Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksinäisyys t a p p a a.
10.10.2021 |
Olen ollut valveilla viidestä asti. Käynyt tunnin lenkillä ja ratkaissut kaikki tehtävät lehden viikonloppuosiosta. Olen yksin jokseenkin aina. Eilen oli ryhmäliikuntatunti, jossa ei juuri puhella muiden kanssa.
Olo on turta. En saa enää nukutuksi kuin muutaman tunnin yössä. Herään pieneenkin risaukseen. Ei ole ketään, jonka jutella mitään syvällisempää. Olen aina yksin oman pääni sisällä. En halua ajatella tulevaa talvea: kylmää, pimeää, yksinäistä. En jaksa enää. ☠️
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoistyö on antoisaa ja muiden auttaminen tuo hyvää mieltä, siinä tuo jankkaaja on oikeassa. Tein itse paljon vapaaehtoistyötä kun olin yksinäinen ja ihmisten auttamisesta saa paljon sisältöä arkeen.
Vastapallona vapaaehtoistyö on helposti kuluttavaa ja raskasta. Tehtävää on aina enemmän kuin mitä löytyy tekijöitä. Aina jää joku auttamatta, tärkeitä asioita tekemättä kun tekijöitä ei vain ole kaikkeen. Sen päälle varsinkin erilaisissa tukihenkilötehtävissä kuulee ja näkee ihmiskohtaloita joiden prosessointi vie aikaa ja voimia. Tämä voi olla yksinäiselle raskasta, kun ei ole ketään kenen kanssa purkaa mieltä ja tunteita ja pyörii yöt hereillä kohtaamiaan asioita murhetien. Ehdottomasti kannustan kaikkia kiinnostuneita ainakin kokeilemaan vapaaehtoistyötä, mutta kannattaa punnita myös omia voimavaroja, riittääkö itsellä paukut tekemään toista työtä työpäivien päälle ilman että kuormittaa itseään liikaa.
Tämän lisäksi, vaikka vapaaehtoistyö antaa paljon, niin ei se poista tarvetta aitoon tasapuoliseen ihmissuhteeseen, sellaiseen joka monilla syntyy oman perheen, sukulaisten, ystävien tai parisuhteen kautta. Vapaaehtoistyö on hyvä asia, mutta se on myös eri asia. Olin yksinäinen myös vapaaehtoistyötä tehdessäni.
Perhettä ja sukulaisia ei kukaan voi toiselle ihmiselle antaa eikä niiden saamiseen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Niitä joko on tai ei ole. Ystävät ja parisuhde taas on asioita, joiden saamiseen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.
Mä kannustan vapaaehtoistyöhön, koska se on yksi keino tutustua muihin ihmisiin. Vapaaehtoistyötä kun on paljon muutakin kuin vain ystävätoiminta. Mä olen tutustunut moniin ihmisiin rescue-koira -toiminnan kautta. Ollut järjestämässä myyjäisiä ja kirpputoreja. Ystäviä en ole siitä saanut (koska mulla ei ole ollut tarvetta uusille ystävile), mutta erittäin hyviä kavereita kuitenkin.
Ei kukaan olekaan vaatimassa että kenenkään pitäisi antaa toiselle perhettä tai sukulaisia, hassu ajatuskin. Se ei kuitenkaan poista kaipausta läheisiin ihmissuhteisiin ja siitä haluaa joskus puhua ja purkaa.
Erikoista myös sanoa etteikö perheen saamiseen voisi vaikuttaa omalla toiminnallaan, ihmisethän perustavat perheitä koko ajan. Vaikka olisi jo ikää tai muusta syystä hedelmätön niin vaihtoehtona voi olla esimerkiksi adoptio tai uusioperheen perustaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ei yksinäisyys ketään tapa, päinvastoin vääränlaiset ihmiset tappaa. Introvertti voi aina olla parhaassa seurassa......omassaan.
Kyllä Liisa on oikeassa, introvertin pitää löytää sopiva viisikko elämäänsä. Useimmiten ei tarvitse olla verisukulaisia, jopa kolmikkokin on hyvä.
"Pitää löytää"? Mistä ihmeestä!?
Viisi? Kolme? Kun yksikin on mahdottomuus!Voi aloittaa lopettamalla oman navan ympärillä pyörimisen, ei tarvitse hehkuttaa omaa yksinäisyyttään, kyllä sen kaikki jo tietävät. Kohdista oman navan sijasta mielenkiintosi toiseen ihmiseen, kysy maailman tärkein kysymys "mitä sinulle kuuluu tänään" sitten voit kysellä hänen harrastuksistaan jos vaikka löytyisi sama mielenkiinnon kohde. Ystävyys ei ole asia jonka voit itse päättää, se syntyy jos on syntyäkseen.
Alapeukuttajille , valittaminen omasta yksinäisyydestä karkottaa varmasti kaikki, ei kukaan jaksa.
Siksipä juurikin me valitetaan täällä eikä niille ihmisille joita tosielämässä kohtaamme. Kaikki tarvitsevat tukea elämänsä raskaina aikoina, yksinäisillä ei vaan ole sitä läheistä tukemassa niin haemme vertaistukea täältä.
ToIvottavastu valitus karkoittaa sinut ainakin tästä ketjusta.
Bingo! 👌
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Yksinäisellä on suuri tunnepuolen, läheisyyden ja toisen kohtaamisen vaje.
Mistä hänellä olisi antaa muuta kuin "mekaanista" seuraa vanhukselle?
Yksinäiselläkin on tarpeita! Kukas ne täyttää?!
Toimin itse vapaaehtoisena, kunnes en enää vain jaksanut. Otti 100x enemmän kuin antoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Yksinäisellä on suuri tunnepuolen, läheisyyden ja toisen kohtaamisen vaje.
Mistä hänellä olisi antaa muuta kuin "mekaanista" seuraa vanhukselle?
Yksinäiselläkin on tarpeita! Kukas ne täyttää?!
Toimin itse vapaaehtoisena, kunnes en enää vain jaksanut. Otti 100x enemmän kuin antoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Yksinäisellä on suuri tunnepuolen, läheisyyden ja toisen kohtaamisen vaje.
Mistä hänellä olisi antaa muuta kuin "mekaanista" seuraa vanhukselle?
Yksinäiselläkin on tarpeita! Kukas ne täyttää?!
Toimin itse vapaaehtoisena, kunnes en enää vain jaksanut. Otti 100x enemmän kuin antoi.
Kyllä, vapaaehtoisella olisi hyvä olla ensin se oma tontti kunnossa, jotta on voimavaroja antaa toiselle tarvitsevalle. Vapaaehtoistyö on antoisaa, mutta myös hyvin raskasta, varsinkin jos menee yhtään ns. syvemmälle järjestötoimintaa. Vaatimusten ja työn määrä on loputon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Sinä itse olet tässä se joka ei ole kiinnostunut muiden ajatuksista eikä kuuntele.
Kuten sanoin, en ole yksinäinen (enää). Löytyy paljon ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita siitä mitä tarjoan, eli aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua, kaveria elämän poluille. Ja he haluavat tarjota samaa minulle.
En myöskään sanonut ettei vapaaehtoistyö kelpaisi, keksit senkin omasta päästäsi. Iso osa vapaa-ajastani kuluu vapaaehtoistyössä mm. nuorisotyön parissa.
Ja millainen ihminen sanoo (yksinäiseksi luulemalleen) ettei ketään kiinnosta välittää sinusta? Ihan hirveä asia sanoa toiselle ihmisille. En tiedä mikä voi rikkoa ihmisen niin että muuttuu tuollaiseksi, mutta toivon että löydät vielä rauhan mieleesi.
Tuostahan ihmissuhteissa on kyse. Joku haluaa sinulta aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua ta kaveria elämän poluille. Jotta löytyisi ihminen, joka haluaisi sinusta kaikki nämä, pitää tutustua TODELLA moniin ihmisiin. Ja yleensä vain niihin, jotka voivat tarjota sinulle kaiken tuon saman.
En ole mikään yksinäisyysekspertti, mutta sen verran mulla on elämänkokemusta, että ei voi odottaa saavansa kaikkea haluamaansa yhdeltä ihmiseltä. Yksi lähtee sun kanssais iltalenkille viemään koiraa ulos, toinen lähtee kanssasi Ruoka&Viini-messuille, kolmas mukaasi lätkämatsiin, neljäs viikonlopuksi shoppailureissulle Lontooseen, viiden Lappiin vaellusreissulle, kuudennella on kausikortti oopperaan jne. Ei pidä odottaa, että saisi kaiken haluamansa yhdessä ihmisessä.
Yksinäinen haluaa yhden ihmisen, jolle on maailman tärkein. Ei yksinäiselle riitä 10 kaveria, joiden kaikkien kanssa voi tehdä jotain. Ei yksinäisyys poistu seuralla vaan sillä, että on jollekin kaikista tärkein.
Olet oikeassa, mutta olet myös väärässä.
Minä olen yksinäinen. Minä olen tavannut erään lapsuuden ystäväni viimeksi vuoden 2016 tammikuussa. Siitä on siis jo yli viisi vuotta aikaa. Sitä ennen tapasin saman lapsuuden ystäväni vuonna 2012. Puhelimessa minulla on prepaid, joka on jo kaksitoista vuotta vanha liittymä. Rahaa siihen on kertynyt, koska joka vuosi palveluntarjoaja pyytää minua lisäämään siihen 10 euroa lisää rahaa, jotta liittymä pysyy voimassa. Nuo viestit ovat ainoita viestejä joita saan "ihmisiltä". Puhelin on minulle pelkkä turva, eikä suinkaan yhteydenpitoväline. Siitä syystä olen käyttänyt puhelimeen varattuja rahoja kaikenlaisiin puhelinäänestyksiin tai esimerkiksi BB äänestykseen, koska muuten niitä ei tule käytettyä.
Seurana minulla on televisiosta ladattuja huumoripaneeliohjelmia, koska niissä nauretaan ja kun se soi taustalla, tuntuu että asunnossani on edes vähän iloa. Toinen seura on BB talo, jota katsoessa tuntuu kuin osallistuisin siihen keskusteluun itsekin.
Joku voi tuntea yksinäisyyttä siitä ettei ole sille yhdelle ihmiselle maailman tärkein. Mutta se kuulostaa enemmänkin 20 vuotiaan ajatusmaailmalta kun kaikki ystävät kaikkosivat maailmalle omien puolisoidensa kanssa. Sen sijaan aikuisena riittäisi ne kymmenen kaveriakin, jotka voisivat olla seurana edes jossakin säännöllisesti. Se mitä itse kaipaan eniten on keskusteluyhteys. Koska en ole keskustellut pitkään aikaan, olen huomannut että ihan jokapäiväisten asioiden sanatkin alkavat unohtua. Esimerkiksi viikko sitten mietin parin päivän ajan sitä mikä on siiman nimi.
Tarkoitan tuolla että kymmenen ihmistä jotka olisivat edes keskusteluyhteydessä mahdollistaisivat sosiaalisen piirin laajenemisen jotta sen yhden maailman tärkeimmän voisi löytää. Sen minkä olen huomannut tässä elämässä on se että yksinäinen ei voi löytää sitä maailman tärkeintä. Jostain syystä ihmiset karttavat yksinäisiä.
Sen sijaan se että olisi vain yhdelle ihmiselle se maailman tärkein, ei sitä mahdollista. Yksinäisyydessäni pelottaakin kaikkein eniten se etten pysty ns. seisomaan ja ottamaan askeleita kun niitä pitäisi ottaa. Ystävät ovat aikaisemmin olleet heitä jotka ovat mahdollistaneet tilanteita elämässä. Jos tarvitsin apua, saatoin kysyä sitä ystävältäni. Jos ystäväni tiesi jostakin hyvästä mahdollisuudesta, hän saattoi kertoa siitä minulle ja niin edelleen. Mutta nyt yksinäisenä, hyvät mahdollisuudet saattavat mennä (ja ovat menneetkin) useammin ohi, koska en ole sattunut olemaan paikalla kun ne ovat ilmestyneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Sinä itse olet tässä se joka ei ole kiinnostunut muiden ajatuksista eikä kuuntele.
Kuten sanoin, en ole yksinäinen (enää). Löytyy paljon ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita siitä mitä tarjoan, eli aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua, kaveria elämän poluille. Ja he haluavat tarjota samaa minulle.
En myöskään sanonut ettei vapaaehtoistyö kelpaisi, keksit senkin omasta päästäsi. Iso osa vapaa-ajastani kuluu vapaaehtoistyössä mm. nuorisotyön parissa.
Ja millainen ihminen sanoo (yksinäiseksi luulemalleen) ettei ketään kiinnosta välittää sinusta? Ihan hirveä asia sanoa toiselle ihmisille. En tiedä mikä voi rikkoa ihmisen niin että muuttuu tuollaiseksi, mutta toivon että löydät vielä rauhan mieleesi.
Tuostahan ihmissuhteissa on kyse. Joku haluaa sinulta aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua ta kaveria elämän poluille. Jotta löytyisi ihminen, joka haluaisi sinusta kaikki nämä, pitää tutustua TODELLA moniin ihmisiin. Ja yleensä vain niihin, jotka voivat tarjota sinulle kaiken tuon saman.
En ole mikään yksinäisyysekspertti, mutta sen verran mulla on elämänkokemusta, että ei voi odottaa saavansa kaikkea haluamaansa yhdeltä ihmiseltä. Yksi lähtee sun kanssais iltalenkille viemään koiraa ulos, toinen lähtee kanssasi Ruoka&Viini-messuille, kolmas mukaasi lätkämatsiin, neljäs viikonlopuksi shoppailureissulle Lontooseen, viiden Lappiin vaellusreissulle, kuudennella on kausikortti oopperaan jne. Ei pidä odottaa, että saisi kaiken haluamansa yhdessä ihmisessä.
Yksinäinen haluaa yhden ihmisen, jolle on maailman tärkein. Ei yksinäiselle riitä 10 kaveria, joiden kaikkien kanssa voi tehdä jotain. Ei yksinäisyys poistu seuralla vaan sillä, että on jollekin kaikista tärkein.
Pitää tähän vielä kirjoittaa omat ajatukset. Itse kyllä koen tämän vähän toisin ja vaikka olisin todella kiitollinen jo yhdestä ystävästä niin kyllä minua silti piristäisi myös erilainen seura eli jos tapaisin muitakin. Eli minulle kyllä riitäisi ne kaveritkin joiden kanssa tehdä jotain. En välttämättä hakisi sitä, että jonkun ihmisen pitäisi olla se tärkein. Ajatuksen tasolla kiva asia, mutta itse en tavallaan edes osaa "vaatia" toiselta sitä, että hänen pitää nyt olla se tärkein minulle. Näin minulle kelpaisi kyllä ns kevyempi tuttavuus myös ja jokin esim harrastukseen liittyvä kaveri. Tietysti olisi hyvä jos toinen ihminen välittäisi myös minusta ja kuitenkin pystyisi puhumaan asiosta. Jokin tuttava ei ehkä ole sellainen.
Tulee kirjoitettua paljon, mutta siis itselle voisi iloa tuoda tällä hetkellä lähes mikä seura vaan. Tuo vapaaehtoistyö on sen vuoksi hankala asia, että olen aika kiltti ihminen ja voisi tuosta tulla itselle taakkaa jos alkaisin miettiä, että toinen yksin siellä ja en ole esim ehtinyt käymään jne. Voisi kuormittaa ja ottaisin sen kaiken liian tosissani. Niinpä minusta ei ehkä olisi siihen. Sellainen pärjää varmaan paremmin jolla hyvät voimavarat sellaiseen. Loppuun vielä se, että itse en kaipaa sitä että minun täytyisi olla jollekin tärkein, mutta kaipaan sitä että joku huomaisi minut ja tavallaan muistaisi, että olen olemassa ja kysyisi mitä kuuluu ja kertoisi myös omista jutuistaan. Tai voisimme jakaa ajatuksia ja käydä jossain. Viettää jonkun kivan hetken ja voisimme puhua.
Puhuminenkin on suuri asia jos melkein ketään ei ole ja ei voi jakaa ajatuksia mistään. Sitä käy joskus keskustelua ihan itsekseenkin jo kun miettii asioita. Itsekin joskus kuvittelen tilanteita. Onhan sekin hassua, että "pitää puhua itsekseen", kun ei ole ketään. Samalla päivittäin tulee jokin ajatus, että voisimpa jakaa tämän asian jonkun kanssa tai puhua tästä.
Musiikki on itselle se asia ja mietin aina sitä miten joku kokisi jonkun biisin tai sen sanat ja mitä hän pitäisi siitä jne. Tai joku elokuva, kirja tai tv-sarja. Niistäkin aina kiinnostaisi jutella. Näihin ajatuksiin tänään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisten on niiiiiin paljon helpompaa päästä yksinäisyydestä eroon kuin miesten, että ihmetyttää tämä naisten ruikutus aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Naisten on niiiiiin paljon helpompaa päästä yksinäisyydestä eroon kuin miesten, että ihmetyttää tämä naisten ruikutus aiheesta.
Kerro toki, miten se tapahtuu. Haussa on siis nimenomaan ystävä, ei parisuhde- saati seksikumppani. Todennäköisimmin naisen kanssa synkkaisi paremmin, mutta voi ystävä olla mieskin, kunhan hän ei oleta suhteesta kehittyvän muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelliseen vielä se, että minullekin puhelin on siinä mielessä hyödytön, ettei oikeastaan kukaan siihen soita jotain "virallisia" juttuja lukuunottamatta. Älypuhelimesta siinä mielessä tosin enemmän hyötyä, kun siinä netti jotain käyttöä tulee enemmän kuin jos olisi ns vanhan ajan puhelin. Joskus katson jotain ihmistä puhelin kädessä ja mietin, että hänellä on kuitenkin joku jolle soittaa tai viestin laittaa. Tietysti se ei kerro ihmisen koko tilannetta, mutta yksinäisenä tulee kiinnitettyä huomiota tälläisiin monille tavallisiin asioihin. Ehkä juuri siksi, kun ne ovat liian vieraita itselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Sinä itse olet tässä se joka ei ole kiinnostunut muiden ajatuksista eikä kuuntele.
Kuten sanoin, en ole yksinäinen (enää). Löytyy paljon ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita siitä mitä tarjoan, eli aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua, kaveria elämän poluille. Ja he haluavat tarjota samaa minulle.
En myöskään sanonut ettei vapaaehtoistyö kelpaisi, keksit senkin omasta päästäsi. Iso osa vapaa-ajastani kuluu vapaaehtoistyössä mm. nuorisotyön parissa.
Ja millainen ihminen sanoo (yksinäiseksi luulemalleen) ettei ketään kiinnosta välittää sinusta? Ihan hirveä asia sanoa toiselle ihmisille. En tiedä mikä voi rikkoa ihmisen niin että muuttuu tuollaiseksi, mutta toivon että löydät vielä rauhan mieleesi.
Tuostahan ihmissuhteissa on kyse. Joku haluaa sinulta aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua ta kaveria elämän poluille. Jotta löytyisi ihminen, joka haluaisi sinusta kaikki nämä, pitää tutustua TODELLA moniin ihmisiin. Ja yleensä vain niihin, jotka voivat tarjota sinulle kaiken tuon saman.
En ole mikään yksinäisyysekspertti, mutta sen verran mulla on elämänkokemusta, että ei voi odottaa saavansa kaikkea haluamaansa yhdeltä ihmiseltä. Yksi lähtee sun kanssais iltalenkille viemään koiraa ulos, toinen lähtee kanssasi Ruoka&Viini-messuille, kolmas mukaasi lätkämatsiin, neljäs viikonlopuksi shoppailureissulle Lontooseen, viiden Lappiin vaellusreissulle, kuudennella on kausikortti oopperaan jne. Ei pidä odottaa, että saisi kaiken haluamansa yhdessä ihmisessä.
Yksinäinen haluaa yhden ihmisen, jolle on maailman tärkein. Ei yksinäiselle riitä 10 kaveria, joiden kaikkien kanssa voi tehdä jotain. Ei yksinäisyys poistu seuralla vaan sillä, että on jollekin kaikista tärkein.
Olet oikeassa, mutta olet myös väärässä.
Minä olen yksinäinen. Minä olen tavannut erään lapsuuden ystäväni viimeksi vuoden 2016 tammikuussa. Siitä on siis jo yli viisi vuotta aikaa. Sitä ennen tapasin saman lapsuuden ystäväni vuonna 2012. Puhelimessa minulla on prepaid, joka on jo kaksitoista vuotta vanha liittymä. Rahaa siihen on kertynyt, koska joka vuosi palveluntarjoaja pyytää minua lisäämään siihen 10 euroa lisää rahaa, jotta liittymä pysyy voimassa. Nuo viestit ovat ainoita viestejä joita saan "ihmisiltä". Puhelin on minulle pelkkä turva, eikä suinkaan yhteydenpitoväline. Siitä syystä olen käyttänyt puhelimeen varattuja rahoja kaikenlaisiin puhelinäänestyksiin tai esimerkiksi BB äänestykseen, koska muuten niitä ei tule käytettyä.
Seurana minulla on televisiosta ladattuja huumoripaneeliohjelmia, koska niissä nauretaan ja kun se soi taustalla, tuntuu että asunnossani on edes vähän iloa. Toinen seura on BB talo, jota katsoessa tuntuu kuin osallistuisin siihen keskusteluun itsekin.
Joku voi tuntea yksinäisyyttä siitä ettei ole sille yhdelle ihmiselle maailman tärkein. Mutta se kuulostaa enemmänkin 20 vuotiaan ajatusmaailmalta kun kaikki ystävät kaikkosivat maailmalle omien puolisoidensa kanssa. Sen sijaan aikuisena riittäisi ne kymmenen kaveriakin, jotka voisivat olla seurana edes jossakin säännöllisesti. Se mitä itse kaipaan eniten on keskusteluyhteys. Koska en ole keskustellut pitkään aikaan, olen huomannut että ihan jokapäiväisten asioiden sanatkin alkavat unohtua. Esimerkiksi viikko sitten mietin parin päivän ajan sitä mikä on siiman nimi.
Tarkoitan tuolla että kymmenen ihmistä jotka olisivat edes keskusteluyhteydessä mahdollistaisivat sosiaalisen piirin laajenemisen jotta sen yhden maailman tärkeimmän voisi löytää. Sen minkä olen huomannut tässä elämässä on se että yksinäinen ei voi löytää sitä maailman tärkeintä. Jostain syystä ihmiset karttavat yksinäisiä.
Sen sijaan se että olisi vain yhdelle ihmiselle se maailman tärkein, ei sitä mahdollista. Yksinäisyydessäni pelottaakin kaikkein eniten se etten pysty ns. seisomaan ja ottamaan askeleita kun niitä pitäisi ottaa. Ystävät ovat aikaisemmin olleet heitä jotka ovat mahdollistaneet tilanteita elämässä. Jos tarvitsin apua, saatoin kysyä sitä ystävältäni. Jos ystäväni tiesi jostakin hyvästä mahdollisuudesta, hän saattoi kertoa siitä minulle ja niin edelleen. Mutta nyt yksinäisenä, hyvät mahdollisuudet saattavat mennä (ja ovat menneetkin) useammin ohi, koska en ole sattunut olemaan paikalla kun ne ovat ilmestyneet.
Millaisia harrastuksia sulla on, jos niissä ei puhuta muiden kanssa koskaan mitään? Et ilmeisesti ole töissäkään? Mä en ole koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi, mutta juttelenkin töissä työkavereiden kanssa ja harrastuksissa harrastuskavereiden kanssa. En kaipaa muiden ihmisten apua yhtään mihinkään. Riittää, että mulla on töissä ja harrastuksissa seuraa. Muun ajan viihdyin oikein hyvin itsekseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi sinnuu. Hyvä, että kuitenkin lähdet lenkkeilemään. Mietin, että oletko harmaavarpunen ja sellainen, ettei sinua "näe tai kuule." Muutto vaikka Tampereelle tai Helsinkiin toisi elämääsi mielenkiintoisia ja mukavia persoonia. Vaihda tyyliä. Katso peiliin..avaa hiuksesi ja sano "olen upea." Jos olet kuitenkin autisminkirjon ihmisiä eli ns. asperger, niin sitten en osaa auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu terapiaan. Siellä saat puhua kunnolla ja järjestellä ajatuksiasi rauhassa. Saat myös apua sen huomaaniseen, mitä hyvää elämässäsi on. Tsemppiä syksyyn!
Itse olen nyt kolmatta vuotta terapiassa ja vaikka moni asia on elämässäni terveemmällä pohjalla (masennusta takana yli 30 vuotta), niin terapeutti ei voi kantaa ystäviä elämääni. Ja se neuvo "hanki uusia ystäviä" ei tapauksessani auta, kun en saa ylläpidettyä ihmissuhteita. Omissa sosiaalisissa taidoissa on jotain pahasti vialla, kun kerta toisensa jälkeen ihmissuhteet katkeavat, joskus jopa suututan ihmisiä. Ja luulin jo pärjääväni sen yksinäisyyden kanssa, mutta en olekaan niin vahva.
Teen vapaaehtoistyötä, se ei kuitenkaan tuo elämääni ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Täähän se on aina vakiovastaus.
Sokea taluttamaan silmäpuolta.
Just joo.Miten olisi, että sinä joka olet henkisesti vahva ja empaattinen, ottaisit kaveriksesi sen, jolla ei ole ketään? Jospa hänenkin ympyränsä siitä laajenisivat?
Et vastannut minulle, mutta kysyn silti:
miten minä olisin edes tietoinen jostain ihmisestä, jolla ei ole kavereita ja johon en tutustu missään?
Esim. tarjoutumalla vapaaehtoiseksi Ystäväpalveluun. Niitä on muillakin kuin SPR, paikkakunnasta riippuen. Myös tukihenkilötoimintaa on. Ei siihen vaadita kuin vilpitön halu olla ihminen toiselle. 🙂
Onkohan ap ja muut palstan yksinäisyydestään kertovat sitten itse hakeutuneet noihin? Edes ystäväpalvelun tarjoamaan palvelua tarvitseviksi, jos eivät halua itse olla vapaaehtoisia? HIeman veikkaan, että eivät ole.
Ap vastaa: kyselin vapaaehtoista 'ystävää' ja kuulin "voi voi, meillä on pitkä jono, voin laittaa sinut sinne jatkoksi". Toisessa paikkaa kävin henk koht purkamassa ahdinkoani työntekijälle, joka sanoi että voi tulla itse käymään luonani. Häntä ei koskaan kuulunut. Kaikki yhteystietoni annoin sinnekin.
Olen entisessä elämässäni toiminut paljonkin vapaaehtoistyössä. Nyt ei ole rahkeita.Ok. Ikävä tilanne. Sulla on nyt tilanne, jossa et itsekään pystyisi solmimaan normaalia ihmissuhdetta kenenkään kanssa. Kuten sanoit, sulla ei ole rahkeita. Silloin on aika mahdotonta normaalilla tavallakaan tutustua kehenkään. Normaali sosiaalinen kanssakäyminen kun ei ole sitä, että toinen on auttaja ja toinen autettava. Molemmilla täytyy olla riittävästi rahkeita siten, että kykenee edes tutustumaan toiseen. Olemaan sosiaalisessa kanssakäymisessä tasavertainen toisen kanssa eikä niin, että toinen koittaa vetää perässään toista vain siksi, että perässävedettävä sattuu olemaan yksinäinen. Hankala tilanne, koska ei kukaan tuntematon tai puolituttu ala ilmaiseksi terapeutiksi jollekin masentuneelle. Sitä varten on olemassa ammattilaiset. Vaikka masennuksen syy olisikin yksinäisyys, ensin pitää tavalla tai toisella saada itselleen ne rahkeet ennenkuin mitään yksinäisyyttä vähentäviä sosiaalisia suhteita olisi mahdollista saada. Tietysti voisi kokeilla jotain vertaistukiryhmää, mutta normaalissa ihmissuhteessa on luonnollista odottaa saavansa suhteelta yhtä paljon kuin sille antaakin.
Itse yksinäisyydestä kärsivänä koen, että olen antanut enemmän kuin saanut. Vika voi tosin olla siinä, että en osaa sosiaalisia normeja ja antamisen laatu ei miellytä muita ja tästä syystä eivät itse halua seuraani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan edes haaveile mistään bestiksestä tai sielunsisaresta tällaisena keski-ikää lähestyvänä. Minulle riittäisi tässä vaiheessa, että olisi seuraa silloin tällöin lenkille, tapahtumiin, kahville ja leffaan, tai voisi järjestää lautapeli-iltoja, metsäretkiä tai muuta aktiviteettia jonkun porukan kanssa. Olisi niin kiva jos olisi kaveri, jonka kanssa viestitellä arkisistakin asioista, joku joka kysyisi mitä kuuluu ja jota kiinnostaisi se oikeasti.
Kuinka monelle sinä viestittelet, ja kuinka monen kuulumisista sinä olet kiinnostunut? Niinpä, vain itsesi. Mutta muiden pitäisi kiinnostua sinusta. Miksi?
Tuo on yksinäisille yhteistä: he haluavat heistä kiinnostuneen ihmisen, vaikka itse eivät ole kiinnostuneita kenestäkään. Halutaan usein kuuntelijaa ja tukea, mutta itse ei tueta tai kuunnella ketään.
Miksi muilla on velvollisuus kiinnostua ihmisestä, jota pahimmillaan ei kiinnosta mikään muu kun se valittaminen yksinäisyydestä?
Miten minä voisin kenellekään viestitellä tai ketään kuunnella tai tukea kun minulla ei ole ketään??? Tai no kyllä minä äidiltäni kuulumiset kysyn ja kuuntelen häntä. Ja ei, en usko olevani mitenkään erityisen kiinnostava verrattuna muihin ihmisiin. Jos jotain, niin olen päätynyt siihen, että en todellakaan ole yhtään kiinnostava muiden mielestä, niin sujuvasti minut ohitetaan kaikkialla.
Ihmettelin myös tuota absurdia kommenttia. Kuinka kapeakatsoisia ihmiset voikin olla.
un ei yksinäisellä nimenomaan ole niitä ihmisiä joiden kuulumisia kysellä. Juurikin tämä on se mitä yksinäiset kipeästi kaipaavat, ihmisiä joille viestitellä, joiden kanssa viettää aikaa, joiden kuulumisia kysellä. Ongelma on se että niitä ei ole.
Hoh hoijaa, kun ei ole ketään, jonka asiat kiinnostaisivat. Koska on kiinnostunut vain itsestä.
Muiden pitäisi siis olla sinusta kiinnostunut ja ottaa yhteyttä, vaikka sinä et ole kenestäkään kiinnostunut etkä aloita yhteydenpitoa. MIKSi? Miksi muilla on velvollisuus kiinnostua ja ottaa yhteyttä, mutta ei sinulla?
Poislukien vanhukset, yksinäiset on ihan älyttömän itsekeskeisi. Mulla ei riitä rautalanka ihmiselle, joka ei tajua ettei muilta voi vaatia sitä mitä ei itsekään tee.
Ja vielä myötätuntoa on vailla? Miksi ihmeessä.
Tähän se klassinen, mutta niin paikkansapitävä. Jos olet noin myrkyllinen muille ihmisille, sinulla itselläsi on paha olo. Tarkkailepa vähän käytöstäsi, mistä voisi johtua ja hoida se kuntoon.
Yksinäisyyden 100% lopettaminen:
Nainen: Tyrkytä itseäsi joka miehelle
Mies: Tilillä rahaa muutama miljoona
Naisella on siis helppoa tässäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Täähän se on aina vakiovastaus.
Sokea taluttamaan silmäpuolta.
Just joo.Miten olisi, että sinä joka olet henkisesti vahva ja empaattinen, ottaisit kaveriksesi sen, jolla ei ole ketään? Jospa hänenkin ympyränsä siitä laajenisivat?
Et vastannut minulle, mutta kysyn silti:
miten minä olisin edes tietoinen jostain ihmisestä, jolla ei ole kavereita ja johon en tutustu missään?
Esim. tarjoutumalla vapaaehtoiseksi Ystäväpalveluun. Niitä on muillakin kuin SPR, paikkakunnasta riippuen. Myös tukihenkilötoimintaa on. Ei siihen vaadita kuin vilpitön halu olla ihminen toiselle. 🙂
Onkohan ap ja muut palstan yksinäisyydestään kertovat sitten itse hakeutuneet noihin? Edes ystäväpalvelun tarjoamaan palvelua tarvitseviksi, jos eivät halua itse olla vapaaehtoisia? HIeman veikkaan, että eivät ole.
Ap vastaa: kyselin vapaaehtoista 'ystävää' ja kuulin "voi voi, meillä on pitkä jono, voin laittaa sinut sinne jatkoksi". Toisessa paikkaa kävin henk koht purkamassa ahdinkoani työntekijälle, joka sanoi että voi tulla itse käymään luonani. Häntä ei koskaan kuulunut. Kaikki yhteystietoni annoin sinnekin.
Olen entisessä elämässäni toiminut paljonkin vapaaehtoistyössä. Nyt ei ole rahkeita.Ok. Ikävä tilanne. Sulla on nyt tilanne, jossa et itsekään pystyisi solmimaan normaalia ihmissuhdetta kenenkään kanssa. Kuten sanoit, sulla ei ole rahkeita. Silloin on aika mahdotonta normaalilla tavallakaan tutustua kehenkään. Normaali sosiaalinen kanssakäyminen kun ei ole sitä, että toinen on auttaja ja toinen autettava. Molemmilla täytyy olla riittävästi rahkeita siten, että kykenee edes tutustumaan toiseen. Olemaan sosiaalisessa kanssakäymisessä tasavertainen toisen kanssa eikä niin, että toinen koittaa vetää perässään toista vain siksi, että perässävedettävä sattuu olemaan yksinäinen. Hankala tilanne, koska ei kukaan tuntematon tai puolituttu ala ilmaiseksi terapeutiksi jollekin masentuneelle. Sitä varten on olemassa ammattilaiset. Vaikka masennuksen syy olisikin yksinäisyys, ensin pitää tavalla tai toisella saada itselleen ne rahkeet ennenkuin mitään yksinäisyyttä vähentäviä sosiaalisia suhteita olisi mahdollista saada. Tietysti voisi kokeilla jotain vertaistukiryhmää, mutta normaalissa ihmissuhteessa on luonnollista odottaa saavansa suhteelta yhtä paljon kuin sille antaakin.
Itse yksinäisyydestä kärsivänä koen, että olen antanut enemmän kuin saanut. Vika voi tosin olla siinä, että en osaa sosiaalisia normeja ja antamisen laatu ei miellytä muita ja tästä syystä eivät itse halua seuraani.
Tai sitten sä olet antanut paljon, mutta et sellaisia asioita, mitä muut olisivat sulta toivoneet.
Jos olisit mun kanssa tässä ja nyt, mistä puhuttaisiin? Mistä haluaisit jutella?
Alue: Aihe vapaa
Miksi ihmeessä pitäisikään saada yhdestä ihmisestä, mistä keksit näin kummallisen ajatuksen? Useimmat meistä nimenomaan kaipaavat parisuhdetta ja sen lisäksi läheisiä välejä sukulaisiin ja läheistä ystävää ja kavereita.