Lue keskustelun säännöt.
Olen vasta 25v ja nyt jo ymmärtänyt, että tämä elämä on täyttä hevonpskaa.
11.10.2021 |
Opiskelin vuosia ja pääsin kuin pääsinkin työelämään monen kieltävän vastauksen jälkeen "kun sulla tota kokemusta ei oikein ole". Piti muuttaa kaupunkiin, kun hommia ei oikein maalla ollut. Raadan pitkää päivää 5 päivänä viikossa, töiden jälkeen olen aivan loppu, illat menee maaten koomassa, koti jää retuperälle, kun en jaksa. Viikonloput nukun ja sitten tulee taas maanantai ja kaikki valveillaolo aika menee töiden tekemiseen ja palkasta ei jää paljon pskaakaan käteen kaiken muun jälkeen, en ennen tajunnutkaan kuinka kallis maa Suomi on. Ja sitten vingutaan, että pitäisi lapsia tehdä. Ja pskan marjat en tee yhtäkään, YHTÄKÄÄN. Missä välissä edes tapaisin ja tutustuisin potentiaaliseen kumppaniehdokkaaseen?
Tätäkö tämä elämä on vai pitääkö muuttaa muualle? Aloittaa alusta jossain muualla?
Kommentit (115)
Nykyelämässä pitää saavuttaa, saavuttaa, saavuttaa. Kunniallisten vaihtoehtojen puute saa ihmiset masentumaan. Olla tahtomatta mukana tuolileikissä kyllästyttää. Ehkä pitää lähteä ironisesti mukana leikkiin ja alkaa apurahataiteilijaksi, muuttaa hippikommuuniin, lähteä merille, seikkailijaksi. Vaihtoehtoja on mutta niitä ei markkinoida maailmassa jossa ainoa tulevaisuutesi on kuluttaa, kuluttaa, kuluttaa, nykyään se on kuluttaa 100% kierrätettyjä tuotteita ja CO2-kompensoituja esineitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia minullakin. Tosin en ole nyt 27-vuotiaana vielä edes päässyt kunnolla siihen "oravanpyörään" kiinni edes. Työkokemus huono ja opiskelut niin kesken, että jos ammatin edes nyt itselleni saisin. En tiedä onko minusta edes yliopistoon. Olen sinne hakenut, mutta en ole päässyt. Mietin vaan, että enhän saisi olla näin väsynyt ja kyllästynyt elämään, kun en ole edes vielä mukana siinä todellisessa pyörityksessä. Miten ihmeessä kestäisin silloin jos nyt jo olen liian heikko tähän kaikkeen. Uuvuin joskus yläkoulussa varmaan jo ensimmäistä kertaa, mutta lukioon asti uskoin elämästä silti parempaa. Nyt se on paljolti karissut. Samalla vanhempien elämää katsoessa isäni eläke tulee jäädään johonkin 1400 brutto, vaikka olen ollut koko elämänsä aina 15-vuotiaasta asti ntöissä. Äitini tulee samaan korkeintaan tonnin, koska on ollut niin vähän ( ehkä yli 20 vuotta) töissä. Eihän se riitä mihinkään. Amisammatit kyseessä. Itseni tilannetta en uskalla edes miettiä.
Oi ei. Oletko siis tällä hetkellä aikuislukiossa? Onko sulle tehty uutta opintosuunnitelmaa mistä voisit yrittää nyt pitää kiinni? Kuinka monta vuotta oot käynyt tuota koulua ja monennellako vuodella oot menossa niiden kurssien osalta?
En tiedä miksi kyselet, mutta olen siis käynyt jo lukion aikoinaan suoraan yläkoulun jälkeen ja nyt siis olen amiksessa. Siinä välissä sitten hakuja yliopistoon, vähän työjuttuja sekä pari keskenjäänyttä koulutusta. Nyt yritän ammatin viimein saada.
Mullakin on siis opintoja rästissä niin sen takia kyselin, mutta mulla on nyt ihan uusi opintosuunnitelma niin saan sen avulla vähän paremmin hahmotettua, että miten saan nää kaikki kurssit tehtyä. Ja kunnon aikataulu kannattaa yrittää muutenkin tehdä itselle ja yrittää pysyä siinä parhaansa mukaan. Eiköhän me tästä jotenkin selvitä. Tsemppiä sulle =)
Voi meidän pikku höpönassuja! Eikö elämä tarjoillutkaan teille pelkkää biletystä ja hurvittelua? Voi-voi sentään! Pitäisiköhän äipän tulla lohduttamaan teitä, ja antaa vähän haleja ja lässytystä?
Kuvitteletteko todellakin, elämän olevan kuin jossain TV-sarjassa? Elämä tarjoilee avokämmentä ja aina välillä tulee nyrkistä. Revi sitten vaan riemusi niistä vastoinkäymisten välisistä hetkistä, kun ei tulekaan ihan niin paljon pataan.
Nykyihminen masentuu ja uupuu, kun ei näe missään mitään mitään mieltä. Ei ole unelmia, eikä niitä toteuteta. Tehdään vain töitä palkan takia, joka menee elämiseen. Ei motivoi. Jokaisen pitää löytää se oma juttu, joka motivoi. Silloin jaksaa käydä töissäkin, kun sen rahan käyttää siihen, mitä oikeasti haluaa.
Ymmärsin saman samassa iässä. Sitten hain masennukseen hoitoa ja toivuin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi meidän pikku höpönassuja! Eikö elämä tarjoillutkaan teille pelkkää biletystä ja hurvittelua? Voi-voi sentään! Pitäisiköhän äipän tulla lohduttamaan teitä, ja antaa vähän haleja ja lässytystä?
Kuvitteletteko todellakin, elämän olevan kuin jossain TV-sarjassa? Elämä tarjoilee avokämmentä ja aina välillä tulee nyrkistä. Revi sitten vaan riemusi niistä vastoinkäymisten välisistä hetkistä, kun ei tulekaan ihan niin paljon pataan.
Noniin, vauvapalstan kunniatrolli saapui ketjuun! 🥂
Mitä useampi ihminen tajuaa saman kuin aloittaja sitä suurempi paine yhteiskunnalla muuttua inhimillisemmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, elämä voi päättyä milloin vaan ja loppuu kuitenkin jossakin vaiheessa. Kuoleman jälkeen emme palaa tänne enää koskaan. Se, että on ylipäätänsä elossa, on valtava ihme. Sitähän olisi voinut elää ja kuolla jo aikoja sitten? Sitähän olisi voinut syntyä vaikka 1700-luvulle ja kuolla 3 - vuotiaana kurkkumätään. Se, että elää tänään vuonna 2021 on valtava ihme. Elämästä kannattaa ottaa kaikki irti. Ei kukaan ole meille luvannut huomista. Mistä sä tykkäät? Mitä rakastat? Miten arjen pitäisi muuttua, jotta olisit onnellinen? Minkälaisesta työstä tykkäät? Elämä on asennoituskysymys. Kaikki on mahdollista. Elämä on myös suhteellista. Miljardit ihmiset elävät kehitysmaissa, tekevät ympäripyöreää päivää huonolla palkalla, kärsivät nälänhädästä, sodista, sairauksista. Meillä on Suomessa moni asia hyvin, se pitää vain nähdä.
Ei Suomen hyvinvointi ole tyhjästä syntynyt, olemme varmasti maailman ainoa maa, joka nousi sodasta ja nälänhädästä niin pian hyvinvointivaltioksi, joten sama kuin menisit noille miljardeille ihmisille hokemaan, miten kaikki on mahdollista ja elämä on vain asennoitumiskysymys.
Rankasti verotettu maa, täynnä silppu- ja pätkätöitä, kaikki kallista, lasten ja nuorten mt-ongelmat räjähtäneet käsiin, työttömyyttä ja jopa työssäkäyvän täytyy turvata tukiin, sitä on tämän päivän ”hyvinvointi” Suomessa.
Olen 60v nainen, ja olen tyytyväinen siihen, ettei ole tullut lapsia hankittua.
Toisaalta harmittaa, etten ole paljon aiemmin tajunnut jujua että kantsii tehdä töitä niin vähän kuin mahdollista ja elää velatonta elämää maalla, nyt ei enää jaksa ruveta mitään iso puutarhaa kasvattaa.
Auto on vanha mutta toimii, toivottavasti lopun ikää. Se kuten talommekin on velaton.
Jos olisin siis tajunnut tään jujun jo kolmikymppisenä tai jopa sen alle, niin voi pojat, miten erilaista elämää olisi tullut vietettyä.
Koulutus ja ura - ihan samantekevää loppujen lopuksi. Olemme kumpikin puurtaneet hampaat irvessä - ja ihan turhaan - toisten hyväksi.
Paras on kun suunnittelee mahdollisimman pian elämänsä niin että pärjää kokonaan off-grid - jossain maalla, jossa voi viljellä oman ruokansa ja tulla toimeen mahdollisimman täydellisesti ilman sähköä. Jokin aurinkokenno antaisi varmaan sen mitä tarvii - jos tarvii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse tajusin elämän olevan hevonpaskaa muistaakseni 15v ikäisenä
Nykyelämä on ihan järjetöntä. Itse taistelin tieni läpi tuosta rämeiköstä. Koko nuoruus menee yhdessä sumussa kun kaikkialta tuputetaan kaikenlaisia tavoitteita ja muuta mutta samaan aikaan et kelpaa yhtään minnekään. Ketään ei kiinnosta varsinkaan työntantajapuolella millainen työntekijä sinä olisit niin mitenkäs pääset ilman kattavaa kokemusta töihin? Sitä samaa se on kun on kattava työkokemus, hyvät suosittelijat ja vakitöissä jo valmiiksi alalla. Silti ei kelpaa jostain syystä. Onneksi nyt kuitenkin parilla työnantajalla on ollut niin suuri pula että olen päässyt sisään.
Eihän nuorille mitään edes kerrota oikeasti että missä on töitä tarjolla ja mitä siellä pitäisi osata. Ei kerrota myöskään työnantajan puolesta, jotain ihme peliä pelaavat kun jotakuinkin valehtelevat niissä työilmoituksissa. Vaikka täyttäisit kaikki kriteerit mitä ovat maininneet ja sanoisivat että meni haastattelukin putkeen niin ei valinta silti osu kohdalle, ei vaikka ikääkin on jotain 30. Aivan käsittämätön maa koko Suomi minusta ja varsinkin se työelämä. Töissä ei ole sitten niin tarkkaa mitä siellä touhuilee kun on kerran päässyt sisään kun ei se enää johtoporrasta kiinnosta sen vertaa että edes kerran kävisivät katsomassa mitä siellä suorittavassa portaassa tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on jokin illuusio, että elämän pitäisi olla koko ajan helppoa ja mukavaa. Se on elämä, jota meille syötetään mediassa ja somessa. Jos miettii elämää taaksepäin, niin harvalla sukupolvella se on ollut helppoa tai mukavaa. Ei tarvitse mennä kuin 100 vuotta taaksepäin kun Suomessakin elettiin maalla, perheessä oli 10 lasta, nainen oli koko ajan raskaana ja synnyttämässä, joka aamu herättiin aikaisin, tehtiin maatilan töitä ja hoidettiin ne kakarat, sitten oli sota-ajat, miehet lähti sotaan ja palasivat sieltä traumatisoituneita ja suuri osa ei koskaan palannut. Sitten oli pula-ajat ja mihinkään ei ollut varaa, joka päivä syötiin jotain vellejä. Ei ollut tällaistä terveydenhuoltoa ja lapsikuolleisuus oli valtava.
Elintaso on noussut valtavasti noista ajoista ja sotaakaan ei ole ollut todella pitkään aikaan. Varallisuus ja teknologia riittäisi vaikka mihin. Onko niin että haluamme mielummin verta, hikeä ja kyyneleitä kuin leipää ja sirkushuveja?
Muuttaisn ja aloittaisin alusta jossain muulla. Tekisin ihan repäisevän muutoksen. Olet vaan niiden etujoukkoa jotka ymmärtävät koko systeemin olevan naurettava. Ihmiset juoksee rahan perässä, tai on pakotettu juoksemaan rahan perässä, ja niille jankutetaan että elämän tarkoitus on kova työ vaikka kuinka vituttaisi.
Pitää löytää se mielekäs työ ja tekeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jokin illuusio, että elämän pitäisi olla koko ajan helppoa ja mukavaa. Se on elämä, jota meille syötetään mediassa ja somessa. Jos miettii elämää taaksepäin, niin harvalla sukupolvella se on ollut helppoa tai mukavaa. Ei tarvitse mennä kuin 100 vuotta taaksepäin kun Suomessakin elettiin maalla, perheessä oli 10 lasta, nainen oli koko ajan raskaana ja synnyttämässä, joka aamu herättiin aikaisin, tehtiin maatilan töitä ja hoidettiin ne kakarat, sitten oli sota-ajat, miehet lähti sotaan ja palasivat sieltä traumatisoituneita ja suuri osa ei koskaan palannut. Sitten oli pula-ajat ja mihinkään ei ollut varaa, joka päivä syötiin jotain vellejä. Ei ollut tällaistä terveydenhuoltoa ja lapsikuolleisuus oli valtava.
Elintaso on noussut valtavasti noista ajoista ja sotaakaan ei ole ollut todella pitkään aikaan. Varallisuus ja teknologia riittäisi vaikka mihin. Onko niin että haluamme mielummin verta, hikeä ja kyyneleitä kuin leipää ja sirkushuveja?
Sirkushuveihin kyllästyy todella nopeasti. Onkin vaikea löytää tasapaino työn ja sirkushuvien väliltä. Useimmat haluaa molempia kohtuudella.
Tuolta tuli yksi hyvä vinkki, saatat olla masentunut. Sen selvittäisin ekana.
Boomerit potkivat tässäkin ketjussa päähänpotkittuja. Ovat saaneet kaiken ilmaiseksi ja itsekkäänä sukupolvena kuvittelevat olevansa jotenkin parempia.
Todellisuudessa boomerit eivät tajua kuinka rajusti yhteiskunta on muuttunut heidän ajoistaan.
Masennus on luonnollinen reaktio sairaaseen yhteiskuntaan. Ja yhteiskunta on nykyään todella sairas.
Itselleni elämään löytyi merkitys kun sain lapsen.
Itse olen jutellut muutaman ihmisen kanssa työelämästä ja yksi nelikymppinen sanoi että makaa illat sohvalla ja kauhistuu ajatusta, että raahautuu töihin vielä 65-vuotiaana…
Itse olen onnellisessa tilanteessa että pärjään osa-aikatyöllä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsin saman samassa iässä. Sitten hain masennukseen hoitoa ja toivuin.
Eroa vain ollako possu karsinassa vai lääkitty possu karsinassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsin saman samassa iässä. Sitten hain masennukseen hoitoa ja toivuin.
Eroa vain ollako possu karsinassa vai lääkitty possu karsinassa.
En ole lääkitty. Lääkkeet oli vain hetken pahimmassa vaiheessa. SIinä mielessä olet oikeassa, että yhteiskunta on mätä, jos pahoinvointi on niin yleistä kuin nyt on. Yhteiskunnallisia ongelmia korjataan yksilön ongelmina. Mutta löytämällä oman tavan päästä pois siitä karsinasta voi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Elämä tosiaan on ihan hevonpaskaa. Elämme täysin satunnaisessa fysikaalisissa myllyssä, jolla ei ole mitään merkitystä loppujen lopuksi, kuten ei sullakaan.
Valitettavan usein ateistin elämä on tuollaista. Etsitään raivoisasti elämälle merkitystä työstä, rahasta, panemisesta yms ja sitten kun sitä ei löydykään sieltä niin elämä on surullisen tyhjää.
En tiedä miksi kyselet, mutta olen siis käynyt jo lukion aikoinaan suoraan yläkoulun jälkeen ja nyt siis olen amiksessa. Siinä välissä sitten hakuja yliopistoon, vähän työjuttuja sekä pari keskenjäänyttä koulutusta. Nyt yritän ammatin viimein saada.