Lue keskustelun säännöt.
Olen vasta 25v ja nyt jo ymmärtänyt, että tämä elämä on täyttä hevonpskaa.
11.10.2021 |
Opiskelin vuosia ja pääsin kuin pääsinkin työelämään monen kieltävän vastauksen jälkeen "kun sulla tota kokemusta ei oikein ole". Piti muuttaa kaupunkiin, kun hommia ei oikein maalla ollut. Raadan pitkää päivää 5 päivänä viikossa, töiden jälkeen olen aivan loppu, illat menee maaten koomassa, koti jää retuperälle, kun en jaksa. Viikonloput nukun ja sitten tulee taas maanantai ja kaikki valveillaolo aika menee töiden tekemiseen ja palkasta ei jää paljon pskaakaan käteen kaiken muun jälkeen, en ennen tajunnutkaan kuinka kallis maa Suomi on. Ja sitten vingutaan, että pitäisi lapsia tehdä. Ja pskan marjat en tee yhtäkään, YHTÄKÄÄN. Missä välissä edes tapaisin ja tutustuisin potentiaaliseen kumppaniehdokkaaseen?
Tätäkö tämä elämä on vai pitääkö muuttaa muualle? Aloittaa alusta jossain muualla?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vellihousuja tässä ketjussa. Luuletteko että muilla on jotenkin helpompaa?
Ja jos ap et halua lapsia niin se on ok, ei siitä kannata turhaa stressiä ottaa. Kodin jynssääminen ei myöskään ole pakollista, relaa vähän!Sinäkö olet sitten se kuuluisa ihailtu sankari joka kuolee saappaat jalassa juuri viikko ennen kuin kauan odotettu eläke olisi alkanut? :D Tai sydäri vie ja elämä jää elämättä, lapset kasvattamatta ja lapsenlapset näkemättä. Ikävä tuottaa pettymys mutta kaltaisillesi ei pystytetä patsaita eikä kehuta muistotilaisuudessa miten oli hieno mies/nainen vaan surkutellaan kun hukkasi elämänsä työntekoon. Ei myöskään lue kenenkään hautakivessä että tämän rouvan kotona ei nähty koskaan villakoiria sängynalla :D
No en ole, miten voitkin noin väärin tulkita! Minähän nimenomaan kehotin ap:tä relaamaan, kuten itsekin teen. Mutta ruikuttajia en vaan jaksa.
Aphän sanoo että ei jaksa töiden jälkeen tehdä mitään eli työ on se joka vie voimat, ei mikään siivoaminen.
Mutta kuulosti siltä, että häntä kuitenkin stressaa siivoamaton koti. Pointtini oli, että siitä ei kannata stressata. Eikä ylipäätään miettiä sitä mitä muut ajattelevat. Eivät he kuitenkaan ajattele yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ette ehkä usko tätä, mutta täällä yksi tyytyväinen lähihoitaja.
Teen keikkatöitä missä milloinkin, todellakin valitsen työpaikkani. Kiireessä en suostu juoksemaan.
Määrittelen itse milloin käyn töissä. Keikkavuorot varaan suoraan netistä edellisenä/samana päivänä esim.kuntarekryn keikkatyö tarjonnasta silloin kun huvittaa käydä töissä.
Tiedän, olen erilainen kuin suurin osa hoito alalla toimivista raatajista, mutta tämä mahdollistaa minulle leppoisan elämän, johon voin itse vaikuttaa.
Oravanpyörään en lähde.
Nostat kaiketi soviteltua päivärahaa, minkä ahkerammat maksaa. Kiva tehdä töitä, kun vapaamatkustajia on kyydissä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa se on, mutta nyt osaan ajatella, että työ on "vain työtä", ei aina mielekästä, mutta mahdollistaa kaiken kiva harrastamisen ja tuo myös kontrastia elämään, osaa arvostaa asioita erilailla.
Parhaimmillaanhan työssä pääsisi toteuttamaan omaa intohimoaan ja kehittymään paremmaksi. Ja tähän pitäisi oikeastaan jokaisen tähdätä, koska silloin jokaisessa työssä olisi ne parhaat tekijät. Mutta jos ei sitä omaa intohimoa löydy tai sen toteuttaminen työssä ei onnistu, niin silloin sen työn pitäisi ainakin olla sellaista, ettei se täysin sodi omia arvoja vastaan. Että kuitenkin voisi kokea, että teen tässä jotain hyödyllistä ja kannan korteni kekoon. Sekin on ihmiselle tärkeää, että voi kokea olevansa osallinen tässä yhteiskunnassa. (Työtönkin voi toteuttaa tätä vapaaehtoistyön kautta tai vaikkapa auttamalla lähipiiriä itselle sopivalla tavalla.)
Mutta tuo on totta, että työ tuo kontrastia. Vapaapäivät tuntuvat jotenkin paremmilta, kun on sitä työtä vastapainona. Ja loma tuntuu lomalta. Työttömällä helposti kaikki päivät on samanlaisia, varsinkaan jos ei ole muita perheenjäseniä, joiden työt ja koulut tekevät eron arkipäivien ja viikonlopun varalle.
Toivon jokaiselle jotain mielekästä työtä hyvässä työyhteisössä ja sopivasti! Tein itse kesän ajan neljä päivää viikossa ja se tuntui jo ihan todella paljon paremmalta elämältä kuin viiden päivän työviikon elämä. Ja tämä oli siis melko ikävää työtä pienellä palkalla yrityksessä, jossa työntekijöitä ei arvostettu ollenkaan ja työssäkin sai aika paljon vihaa ja halveksuntaa toisilta ihmisiltä. Lopulta lopetin kokonaan, mutta tuo nelipäiväinen työviikko oli huomattava parannus kuitenkin. Sitä kannattaa kokeilla, jos on työssä joka jollain tapaa ahdistaa, mutta ei koe että uskaltaisi jäädä kokonaan pois. Toki jos tuntuu että alkaa oma terveys tai mielenterveys olla uhattuna, silloin kannattaa ilman muuta lähteä pois ennen kuin menettää työkykynsä lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ennen raadettiin ja käytiin töissä perheen ja lasten vuoksi. Yhdinperheen hajoittamisessa on onnistuttu. Itse lopetan työelämässä heti, kun olen saanut 500 000 säästöön ja sijoituksiini. En ala yhtään ylimääräistä sekunttia tätä mätää yhteiskuntaan, jossa minulla ei ole kuin maksumiehen rooli kannattelemaan. Miksi raataisin, kun en kelpaa kumppaniksi kellekkään ja lapsia en tule saamaan?
Tää feministinen ja sosialistinen yhteiskunta kaatuu mahdottomuuteensa 20 vuoden sisään. Rumien insinöörin vastaveto siihen, että eivät saa parisuhdetta ja perhettä on se, että he lopettavat yhteiskunnan rahoittamisen.
En nyt haluaisi sanoa ilkeästi, mutta rumallekin miehille voi löytyä puoliso, jos hänellä on hyvä luonne ja hänen kanssaan on mukava olla ja turvallisen tuntuista. Vielä parempi, jos se ruma mies saa naisen nauramaan. Ja on niitä hyvännäköisiäkin miehiä, jotka vain ovat niin ujoja etteivät pysty naisia lähestymään ja jäävät siksi yksin. Ei tämä maailma ole kenellekään puolisoa velkaa. Itse voi parhaansa tehdä ollakseen rakkauden arvoinen, mutta se rakkaus voi silti jäädä löytymättä.
Vaikka sitä omaa rakasta ei löytyisikään, ihan itsensä vuoksi kannattaa yrittää tehdä siitä omasta elämästä hyvää. Sinä kuulostat vihaiselta ja katkeralta. Ja aiot tämän lisäksi heittäytyä itsekkääksi. En sano, että sinun pitäisi loputtomiin olla siinä maksajan roolissa, mutta etkö edes voisi etsiä työn, joka tuntuu niin palkitsevalta, että sitä on ilo tehdä? Tai tee vähemmän? Jos marginaalivero ja sivukulut on sen 50% niin 1000% palkanmenetys on vain 500€ nettona. Tuo on pieni hinta lisääntyneestä vapaa-ajasta!
Vierailija kirjoitti:
Ette ehkä usko tätä, mutta täällä yksi tyytyväinen lähihoitaja.
Teen keikkatöitä missä milloinkin, todellakin valitsen työpaikkani. Kiireessä en suostu juoksemaan.
Määrittelen itse milloin käyn töissä. Keikkavuorot varaan suoraan netistä edellisenä/samana päivänä esim.kuntarekryn keikkatyö tarjonnasta silloin kun huvittaa käydä töissä.
Tiedän, olen erilainen kuin suurin osa hoito alalla toimivista raatajista, mutta tämä mahdollistaa minulle leppoisan elämän, johon voin itse vaikuttaa.
Oravanpyörään en lähde.
Hoitoalan ongelma (erityisesti kotihoidossa) tuntuu olevan resurssien puute ja se, ettei sitä työtä ehdi tekemään niin hyvin kuin haluaisi. Alalla on kuitenkin ihmisiä, joilla on sydän paikallaan ja haluaisivat antaa hyvää hoivaa. Tuollainen ihminen kun juoksee vanhuksia läpi kauhealla vauhdilla eikä ehdi pysähtymään ja kohtaamaan, uupuu siinä työssä, kärsii siitä kun ei ole vanhuksille tarpeeksi aikaa. Keikkatyöläisenä on varmasti helpompi säädellä myös tätä henkistä kuormitusta ja ehkä jaksaa vetää ne itse valitsemat vuoronsa kovemmalla sykkeellä.
Hienoa, että olet löytänyt itsellesi toimivan reseptin, jolla työkykykin varmasti säilyy. Voitko kertoa minkä verran teet vuoroja ja miten paljon ansiosi poikkeavat täyttä viikkoa tekevästä? Voisin kuvitella että keikkalainen pääsee helpommin valitsemaan niitä vuoroja, joista maksetaan paremmin. Mutta moni joutuu varmaan ihan toimeentulonsa vuoksi tekemään täyttä viikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samat ajatukset oli itselläkin ~25-vuotiaana. Asuin Helsingissä, kävin kokopäivätöissä, kouluttauduin työpaikalla, etenin uralla. Työpäivien jälkeen makasin sängyssä ja söin sipsiä yms. Kotona jaksoin siivota ehkä kerran kuussa. Päätin tehdä elämänmuutoksen. Otin loparit ja muuton ulkomaille. Aloitin alusta. 3 vuotta oli jännää, mutta välillä hankalaa, yksinäistä ja taloudellisesti tiukkaa. En todellakaan kadu päätöstä lähteä. Nyt olen täälläkin edennyt uralla ja taloudellinen tilanne on hyvä. Nyt on taas ne samat ajatukset, että mitäs nyt. Tässäkö tämä on? Tein muutoksia elämään pienemmällä tavalla ja muutin omasta pikkuasunnosta 6 henkilön asuttamaan taloon. Yhteisöasuminen tuntuu nyt hyvältä, mutta edelleen elämä tuntuu tyhjältä. Päätin alkaa deittailemaan aktiivisesti. Katsotaan mihin johtaa. Mielessä on myös kokeilla muuttaa tästä miljoonakaupungista maaseudulle ja etsiä jonku simppelin duunin ja lemmikkejä seuraksi kotiin.
Tee rohkeasti muutoksia elämääsi, jos nykytilanne ei tunnu hyvältä. Älä seuraa mitään valmiiksi tallattua polkua äläkä elä yhteiskunnalle. En ole löytänyt vielä sitä jotain mitä etsin, mutta kaikista järkyttävin ajatus on, jos olisin edelleen helsingissä siinä samassa firmassa töissä ja makaisin illat rättiväsyneenä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aphän sanoo että ei jaksa töiden jälkeen tehdä mitään eli työ on se joka vie voimat, ei mikään siivoaminen.
Mutta kuulosti siltä, että häntä kuitenkin stressaa siivoamaton koti. Pointtini oli, että siitä ei kannata stressata. Eikä ylipäätään miettiä sitä mitä muut ajattelevat. Eivät he kuitenkaan ajattele yhtään mitään.
En ole ap, enkä stressaa siivoamattomasta kodista. Mutta se siivoamaton koti tuntuu masentavalta. Meillä olisi tosi kiva koti, jos sen vain jaksaisi siivota. Ja aina silloin tällöin on taloyhtiön puolesta jotain huoltokäyntejä. Näitä varten yritetään siivota ja se on kauhea stressi kun urakka on niin suuri. Pari viimeistä kertaa on mennyt niin, ettei oikein ole saatu aikaiseksi, ja sitten hävettää. Ja väkisinkin miettii mitä ne huoltomiehet ajattelee (vaikka voi olla ettei ajattele yhtään mitään, niin kuin kaupan kassakaan ei niitä hihnalla meneviä ostoksia mieti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ryvin samoissa ajatuksissa tuon ikäisenä. Yths:ltä sain keskusteluapua. En tiedä oliko apua. Sanoma oki lienee, että tee jotain kivaa joka päivä.
Yksi päivä päätin aloittaa liikunnan. Joka päivä kampesin itseni kävelylle töiden jälkeen. Ja se jo vähän helpotti. Nukkumisen kierre väsyttää. Sitten halusin harrastuksen. Liittyin harrastajateatteriin. Sain kavereita ja itseluottamusta.
Päätin, että kumppanikin ois kiva. Menin netin treffipalstalle ja tapasin kivan miehen. Alettiin seurustella ja lopulta naimisiin. En ollut ajatellut lapsia, mutta uteliaisuus voitti ja tehtiin yksi.
Nyt 15 vuotta myöhemmin voin sanoa olevani onnellinen, vaikka parikymppisenä olin itsemurhan partaalla. En vain nähnyt sumun takaa mitään iloa, tavoiteltavaa tai järkeä.
Salaisuus on siinä, että asiat pitää tehdä itse. Ne ei putoa syliin. Paitsi joskus.
Niin ja D-vitamiini. Jos en ota 100 mikrogrammaa päivässä, masennun ja olen lähinnä väsynyt. Tätä ei lääkärit muista kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vellihousuja tässä ketjussa. Luuletteko että muilla on jotenkin helpompaa?
Ja jos ap et halua lapsia niin se on ok, ei siitä kannata turhaa stressiä ottaa. Kodin jynssääminen ei myöskään ole pakollista, relaa vähän!Sinäkö olet sitten se kuuluisa ihailtu sankari joka kuolee saappaat jalassa juuri viikko ennen kuin kauan odotettu eläke olisi alkanut? :D Tai sydäri vie ja elämä jää elämättä, lapset kasvattamatta ja lapsenlapset näkemättä. Ikävä tuottaa pettymys mutta kaltaisillesi ei pystytetä patsaita eikä kehuta muistotilaisuudessa miten oli hieno mies/nainen vaan surkutellaan kun hukkasi elämänsä työntekoon. Ei myöskään lue kenenkään hautakivessä että tämän rouvan kotona ei nähty koskaan villakoiria sängynalla :D
No en ole, miten voitkin noin väärin tulkita! Minähän nimenomaan kehotin ap:tä relaamaan, kuten itsekin teen. Mutta ruikuttajia en vaan jaksa.
mitä ruikuttamista se nyt on jos kertoo ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Toisten työ voi olla äärimmäisen rasittavaa, vaikka sinulla ei olisikaan. Sitäpaitsi jos joskus haluaisi ottaa kotitöissä vähän löysemmin, aina löytyy joku halveksivasti tuhahteleva joka kertoo että kyllä MINÄ ainakin ihan helposti jaksan sitä ja tätä vielä 12h työpäivän jälkeenkin.
Näitähän riittää, ketkä tosiaan luulevat työn määrän korreloivan siihen, kuinka hyvä ihminen on. Näin ei vain todellakaan ole. Onneksi tästä äärityperästä mantrasta ollaan vihdoin ja viimein pääsemässä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen epäillyt itselläni ad(h)dta. Ne lääkkeet on kuitenkin käytännössä poretta ja totuushan on se, että pore toimii. Kirjotin kans ton aiemman lääketeollisuutta kritisoivan kommentin, musta tuntuu lohduttomalta et noin vahvoja aineita pitäis vetää vain sen takia että kykenee toimimaan tässä yhteiskunnassa. T sama
Ei niitä lääkkeitä pelkästään yhteiskunnan takia syödä, vaan ihan oman elämän! Mun elämä on ihan paskaa ilman amfetamiinia, koska nää aivot nyt vaan on mitä on. ADHD-lääke (se amfetamiini) auttaa että saan tehtyä edes jotain ja ettei hermot mene ajatusten katkeiluun. Töissä en nyt ole, otin loparit koirantyöstä kun tulin siihen tulokseen, et en nyt ainakaan sitä halua enää tehdä. Mut arki on parempaa lääkittynä, ilman lääkettä on kaikki niin saakelin vaikeeta ja tunnen olevani pelkkä taakka. En ole koko ajan kestovittuuntunut enkä tunne niin suurta epätoivoa elämäni suhteen kuin ilman lääkettä.
Ite olin aiemmin nihkeä syömään edes Buranaa, mut nyt oon huomannu et nää huumelääkkeet auttaa näitä vammasia aivoja ees jonkin verran. Kyllähän halvaantuneellekin suodaan pyörätuoli ja huononäköiselle silmälasit. Eikä ne apuvälineet oo pelkästään yhteiskunnan takia.
Ja onnistuin hakemaan tänään yhtä työpaikkaa! Ihan sama saanko vai en, vaik haluisin kyl saada, mut iloitsen jo tästäkin saavutuksesta. Ilman huumelääkkeitä ei olis tuokaan onnistunu.
Niin, ehkei mulla sitten ole adhdta, noi aineet kuitenkin parantaa suorituskykyä kaikilla ja kandia on 10 sivua piiskan ansiosta :D vaikka eihän sitä saa täällä sanoa. Vapaaherrana kämppä pysyy kuitenkin edes jonkinnäköisessä kuosissa
Lopettakaa valitus, mulla menossa yhdeksäspäivä putkeen töissä.
Paska palkka mistä ei jää mitään käteen.
Ikää jo yli 40v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä tosiaan on ihan hevonpaskaa. Elämme täysin satunnaisessa fysikaalisissa myllyssä, jolla ei ole mitään merkitystä loppujen lopuksi, kuten ei sullakaan.
Valitettavan usein ateistin elämä on tuollaista. Etsitään raivoisasti elämälle merkitystä työstä, rahasta, panemisesta yms ja sitten kun sitä ei löydykään sieltä niin elämä on surullisen tyhjää.
Kyllä! Koska heti kun löytää ja uskoo valitsemaansa Jumalaan, voi jättää huolet työstä, rahasta ja kumppanista. Näistä asioista tai niiden mielekkyydestä itselle ei sitten tarvitse enää välittää lainkaan. Voi olla vain itsekseen kadulla onnellinen, hokea uskonnollisia riittejä, uskonnollinen ornamentti kädessä. Suosittelen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen raadettiin ja käytiin töissä perheen ja lasten vuoksi. Yhdinperheen hajoittamisessa on onnistuttu. Itse lopetan työelämässä heti, kun olen saanut 500 000 säästöön ja sijoituksiini. En ala yhtään ylimääräistä sekunttia tätä mätää yhteiskuntaan, jossa minulla ei ole kuin maksumiehen rooli kannattelemaan. Miksi raataisin, kun en kelpaa kumppaniksi kellekkään ja lapsia en tule saamaan?
Tää feministinen ja sosialistinen yhteiskunta kaatuu mahdottomuuteensa 20 vuoden sisään. Rumien insinöörin vastaveto siihen, että eivät saa parisuhdetta ja perhettä on se, että he lopettavat yhteiskunnan rahoittamisen.
En nyt haluaisi sanoa ilkeästi, mutta rumallekin miehille voi löytyä puoliso, jos hänellä on hyvä luonne ja hänen kanssaan on mukava olla ja turvallisen tuntuista. Vielä parempi, jos se ruma mies saa naisen nauramaan. Ja on niitä hyvännäköisiäkin miehiä, jotka vain ovat niin ujoja etteivät pysty naisia lähestymään ja jäävät siksi yksin. Ei tämä maailma ole kenellekään puolisoa velkaa. Itse voi parhaansa tehdä ollakseen rakkauden arvoinen, mutta se rakkaus voi silti jäädä löytymättä.
Vaikka sitä omaa rakasta ei löytyisikään, ihan itsensä vuoksi kannattaa yrittää tehdä siitä omasta elämästä hyvää. Sinä kuulostat vihaiselta ja katkeralta. Ja aiot tämän lisäksi heittäytyä itsekkääksi. En sano, että sinun pitäisi loputtomiin olla siinä maksajan roolissa, mutta etkö edes voisi etsiä työn, joka tuntuu niin palkitsevalta, että sitä on ilo tehdä? Tai tee vähemmän? Jos marginaalivero ja sivukulut on sen 50% niin 1000% palkanmenetys on vain 500€ nettona. Tuo on pieni hinta lisääntyneestä vapaa-ajasta!
Pitäisköhän sun miettiä tätä vielä uudestaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en onneksi ymmärrä yhtään mistä te puhutte! Olen 42-vuotias, ei mitään ihmeellistä uraa, lapsia on ja ajankuluksi opiskelen töiden ohessa. Mikäs tässä ollessa.
Oot varmaan superälykäs, jos elämä on helppoa sulle.
Mä oon tullut siihen tulokseen, että nykyelämä edellyttää jotain Mensan rajan ylittävää älykkyyttä.
Minä en onneksi ymmärrä yhtään mistä te puhutte! Olen 42-vuotias, ei mitään ihmeellistä uraa, lapsia on ja ajankuluksi opiskelen töiden ohessa. Mikäs tässä ollessa.