Kohtelen miestäni huonosti...

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:27"]

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:16"]

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:01"]

Olen kokenut jotain vastaavaa. Aika ajoin se välinpitämättömyyden, kyllästymisen ja ärsyyntymisen tunne miestäni kohtaan valtaa vieläkin mieleni, enkä tiedä miten tämä päättyy. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kyse saattaa olla jonkinlaisesta ikäkriisistäkin, tyyliin "tässäkö tämä elämäni nyt sitten oli". Ei enää minkäänlaisia tunnekuohuja, rakastumista tai uuden kokemista. Voisiko sinunkin kohdallasi kyse olla tästä?

[/quote]

Osittain varmasti ikäkriisiäkin. Mutta mitä järkeä on roikkua suhteessa, jossa tuntee kuolevansa  pystyyn? Alkaa inhota toista vuosien  kuluessa yhä enemmän ja loukata. Kaikki pelkästä pelosta muutosta ja yksinäistä vanhuutta kohtaan...Uskon että olisimme mieheni kanssa onnellisempia erillämme ja hyvinä ystävinä. Miksi siis jatkaa?ap

[/quote]

Itse mietin, että liitto on ylä- ja alamäkeä. Nyt taidetaan olla jonkinlaisessa suvannossa, mutta jotenkin jaksan aina toivoa, että niitä parempiakin hetkiä tulee taas. En siis ole heittänyt hanskoja naulaan, sillä eihän ikuinen onni ja autuuskaan ole kovin realistinen odote. Mutta toisaalta, en inhoa miestäni, kuten sinä sanoit tekeväsi. Siksi en kai osaa antaa neuvojakaan.

[/quote]

En sanonut inhoavani miestäni. Hän miellyttävä ihminen ja pidän hänestä, mutta sovimme paremmin hyviksi ystäviksi kuin puolisoiksi. Eikö ole oikein mielummin luopua toisesta kuin pitää hänestä kiinni siksi, että hänen avullaan elämäni on käytännön taholla helpompaa? ap

Jos mies kerran tekee kaiken minkä pyydät, niin miksi uhkaat eroamisella? Kun ongelma ilmiselvästi on siinä että tunnet joutuvasi olemaan jonkunlaisena perheenpäänä ja suhteen mies-nais jännite puuttuu tai on kääntynyt väärinpäin, niin mikset pyydä miestäsi ottamaan ohjia käsiinsä? Eikö suostu pyyntöön? Voisi vaikka aloittaa jotenkin alistuvammalla seksillä, miehelle muutama bdsm-aiheinen blogi luettavaksi ja sitten ruoska käteen ja pyydät oikein kunnon löylytyksen siitä hyvästä että olet mennyt pompottamaan miestä.

Oma neuvoni: tee päätös nyt heti ja pysy siinä. Oli se päätös sitten mikä hyvänsä. Pidät miestäsi turhaan löysässä hirressä tällä hetkellä.

Eikö nykyään enää mennä naimisiin periaatteella: Tahdotko sinä rakastaa puolisoasi myötä- ja vastamäessä kunnes kuolema teidät erottaa?

Tämä on sydämen valinta, ei niinkään tunneasia. 

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:44"]

Oma neuvoni: tee päätös nyt heti ja pysy siinä. Oli se päätös sitten mikä hyvänsä. Pidät miestäsi turhaan löysässä hirressä tällä hetkellä.

[/quote]

Olen tehnyt päätökseni,  mutta miehen tuntuu olevan mahdoton hyväksyä sitä. Ja mun on kiltteyttäni vaikea katsoa toisen pahaa oloa ja käyttäydyn ailahtelevasti. Itsekin olen tilanteesta sekaisin. ap

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:44"]

Oma neuvoni: tee päätös nyt heti ja pysy siinä. Oli se päätös sitten mikä hyvänsä. Pidät miestäsi turhaan löysässä hirressä tällä hetkellä.

[/quote]

Mulla ainakin on juuri tämä päätöksenteko vaikeaa. En ole varma voinko luottaa tunteisiini, vaikka nyt olenkin ollut täysin välinpitämätön tai jopa turhautunut ja ärsyyntynyt mieheeni jo vuosia, voi silti olla että oltuani aikani yksin, alkaisin katua menetettyjä etujani eli miehen hyviä tuloja ja luotettavaa apua kotona. Kaipa tässä ero tulee ennen pitkää joka tapauksessa, joten mitäpä tätä toisaalta pitkittämään. Pelottaa vaan miehen reaktio, koska hän ei tajua minun tunteistani mitään, ei ole koskaan tajunnut eikä tule todennäköisesti tajuamaankaan. Ja siitähän nämä ongelmat johtuvatkin.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:52"]

Eikö nykyään enää mennä naimisiin periaatteella: Tahdotko sinä rakastaa puolisoasi myötä- ja vastamäessä kunnes kuolema teidät erottaa?

Tämä on sydämen valinta, ei niinkään tunneasia. 

[/quote]

Tahdolla tässä on 20.v menty. Eli samalla asenteellako pitäisi mennä hautaan? Molemmat lopulta onnettomia, mutta lupaus olisi pidetty ? ap

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:54"]

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:44"]

Oma neuvoni: tee päätös nyt heti ja pysy siinä. Oli se päätös sitten mikä hyvänsä. Pidät miestäsi turhaan löysässä hirressä tällä hetkellä.

[/quote]

Olen tehnyt päätökseni,  mutta miehen tuntuu olevan mahdoton hyväksyä sitä. Ja mun on kiltteyttäni vaikea katsoa toisen pahaa oloa ja käyttäydyn ailahtelevasti. Itsekin olen tilanteesta sekaisin. ap

[/quote]

Itsekäs paska kehuu itseään kiltiksi  :) Toivottavasti elät loppuelämäsi katkerana ja kaikkien hylkäämänä.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:57"]

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:54"]

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:44"]

Oma neuvoni: tee päätös nyt heti ja pysy siinä. Oli se päätös sitten mikä hyvänsä. Pidät miestäsi turhaan löysässä hirressä tällä hetkellä.

[/quote]

Olen tehnyt päätökseni,  mutta miehen tuntuu olevan mahdoton hyväksyä sitä. Ja mun on kiltteyttäni vaikea katsoa toisen pahaa oloa ja käyttäydyn ailahtelevasti. Itsekin olen tilanteesta sekaisin. ap

[/quote]

Itsekäs paska kehuu itseään kiltiksi  :) Toivottavasti elät loppuelämäsi katkerana ja kaikkien hylkäämänä.

[/quote]

Sulla näyttää olevan kyky olla oikeassa. Katkearammaksi en aio kehittyä ja läheisistä ihmissuhteista aion pitää huolta. Uusiakin ystävyyssuhteita toivon saavani. :) Myöskään yksin eläminen ei mua pelota, sillä olen vähän erakko. ap

Siis onko tahdolla menty 20 vuotta? Miksi menitte alunperin naimisiin? Olisiko kuitenkin alkuvaiheessa ollut jotain romanttista, mitä et nyt muista?

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:56"]

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:52"]

Eikö nykyään enää mennä naimisiin periaatteella: Tahdotko sinä rakastaa puolisoasi myötä- ja vastamäessä kunnes kuolema teidät erottaa?

Tämä on sydämen valinta, ei niinkään tunneasia. 

[/quote]

Tahdolla tässä on 20.v menty. Eli samalla asenteellako pitäisi mennä hautaan? Molemmat lopulta onnettomia, mutta lupaus olisi pidetty ? ap

[/quote]

Ap, mitä ne asiat konkreettisesti ovat, joita haluat päästä toteuttamaan ja miten se ero edesauttaa niitä? Entä mitä luulet että miehesi pystyy paremmin toteuttamaan yksin ollessaan? Pystytkö nimeämään ne?

Ai perkele että mä toivon että karma tekee AP:lle joskus saman.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:12"]

Ap, mitä ne asiat konkreettisesti ovat, joita haluat päästä toteuttamaan ja miten se ero edesauttaa niitä? Entä mitä luulet että miehesi pystyy paremmin toteuttamaan yksin ollessaan? Pystytkö nimeämään ne?

[/quote]

Me olemme jollakin tapaa ajan mittaan latistaneet toistemme oma-aloitteisuuden. Sopeutuneet elämään puolinaisesti, molemmat. Johtuen ehkä siitä, että olemme niin erilaisia erilaisine toiveineen, ja ilman myönnytyksiä suhteemme ei olisi kestänyt. Suhde on muodostunut riippuvuussuhteeksi, koska pitkälti sillä tahdolla on päästy tähän asti. Yksilöllisesti en halua asioita tässä erotella. ap

2

Joo, tottakai ensimmäiset kuukaudet olimme tosi rakastuneita, mutta jo muutaman kuukauden päästä suhteen alkamisesta musta alkoi tuntua ettei tämä ehkä olekaan se juttu. Tulin kuitenkin suhteen alkuvaiheessa raskaaksi, joten siinä oli vankka peruste yrittää enemmän. Lapsen syntymän jälkeen taas mies ehdotti eroa, mutta päädyttiin kuitenkin jatkamaan. Tosin hyviäkin kausia suhteessa on ollut välillä.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:12"]

Siis onko tahdolla menty 20 vuotta? Miksi menitte alunperin naimisiin? Olisiko kuitenkin alkuvaiheessa ollut jotain romanttista, mitä et nyt muista?

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:56"]

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:52"]

Eikö nykyään enää mennä naimisiin periaatteella: Tahdotko sinä rakastaa puolisoasi myötä- ja vastamäessä kunnes kuolema teidät erottaa?

Tämä on sydämen valinta, ei niinkään tunneasia. 

[/quote]

Tahdolla tässä on 20.v menty. Eli samalla asenteellako pitäisi mennä hautaan? Molemmat lopulta onnettomia, mutta lupaus olisi pidetty ? ap

[/quote]

[/quote]

minua ihmetyttää nämä kaikki besserwisserit, jotka tuomitsevat ilomielin ap:n elämään loppuelämänsäkin säästöliekillä ja sisäisesti kuolleena. Helppohan sellaisen ihmisen on rakastaa avioliittoinstituutiota, joka rakastaa aidosti puolisoaan, saa tältä tukea, rakkautta ja älyllisiä virikkeitä jne. Onko se niin vaikea ymmärtää, että kaikki eivät saa? Lisäksi ihmiset ovat luonteiltaan niin erilaisia, että sadan vuoden avioliitto ihannemiehenkään kanssa ei välttämättä vaan kaikilta onnistu! Veri vetää ihan muualle, mutta tylsämieliset puritaanit tuomitsevat heti huonoksi ihmiseksi jos ei suostu/pysty enää torjumaan omia tunteitaan. Yksi tykkää hautautua sohvalle saman miehen kainaloon koko elämäksi, toinen taas kuolisi tylsyyteen samassa tilanteessa. Tunteitaan pitää kuunnella, ja niin huolella ettei tee suuria virheitä.

Me olemme jollakin tapaa ajan mittaan latistaneet toistemme oma-aloitteisuuden. Sopeutuneet elämään puolinaisesti, molemmat. Johtuen ehkä siitä, että olemme niin erilaisia erilaisine toiveineen, ja ilman myönnytyksiä suhteemme ei olisi kestänyt. Suhde on muodostunut riippuvuussuhteeksi, koska pitkälti sillä tahdolla on päästy tähän asti. Yksilöllisesti en halua asioita tässä erotella. ap
[/quote]
Vastauksesi perusteella tuli ajatus, että onko ihan mahdoton ajatus että puhuisitte miehen kanssa ja alkaisitte kumpikin tietoisesti toteuttaa niitä omia juttujanne, alkaisitte siis oma-alotteisiksi uudestaan. Sopisitte jonkun ajan esim.vuosi, ja tänä aikana olisitte vain ystäviä joilla on perhe huollettavana ja jäädyttäisitte patisuhteeseen kuuluvat asiat kokonaan vaikka saman katon alla asuisittekin? Tämänpystyy kyllä toteittamaan jos keskuteluyhteys pelaa ja kumpikaan ei ole ns. Kusipää.... 1 vuoden jaksaa vielä, jos 20 on jo jaksanut. Pystyisitte näin löytämään sitä omaa tilaa ja ehkä hyvällä tuurilla toisenne uudestaan....mun mielestä kuullostaa hullulta, että tiedätte suhteenne ongelmakohdat, mutta ette ratkaise niitä ja näin paranna elämänlaatuanne.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 11:51"]Olet vain itsekäs lehmä, et oikea nainen, tai rakastava äiti. Hajotat perheen ja alistat miestäsi. Miksi?

Mies on mallikelpoinen? Haluat siis hakkaavan motoristi-narkki-juopon? Vanhan linnakundin?

Naisten itsekkyydellä ja kusipäisyydellä ei ole rajaa.
[/quote]

Ainahan kannattaa yleistää.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:33"]

Me olemme jollakin tapaa ajan mittaan latistaneet toistemme oma-aloitteisuuden. Sopeutuneet elämään puolinaisesti, molemmat. Johtuen ehkä siitä, että olemme niin erilaisia erilaisine toiveineen, ja ilman myönnytyksiä suhteemme ei olisi kestänyt. Suhde on muodostunut riippuvuussuhteeksi, koska pitkälti sillä tahdolla on päästy tähän asti. Yksilöllisesti en halua asioita tässä erotella. ap [/quote] Vastauksesi perusteella tuli ajatus, että onko ihan mahdoton ajatus että puhuisitte miehen kanssa ja alkaisitte kumpikin tietoisesti toteuttaa niitä omia juttujanne, alkaisitte siis oma-alotteisiksi uudestaan. Sopisitte jonkun ajan esim.vuosi, ja tänä aikana olisitte vain ystäviä joilla on perhe huollettavana ja jäädyttäisitte patisuhteeseen kuuluvat asiat kokonaan vaikka saman katon alla asuisittekin? Tämänpystyy kyllä toteittamaan jos keskuteluyhteys pelaa ja kumpikaan ei ole ns. Kusipää.... 1 vuoden jaksaa vielä, jos 20 on jo jaksanut. Pystyisitte näin löytämään sitä omaa tilaa ja ehkä hyvällä tuurilla toisenne uudestaan....mun mielestä kuullostaa hullulta, että tiedätte suhteenne ongelmakohdat, mutta ette ratkaise niitä ja näin paranna elämänlaatuanne.

[/quote]

Tätä katsotaan vaihtoehtoa olenkin alustavasti ajatellut. Meillä on yhteinen koti ja lapsia, joten tarkoitus on elää saman katon alla vielä jonkin aikaa, vaikka paperilla eroaisimmekin. Yhdessä eläminen on kuitenkin hankalaa, koska elämä jatkuu näennäisesti samankaltaisena ja toisaalta olen päätökseni tehnyt. En nimittäin enää usko parisuhteen kestävyyteen pitkällä tähtäimellä. ap

Mutta miksi pitää mennä naimisiin, jos tuntuu ettei sitä puolisoa ikuisuuksia jaska? Entä jos etsisi toisen? Jos olisi rehellinen siitä, että en ole ihminen joka miettii loppuelämän suhteita?

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:32"]

minua ihmetyttää nämä kaikki besserwisserit, jotka tuomitsevat ilomielin ap:n elämään loppuelämänsäkin säästöliekillä ja sisäisesti kuolleena. Helppohan sellaisen ihmisen on rakastaa avioliittoinstituutiota, joka rakastaa aidosti puolisoaan, saa tältä tukea, rakkautta ja älyllisiä virikkeitä jne. Onko se niin vaikea ymmärtää, että kaikki eivät saa? Lisäksi ihmiset ovat luonteiltaan niin erilaisia, että sadan vuoden avioliitto ihannemiehenkään kanssa ei välttämättä vaan kaikilta onnistu! Veri vetää ihan muualle, mutta tylsämieliset puritaanit tuomitsevat heti huonoksi ihmiseksi jos ei suostu/pysty enää torjumaan omia tunteitaan. Yksi tykkää hautautua sohvalle saman miehen kainaloon koko elämäksi, toinen taas kuolisi tylsyyteen samassa tilanteessa. Tunteitaan pitää kuunnella, ja niin huolella ettei tee suuria virheitä.

[/quote]