Vähänkö säälittävää viettää itsenäisyyspäivä ypöyksin kotona

Mä en ole edes koskaan viettänyt itsenäisyyspäivää. Linnan juhlat ei kiinnosta myöskään. Mun mielestä kaupat saisi olla auki normaalisti ja pyhät poistaa. En tykkää joulustakaan kun kaikki on kiinni eikä mikään ole sen ahdistavampaa. 

Yritä löytää hetkestä positiivisia puolia.
Minäkin olen yksin. Syön herkkuja vähän, katson vuokraamani leffan, saunon ja juon yhden siiderin. Kiitän ja kunnioitan mielessäni sotiemme veteraaneja.

Yksin minäkin. Ei miestä, ei lapsia. Kaverit näyttäisivät olevan kaikki jossain omissa juhlissaan. Päivällä tuli tosi paha mieli, mutta koska olen jo vuosia ollut yksinäinen, menee kai se tämäkin ilta näin pukuja katsellen.

Yksin minäkin. Itsenäisyyspäivä nyt oikeestaan ihan ok yksinkin, mutta olen aina yksin myös vappuna, uutena vuotena, synttäreillä yms...
Kaikki ystäväni ovat muuttaneet toisille paikkakunnille, niin ei ehdi heitä tapaamaan kuin pari kertaa vuodessa korkeintaan.

Minulla on mies ja lapset ja täytyy sanoa, että tällä hetkellä viettäisin itsenäisyyspäivän kaikkein mieluiten yksin, rauhassa ja hiljaisuudessa tehden juuri niitä asioita, joita haluan ja joista nautin. 

Yksin olen juu

Täälläkin avomies lähti sukuloimaan töiden perässä kotikaupunkiinsa ja yksinäni katson linnan juhlia sohvalla ja herkuttelen, mitä valittamista tässä olisi kelpaa kyllä mulle ainakin oikein hyvin ;-)

Yksin täälläkin. Tavallaan ihan ok, kun viikko ollut muuten niin raskas, mutta iltapäivällä tuli silti itku, kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa tätäkään päivää, oli juhla tai arki. Joulun olen tottunut viettämään yksin, ex-mieheni meni mieluummin oman sukunsa luo kuin oli minun kanssani, joten siinä mielessä tuttuahan tämä on. Haaveilen silti joulusta, juhannuksesta ja muista juhlapäivistä, jolloin voisi kattaa pöydän kauniisti, syödä hyvin, kuunnella radiota ja käpertyä yhdessä sohvalle. 

tekisin mitä vaan että saisin kellon 17 vuotta taaksepäin, kun vietin viimeisen aidon oman tahdon itsenäisyyspäivän. sitten se tavallinen nuoren miehen tarina...

Tuohon aikaan kun ohjelmaan kuului nuorten ressu-upseerien "velvollisuudet", mm sotaveteraanien kutsuminen kerhon majalle saunomaan. kun tapasin tuon jota puolisoksi pitäisi kutsua, pisti stopin tuollaiselle touhulle kun se ei ole "sivistynyt tapa juhlia itsenäisyyttä"...

Eihän itsenäisyyspäivä ole perhejuhla. Yksin kotona olen. Syön punajuurikeittoa. Ehkäpä voisi vähän opiskella. Linnan juhlia en jaksa katsoa.

Minäkin olen yksin, tai on tuo 1 kk ikäinen vauva seurana. Avopuoliso kaverillaan, itse istun sohvalla ja "odotan" sitä että kohta taas imetetään ja saa nähdä nukutaanko tänä yönä. Jännää tämä elämä vauvan kanssa :)

Yksin täälläkin, katson sivusilmällä pukuja. Lapset on isällään ja kun tätä yhteishuoltajuutta on takana useampi vuosi niin ei hirveästi tunnu miltään. Mutta itsenäisyyspäivä ei kyllä minustakaan ole sellainen päivä jolloin pitäisi olla seuraa ja menoa. Päivällä mietin hetken verran miten erilaista elämä oli kymmenen vuotta sitten (ei vielä lapsia, vasta suunnitteluasteella, hauskoja reissuja ja juhlia pariskunnittain ja tyttökavereiden kanssa). Onhan se haikeaa. Nautin aikani eron jälkeisestä vapaudesta mutta nyt tuntuu usein aika yksinäiseltä.

Ei ole säälittävää