Miehellä toinen nainen mielessä. Neuvoja?

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 16:16"]

Juuri tuollaista miehelle olen ehdottanut. Ajatusten kohdistamista meihin. Mies vähättelee, eikä halua. Minä aion tästä lähtien paskat enää välittää. Itseppä menettää enemmän kuin luuleekaan. Ihastelkoon rauhassa.

t. ap
[/quote]

Tuollainen kiukutteleva asenne on kyllä sen verran luotaantyöntävää, että sinuna etsisin vielä sitä vahvan, itsenäisen naisen olemusta lisää.

Äläkä missään nimessä takerru ja ruinaa.

Voisin olla tuo tarinan mies. Nainen oli työpaikalta ja huomattavasti nuorempi, tunnekin oli molemminpuolinen. Tätä ei tosin vaimo tiennyt. Peukutusten määrän perusteella käytännössä kaikki palstalaiset näkyvät olevan sitä mieltä, että vähintään joku suhde on viritteillä. Rohkenen väittää vastaan. Mies vaikuttaa kunnon ihmiseltä, välittää sinusta ja jos puhuu näin suoraan, niin tuskin on tehnyt mitään muuta kuin mennyt vahingossa ihastumaan. Mene mukaan tuohon juttuun, kiusaa ihastuksesta ja fanita itsekin jotain ihan liian nuorta naapuria. Naurakaa hölmöyttänne ja harmaantukaa yhdessä! Kaikkea hyvää teille :o)

Ala urheilla ja keskity itseesi ja lapsiksi. Tee asioita, jotka oikeesti motivoi sua. Anna miehen olla. Kyllä se siitä herää. Älä tuhlaa energiaasi vittumaiseen käytökseen miestä kohtaan. Kerro tilanne hyvälle luotettavalle ystävällesi. Pura tilannetta ystävän kanssa. Selviät tästä kyllä.

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 16:57"]Sun pitäis päästä eroon tuosta "rakkautemme ei ole enää aitoa jos on ihastumisen tunteita toiseen". Totta kai on. Nyt vaan yritätte saada sen uudelleen liekkeihin. Näytä itse miehelle, mitä suhteenne merkitsee sinulle.
[/quote]

Samaa mieltä. Mä olen ollut tän vuoden niin palavasti rakastunut erääseen mieheen, että en ole samanlaista tunnetta kokenut mun mieheni kanssa edes silloin nuorena vastarakastuneena. Mutta ei se muuta sitä, että mun mies on kuitenkin mulle kaikkein tärkein. Hänelle olen kiitollinen niin paljosta, etten mitään tekisi toisin, vaikka voisin palata ajassa taaksepäin. Eikä tuo ihastumiseni / rakastumiseni kohde ole mikään uhka suhteellemme, sillä en pysty edes kuvittelemaan sellaista tilanneta, että me olisimme pariskunta. Silti olen onnellinen, että olen saanut näitä mielettömiä tunteita kokea. Mieheni on saattanut huomata minussa jotain muutosta, mutta eipä tuo ole mitään sanonut. Ja minäkään en ole ihan vääntänyt, että millaisia tunteita oikeasti olen läpikäynyt, sillä mulla ei ole todellakaan halua mihinkään perhemuutoksiin. Kyllä munkin tunteet varmasti tasoittuu ajan kanssa.

2

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 15:36"]

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 15:30"]

Haluaisinkin lähteä pois, mutta meillä on lapsia... Mies kertoi, koska huomasin muuttuneen käytöksen yms. Oli pakko myöntää että tunteita on toista kohtaan.

t. ap

[/quote]

Lapsillekaan ei tee hyvää elää perheessä, jossa vanhemmilla on jotain hampaankolossa toisiaan kohtaan, ei niiden takia kannata yhteen jäädä. T. joku, jolla olisi ollut huomattavasti mieluisampi lapsuus, jos vanhemmat olisivat ymmärtäneet erota.

[/quote]

Ero on aina valtava trauma lapselle, ei erota kuin hyvistä syistä! 

Minulla on antaa näkökulmaa sieltä ihastuneen puolelta. Eli ihastuin oman pitkän liittoni aikana toiseen mieheen, jonka tapasin töissä. Oma mieheni tajusi puheistani minun ihastuneen ja myönsin asian. Kerroin kuitenkin rehellisesti tunteistani, etten kokenut tätä pientä ihastusta minkäänlaisena uhkana liitollemme, enkä halunnut minkäänlaista suhdetta tai muuta tätä toista miestä kohtaan, vaan pidin hänestä persoonana kovasti. Ihastus tuli ja meni. Avioliittoni kukoistaa edelleen, ja tästä on nyt aikaa viitisen vuotta. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja hieno elämä. Ei sitä ihastukset kaada.

Kannattaisko ap:n hommata itselleen piristykseksi nettviritys? Ei tarvitsisi mennä sen pitemmälle kuin viestittely ja kahvittelu jis mukava mies löytyy mutta olisi piristys, viritys, ja kiusa mölliaviomiehelle..

Kommentoin joskus vähän vastaavaa aihetta yhteen toiseen ketjuun... 

Olen siis tuon "työpaikan naisen" tilanteessa itse tällä hetkellä. Yksi työpaikkani naimisissa olevista, keski-ikäisistä miehistä on korviaan myöten ihastunut minuun (hän tunnusti tämän minulle itse näillä sanoilla). Ja arvatkaa vain, ovatko tunteet todellakaan molemminpuolisia...

Jotta asia tulisi kaikille selväksi: MINUA EI VOISI VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA JOKU KESKI-IKÄINEN SÄÄLITTÄVÄ MORAALIVAMMAINEN PETOLLINEN JUNTTI LIMANULJASKA. HYI HELVETTI, YÖK.

Kyseinen mies ei tätä kuitenkaan ymmärrä. Vaikka olen torjunut hänet selvin sanoin, ja hän on sanonut kunnioittavansa rajojani, ei auta. Työpaikasta en voi (enkä tämän ihmisen takia todellakaan aio) lähteä. Tilanne on todella kiusallinen.

Ihanasti kirjoitettu.

Mun (varattu) työkaveri oli muhun ihastunut. Kertoi siitä ihan avoimesti, halattiin ja juteltiin. Mihinkään tekoihin se ei koskaan johtanut, mutta meistä tuli miehen avoimuuden myötä parempia työkavereita. Nyt ollaan suunniteltu yhteistä illanviettoa nelistään puolisoidemme kera.

Mä olen itse myös herkkä ihastumaan. Saattaa joskus olla parikin ihastusta yhtä aikaa menossa. Mutta ne tunteet tulee ja menee. Oma mies on ja pysyy rakkaimpana. Mulla ainakin ihastuksen päättyminen vahvistaa suhdetta omaan mieheen.

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 17:06"]

Voisin olla tuo tarinan mies. Nainen oli työpaikalta ja huomattavasti nuorempi, tunnekin oli molemminpuolinen. Tätä ei tosin vaimo tiennyt. Peukutusten määrän perusteella käytännössä kaikki palstalaiset näkyvät olevan sitä mieltä, että vähintään joku suhde on viritteillä. Rohkenen väittää vastaan. Mies vaikuttaa kunnon ihmiseltä, välittää sinusta ja jos puhuu näin suoraan, niin tuskin on tehnyt mitään muuta kuin mennyt vahingossa ihastumaan. Mene mukaan tuohon juttuun, kiusaa ihastuksesta ja fanita itsekin jotain ihan liian nuorta naapuria. Naurakaa hölmöyttänne ja harmaantukaa yhdessä! Kaikkea hyvää teille :o)

[/quote]

Samasssa tilanteessa olen ollut. Tosin, mun mies ei kertonut, missä mentiin. Yli vuoden jaksoin kysellä, että onko kaikki hyvin. Hänen mukaan kaikki oli hyvin. Totta hemmetissä vaistosin/tiesin, että ei ollut. Vuosi oli pitkä aika nuoren aktiivisen naisen elämässä pölyttyä hyllyllä. Kysyntää oli enemmän kuin tarpeeksi, ihailut ja huomionosoitukset tekivät hyvää, kun kotona oli kuin ilmaa. Olin miehelle itsestään selvyys, ja kun pakkasin tavarani ja ilmoitin, että muutan omilleni ja olen tavannut jonkun joka on hulluna muhun, ja haluan katsoa mihin se johtaa.
Siinä vaiheessa mies heräsi. Mä olin jo luovuttanut meidän suhteen, kun hän kertoi, että itse asiassa hän ollut ihastunut yli vuoden työkaveriinsa. Mitään ei ollut tapahtunut, eikä tapahtuisikaan. Ihastuminen vaan oli niin suurta, että meidän suhteen hoito unohtui.
En osaa neuvoa, mutta ainakin sun mies on rehellinen, eikä "ei täs mitään, kaikkihan on hyvin" sopaa jauha.

Mut musersi se, että heti huomaisin jotain muuttuneen, mutta mies ei tullut vuoden aikan yhtään vastaan, vaan mä muka kuvittelin kaiken. Vuoden varailin reissuja ja yhteisiä kivoja juttuja, yritin järjestää arkea ja juhlaa. Olin huolesta tulla hulluksi, kun "me ei oltu enää ME".


Nykyään, mä olen onnellisesti naimisissa ja lapsia on kolme. Entinen mies kuulemma yhä edelleen itkee tarpeeksi känniin päästessään mun perään, että ei koskaan voi rakastaa ketään niin paljon kuin mua ja että tekis mitä vaan saadakseen mut takaisin...  

Ansaitset todellakin parempaa!!!!
Ja se, että saat nukuttua, auttaa sua pysymään vahvempana. Se, että järjestää itselleen tekemistä ja omia menoja auttaa taas siihen takertuvaan käytökseen -sitä kun on vaikea harrastaa, kun pyrkii olemaan kiireinen ja poissa kotoa.

Kuulostaa tosi tyhmältä mieheltä jos ihan avoimesti on ihastunut. Kyllä ihastuksia saa olla ja pitkässä suhteessa niitä tulee väistämättä molemmille. Suhteen kestävyyden kannalta on kuitenkin järkevämpää salata ihastukset, koska ne nyt kuitenkin on VAAN ohimeneviä ja toissijaisia ihastuksia.

Ei voi olla totta tämmönen! Kohta se ilmoittaa menevänsä panoille. Miten ihmeessä annat kohdella itseäsi noin? :O

Hyvä 95, noi oli ketjun parhaat neuvot!

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 17:07"]

Samaa mieltä. Mä olen ollut tän vuoden niin palavasti rakastunut erääseen mieheen, että en ole samanlaista tunnetta kokenut mun mieheni kanssa edes silloin nuorena vastarakastuneena. Mutta ei se muuta sitä, että mun mies on kuitenkin mulle kaikkein tärkein. Hänelle olen kiitollinen niin paljosta, etten mitään tekisi toisin, vaikka voisin palata ajassa taaksepäin. Eikä tuo ihastumiseni / rakastumiseni kohde ole mikään uhka suhteellemme, sillä en pysty edes kuvittelemaan sellaista tilanneta, että me olisimme pariskunta. Silti olen onnellinen, että olen saanut näitä mielettömiä tunteita kokea. Mieheni on saattanut huomata minussa jotain muutosta, mutta eipä tuo ole mitään sanonut. Ja minäkään en ole ihan vääntänyt, että millaisia tunteita oikeasti olen läpikäynyt, sillä mulla ei ole todellakaan halua mihinkään perhemuutoksiin. Kyllä munkin tunteet varmasti tasoittuu ajan kanssa.

[/quote]

Komppaan tätä, samankaltainen tunne ja osaksi samankaltainen kokonaisuus itsellänikin. Ei tästä mitään välillämme lopulta seuraa, vaikka tunne on vahva ja mieletön. Avopuolison kanssa ei koskaan ollut vastaavaa magnitudia pelissä. Tosin viime vuosina oikeastaan vain yritystä ylläpitomoodiin, joka ei tunnu sekään enää toimivan. Ja silti en jaksa uskoa, että minusta ja ihastuksestani voisi tulla joskus paria. On niin paljon eroavuuksia, ja vaikka osa niistä tuntuu siltä että omimmillani tekisin elämässäni paljon samoja asioita, jotka nyt kuuluvat hänen elämäänsä muttei omaani. Olen silti ajautunut liian kauas sellaisesta.

Toisaalta olen saanut takaisin kyvyn unelmoida parisuhteesta ja rakkaudesta. Se oli täysin kuollut. Jos tästä olisi seurauksia, se tarkoittaisi ehkä pidemmän ajan kuluessa eroa. En silti usko, että minusta ja ihastuksestani tulisi koskaan paria. Toisenlaisissa oloissa niin olisi ehkä käynyt, mutta tässä elämässä se tuntuu minusta epätodennäköiseltä.Ketjun aloitus vaikuttaa hieman tyypilliseltä provolta, jonne lisäillään näitä haluttomuuksia sun muita sekaan mausteeksi. Saadaan rakennettua miehen hahmosta syyllinen ja peukut virtaamaan. Ehkä se on huvia sitten, mutta itse näen asiat monitahoisina ja jokaisessa parisuhteessa tällainen tilanne on omanlaisensa. Ei ole mitään keskivertoperhettä, jossa elämä menee täsmälleen kuten AV:n arvovaltainen konsensus asian peukutuksin ilmaisee ja omassa mielessään ratkaisee. Välttäkää stereotypioita, pitäkää silmät auki.

Kiitos paljon teille taas. Eiköhän se tästä... Jotenkin tuntuu hurjalta yleensäkin tämä tunteilla leikkiminen; ihastuminen on ok ja ihanaa kunhan siitä ei kerro puolisolle. Karua. Mieluummin olisin kyllä ollutkin tässä tapauksessa tietämättä, ellen olisi sitä täpinöissään olevasta miehestäni nähnyt. Ehkä silloin jokainen järjellä varustettu ihminen herää tilanteeseen.

Mitä mieltä muuten olette siitä, että kannataako ihastuksen kohteelta tiedustella (siis ihan ystävälliseen) sävyyn, että onko heillä mitään, vai annanko olla? Se ehkä ei kuitenkaan ole järkevää? On vaan tunne, että en tiedä kaikkea...

t. ap

Mä oon nähnyt niin monta kertaa sivusta ton saman kuvion tuttavapiirissä. Yhtäkkiä mies kertoo tavanneensa toisen ja jokaisessa tapauksessa, jossa mies on lähtenyt se on tullut häntä koipien välissä ruinaa takas pääsyä vaimon luo keskimäärin puolen vuoden päästä. Parissa tapauksessa lähti vaimo samantien kuultuaan miehen virityksestä. Niillä kerroilla miehen yhteenpaluu-kerjuu alkoi alle kuukaudessa. Ihme idiootteja jotkut äijät!

Joo halauksia paljon, itse kokenut ihan saman, pari vuotta yritin/yritettiin mutten pystynyt tilannetta hyväksymään kun ei vaimolla tunteita ollut eikä enää tullut. Nyt onnellinen vaikka yksin asunkin t. mies 44 v

uppista