Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksinäisyys t a p p a a.
10.10.2021 |
Olen ollut valveilla viidestä asti. Käynyt tunnin lenkillä ja ratkaissut kaikki tehtävät lehden viikonloppuosiosta. Olen yksin jokseenkin aina. Eilen oli ryhmäliikuntatunti, jossa ei juuri puhella muiden kanssa.
Olo on turta. En saa enää nukutuksi kuin muutaman tunnin yössä. Herään pieneenkin risaukseen. Ei ole ketään, jonka jutella mitään syvällisempää. Olen aina yksin oman pääni sisällä. En halua ajatella tulevaa talvea: kylmää, pimeää, yksinäistä. En jaksa enää. ☠️
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan edes haaveile mistään bestiksestä tai sielunsisaresta tällaisena keski-ikää lähestyvänä. Minulle riittäisi tässä vaiheessa, että olisi seuraa silloin tällöin lenkille, tapahtumiin, kahville ja leffaan, tai voisi järjestää lautapeli-iltoja, metsäretkiä tai muuta aktiviteettia jonkun porukan kanssa. Olisi niin kiva jos olisi kaveri, jonka kanssa viestitellä arkisistakin asioista, joku joka kysyisi mitä kuuluu ja jota kiinnostaisi se oikeasti.
Kuinka monelle sinä viestittelet, ja kuinka monen kuulumisista sinä olet kiinnostunut? Niinpä, vain itsesi. Mutta muiden pitäisi kiinnostua sinusta. Miksi?
Tuo on yksinäisille yhteistä: he haluavat heistä kiinnostuneen ihmisen, vaikka itse eivät ole kiinnostuneita kenestäkään. Halutaan usein kuuntelijaa ja tukea, mutta itse ei tueta tai kuunnella ketään.
Miksi muilla on velvollisuus kiinnostua ihmisestä, jota pahimmillaan ei kiinnosta mikään muu kun se valittaminen yksinäisyydestä?
Miten minä voisin kenellekään viestitellä tai ketään kuunnella tai tukea kun minulla ei ole ketään??? Tai no kyllä minä äidiltäni kuulumiset kysyn ja kuuntelen häntä. Ja ei, en usko olevani mitenkään erityisen kiinnostava verrattuna muihin ihmisiin. Jos jotain, niin olen päätynyt siihen, että en todellakaan ole yhtään kiinnostava muiden mielestä, niin sujuvasti minut ohitetaan kaikkialla.
Ihmettelin myös tuota absurdia kommenttia. Kuinka kapeakatsoisia ihmiset voikin olla.
un ei yksinäisellä nimenomaan ole niitä ihmisiä joiden kuulumisia kysellä. Juurikin tämä on se mitä yksinäiset kipeästi kaipaavat, ihmisiä joille viestitellä, joiden kanssa viettää aikaa, joiden kuulumisia kysellä. Ongelma on se että niitä ei ole.
Hoh hoijaa, kun ei ole ketään, jonka asiat kiinnostaisivat. Koska on kiinnostunut vain itsestä.
Muiden pitäisi siis olla sinusta kiinnostunut ja ottaa yhteyttä, vaikka sinä et ole kenestäkään kiinnostunut etkä aloita yhteydenpitoa. MIKSi? Miksi muilla on velvollisuus kiinnostua ja ottaa yhteyttä, mutta ei sinulla?
Poislukien vanhukset, yksinäiset on ihan älyttömän itsekeskeisi. Mulla ei riitä rautalanka ihmiselle, joka ei tajua ettei muilta voi vaatia sitä mitä ei itsekään tee.
Ja vielä myötätuntoa on vailla? Miksi ihmeessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Voin sivusta tähän vastata, että itsekin kaipaan ainakin sitä, että saan siitä toiminnasta jotain. Ei se tuo minulle oikeastaan mitään jos käyn "velvollisuudesta" auttamassa muita. Nuo palvelut ovat kuitenkin järjestettyä toimintaa. En halua kuulostaa ikävältä ihmiseltä ja haluan kohdella muita hyvin, mutta en koe että minulle sopisi tuollainen. En todellakaan halua, että kukaan "palvelisi" minua ja en valittaisi muille tilannettani, mutta pitäähän itsekin kuitenkin jotain siitä kaikesta saada. Ei kukaan varmaan halua velvollisuudesta vaan tavata muita vaan se lähtee siitä, että molemmat saavat siitä jotain. Molemmat antavat ja saavat jos yritän tätä selittää. Se on vähän sama, kun vanhemmat sanovat että pitää leikkiä kaikkein kanssa, mutta eihän se toimi kuitenkaan ja jotkut ihmiset sopivat paremmin yhteen. Samalla en minusta ole itsekäs ihminen ja en halua huomiota. Monet kohdelleet huonosti ja olen sen oppinut, että pitää kohdella muita hyvin. On minullakin silti omat ajatukseni asiosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan edes haaveile mistään bestiksestä tai sielunsisaresta tällaisena keski-ikää lähestyvänä. Minulle riittäisi tässä vaiheessa, että olisi seuraa silloin tällöin lenkille, tapahtumiin, kahville ja leffaan, tai voisi järjestää lautapeli-iltoja, metsäretkiä tai muuta aktiviteettia jonkun porukan kanssa. Olisi niin kiva jos olisi kaveri, jonka kanssa viestitellä arkisistakin asioista, joku joka kysyisi mitä kuuluu ja jota kiinnostaisi se oikeasti.
Kuinka monelle sinä viestittelet, ja kuinka monen kuulumisista sinä olet kiinnostunut? Niinpä, vain itsesi. Mutta muiden pitäisi kiinnostua sinusta. Miksi?
Tuo on yksinäisille yhteistä: he haluavat heistä kiinnostuneen ihmisen, vaikka itse eivät ole kiinnostuneita kenestäkään. Halutaan usein kuuntelijaa ja tukea, mutta itse ei tueta tai kuunnella ketään.
Miksi muilla on velvollisuus kiinnostua ihmisestä, jota pahimmillaan ei kiinnosta mikään muu kun se valittaminen yksinäisyydestä?
Miten minä voisin kenellekään viestitellä tai ketään kuunnella tai tukea kun minulla ei ole ketään??? Tai no kyllä minä äidiltäni kuulumiset kysyn ja kuuntelen häntä. Ja ei, en usko olevani mitenkään erityisen kiinnostava verrattuna muihin ihmisiin. Jos jotain, niin olen päätynyt siihen, että en todellakaan ole yhtään kiinnostava muiden mielestä, niin sujuvasti minut ohitetaan kaikkialla.
Ihmettelin myös tuota absurdia kommenttia. Kuinka kapeakatsoisia ihmiset voikin olla.
un ei yksinäisellä nimenomaan ole niitä ihmisiä joiden kuulumisia kysellä. Juurikin tämä on se mitä yksinäiset kipeästi kaipaavat, ihmisiä joille viestitellä, joiden kanssa viettää aikaa, joiden kuulumisia kysellä. Ongelma on se että niitä ei ole.
Hoh hoijaa, kun ei ole ketään, jonka asiat kiinnostaisivat. Koska on kiinnostunut vain itsestä.
Muiden pitäisi siis olla sinusta kiinnostunut ja ottaa yhteyttä, vaikka sinä et ole kenestäkään kiinnostunut etkä aloita yhteydenpitoa. MIKSi? Miksi muilla on velvollisuus kiinnostua ja ottaa yhteyttä, mutta ei sinulla?
Poislukien vanhukset, yksinäiset on ihan älyttömän itsekeskeisi. Mulla ei riitä rautalanka ihmiselle, joka ei tajua ettei muilta voi vaatia sitä mitä ei itsekään tee.
Ja vielä myötätuntoa on vailla? Miksi ihmeessä.
Sivusta tähän, että minusta sekin on typerää jos ei voi ymmärtää, että kaikilla ei ole ketään. Ei siis yhtään ihmistä jolle viestiä lähettää. Joten miten pitäisin yhteyttä jos ketään ei ole. Minua kiinnostaisi todella myös sen toisen elämä ja en halua puhua vaan itsestäni. Silti se alku on se vaikein ja toivoisin toisen myös pitävän yhteyttä. Jollakin kun voi olla tuttuja, mutta yhteyttä pidetään harvemmin.
Yksinäiselle voi olla vaikeaa päästä jo siihen pisteeseen, että olisi se jolle viestejä lähettää. Ei keskustelua synny jos se on yksipuolista. Olen siinä samaa mieltä. En silti ymmärrä sitä, että voi olla vaikeaa ymmärtää, että kaikki eivät ole siinä pisteessä, että on joku johon yhteyttä pitää. Pitäisi ensin saada se ihminen jostain elämäänsä. Sekin tietysti yksinäisen syy kun on sinusta varmaan "viallinen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Voin sivusta tähän vastata, että itsekin kaipaan ainakin sitä, että saan siitä toiminnasta jotain. Ei se tuo minulle oikeastaan mitään jos käyn "velvollisuudesta" auttamassa muita. Nuo palvelut ovat kuitenkin järjestettyä toimintaa. En halua kuulostaa ikävältä ihmiseltä ja haluan kohdella muita hyvin, mutta en koe että minulle sopisi tuollainen. En todellakaan halua, että kukaan "palvelisi" minua ja en valittaisi muille tilannettani, mutta pitäähän itsekin kuitenkin jotain siitä kaikesta saada. Ei kukaan varmaan halua velvollisuudesta vaan tavata muita vaan se lähtee siitä, että molemmat saavat siitä jotain. Molemmat antavat ja saavat jos yritän tätä selittää. Se on vähän sama, kun vanhemmat sanovat että pitää leikkiä kaikkein kanssa, mutta eihän se toimi kuitenkaan ja jotkut ihmiset sopivat paremmin yhteen. Samalla en minusta ole itsekäs ihminen ja en halua huomiota. Monet kohdelleet huonosti ja olen sen oppinut, että pitää kohdella muita hyvin. On minullakin silti omat ajatukseni asiosta.
Sinä, sinä ja sinun ajatuksesi. Näin lyhyenkin tekstin jälkeen on ainakin mulle ihan selvää, ettei kiinnosta kuulla yhtään enempää sinusta.
On sata muutakin tapaa tehdä vapaaehtoistyötä kun ystäväpalvelu. Mutta ei nekään käy, koska kyse ei olisikaan sinusta, sinun tarpeistasi ja sinun vaatimuksistasi koko ajan, pitäisi kiinnostua muistakin.
Yksinäisen maailmassa on tilaa vain hänelle itselleen ja hänen tarpeilleen, siksi kaikki juoksevat, ja syystä.
Hengissä nuo näyttävät olevan, ketjut ihan samaa ruikutusta kun inzell-äijillä.
Kun ei posti tuo sitä täydellistä ystävääkään kotiovelle, voihan yhyyyyyyyyyyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Voin sivusta tähän vastata, että itsekin kaipaan ainakin sitä, että saan siitä toiminnasta jotain. Ei se tuo minulle oikeastaan mitään jos käyn "velvollisuudesta" auttamassa muita. Nuo palvelut ovat kuitenkin järjestettyä toimintaa. En halua kuulostaa ikävältä ihmiseltä ja haluan kohdella muita hyvin, mutta en koe että minulle sopisi tuollainen. En todellakaan halua, että kukaan "palvelisi" minua ja en valittaisi muille tilannettani, mutta pitäähän itsekin kuitenkin jotain siitä kaikesta saada. Ei kukaan varmaan halua velvollisuudesta vaan tavata muita vaan se lähtee siitä, että molemmat saavat siitä jotain. Molemmat antavat ja saavat jos yritän tätä selittää. Se on vähän sama, kun vanhemmat sanovat että pitää leikkiä kaikkein kanssa, mutta eihän se toimi kuitenkaan ja jotkut ihmiset sopivat paremmin yhteen. Samalla en minusta ole itsekäs ihminen ja en halua huomiota. Monet kohdelleet huonosti ja olen sen oppinut, että pitää kohdella muita hyvin. On minullakin silti omat ajatukseni asiosta.
Sinä, sinä ja sinun ajatuksesi. Näin lyhyenkin tekstin jälkeen on ainakin mulle ihan selvää, ettei kiinnosta kuulla yhtään enempää sinusta.
On sata muutakin tapaa tehdä vapaaehtoistyötä kun ystäväpalvelu. Mutta ei nekään käy, koska kyse ei olisikaan sinusta, sinun tarpeistasi ja sinun vaatimuksistasi koko ajan, pitäisi kiinnostua muistakin.
Yksinäisen maailmassa on tilaa vain hänelle itselleen ja hänen tarpeilleen, siksi kaikki juoksevat, ja syystä.
En minäkään tutustui sinuun ja ensivaikutelma huono jos niin voi sanoa. Olemme siis tasoissa. Et silti varmaan ymmärrä, että en halua korostaa itseäni ja en todellakaan ole itsekäs. Ei tänne voi koko elämäänsä kirjoittaa, mutta naurattaa ajatus siitä, että olisin itsekäs. Kaukana siitä. Tosin sinulla on käsitys minusta ja se tuskin muuttuu, joten paras lopettaa tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Voin sivusta tähän vastata, että itsekin kaipaan ainakin sitä, että saan siitä toiminnasta jotain. Ei se tuo minulle oikeastaan mitään jos käyn "velvollisuudesta" auttamassa muita. Nuo palvelut ovat kuitenkin järjestettyä toimintaa. En halua kuulostaa ikävältä ihmiseltä ja haluan kohdella muita hyvin, mutta en koe että minulle sopisi tuollainen. En todellakaan halua, että kukaan "palvelisi" minua ja en valittaisi muille tilannettani, mutta pitäähän itsekin kuitenkin jotain siitä kaikesta saada. Ei kukaan varmaan halua velvollisuudesta vaan tavata muita vaan se lähtee siitä, että molemmat saavat siitä jotain. Molemmat antavat ja saavat jos yritän tätä selittää. Se on vähän sama, kun vanhemmat sanovat että pitää leikkiä kaikkein kanssa, mutta eihän se toimi kuitenkaan ja jotkut ihmiset sopivat paremmin yhteen. Samalla en minusta ole itsekäs ihminen ja en halua huomiota. Monet kohdelleet huonosti ja olen sen oppinut, että pitää kohdella muita hyvin. On minullakin silti omat ajatukseni asiosta.
Sinä, sinä ja sinun ajatuksesi. Näin lyhyenkin tekstin jälkeen on ainakin mulle ihan selvää, ettei kiinnosta kuulla yhtään enempää sinusta.
On sata muutakin tapaa tehdä vapaaehtoistyötä kun ystäväpalvelu. Mutta ei nekään käy, koska kyse ei olisikaan sinusta, sinun tarpeistasi ja sinun vaatimuksistasi koko ajan, pitäisi kiinnostua muistakin.
Yksinäisen maailmassa on tilaa vain hänelle itselleen ja hänen tarpeilleen, siksi kaikki juoksevat, ja syystä.
Mikä ihme sinua vaivaa? Täytyy olla ihmisellä todella huono olla että jaksaa suoltaa tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Voin sivusta tähän vastata, että itsekin kaipaan ainakin sitä, että saan siitä toiminnasta jotain. Ei se tuo minulle oikeastaan mitään jos käyn "velvollisuudesta" auttamassa muita. Nuo palvelut ovat kuitenkin järjestettyä toimintaa. En halua kuulostaa ikävältä ihmiseltä ja haluan kohdella muita hyvin, mutta en koe että minulle sopisi tuollainen. En todellakaan halua, että kukaan "palvelisi" minua ja en valittaisi muille tilannettani, mutta pitäähän itsekin kuitenkin jotain siitä kaikesta saada. Ei kukaan varmaan halua velvollisuudesta vaan tavata muita vaan se lähtee siitä, että molemmat saavat siitä jotain. Molemmat antavat ja saavat jos yritän tätä selittää. Se on vähän sama, kun vanhemmat sanovat että pitää leikkiä kaikkein kanssa, mutta eihän se toimi kuitenkaan ja jotkut ihmiset sopivat paremmin yhteen. Samalla en minusta ole itsekäs ihminen ja en halua huomiota. Monet kohdelleet huonosti ja olen sen oppinut, että pitää kohdella muita hyvin. On minullakin silti omat ajatukseni asiosta.
Sinä, sinä ja sinun ajatuksesi. Näin lyhyenkin tekstin jälkeen on ainakin mulle ihan selvää, ettei kiinnosta kuulla yhtään enempää sinusta.
On sata muutakin tapaa tehdä vapaaehtoistyötä kun ystäväpalvelu. Mutta ei nekään käy, koska kyse ei olisikaan sinusta, sinun tarpeistasi ja sinun vaatimuksistasi koko ajan, pitäisi kiinnostua muistakin.
Yksinäisen maailmassa on tilaa vain hänelle itselleen ja hänen tarpeilleen, siksi kaikki juoksevat, ja syystä.
Ohis koska en ole yksinäinen, mutta tämä on vertaistukiketju. Silloin on tarkoituskin puhua omista kokemuksistaan ja tunteistaan ja jakaa niitä muiden kanssa. Jos ahdistaa lukea niin palstalla on kyllä aika monta muutakin ketjua.
Halutuimmat miehet jakavat itsensä jopa kymmenen naisen kanssa.
Mutta tämä ei toimi päinvastoin. Tämä selittää miesten itsemurhia; ei saa edes yhtä ilojen yötä, saati parisuhdetta. Ja jos saa, monesti se perustuu rahan tarjoamiseen, johon on kasvatettu niin sulavasti, ettei mies enää itse tiedosta asetelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikonloput ovat niitä pahimpia. Viikolla voi painaa ylitöitä niin paljon kuin tahtoo (tunteja ei pakota kukaan kirjaamaan ettei tule työsuojelusta valitusta).
-M30
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Sinä itse olet tässä se joka ei ole kiinnostunut muiden ajatuksista eikä kuuntele.
Kuten sanoin, en ole yksinäinen (enää). Löytyy paljon ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita siitä mitä tarjoan, eli aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua, kaveria elämän poluille. Ja he haluavat tarjota samaa minulle.
En myöskään sanonut ettei vapaaehtoistyö kelpaisi, keksit senkin omasta päästäsi. Iso osa vapaa-ajastani kuluu vapaaehtoistyössä mm. nuorisotyön parissa.
Ja millainen ihminen sanoo (yksinäiseksi luulemalleen) ettei ketään kiinnosta välittää sinusta? Ihan hirveä asia sanoa toiselle ihmisille. En tiedä mikä voi rikkoa ihmisen niin että muuttuu tuollaiseksi, mutta toivon että löydät vielä rauhan mieleesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaaehtoistyö on antoisaa ja muiden auttaminen tuo hyvää mieltä, siinä tuo jankkaaja on oikeassa. Tein itse paljon vapaaehtoistyötä kun olin yksinäinen ja ihmisten auttamisesta saa paljon sisältöä arkeen.
Vastapallona vapaaehtoistyö on helposti kuluttavaa ja raskasta. Tehtävää on aina enemmän kuin mitä löytyy tekijöitä. Aina jää joku auttamatta, tärkeitä asioita tekemättä kun tekijöitä ei vain ole kaikkeen. Sen päälle varsinkin erilaisissa tukihenkilötehtävissä kuulee ja näkee ihmiskohtaloita joiden prosessointi vie aikaa ja voimia. Tämä voi olla yksinäiselle raskasta, kun ei ole ketään kenen kanssa purkaa mieltä ja tunteita ja pyörii yöt hereillä kohtaamiaan asioita murhetien. Ehdottomasti kannustan kaikkia kiinnostuneita ainakin kokeilemaan vapaaehtoistyötä, mutta kannattaa punnita myös omia voimavaroja, riittääkö itsellä paukut tekemään toista työtä työpäivien päälle ilman että kuormittaa itseään liikaa.
Tämän lisäksi, vaikka vapaaehtoistyö antaa paljon, niin ei se poista tarvetta aitoon tasapuoliseen ihmissuhteeseen, sellaiseen joka monilla syntyy oman perheen, sukulaisten, ystävien tai parisuhteen kautta. Vapaaehtoistyö on hyvä asia, mutta se on myös eri asia. Olin yksinäinen myös vapaaehtoistyötä tehdessäni.
Ei yksinäisille ehdoteta toista yksinäistä siksi, että yksinäisyys olisi ainoa yhdistävä tekijä ja sitten juteltaisiin vain yksinäisyydestä. Ehdotus tehdään siksi, että toisella yksinäisellä on just sitä, mitä toinenkin yksinäinen kaipaa: aikaa. Aikaa vastailla viesteihin, aikaa tavata. Näistä ketjuista tulee mieleen, että yksinäiset kaipaisivat eniten sellaisten ihmisten seuraa, joilla on muutenkin jo elämä täynnä ihmissuhteita. Eli just niiden kiireisimpien pitäisi järjestää jostain aikaa vielä yksinäisellekin.
Kestää pitkään ennenkuin tutustuminen syvenee edes kaverisuhteeksi. Se vaatii useita tapaamisia ja lukuisia viestejä. Säännöllinen yhdessä tekeminen antaa mahdollisuuden tähän. Täällä on ehdotettu vapaaehtoistyötä ja kuten joku jo kirjoittikin, vapaaehtoistyötä on muukin kuin ystävätoiminta. Eläinten parista löytyy paljon. Samoin vähävaraisten perheiden auttamisessa. Näissä ei ole tarkoituskaan tutustua sen paremmin autettavina oleviin eläimiin kuin vähävaraisiin perheisiinkään, mutta niissä tutustuu muihin auttajiin. Kun yhdessä järjestetään erilaisia keräyksiä, kampanjoita ja tapahtumia sekä toimitetaan apua perille, tutustuu muihin. Mutta ei näihin pidä lähteä ystävää etsimään vaan siksi että haluaa olla mukana toiminnassa.
Muihin ihmisiin pitää tutustua paljon. Ei yhteen tai kymmeneen vaan moniin. Ja tutustumisvaihe voi kestää parikin vuotta ennenkuin ollaan edes kavereita. Ja siitä voi mennä vieläkin pidempään ennenkuin yhden ihmisen kanssa sytyisi ystävyyssuhde. Joskus musta tuntuu, että ihmiset luovuttavat liian helpolla. Odottavat, että ystävystyminen tai edes kaverisuhde syntyisi muutamassa kuukaudessa. Hienoa, jos syntyy, mutta yleensä ei, koska kaikilla on kuitenkin omat elämänsä ja omat ihmissuhteensa jo ennestään.
Joistain palstan yksinäisyysketjuista olen rivien välistä lukenut, että joidenkn yksinäisten mielestä uuden tuttavuuden pitäisi dumpata entiset ystävänsä pois ja ottaa yksinäinen heidän tilalleen. Mutta ihan oikeastiko he haluaisivat olla uuden ystävänsä seuraava dumpattava? Että heidän tilalleen otettaisiin taas joku uusi tuttavuus? Ei kai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoistyö on antoisaa ja muiden auttaminen tuo hyvää mieltä, siinä tuo jankkaaja on oikeassa. Tein itse paljon vapaaehtoistyötä kun olin yksinäinen ja ihmisten auttamisesta saa paljon sisältöä arkeen.
Vastapallona vapaaehtoistyö on helposti kuluttavaa ja raskasta. Tehtävää on aina enemmän kuin mitä löytyy tekijöitä. Aina jää joku auttamatta, tärkeitä asioita tekemättä kun tekijöitä ei vain ole kaikkeen. Sen päälle varsinkin erilaisissa tukihenkilötehtävissä kuulee ja näkee ihmiskohtaloita joiden prosessointi vie aikaa ja voimia. Tämä voi olla yksinäiselle raskasta, kun ei ole ketään kenen kanssa purkaa mieltä ja tunteita ja pyörii yöt hereillä kohtaamiaan asioita murhetien. Ehdottomasti kannustan kaikkia kiinnostuneita ainakin kokeilemaan vapaaehtoistyötä, mutta kannattaa punnita myös omia voimavaroja, riittääkö itsellä paukut tekemään toista työtä työpäivien päälle ilman että kuormittaa itseään liikaa.
Tämän lisäksi, vaikka vapaaehtoistyö antaa paljon, niin ei se poista tarvetta aitoon tasapuoliseen ihmissuhteeseen, sellaiseen joka monilla syntyy oman perheen, sukulaisten, ystävien tai parisuhteen kautta. Vapaaehtoistyö on hyvä asia, mutta se on myös eri asia. Olin yksinäinen myös vapaaehtoistyötä tehdessäni.
Perhettä ja sukulaisia ei kukaan voi toiselle ihmiselle antaa eikä niiden saamiseen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Niitä joko on tai ei ole. Ystävät ja parisuhde taas on asioita, joiden saamiseen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.
Mä kannustan vapaaehtoistyöhön, koska se on yksi keino tutustua muihin ihmisiin. Vapaaehtoistyötä kun on paljon muutakin kuin vain ystävätoiminta. Mä olen tutustunut moniin ihmisiin rescue-koira -toiminnan kautta. Ollut järjestämässä myyjäisiä ja kirpputoreja. Ystäviä en ole siitä saanut (koska mulla ei ole ollut tarvetta uusille ystävile), mutta erittäin hyviä kavereita kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Sinä itse olet tässä se joka ei ole kiinnostunut muiden ajatuksista eikä kuuntele.
Kuten sanoin, en ole yksinäinen (enää). Löytyy paljon ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita siitä mitä tarjoan, eli aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua, kaveria elämän poluille. Ja he haluavat tarjota samaa minulle.
En myöskään sanonut ettei vapaaehtoistyö kelpaisi, keksit senkin omasta päästäsi. Iso osa vapaa-ajastani kuluu vapaaehtoistyössä mm. nuorisotyön parissa.
Ja millainen ihminen sanoo (yksinäiseksi luulemalleen) ettei ketään kiinnosta välittää sinusta? Ihan hirveä asia sanoa toiselle ihmisille. En tiedä mikä voi rikkoa ihmisen niin että muuttuu tuollaiseksi, mutta toivon että löydät vielä rauhan mieleesi.
Tuostahan ihmissuhteissa on kyse. Joku haluaa sinulta aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua ta kaveria elämän poluille. Jotta löytyisi ihminen, joka haluaisi sinusta kaikki nämä, pitää tutustua TODELLA moniin ihmisiin. Ja yleensä vain niihin, jotka voivat tarjota sinulle kaiken tuon saman.
En ole mikään yksinäisyysekspertti, mutta sen verran mulla on elämänkokemusta, että ei voi odottaa saavansa kaikkea haluamaansa yhdeltä ihmiseltä. Yksi lähtee sun kanssais iltalenkille viemään koiraa ulos, toinen lähtee kanssasi Ruoka&Viini-messuille, kolmas mukaasi lätkämatsiin, neljäs viikonlopuksi shoppailureissulle Lontooseen, viiden Lappiin vaellusreissulle, kuudennella on kausikortti oopperaan jne. Ei pidä odottaa, että saisi kaiken haluamansa yhdessä ihmisessä.
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu terapiaan. Siellä saat puhua kunnolla ja järjestellä ajatuksiasi rauhassa. Saat myös apua sen huomaaniseen, mitä hyvää elämässäsi on. Tsemppiä syksyyn!
Ei terapiassa yksinäisyyttä hoideta millään tavalla. Nykyään jopa keskusteluapua (siis sitä mitä sairaalassa/terveyskeskuksessa tarjotaan) saadakseen täytyy olla käytännössä psykoosissa. Mikään tavallinen masennus ei enää riitä, kuin siihen että lääkäri määrää pillerit ja pyytää tulemaan kahden kuukauden päästä kontrollikäynnille, jossa miettii määrätäänkö lisää lääkkeitä. Suomen mielenterveyshoito on laskenut kuin lehmän häntä viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Ensin selkeää sairaalahoitoa tarvitsevat laitettiin avopuolelle hoitoon, ja avopuolen hoitoa tarvitsevat laitettiin pelkästään "terveyskeskushoitoon", eli siihen että he tapaavat lääkärin joka kysyy, masentaako, ja määrää sitten pillerit jos asiakas vastaa että masentaa.
Nyt asiat on vieläkin pahemmin, kiitos jatkuvan kilpailutuksen ja sen että sairaaloista on käytännössä tullut voittoa tavoittelevia yrityksiä, vaikka ne olisivatkin kunnallisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene mukaan johonkin ystäväpalveluun. Tarjoudu ystäväksi toiselle yksinäiselle.
Ylläolevaa ehdotusta helposti kritisoidaan, mutta: se on oikeasti ratkaisu - > lähde liikkeelle, auta muita. Tulet samalla itsekin autetuksi.
Jep. Ihan tutkitusti auttaminen parantaa AUTTAJAN oloa. Mutta eihän näille mikään käy, turhaan ehdotatte. He mieluummin jatkavat samaa elämäntapaa, mutta jostakin syystä odottavat eri lopputulosta.
Olen itse nuori ihminen, mutta en minäkään halua tulla autetuksi. En kaipaa ketään auttajaksi vaan ystävää. Nuo ystäväpalvelun jutut ovat kuitenkin ns sellaista virallista toimintaa eli ihmiset eivät aidosti ole toisten kanssa vaan vain palvelun kautta. Se on vähän sama kuin esim joku vanhempi pakottaisi lapsensa leikkimään jonkun kanssa säälistä. Ymmärrän todella niiden palveluiden tarkoituksen, mutta kyllä varmaan jokainen mieluusti löytäisi ystävän toisella tapaa ja voiko jotain ihmistä joka sellaisen palvelun kautta elämään tulee kutsua edes ystäväksi. Minusta ei siinä mielessä, että palvelu ei ole "luonnollinen" tilanne. Se voi olla hyvän mielen juttu sille auttajalle, mutta minä en halua tulla autetuksi vaan haluan vaan ystävän. En toisen sääliystävyyttä jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Samalla ymmärrän sen, että joku hyötyy noista, mutta itselleni tulisi tunne, etten kelpaa "normaaliksi" ystäväksi vaan olen kelvollinen vaan johonkin palveluun mukaan. Samoin ajattelen vähän itsekin jos olisin itse se ystäväpalvelun henkilö ja pitäisi ystävystyä yksinäisen kanssa. Jotenkin tulisi kiusallinen olo, että minä olen vaan sen palvelunhenkilö ja tässä nyt "autan" yksinäistä. Ei ole luonnollinen tilanne minusta ja tulisi ikävä olo. Jotenkin sellainen, että toinen henkilö yksinäinen ja itse vaan sen palvelun kautta nyt "autan" häntä. Ehkä minulla väärä ajatus, mutta itse en arvosta kovin paljon tuota kaikkea. Tietysti monelle voi olla hyötyä silti.
Avasin tätä jo edellisellä sivulla vähän ja olen samaa mieltä. En minäkään yksinäisenä kaivannut auttajaa joka hyväntahtoisesti kannattelee yksinäistä reppanaa, vaan tasavertaista ihmissuhdetta jossa on molemminpuolista välittämistä ja molemmat saavat jotain toisensa seurasta.
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.
Sinä itse olet tässä se joka ei ole kiinnostunut muiden ajatuksista eikä kuuntele.
Kuten sanoin, en ole yksinäinen (enää). Löytyy paljon ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita siitä mitä tarjoan, eli aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua, kaveria elämän poluille. Ja he haluavat tarjota samaa minulle.
En myöskään sanonut ettei vapaaehtoistyö kelpaisi, keksit senkin omasta päästäsi. Iso osa vapaa-ajastani kuluu vapaaehtoistyössä mm. nuorisotyön parissa.
Ja millainen ihminen sanoo (yksinäiseksi luulemalleen) ettei ketään kiinnosta välittää sinusta? Ihan hirveä asia sanoa toiselle ihmisille. En tiedä mikä voi rikkoa ihmisen niin että muuttuu tuollaiseksi, mutta toivon että löydät vielä rauhan mieleesi.
Tuostahan ihmissuhteissa on kyse. Joku haluaa sinulta aikaa, seuraa, läsnäoloa, tukea, apua ta kaveria elämän poluille. Jotta löytyisi ihminen, joka haluaisi sinusta kaikki nämä, pitää tutustua TODELLA moniin ihmisiin. Ja yleensä vain niihin, jotka voivat tarjota sinulle kaiken tuon saman.
En ole mikään yksinäisyysekspertti, mutta sen verran mulla on elämänkokemusta, että ei voi odottaa saavansa kaikkea haluamaansa yhdeltä ihmiseltä. Yksi lähtee sun kanssais iltalenkille viemään koiraa ulos, toinen lähtee kanssasi Ruoka&Viini-messuille, kolmas mukaasi lätkämatsiin, neljäs viikonlopuksi shoppailureissulle Lontooseen, viiden Lappiin vaellusreissulle, kuudennella on kausikortti oopperaan jne. Ei pidä odottaa, että saisi kaiken haluamansa yhdessä ihmisessä.
Yksinäinen haluaa yhden ihmisen, jolle on maailman tärkein. Ei yksinäiselle riitä 10 kaveria, joiden kaikkien kanssa voi tehdä jotain. Ei yksinäisyys poistu seuralla vaan sillä, että on jollekin kaikista tärkein.
No ajattele, että tämä pimeys kuuluu tähän jos se aiheuttaa, vielä tämäkin mielen harmia, kun on pimeää Niin voit laittaa ulkoa jo jouluvalot jos on pimeää.mutta muista , että heijastin , heijastin liivi laittaa kun lähdet ulos kävelee.Ja pyörään valot myös taakse punainen valo.
Niin jos harrastaisit liikuntaa.
Entä elokuvat, konsertit teatterit kiinnostaako ne Sinua?
Entä järjestö toiminta siellä tapaat muitakin.
Kohtasin elämäni rakkauden vasta 45-vuotiaana, yhdessä vanhetaan.
Ei voi koskaan tietää mitä on edessä.
Alue: Aihe vapaa
Mutta kun ei ole tarvetta sille mitä sinä tarjoat, ei kiinnosta kuunnella ja välittää sinusta.
Miksi mikään vapaaehtoistyö ei kelpaa? Ja ystäväpalvelun idea on olla seurana vaikka vanhukselle, ei palvella sinun tarpeitasi saada kuulija ja rakkautta. Koko vapaaehtoistyön idea on antaa eikä saada, mutta se on mahdoton ajatus yksinäiselle.