Yksinäisyys t a p p a a.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.

Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.

Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.

Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.

Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.

Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.

Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.

Sinä itse olet tässä se joka ei ole kiinnostunut muiden ajatuksista eikä kuuntele.

Kuten sanoin, en ole yksinäinen (enää). Löytyy paljon ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita siitä mitä tarjoan, eli aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua, kaveria elämän poluille. Ja he haluavat tarjota samaa minulle.

En myöskään sanonut ettei vapaaehtoistyö kelpaisi, keksit senkin omasta päästäsi. Iso osa vapaa-ajastani kuluu vapaaehtoistyössä mm. nuorisotyön parissa.

Ja millainen ihminen sanoo (yksinäiseksi luulemalleen) ettei ketään kiinnosta välittää sinusta? Ihan hirveä asia sanoa toiselle ihmisille. En tiedä mikä voi rikkoa ihmisen niin että muuttuu tuollaiseksi, mutta toivon että löydät vielä rauhan mieleesi.

Tuostahan ihmissuhteissa on kyse. Joku haluaa sinulta aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua ta kaveria elämän poluille. Jotta löytyisi ihminen, joka haluaisi sinusta kaikki nämä, pitää tutustua TODELLA moniin ihmisiin. Ja yleensä vain niihin, jotka voivat tarjota sinulle kaiken tuon saman. 

En ole mikään yksinäisyysekspertti, mutta sen verran mulla on elämänkokemusta, että ei voi odottaa saavansa kaikkea haluamaansa yhdeltä ihmiseltä. Yksi lähtee sun kanssais iltalenkille viemään koiraa ulos, toinen lähtee kanssasi Ruoka&Viini-messuille, kolmas mukaasi lätkämatsiin, neljäs viikonlopuksi shoppailureissulle Lontooseen, viiden Lappiin vaellusreissulle, kuudennella on kausikortti oopperaan jne. Ei pidä odottaa, että saisi kaiken haluamansa yhdessä ihmisessä. 

Yksinäisyydessä on kyse siitä, että kukaan ei halua kanssasi lappiin, viinimessuille, lätkämatsiin tai koiran kanssa lenkille. Itse järjestin kerran tuparit, kutsuin yli 50 ihmistä. Yksikään ei tullut. Olen kutsunut ihmisiä muuten vain kylään, kukaan ei tule. Pyytänyt kanssani elokuviin, kukaan ei tule. Mennyt itse baarikeikalle jossa oli tuttuja, minut suljettiin porukan ulkopuolelle. Tarjoutunut vapaaehtoiseksi koiratapahtumiin (mihin on yleensä huutava pula), ei kaivata. Yksinäisyys on sitä, että en ole kenellekään olemassa, ei sitä että reissataan yhden ihmisen kanssa maailmalla ja toisen kanssa maaseudulla.

Nykyään on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin somessa yhteisen kiinnostuksen kohteen äärellä ja sopia porukalla tapaamisia. Tietysti moni voi olla liian ujo tuollaiseen.

Netti joka tapauksessa on mullistanut yksinäisten elämän, vaikkei virtuaalinen vuorovaikutus olekaan sama kuin kasvokkainen. Miettikääpä yksinäisten elämää neljän seinän sisällä ennen nettiä. Jos ei ollut edes ketään kenelle soittaa, ei ollut mitään mahdollisuuksia reaaliaikaiseen vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäistä se on mullakin.

Hyvin ei ole nukkunut moneen vuoteen. Viime yönäkin heräsi jo puol kaksi.

Päivät menee facebookia katellessa ja muuta ei saa aikaseksi tehdä, ja musiikkia kuunnellessa.

Ketään ei ole kelle puhua, tosin ei ole mitään puhuttavaakaan.

Ainoa asiaa jota odottaa enää on se että loppuisi tämä kaikki mahdollisimman nopeasti.

Ap koita edes sinä kestää.

Jonain päivänä se aurinko paistaa sinulle kun sitä vähiten odottaa.

Ja lohduttaudu sillä, että mulla ja monella muulla on asiat pahemmin kun sulla.

Voi hyvin.

Olethan hoidossa masennuksen takia? Koska sitähän tuo mitä ilmeisimmin on. Miten edes kuvittelet yksinäisyytesi poistuvan, jos käytät päivät facebookia selatessa ja musiikkia kuunnellessa? Vai nautitko sisimmässäsi siitä, että saat käpertyä kaivelemaan omaa napanöyhtääsi ja säälimään itseäsi?

Miten kuvittelet, että yksinäisyydestä johtuvaa masennusta hoidetaan?

Ehdota vielä lamaannuttavia, turruttavia lääkkeitä, niin olet saavuttanut typeryyden nollapisteen.

No itse asiassa mulla se on auttanut. Siis masennuslääkitys. Turruttaa mukavasti myös yksinäisyyden tunnetta. Miksi pitäisi vain kärsiä siitä? Olen mieluummin tässä kovassa maailmassa kylmä zombie kuin herkkä keijukainen.

Vierailija kirjoitti:

Naisten on niiiiiin paljon helpompaa päästä yksinäisyydestä eroon kuin miesten, että ihmetyttää tämä naisten ruikutus aiheesta.

Ehkä se tarkoittaa, että olet väärässä ja harmistunut kun et olekaan se suurin uhri.

Faith kirjoitti:

Nykyään on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin somessa yhteisen kiinnostuksen kohteen äärellä ja sopia porukalla tapaamisia. Tietysti moni voi olla liian ujo tuollaiseen.

Netti joka tapauksessa on mullistanut yksinäisten elämän, vaikkei virtuaalinen vuorovaikutus olekaan sama kuin kasvokkainen. Miettikääpä yksinäisten elämää neljän seinän sisällä ennen nettiä. Jos ei ollut edes ketään kenelle soittaa, ei ollut mitään mahdollisuuksia reaaliaikaiseen vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa.

No ennen tätä nykyteknologiaa oltiinkin enemmän tekemisissä. Ihan sukulaistenkin kesken. Ja minusta tuntuu että porukkaan huolittiin vähemmän suosittujakin helpommin, koska ei ollut muutakaan tekemistä kuin jauhaa paskaa edes jonkun kuuntelemaan halukkaan kanssa. Nykyään on niin helppoa valita vain parhaat sinne laatuaikaan ja muille laitetaan vaan somessa synttärionnittelut. Että ollaan tavallaan edelleen kavereita vaikkei koskaan tavata.

Parisuhteen päättymisen jälkeen huomasin että välillä tulee yksinäisyyskausia joilloin yksinolo ei maistuisi ollenkaan ja kavereitten näkeminen vaan pahentaa tilannetta. Kun kahvilla on istuttu vaikka pari tuntia niin toinen katsoo kelloa ja toteaa jotain tyyliin että "täytyypä tästä lähteä kotiin kun miehen kanssa lähdetään vielä kaupassa käymään ja illasta oli vielä tehdä vaikka ja mitä..." Sillä hetkellä oma yksinäisyys tuntuu kuin nyrkin iskulta. Itse menen kotiin ja istun tietokoneella tai katson telkkaria. Tai kun kaverin kanssa on sovittu lenkille lähdöstä töitten jälkeen ja hän ei itten jaksakkaan lähteä. Ei hän ymmärrä että se olisi ollut viikkoni ainut sosiaalinen kohtaaminen töitten ulkopuolella ja siis tärkeää minulle.

Kaipaan kyllä parisuhdetta koska ei ystäviltä saa samaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin oman ihmisen kanssa.

Täällä yksinäinen erakkoelämä alkoi tuokokuu 2010.

Oletko vielä yksin? Aloitus tehty vuonna 2021. Kuka kaivaa vanhoja aloituksia aina uudelleen ja uudelleen esiin.

Yksinäisyys puree.

Vierailija kirjoitti:

 

 

Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.

Nostan nyt ikivanhan ketjun, mutta yksinäisyyshän on vuodesta toiseen ajankohtainen ongelma. Yo. kommentti tuli vastaan ja olen lukenut useita vastaavia, joissa yksinäiset eivät halua lähteä mukaan ystävätoimintaan koska kokevat sen keinotekoiseksi, eivätkä halua sääliystävää. Tai sitten ei haluta lähteä vapaaehtoiseksi koska ajatellaan että siinähän sitten sokea taluttaa sokeaa. 

Itse olin/olen yksinäinen ja hain ja sainkin kaverin ystävätoiminnan kautta. Ekassa yhteydenotossa kerroin elämäntilanteestani ja itsestäni sekä siitä, että millaiseen tekemiseen kaipaan seuraa. Kerroin myös kuinka usein on aikaa tavata kaveria. Spr:llä sitten etsivät sopivan vapaaehtoisen. Ensimmäisessä tapaamisessa vapaaehtoisystävän lisäksi oli järjestön työntekijä mukana ja kieltämättä tilanne oli keinotekoinen ja vähän kiusallinen. Tuon tapaamisen jälkeen saimme vapaaehtoisystävän kanssa vapaat kädet suunnitella ja sopia seuraavista tapaamisista. Lopulta meillä klikkasi niin hyvin, että päädyimme tapaamaan useammin kuin olin alunperin toivonut. Nykyään unohdan, että kaveruutemme alkoi mistään palvelusta. Ei tämä alun jälkeen ole ollut mitään "virallista, palvelun kautta" säälistä tekemisissä oloa. Kaikilla ei toki synkkaa yhtä hyvin mutta tämäkin voi olla yksi väylä löytää seuraa. 

Olen harkinnut itsekin vapaaehtoiseksi lähtemistä ja itselläni ei ainakaan ole ajatuksena että olisin siinä auttamassa säälittäviä reppanoita. Yksinäiseksi voi päätyä monista eri syistä monenlaisista eri taustoista eivätkä kaikki yksinäiset ole samasta muotista. Vapaaehtoisen tehtävä ei myöskään ole mitenkään terapoida, vaan lähinnä olla ns. ihminen ihmiselle. 

Voisin enemmänkin kirjoittaa yksinäisyydestä, mutta yksi mitä ei kannata tehdä on selitellä itsensä ulos kaikenlaisista vaihtoehdoista ja/tai odottaa että jostain pitäisi löytyä oikealla tavalla oikeanlainen ystävä jonka kanssa muodostuu juuri oikeanlainen ystävyyssuhde. Tai voi sellaista odottaa mutta odotellessa voi antaa tilaisuuden muunkinlaisille tuttavuuksille, koska ikinä ei tiedä, mitä niistä muodostuu.