Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksinäisyys t a p p a a.
10.10.2021 |
Olen ollut valveilla viidestä asti. Käynyt tunnin lenkillä ja ratkaissut kaikki tehtävät lehden viikonloppuosiosta. Olen yksin jokseenkin aina. Eilen oli ryhmäliikuntatunti, jossa ei juuri puhella muiden kanssa.
Olo on turta. En saa enää nukutuksi kuin muutaman tunnin yössä. Herään pieneenkin risaukseen. Ei ole ketään, jonka jutella mitään syvällisempää. Olen aina yksin oman pääni sisällä. En halua ajatella tulevaa talvea: kylmää, pimeää, yksinäistä. En jaksa enää. ☠️
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan edes haaveile mistään bestiksestä tai sielunsisaresta tällaisena keski-ikää lähestyvänä. Minulle riittäisi tässä vaiheessa, että olisi seuraa silloin tällöin lenkille, tapahtumiin, kahville ja leffaan, tai voisi järjestää lautapeli-iltoja, metsäretkiä tai muuta aktiviteettia jonkun porukan kanssa. Olisi niin kiva jos olisi kaveri, jonka kanssa viestitellä arkisistakin asioista, joku joka kysyisi mitä kuuluu ja jota kiinnostaisi se oikeasti.
Kuinka monelle sinä viestittelet, ja kuinka monen kuulumisista sinä olet kiinnostunut? Niinpä, vain itsesi. Mutta muiden pitäisi kiinnostua sinusta. Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan edes haaveile mistään bestiksestä tai sielunsisaresta tällaisena keski-ikää lähestyvänä. Minulle riittäisi tässä vaiheessa, että olisi seuraa silloin tällöin lenkille, tapahtumiin, kahville ja leffaan, tai voisi järjestää lautapeli-iltoja, metsäretkiä tai muuta aktiviteettia jonkun porukan kanssa. Olisi niin kiva jos olisi kaveri, jonka kanssa viestitellä arkisistakin asioista, joku joka kysyisi mitä kuuluu ja jota kiinnostaisi se oikeasti.
Kuinka monelle sinä viestittelet, ja kuinka monen kuulumisista sinä olet kiinnostunut? Niinpä, vain itsesi. Mutta muiden pitäisi kiinnostua sinusta. Miksi?
Tuo on yksinäisille yhteistä: he haluavat heistä kiinnostuneen ihmisen, vaikka itse eivät ole kiinnostuneita kenestäkään. Halutaan usein kuuntelijaa ja tukea, mutta itse ei tueta tai kuunnella ketään.
Miksi muilla on velvollisuus kiinnostua ihmisestä, jota pahimmillaan ei kiinnosta mikään muu kun se valittaminen yksinäisyydestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan edes haaveile mistään bestiksestä tai sielunsisaresta tällaisena keski-ikää lähestyvänä. Minulle riittäisi tässä vaiheessa, että olisi seuraa silloin tällöin lenkille, tapahtumiin, kahville ja leffaan, tai voisi järjestää lautapeli-iltoja, metsäretkiä tai muuta aktiviteettia jonkun porukan kanssa. Olisi niin kiva jos olisi kaveri, jonka kanssa viestitellä arkisistakin asioista, joku joka kysyisi mitä kuuluu ja jota kiinnostaisi se oikeasti.
Kuinka monelle sinä viestittelet, ja kuinka monen kuulumisista sinä olet kiinnostunut? Niinpä, vain itsesi. Mutta muiden pitäisi kiinnostua sinusta. Miksi?
Joudut laittamaan itsesi likoon, paljastamaan itseäsi jos haluat ystäviä, siinä on riskejä.
Yksinäisyys ei tapa, vaan suhtautuminen siihen tappaa. Ei yksinäisyys ole syy kyhjöttää yksin kotona, vaan mahdollisuus valita vapaasti mihin mennä.
Varaa aika seurakunnan diakonille. Siellä voi luottamuksella jutella kaikenlaista. Voit kertoa tuosta yksinäisyydestä ja sen tuomista ahdistavista tunteista. Ei tarvitse olla uskovainen jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ei yksinäisyys ketään tapa, päinvastoin vääränlaiset ihmiset tappaa. Introvertti voi aina olla parhaassa seurassa......omassaan.
Kyllä Liisa on oikeassa, introvertin pitää löytää sopiva viisikko elämäänsä. Useimmiten ei tarvitse olla verisukulaisia, jopa kolmikkokin on hyvä.
"Pitää löytää"? Mistä ihmeestä!?
Viisi? Kolme? Kun yksikin on mahdottomuus!Voi aloittaa lopettamalla oman navan ympärillä pyörimisen, ei tarvitse hehkuttaa omaa yksinäisyyttään, kyllä sen kaikki jo tietävät. Kohdista oman navan sijasta mielenkiintosi toiseen ihmiseen, kysy maailman tärkein kysymys "mitä sinulle kuuluu tänään" sitten voit kysellä hänen harrastuksistaan jos vaikka löytyisi sama mielenkiinnon kohde. Ystävyys ei ole asia jonka voit itse päättää, se syntyy jos on syntyäkseen.
Jos et anna
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ei yksinäisyys ketään tapa, päinvastoin vääränlaiset ihmiset tappaa. Introvertti voi aina olla parhaassa seurassa......omassaan.
Kyllä Liisa on oikeassa, introvertin pitää löytää sopiva viisikko elämäänsä. Useimmiten ei tarvitse olla verisukulaisia, jopa kolmikkokin on hyvä.
"Pitää löytää"? Mistä ihmeestä!?
Viisi? Kolme? Kun yksikin on mahdottomuus!Voi aloittaa lopettamalla oman navan ympärillä pyörimisen, ei tarvitse hehkuttaa omaa yksinäisyyttään, kyllä sen kaikki jo tietävät. Kohdista oman navan sijasta mielenkiintosi toiseen ihmiseen, kysy maailman tärkein kysymys "mitä sinulle kuuluu tänään" sitten voit kysellä hänen harrastuksistaan jos vaikka löytyisi sama mielenkiinnon kohde. Ystävyys ei ole asia jonka voit itse päättää, se syntyy jos on syntyäkseen.
Alapeukuttajille , valittaminen omasta yksinäisyydestä karkottaa varmasti kaikki, ei kukaan jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kai onnekas kun pidän yksinäisyydestä. Ja yksinään oloa on kyllä riittänyt ihan mukavasti varsinkin nyt pandemian aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Jatkona edelliseen
Joku kysyi myös yleisesti yhdessä viestissä muilta, että miksi olet yksinäinen. Itsellä vastaus on se, että minun vaikeaa tutustua ihmisiin ja luottaa. Olen ollut kiusattu nuorempana. Samalla ei ole jäänyt ketään ystävää elämääni. Aikuisena on vaikeaa enää löytää ketään. Samalla olen asunut sellaisissa paikoissa missä huono löytää ystävää ja elämäntilanne ollut muuten huono ystävien löytämiselle. Samalla ne vuodet, kun olen ollut pois opiskeluista tai ei ole ollut töitä ovat taas lisänneet yksin oloa ja näin en ole tavannut ihmisiä. Muutenkin jos en paljon käy missään niin en myös tapaa ketään. Jaan myös tuon ajatuksen, että meneminen esim johonkin tapahtumaan voi olla vaikeaa jos yksinäisyys korostuu juuri silloin, kun näkee muiden olevan siellä porukoissa tai jonkun ihmisen kanssa. Samalla en usko siihen, että pystyisin jostakin tapahtumasta nopeasti löytämään ihmisen ja tavallaan tutustumaan häneen niin, että saisin jotain alkuun. Moni varmaan siihen pystyy, mutta itse olen hidas tutustumaan.
Kaiken tämän lisäksi olen introvertti ihminen ainakin jonkin verran ja en pärjää kovin isossa porukassa. Minua jännittää ihmisiin tutustuminen. Olen myös tottunut olemaan liikaa yksin ja ollut niin kauan yksinäinen. Joku kirjoitti hyvin, että hänelle on ystävyyden pelisäännöt ja se ystävyyssuhde vieras asia. Itse tiedän ns mitä ystävyys on ja mitä siihen kuuluu ja haluan kohdella muita hyvin. Olen silti itsekin vähän pihalla ystävyys asiasta ja ei ole paljon harjoitusta ollut. Pitäisi osata sitten yhtäkkiä niin paljon, vaikka vieras asia itselle. Huono itsetunto ja itsevarmuuden puute varmaan yksi syy myös ja vaikeaa ajatella, että joku ihminen tykkäisi niin paljon seurastani. Samalla minun on myös vaikeaa luottaa ja oikeasti monesti mietin, että parempi olla yksin kuin kohdata ikäviä ihmisiä. Niitä on ollut elämässäni hyvin paljon. Tosin samalla jää tutustumatta niihin kivoihin sitten. Olen myös vähän erilainen ihminen ja ehkä outo eli kaikkien kanssa en varmaan sopisi aikanaan mihinkään "syvälliseen" ystävyyteen. Pitäisi olla jotain mikä yhdistää. Kaiken tämän jälkeen joku varmaan ajattelee, että parempi kun jäät vaan yksin, mutta kaipaan silti ystäviä. Joskus parisuhdettakin, mutta se on sitten vielä monia asteita vaikeampi asia ja ei ole itselle nyt ajankohtainen. Jos sitten on koskaan. En tiedä pystynkö siihen.
Ystäviä olisi kuitenkin kiva saada, vaikka kuinka vaikeaa se olisikin. Joku voi myös sanoa, että mitä minä voin antaa muille ja voin sanoa, että olen ihan tavallinen ihminen ja siinä mielessä en varmaan mitään hyvin erikoista. Sen voisin silti luvata, että kohtelisin hyvin, kun tiedän sen kaiken pahan ja en halua loukata ketään.Ja minä en valita kenellekään kasvokkain yksinäisyydestäni, koska vaikea asia minulle ja en halua puhua siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Ei yksinäisyys ketään tapa, päinvastoin vääränlaiset ihmiset tappaa. Introvertti voi aina olla parhaassa seurassa......omassaan.
Kyllä Liisa on oikeassa, introvertin pitää löytää sopiva viisikko elämäänsä. Useimmiten ei tarvitse olla verisukulaisia, jopa kolmikkokin on hyvä.
"Pitää löytää"? Mistä ihmeestä!?
Viisi? Kolme? Kun yksikin on mahdottomuus!Voi aloittaa lopettamalla oman navan ympärillä pyörimisen, ei tarvitse hehkuttaa omaa yksinäisyyttään, kyllä sen kaikki jo tietävät. Kohdista oman navan sijasta mielenkiintosi toiseen ihmiseen, kysy maailman tärkein kysymys "mitä sinulle kuuluu tänään" sitten voit kysellä hänen harrastuksistaan jos vaikka löytyisi sama mielenkiinnon kohde. Ystävyys ei ole asia jonka voit itse päättää, se syntyy jos on syntyäkseen.
Alapeukuttajille , valittaminen omasta yksinäisyydestä karkottaa varmasti kaikki, ei kukaan jaksa.
Siksipä juurikin me valitetaan täällä eikä niille ihmisille joita tosielämässä kohtaamme. Kaikki tarvitsevat tukea elämänsä raskaina aikoina, yksinäisillä ei vaan ole sitä läheistä tukemassa niin haemme vertaistukea täältä.
ToIvottavastu valitus karkoittaa sinut ainakin tästä ketjusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole yksinäinen, mutta ihmetyttää nämä ilkeät kommentit. Mikä tarve ihmisellä voi olla tulla lyömään lyötyä ja nälvimään yksinäisten tukiketjuun. Ei paljoa järki päätä pakota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan edes haaveile mistään bestiksestä tai sielunsisaresta tällaisena keski-ikää lähestyvänä. Minulle riittäisi tässä vaiheessa, että olisi seuraa silloin tällöin lenkille, tapahtumiin, kahville ja leffaan, tai voisi järjestää lautapeli-iltoja, metsäretkiä tai muuta aktiviteettia jonkun porukan kanssa. Olisi niin kiva jos olisi kaveri, jonka kanssa viestitellä arkisistakin asioista, joku joka kysyisi mitä kuuluu ja jota kiinnostaisi se oikeasti.
Kuinka monelle sinä viestittelet, ja kuinka monen kuulumisista sinä olet kiinnostunut? Niinpä, vain itsesi. Mutta muiden pitäisi kiinnostua sinusta. Miksi?
Tuo on yksinäisille yhteistä: he haluavat heistä kiinnostuneen ihmisen, vaikka itse eivät ole kiinnostuneita kenestäkään. Halutaan usein kuuntelijaa ja tukea, mutta itse ei tueta tai kuunnella ketään.
Miksi muilla on velvollisuus kiinnostua ihmisestä, jota pahimmillaan ei kiinnosta mikään muu kun se valittaminen yksinäisyydestä?
Miten minä voisin kenellekään viestitellä tai ketään kuunnella tai tukea kun minulla ei ole ketään??? Tai no kyllä minä äidiltäni kuulumiset kysyn ja kuuntelen häntä. Ja ei, en usko olevani mitenkään erityisen kiinnostava verrattuna muihin ihmisiin. Jos jotain, niin olen päätynyt siihen, että en todellakaan ole yhtään kiinnostava muiden mielestä, niin sujuvasti minut ohitetaan kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan edes haaveile mistään bestiksestä tai sielunsisaresta tällaisena keski-ikää lähestyvänä. Minulle riittäisi tässä vaiheessa, että olisi seuraa silloin tällöin lenkille, tapahtumiin, kahville ja leffaan, tai voisi järjestää lautapeli-iltoja, metsäretkiä tai muuta aktiviteettia jonkun porukan kanssa. Olisi niin kiva jos olisi kaveri, jonka kanssa viestitellä arkisistakin asioista, joku joka kysyisi mitä kuuluu ja jota kiinnostaisi se oikeasti.
Kuinka monelle sinä viestittelet, ja kuinka monen kuulumisista sinä olet kiinnostunut? Niinpä, vain itsesi. Mutta muiden pitäisi kiinnostua sinusta. Miksi?
Tuo on yksinäisille yhteistä: he haluavat heistä kiinnostuneen ihmisen, vaikka itse eivät ole kiinnostuneita kenestäkään. Halutaan usein kuuntelijaa ja tukea, mutta itse ei tueta tai kuunnella ketään.
Miksi muilla on velvollisuus kiinnostua ihmisestä, jota pahimmillaan ei kiinnosta mikään muu kun se valittaminen yksinäisyydestä?
Miten minä voisin kenellekään viestitellä tai ketään kuunnella tai tukea kun minulla ei ole ketään??? Tai no kyllä minä äidiltäni kuulumiset kysyn ja kuuntelen häntä. Ja ei, en usko olevani mitenkään erityisen kiinnostava verrattuna muihin ihmisiin. Jos jotain, niin olen päätynyt siihen, että en todellakaan ole yhtään kiinnostava muiden mielestä, niin sujuvasti minut ohitetaan kaikkialla.
Ihmettelin myös tuota absurdia kommenttia. Kuinka kapeakatsoisia ihmiset voikin olla.
un ei yksinäisellä nimenomaan ole niitä ihmisiä joiden kuulumisia kysellä. Juurikin tämä on se mitä yksinäiset kipeästi kaipaavat, ihmisiä joille viestitellä, joiden kanssa viettää aikaa, joiden kuulumisia kysellä. Ongelma on se että niitä ei ole.
Tuntuu, että nyt korona-aikaan kukaan kavereistani ei jaksa edes viestitellä. Olen ymmärtänyt, etteivät monet jaksa "jatkuvaa" viestittelyä, vaikka puhelin muuten kädessä olisikin. Jos kysyn kaveria lenkille illalla, saan vastauksen ehkä kolmen päivän päästä "sori, en muistanut vastata" tms.
Minulla on ehkä 2-4 kaveria, joista vain yksi ylipäätään vastaa, jos ehdotan näkemistä kerran parissa kuussa. Yksi kaverini on edelleen jättänyt vastaamatta viestiini, jonka lähetin joskus kesän lopulla, kun ehdotin näkemistä pitkästä aikaa. No, tulipa ainakin selväksi, ettei tarvitse häiritä viesteillä enää. Näin jotkut ilmeisesti kokevat tämän viestittelyn whatsappissa, vaikka sitä tapahtuisi siis niinkin usein kuin kerran 1-2 kuukaudessa. En laita viestiä edes joka viikko tosiaankaan, kun aiempi kokemus näyttää ettei kukaan jaksa enää vaihdella ns. tyhjänpäiväisiä kuulumisia. Instan tarinoihin jaksavat päivittää sisältöä, joka sitten näköjään koetaan riittäväksi kuulumisten vaihdoksi.
Yritin järjestää illanvieton pari viikkoa sitten ja kutsuin sinne pari kaveria. Heistä kukaan ei sitten lopulta viitsinyt tulla paikalle. Sain vain epäselviä selityksiä, jotka tiesin tekosyiksi. Ihmisistä on tullut laiskoja, kaikki nähdään vain jonain vaivana tai ylimääräisenä suorituksena itselle. Jonakin negatiivisena. Miksi menisin paikalle - mitä mä siitä saan - kannattaako vaivautua menemään 10 minuutin matka bussilla jonnekin. Vaikka itse olisin tehnyt ruuat ja juomat valmiiksi, edes valmiiseen pöytään ei enää jakseta/haluta tulla.
Itse mielelläni olisin pitkästä aikaa nimenomaan järjestänyt yhteisen illanvieton, jotta saisimme muutakin ajateltavaa kuin koronan tai talous-/ilmastokriisin ym. Olen itsekin kokenut suuria elämänmuutoksia nyt koronan aikana ja kaverien näkeminen on ollut se suola, joka pitää jotenkin järjissään, mutta nyt kukaan heistä ei enää jaksa pitää yhteyttä. On aika tympeää tulla torjutuksi kerta toisensa jälkeen noilla "sori oon vähän huono vastailemaan" / "oho unohdin näköjään vastata" -viesteillä. Enpä ole nyt aikoihin nähnyt heistä ketään, joten yksinäisyys on tullut tutuksi.
N28
Yritin tutustua uusiin ihmisiin ympärilläni.
Kutsuin pari työkaveria kylään (kaikki lapsettomia sinkkuja alle 30v), kaikki peruivat tulonsa edellisenä iltana.
Harrastuksessani on vain ikäistäni huomattavasti vanhempaa porukkaa. Olen itse 26 ja muut ovat eläkeläisiä. Voisin olla toki ystävä myös eläkeläisen kanssa, mutta en tiedä, ymmärtävätkö he oikeasti ihan millaista on olla nuori aikuinen nykymaailmassa. Olemme ehkä liian erilaisissa elämäntilanteissa.
Pyysin naapuria kerran lenkille ja yritin viritellä ystävyyttä. Kerran kävimme lenkillä ja tämän jälkeen hän on aina ollut liian kiireinen. Ymmärsin yskän ja lakkasin kyselemästä muutaman kerran jälkeen.
Enpä tiedä enää mistä saisin kavereita. Jodelissa joskus olen yrittänyt etsiä kavereita, jotkut jaksavat jutustella viikon ja sen jälkeen yhteydenpito lakkaa, vaikka vastapuolikin kertoisi olevansa yksinäinen. Kerran kävin "miitissä" jossa oli ihan mukavaa, muttei sieltä mitään pitempiaikaista kaveruutta löytynyt. Monilla oli jo omat klikkinsä, johon ulkopuolisena ei enää päässyt mukaan.
Saman olen huomannut töissä, kaikilla on jo ne omat porukkansa, johon ei haluta ulkopuolisia mukaan.
Jotenkin surullista lukea näitä viestejä. Samalla mietin, että moni sentään on päässyt sille tasolle, että on ainakin joitakin ihmisiä saattanut saada joksikin aikaa elämäänsä. Minusta sekin on jo tavallaan hyvä juttu, että on onnistunut löytämään joitakin. Itsellä ei oikeastaan ole ollut nuoruuden jälkeen (olen nyt 27) ketään kaveria. Nuoruudessa oli pari, jotka sitten kuitenkin pettivät luottamuksen. Niinpä tavallaan säästyn siltä kaikelta, että voinko soittaa jollekin, tai kutsuuko joku minut kylään tai tuleeko kukaan kylään jos itse kutsun.
Ymmärrän todella sen, että kamalaa jos kukaan "ystävä" ei välitä tai peruu tapaamisen yms. Sekin on kamalaa ja ehkä jos itse pitäisi valita niin parempi on omasta näkökulmasta olla sitten ihan yksin kuin että olisi "huonoja" ystäviä. Tämäkin vain siis siinä mielessä jos tulisi aina surullinen olo heidän seurassaan tai tekisivät jotain ikävää.
Itsellä tosin niin pitkä matka siihen, että saisin edes jonkun tutun elämääni josta voisi myös ystävä tulla. Paljon on vikaa itsessäni ja minulle ei ole helppoa tutustua muihin. Olen liian epävarma. Muuten huomaan kyllä sen, että osaan kyllä puhua muiden kanssa ja tutustuakin jos toinen vähän tulee vastaan. On ollut vaan niin ikäviä ihmisiä elämässäni. Se on jättänyt jälkensä ja en olisi varmaan ihan tässä tilanteessa ilman niitä ja luottaisin itseeni paremmin. Nyt joskus eräs tuttukin sanoi, että olen hyvin epävarman oloinen ja seisonkin kyyryssä. Silloin ehkä tajusin vasta sen, että siltä varmaan näytänkin ja minulle on jäänyt nuoruudesta jokin sellainen puolustusasento päälle, että olisin mahdollisimman huomaamaton. Kyllä sen varmaan moni huomaa, kun tämäkin tuttuni asiasta sanoi, vaikka ei ollut nähnyt minua vuosiin ja tapasin hänet vain asiakkaana ja ei ollut mikään vapaa-ajan juttu. Aluksi sitä vähän häpesin ja sanoi minusta vähän liiankin suoraan sen, mutta nyt kun asiaa miettii niin oli oikeassa. Miten sitä saisikin kaiken muutettua. Tosin olen muutenkin vaatimaton ihminen ja en todellakaan halua mitään huomiota. Samalla mietin sitä miten siihen edes tottuisi, että olisi paljon ihmisiä ympärillä.
Olenkin tähänkin ketjuun jo kirjoittanut monta viestiä (niitä järkevämpiä kuin sitten nolompia esim chaturbate mainittuna), mutta tuttua siis on. Joskus niin kuin tänään on ihan ok päivä, mutta välillä taas surullinen olo ja sellainen ajatus, että on ihan näkymätön ja erillinen kaikesta. Ymmärrän tietysti sen, ettei toinen ihminen voi ketään pelastaa ja jokaisen on itse yritettävä muutoksia tehdä. Silti jokainen hyvä juttu auttaa sen huomaan. Yksinäisille ei minusta pitäisi ilkeillä, kun voi oikeasti olla vaikeaa monella. Samalla siihen vaikuttaa niin moni asia, ei ole samaa tarinaa. Itsekin viihdyn yksinkin, mutta joku raja sentään siinäkin on ja en nyt ihan toivonut tälläistä elämää ystävien suhteen eli ettei ole ketään.
Alue: Aihe vapaa
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.