Lue keskustelun säännöt.
Olen vasta 25v ja nyt jo ymmärtänyt, että tämä elämä on täyttä hevonpskaa.
11.10.2021 |
Opiskelin vuosia ja pääsin kuin pääsinkin työelämään monen kieltävän vastauksen jälkeen "kun sulla tota kokemusta ei oikein ole". Piti muuttaa kaupunkiin, kun hommia ei oikein maalla ollut. Raadan pitkää päivää 5 päivänä viikossa, töiden jälkeen olen aivan loppu, illat menee maaten koomassa, koti jää retuperälle, kun en jaksa. Viikonloput nukun ja sitten tulee taas maanantai ja kaikki valveillaolo aika menee töiden tekemiseen ja palkasta ei jää paljon pskaakaan käteen kaiken muun jälkeen, en ennen tajunnutkaan kuinka kallis maa Suomi on. Ja sitten vingutaan, että pitäisi lapsia tehdä. Ja pskan marjat en tee yhtäkään, YHTÄKÄÄN. Missä välissä edes tapaisin ja tutustuisin potentiaaliseen kumppaniehdokkaaseen?
Tätäkö tämä elämä on vai pitääkö muuttaa muualle? Aloittaa alusta jossain muualla?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No. Elämä on valintoja. Itse olen 38 v. Aamulla menen töihin noin 9.15. Sitten istun kymppiin kahvilla. Sen jälkeen vessassa käynti ja sitten onkin aika miettiä mihin ravintolaan lounaalle. Iltapäivällä muutama tunti töitä ja kolmelta kotiin. Palkka 5,5k. Ja kyllä. Olen tehnyt töitä kuin hullu päästäkseni tähän, mutta kun osaaminen on riittävän korkealla voi itse määrittää työehtonsa.
Olet tehnyt hulluna töitä että pääset päiväkotiin työpaikalle? Oliko se tavoitteesi: oleskelu hyvällä palkalla työpaikalla? Etkö mieluummin olisi vapaa ja tekisi mitä mieleen juolahtaa sen sijaan että esität työntekoa?
Kyllä. Se oli tavoite. Jää sitten käteen se palkka ja lisäksi intoa ja aikaa tehdä vapaa-ajalla niitä kiinnostavia juttuja. Työkin on mukavaa ja kiinnostavaa. Sinäkin olet varmasti minun työni tuloksista lehdistä lukenut, mutta jätetään se siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ihminen elää lajinmukaista elämää hän viihtyy ja kukoistaa kun saa tehdä ja suorittaa sopivan vaikeita hommia samalla kun ympärillä on muita ihmisiä joiden kanssa voi turista ja tehdä yhteistyötä.
Etäopiskelu ja etätyö voi siis harmaannuttaa terveen nuoren ihmisen elämän.
Kun laskeutuu alas median, suvun ja vanhempien tuella rakennetuista pilvilinnoista, sitä tajuaa joskus viisikymppisenä, että paljon vähempikin itsensä piiskaaminen olisi riittänyt. Iso osa väsyttävyyttä tulee siitä että omien korvien välissä kiristää.
Sinua on kusetettu. Sori siitä. Deal with it!
Tottakai palkasta pitää jäädä ja kunnolla käteen ja itse saada päättää mitä sillä rahalla tekee. Ennen oli näin. Muutenhan kyse on palkkaorjuudesta. Näillä mennään koska politiikka on korruptoitunutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No. Elämä on valintoja. Itse olen 38 v. Aamulla menen töihin noin 9.15. Sitten istun kymppiin kahvilla. Sen jälkeen vessassa käynti ja sitten onkin aika miettiä mihin ravintolaan lounaalle. Iltapäivällä muutama tunti töitä ja kolmelta kotiin. Palkka 5,5k. Ja kyllä. Olen tehnyt töitä kuin hullu päästäkseni tähän, mutta kun osaaminen on riittävän korkealla voi itse määrittää työehtonsa.
Olet tehnyt hulluna töitä että pääset päiväkotiin työpaikalle? Oliko se tavoitteesi: oleskelu hyvällä palkalla työpaikalla? Etkö mieluummin olisi vapaa ja tekisi mitä mieleen juolahtaa sen sijaan että esität työntekoa?
Kyllä. Se oli tavoite. Jää sitten käteen se palkka ja lisäksi intoa ja aikaa tehdä vapaa-ajalla niitä kiinnostavia juttuja. Työkin on mukavaa ja kiinnostavaa. Sinäkin olet varmasti minun työni tuloksista lehdistä lukenut, mutta jätetään se siihen.
Puoluekirjalla chocohommiin olisi paras mutta kun siitä ei ole yhteiskunnalle eli meille kaikille muille eikä kenellekään muulle minkäänlaista hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No. Elämä on valintoja. Itse olen 38 v. Aamulla menen töihin noin 9.15. Sitten istun kymppiin kahvilla. Sen jälkeen vessassa käynti ja sitten onkin aika miettiä mihin ravintolaan lounaalle. Iltapäivällä muutama tunti töitä ja kolmelta kotiin. Palkka 5,5k. Ja kyllä. Olen tehnyt töitä kuin hullu päästäkseni tähän, mutta kun osaaminen on riittävän korkealla voi itse määrittää työehtonsa.
Olet tehnyt hulluna töitä että pääset päiväkotiin työpaikalle? Oliko se tavoitteesi: oleskelu hyvällä palkalla työpaikalla? Etkö mieluummin olisi vapaa ja tekisi mitä mieleen juolahtaa sen sijaan että esität työntekoa?
Kyllä. Se oli tavoite. Jää sitten käteen se palkka ja lisäksi intoa ja aikaa tehdä vapaa-ajalla niitä kiinnostavia juttuja. Työkin on mukavaa ja kiinnostavaa. Sinäkin olet varmasti minun työni tuloksista lehdistä lukenut, mutta jätetään se siihen.
Sinäkö noita iltalehden netti"uutisia" teet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi kun nelikymppinen voisi sanoa päätelmääsi vääräksi, mutta ei näin ole. Se, etten ole synnyttänyt yhtäkään lasta tähän maailmaan, on asia johon olen kaikista tyytyväisin.
Täysin sama, yksi luoti sentään viuhahtanut ohi. Lähipiirissä ne joilla on lapsia ovat vielä uupuneempia, kun töistä pääsevät niin työmaa jatkuu kotona - kuulostaa irvokkaalta kun sanovat että tulevat töihin lepäämään. Itselle se työaika on huonoin hetki päivässä, jonka jälkeen saa sentään oikeasti levätä ja tehdä mitä huvittaa.
Olen jo 50v, mutta muistan erittäin hyvin, kuinka vaikeaa oli nuorena aloittaa oikea työelämä. Minulla meni pari vuotta tottua ainaisiin aamuherätyksiin ja stressiin. Tokihan opiskellessakin oli ollut stressiä, mutta se oli niin erilaista. Esimerkiksi saattoi joskus skipata luennon, jos ei jaksanut mennä. Yhtäkkiä töissä pitikin olla 8h/vrk läsnä ja skarppina.
Jotenkin siihen tottui vuosien varrella kuitenkin. Raskasta on kyllä välillä ollut erityisesti jos elämässä on ollut samanaikaisesti muuta kuormitusta. Mutta silloin olen yrittänyt keksiä jonkin ratkaisun tilanteeseen, esim työpaikan vaihto, opiskelu, joskus ollut sairaslomallakin.
Yritän kai sanoa, että antakaa omalle mielellenne ja elimistöllenne aikaa tottua uuteen arkeen. Älkää vaatiko itseltänne liikoja. Jos väsyttää, pitää levätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samat setit. Tuntuu että uuvuin yhteiskunnan vaatimuksiin jo ekaluokalla. Mikään ei koskaan riitä ja en motivoidu siitä että mun tekemisissä on jatkuvasti parannettavaa. Nyt yliopistossa sentään opet on älykkäitä ja niitä on helpompi kunnioittaa, silti 30op puuttuu kandista ja tänä syksynä minun on ollut haastavaa motivoitua opiskeluun... Tuntuu että tällä hetkellä olen vain oravanpyörän kevytversiossa ennen sitä oikeaa oravanpyörää. Ja vaikka lipastossa ei aamuheräämisiä yms velvotteita pahemmin olekaan, niin silti joka lukuvuosi en ole saanut siivottua, tiskattua, syötyä kunnolla yms... Ja jos nyt vielä pidennän opintoja niin jää opintolainahyvitykset saamatta. Olen jo pitkään ajatellut olevani työkyvytön, muutama työkokeilu kaupassa sai mut it..riajatuksiin enkä saanut syötyä tai nukuttua. Tuntuu järjettömältä että yhteiskunnan pellesääntöjä ja niiden mukaan orjailua pidetään itsestäänselvyytenä. Kun jaksais vaan elää päivä kerrallaan ja nauttia siitä mitä on - pitäis olla välittämättä ympäristön/työnantajan/työkkärin painostuksista mutta se on niin vaikeaa. Perustuloa odotellessa...
N25
Mulla ei nuorena onnistunu yliopisto-opinnot, ne jäi kesken. Aikuisena kävin sitten AMK:n ja se sujui, koska kuuntelin tunneilla ja tein kiltisti läksyt ja koska vaatimustaso oli niin alhainen. Mutta tuo, että koti oli aivan hävityksen kauhistus, en pystynyt mitenkään yhdistämään kotitöitä ja opiskelua. Myöhemmin kun olin töissä (enkä edes koulutusta vastaavassa, vaan ihan koirantyössä), olin työpäivän jälkeen aivan poikki enkä jaksanut kuin koomailla netissä.
Vasta 51-vuotiaana sain ADHD-diagnoosin. En olis ikinä tajunnut edes epäillä, ellei tyttärellä olisi epäilty ja lähetetty häntä tutkimuksiin. Hänellä alkoi pakka levitä korkeakouluopinnoissa, samassa kohtaa kun itselläni nuorena. Kun sain diagnoosin ja lääkkeet, niin hitto, jaksoin työpäivän jälkeen vielä vaikka mitä! Ja pystyin siivoamaankin! Ilman lääkkeitä ei mitään toivoa. Vasta kun pääsin kokeilemaan elämää lääkkeen kanssa, tajusin miten paljon se ADHD väsyttää, kun sen kanssa joutuu pinnistelemään. Aiemmin olin vain luullut että olen hiton laiska ja saamaton ja ihmettelin näitä ihmisiä jotka jaksaa työpäivän jälkeen harrastella.
ADHD vaikuttaa todella monella tasolla ja sen tajuaa vasta, kun jotain kautta osaa epäillä asiaa ja lukee netistä muiden kokemuksia. Ja kun saa lääkkeen joka tekee elämästä vähän helpompaa.
En nyt sano että teillä kaikilla työelämään väsyneillä on ADHD, mutta itse olin opintojen aikana ja työpäivän jälkeen aivan raato. Ja ihan hiton vaikea saada tehtyä mitään, mistä ei ole todella kiinnostunut. ADHD-ihminen ei pysty motivoimaan itseään tekemään asioita, se ei vain onnistu niin kuin toisilta onnistuu. Vaikka kuinka pystyisi järkeilemään, että nyt olisi ihan hiton fiksua alkaa valmistautua siihen ensi viikon tenttiin, niin ei. Vasta viimeisen illan paniikin tuomalla adrenaliinimyrskyllä se onnistuu.
Miettikää, millaista työtä oikeasti haluatte tehdä? Mikä on sellainen työ, mitä tekisit mielellään? Ihmiset monesti rajaavat ison osan elämän mahdollisuuksista pois. Ajattelevat, ettei itsestä olisi johonkin. Olen nähnyt paljon esim. amiksia, jotka valittavat raskasta työtä, eivätkä näe korkeakouluopintoja edes vaihtoehtona. Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Sitä voi vaikka muuttaa Amerikkaan ja ryhtyä näyttelijäksi. Esimerkiksi Johanna Anttila työskenteli aikaisemmin sosionomina lastensuojelussa, kunnes hän päätti vaan muuttaa Amerikkaan opiskelemaan näyttelijäksi ja näyttelee nykyään salkkareissa. Tämä vaan esimerkkinä, että elämä voi muuttua, jos näkee elämän mahdollisuudet! Se raskas työ huonolla palkalla ei ole ainut vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannatakaan tehdä pitkää päivää, ellei sillä ainakin rikastu. Älä ainakaan mitään ilmaistyötä tee, kuten minä tuon ikäisenä ollessani sinisilmäinen.
Elämä on tulisen planeetan jäähtymisestä syntyvä sattuman kemiallinen sivutuote, jonka salamaniskut synnyttivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se menee paholaisen hallitsemassa maailmassa. Kannattaa valita Jeesus, niin saat tarkoituksen elämään. En tosin voi luvata, että maalliset asiasi paranisivat lainkaan, mutta saat rauhan sisimpääsi, mitä jokainen ihminen kuitenkin etsii.
No en koskaan saanut, mitäs siihen sanot? T. 30v saakka uskova
Todellisen rauhan ja merkityksen elämään voi löytää vaan Jeesuksesta. Jeesus on todellinen. "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." Joh. 3: 16. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Ainoa tie taivaaseen, ainoa totuus. Jos haluat Jeesuksen elämääsi, niin rukoile syntejäsi anteeksi ja ala seurata Jeesusta. ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höps, elämä ei ole hevonpaskaa. Välillä vain tuntuu siltä. Jälkeenpäin huomaa vaikeuksia olleen aina vähemmän kuin ilonaiheita. Se hevonpaska saa ne kukat kukoistamaan komeammin. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se menee paholaisen hallitsemassa maailmassa. Kannattaa valita Jeesus, niin saat tarkoituksen elämään. En tosin voi luvata, että maalliset asiasi paranisivat lainkaan, mutta saat rauhan sisimpääsi, mitä jokainen ihminen kuitenkin etsii.
No en koskaan saanut, mitäs siihen sanot? T. 30v saakka uskova
Usko ei riitä. Pitää myös elää niin kuin Mestari opetti.
Ryhdy sitten sinäkin kirjoittelemaan hevosena tänne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se menee paholaisen hallitsemassa maailmassa. Kannattaa valita Jeesus, niin saat tarkoituksen elämään. En tosin voi luvata, että maalliset asiasi paranisivat lainkaan, mutta saat rauhan sisimpääsi, mitä jokainen ihminen kuitenkin etsii.
No en koskaan saanut, mitäs siihen sanot? T. 30v saakka uskova
Tiedän mistä puhut. Täällä maailmassa paholainen kiusaa ja yrittää erottaa ihmiset Jumalasta. Itsekin kärsin nuorempana ahdistuksesta, vaikka olin uskossa. Paholaista pitää vastustaa, hänelle ei saa antaa valtaa. Jos koet, että paholainen kiusaa niin voit sanoa "väisty Jeesuksen nimessä". Jeesuksella on lopulta kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Turvaa kaikessa Herraan.
Onhan koko elämä tässäkö tämä oli.Miettinyt itse jos kirjoittaisin muistelmat kokemuksista no,eihän sitä julkaistsisi kun joku saisi niin pyyhkeitä ja kieltäisi kaiken,koski työelämää.Minulla työ oli ihan kuin kielletty,se vietiin.Sitten paikkakunta,naapurit jos niistä kirj.millaista oli asua,tultiin omalle pihalle ihan.Nyt vanhemmiten antaisin 2min aikaa,poistua!Hyväksi käyttäjiä.Olen itse sosiaalinen,autan,autoon aina kaikkia tarvitsevia,tuin.Kiitosta kuului joskus mutta eihän se ollut se pointti,pointti oli itse halusin.Ketään selkään puukottamaan,sanoin monesti minun täytyy itse nähdä,jos jostain puhuttiin pahaa,seisoin aina uusien tulokkaiden takana töissä,en sortunut heitä.Nyt olen kotona ollut vuosia,haistattanut monille asioille pitkät..en viihdy enää porukoissa,en käy missään.Kotona oma maailma,eläimet,luen teen..käyn kävelyllä aikaan kun siellä ketään,hmiset on ilkeitä voikin sanoa.Kyylääviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat setit. Tuntuu että uuvuin yhteiskunnan vaatimuksiin jo ekaluokalla. Mikään ei koskaan riitä ja en motivoidu siitä että mun tekemisissä on jatkuvasti parannettavaa. Nyt yliopistossa sentään opet on älykkäitä ja niitä on helpompi kunnioittaa, silti 30op puuttuu kandista ja tänä syksynä minun on ollut haastavaa motivoitua opiskeluun... Tuntuu että tällä hetkellä olen vain oravanpyörän kevytversiossa ennen sitä oikeaa oravanpyörää. Ja vaikka lipastossa ei aamuheräämisiä yms velvotteita pahemmin olekaan, niin silti joka lukuvuosi en ole saanut siivottua, tiskattua, syötyä kunnolla yms... Ja jos nyt vielä pidennän opintoja niin jää opintolainahyvitykset saamatta. Olen jo pitkään ajatellut olevani työkyvytön, muutama työkokeilu kaupassa sai mut it..riajatuksiin enkä saanut syötyä tai nukuttua. Tuntuu järjettömältä että yhteiskunnan pellesääntöjä ja niiden mukaan orjailua pidetään itsestäänselvyytenä. Kun jaksais vaan elää päivä kerrallaan ja nauttia siitä mitä on - pitäis olla välittämättä ympäristön/työnantajan/työkkärin painostuksista mutta se on niin vaikeaa. Perustuloa odotellessa...
N25
Mulla ei nuorena onnistunu yliopisto-opinnot, ne jäi kesken. Aikuisena kävin sitten AMK:n ja se sujui, koska kuuntelin tunneilla ja tein kiltisti läksyt ja koska vaatimustaso oli niin alhainen. Mutta tuo, että koti oli aivan hävityksen kauhistus, en pystynyt mitenkään yhdistämään kotitöitä ja opiskelua. Myöhemmin kun olin töissä (enkä edes koulutusta vastaavassa, vaan ihan koirantyössä), olin työpäivän jälkeen aivan poikki enkä jaksanut kuin koomailla netissä.
Vasta 51-vuotiaana sain ADHD-diagnoosin. En olis ikinä tajunnut edes epäillä, ellei tyttärellä olisi epäilty ja lähetetty häntä tutkimuksiin. Hänellä alkoi pakka levitä korkeakouluopinnoissa, samassa kohtaa kun itselläni nuorena. Kun sain diagnoosin ja lääkkeet, niin hitto, jaksoin työpäivän jälkeen vielä vaikka mitä! Ja pystyin siivoamaankin! Ilman lääkkeitä ei mitään toivoa. Vasta kun pääsin kokeilemaan elämää lääkkeen kanssa, tajusin miten paljon se ADHD väsyttää, kun sen kanssa joutuu pinnistelemään. Aiemmin olin vain luullut että olen hiton laiska ja saamaton ja ihmettelin näitä ihmisiä jotka jaksaa työpäivän jälkeen harrastella.
ADHD vaikuttaa todella monella tasolla ja sen tajuaa vasta, kun jotain kautta osaa epäillä asiaa ja lukee netistä muiden kokemuksia. Ja kun saa lääkkeen joka tekee elämästä vähän helpompaa.
En nyt sano että teillä kaikilla työelämään väsyneillä on ADHD, mutta itse olin opintojen aikana ja työpäivän jälkeen aivan raato. Ja ihan hiton vaikea saada tehtyä mitään, mistä ei ole todella kiinnostunut. ADHD-ihminen ei pysty motivoimaan itseään tekemään asioita, se ei vain onnistu niin kuin toisilta onnistuu. Vaikka kuinka pystyisi järkeilemään, että nyt olisi ihan hiton fiksua alkaa valmistautua siihen ensi viikon tenttiin, niin ei. Vasta viimeisen illan paniikin tuomalla adrenaliinimyrskyllä se onnistuu.
Olen epäillyt itselläni ad(h)dta. Ne lääkkeet on kuitenkin käytännössä poretta ja totuushan on se, että pore toimii. Kirjotin kans ton aiemman lääketeollisuutta kritisoivan kommentin, musta tuntuu lohduttomalta et noin vahvoja aineita pitäis vetää vain sen takia että kykenee toimimaan tässä yhteiskunnassa. T sama
Olet tehnyt hulluna töitä että pääset päiväkotiin työpaikalle? Oliko se tavoitteesi: oleskelu hyvällä palkalla työpaikalla? Etkö mieluummin olisi vapaa ja tekisi mitä mieleen juolahtaa sen sijaan että esität työntekoa?