan se ei myöskään voi mitenkään kehittyä.

Kannattaa tutustua terapiakriittiseen kirjallisuuteen, suomeksikin Terra Cognita -sarjassa on ainakin yksi suomalaisen tekijän kirja, muistaakseni nimeltään Nähdään taas ensi viikolla (tai jokin vastaava). Myös googlettamalla löytyy materiaalia.

Ei se terapia ole ihmelääke, vaan sieltä saa eväät itsetutkiskella niitä kipukohtia mitkä aiheuttavat terapiantarpeen. Eli suurin työ on kumminkin asiakkaalla itsellään. Jos on hoitovastainen niin ei se terapiakaan auta mitään.

Terapia antoi itsetuntemusta ja auttoi ymmärtämään, mistä masennus ja ahdistuskohtaukset kumpusivat. Kun sain selville tunteiden aiheuttajat, vapauduin noista tunteista. Toki edelleenkin voin tuntea surua, pettymystä, vihaa ja muita selkeitä tunteita, mutta masennus ja ahdistus ovat sekavia tunnetiloja ja sellaisia en enää koe.

Ainakaan yksikään palstalla roikkuva mielenterveysongelmainen ei ole parantunut.

Minulla on useita mt-diagnooseja ja olen käynyt pienestä asti terapiassa, mutta vasta "aikuisena" (25 ikävuoden jälkeen) kun älysin että rajatilapersoonallisuus jonka kanssa eniten kärsin, on oikeasti vaikuttanut käyttäytymiseeni ja sitä myöten elämääni niin haitallisesti ja romuttavasti, aloin ensimmäistä kertaa oikeasti haluamaan apua.

Olen nyt käynyt terapiassa eri mentaliteetilla ja vaikka rajatilapersoonasta ei voi koskaan parantua, on terapia auttanut valtavasti. Olemme yhdessä työstäneet minun tunnereaktioita, etsineet niiden syyt ja opetelleet pikkuhiljaa erilaisia reagointitapoja ja korjanneet haitallisia ajatus- ja tunnemalleja.

Elämänlaatuni on parantunut huomattavasti vaikka työelämään minua ei koskaan huolitakaan. En silti enää myrkytä ja tuhoa itseäni, elämääni, tulevaisuuttani enkä ihmissuhteitani.

No jos huorissa käynti lasketaan, niin kyllä auttoi aika paljonkin.

Eikä tää ollu mikään vitsi.

Minua terapia todella auttoi. Mutta se auttoi auttamaan itseäni. Ei siis niin,e ttä siellä olisi annettu ratkaisuja tai poistettu ongelmia, vaan minä ihan itse sain näkökulmia, joiden avulla opin elämään elämisen arvoista elämää ongelmista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistukseen, masennukseen, loppuunpalamiseen. Kävin terapiassa vuosia, lääkkeistä ei ollut minulle mitään hyötyä. Opettelin elämään uudelleen ja kuuntelemaan itseäni sekä palasin työelämään

Sama täällä. Mutta apua ei ollut kaikista terapeuteista. Jos ei kemia toimi terapeutin kanssa tai muuten ei nappaa niin voi jopa pahentaa tilannetta. Silloin kannattaa vaihtaa terapeuttia. Kun se sopiva tuli kohdalle niin asiat parani nopeasti.

Miten te muka noin vaan terapeuttia vaihdatte? Itse olin henkisesti niin paskana, että vuosikausia kiduin täysin vääränlaisella terapeutilla, koska en vaan saanut sanottua eli se touhu ei oikein auttanut.

Auttoi ja nopeasti kun sain laskun käteeni.

Kyllä siitä oli aikoinaan apua, kun sai edes joskus jutella jonkun asiallisen ja fiksun ihmisen kanssa. Mutta en sen avulla saanut unettomia öitä ja stressinsietokyvyttömyyttä selätettyä, jotka ovat minun kohdalla suurimmat ja näkyvimmät työkyvyttömyyttä ylläpitävät oireet.

Usein sanotaan, että terapiasta voivat hyötyä ne joilla on edes jonkinlaista itsereflektiokykyä. Jos on kovin tulenarka elämäntilanne, terapia ei ehkä ole oikea-aikaista.

Autto joo!

Meillä oli parisuhteessa ongelmia vaimon masennuksen ja ihastuksen, tai ihastuksen ja siitä johtuvan masennuksen kanssa.

Asiaa piti ryhtyä hoitamaan pariterapiassa ja sitä silmällä pitäen käytiinkin jo keskinäisiä keskusteluja, joissa solmut näyttivät rupeavan aukenemaan.

Ennen pariterapian alkua vaimon päätä piti kuitenkin terapeutin mielestä hienosäätää yksin - virhe.

Terapeutin mielestä oli ihan kohtuullista, että vaimo tapaili edelleen ihastustaan ja naida napsautti tämän kanssa - oma keho, oma päätös mitä tekee.  Ei tullut pariterapiaa ei.

On. Muutti omaa ajattelua itsestä ja muista -> auttoi masennukseen ja näkemään asioita eri tavalla ja nämähän paransivat elämänlaatua huomattavasti. En olisi tosin masennuksen pahimmassa vaiheessa pystynyt olemaan terapiassa ilman masennuslääkkeitä, jotka ovat hyviä nimenomaan alkuvaiheessa, jotta pääsee 'ajatuskierteestä' ja pystyy olemaan vastaanottavainen terapialle ja tutkimaan omia ajattelutapojaan ja muuttamaan niitä. Huomiona, että en joutunut keskivaikeankaan masennuksen aikana koskaan saikulle eli olen sitä 'suorituskykyinen masennuksessakin' - tyyppiä, mikä on toisaalta ollut myös se ongelma eli terapiassa piti opetella myös armollisuutta itselle ja kykyä tunnustaa ja tunnistaa omat heikkoutensa :)

quote: "Upea rahansiirto. Terapian tehoa ei millään tavalla tutkita. Jos menet terapiaan, et tule koskaan saamaan seurantalappua, jossa pääisisit kertomaan, miten loppuelämäsi terapiasta parani vai paraniko mitenkään. Miten terapeutit siis voisivat edes itse tietää, mitä kauppaavat ja miten tuotetta voisi parantaa. Aivan. Eivät mitenkään. Hoitomuoto ei ole ainoastaan tehoton vaan se ei myöskään voi mitenkään kehittyä. " Quote

Itse asiassa terapian ja eri terapiamuotojen tehokkuudesta on tehty hyvinkin paljon tieteellistä tutkimusta... Jos nyt vaikkapa tutustuisit asiaan ensin.

Minä tiedän tarvitsevani terapeuttista apua, mutta valitettavasti tiedän myös aiemmasta kokemuksesta, että se tuskin auttaa.

Optimaalistahan olisi oivaltaa terapian avulla jotakin tilanteestaan, mutta minulla ei ole mistään tietämättömyydestä kyse. Säälin vähän terapeuttiakin, jos voin kaikkeen todeta, että juu olen opiskellut asiaa, tiedän sen, kokeiltu on ja itse asiassa ehdotuksessasi on tällaisia ja tällaisia ristiriitaisuuksia, jotka tekevät siitä minulle epäuskottavan.

uppp