Miten teininä aloitettu parisuhde voi kestää?

up

Kommentteja, kiitos.

Veikkaisin että lähinnä tuurilla. Niin kai muutkin suhteet joko toimivat tai eivät.

Uskallan arvata, että mahdollisimman muuttumattomina pysyvien ihmisten teinisuhteella on parempi ennuste kuin niillä jotka muuttuvat radikaalimmin. Toisaalta kaikkihan muuttuvat.

Olin 17 ja suhdetta takana nyt 12 vuotta. Paljon on vuosiin mahtunut, mutta sellaisia perhoset vatsassa ihastumishetkiä tulee edelleen sitä toista kohtaan. Parasta, kun voi olla oma itsensä ja toinen hyväksyy sellaisena ja rakastaa. Sama toisin päin tietysti. Tuntee myös toisen täysin ja luotto meillä ainakin todella vahva. Myös kunnioitus toista kohtaan, koska ollaan selvitty todella vaikeista asioista yhdessä ja tuettu toisiamme. Toki ollut hetkiä milloin ero käynyt mielessä, mutta ei se ole sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin että lähinnä tuurilla. Niin kai muutkin suhteet joko toimivat tai eivät.

Uskallan arvata, että mahdollisimman muuttumattomina pysyvien ihmisten teinisuhteella on parempi ennuste kuin niillä jotka muuttuvat radikaalimmin. Toisaalta kaikkihan muuttuvat.

Veikkaisin ettei kukaan voi pysyä sillä teinin tasolla koko elämäänsä.

Onhan se mahdollista, että löytää jo teininä vahingossa sellaisen sielunkumppanin, vaikka uskon sen, että teininä kriteerit kumppanille ovat kovin erilaiset kuin sitten vanhempana. 

Ei ole kokemusta niin en tiedä. Veikkaan että tuollainen suhde toimii sellaisille jotka eivät kummemmin elämänsä aikana kasva.

Tulee mieleen, että eivätkö nämä kauan yhdessä olleet "ihana kun toinen on tuttu ja turvallinen"-parit kaipaa koskaanvaihtelua? Ehkä sellaiset ihmiset pysyvät pitkissä suhteissa, jotka eivät kaipaa ollenkaan kipinöitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin että lähinnä tuurilla. Niin kai muutkin suhteet joko toimivat tai eivät.

Uskallan arvata, että mahdollisimman muuttumattomina pysyvien ihmisten teinisuhteella on parempi ennuste kuin niillä jotka muuttuvat radikaalimmin. Toisaalta kaikkihan muuttuvat.

Veikkaisin ettei kukaan voi pysyä sillä teinin tasolla koko elämäänsä.

Ei ainakaan kukaan normaali. Mutta tunnen silti ihmisiä, joiden persoona on tuntunut muuttuvan vähemmän kuin monien muiden. Jotkut mylläävät teini- ja varhaisaikuisiässä koko minuutensa läpi rytinällä, toiset taas tuntuvat säilyvän jotenkin tasaisempina omina itseinään lapsuudesta aikuisuuteen asti. Vaikeaa selittää ja voi olla että tämä on vain omaa tulkintaani.

Itse koen olleeni teininä aivan eri ihminen kuin nyt kolmekymppisenä. En tiedä kokevatko muut samoin.

Kesti 20 vuotta eli 17->37. Viimeiset kolme vuotta olivat kyllä tosi huonoja. Tuossa suhteen välilläkin oli huonompia kausia. Itse olin rakastunut ja yritin loppuun asti. Sitten loppui tunteet. Ex kohteli minua kylmästi. Hänen tunteet oli loppuneet varmaan paljon aikaisemmin käytöksestä päätellen. Puhumaan hän ei suostunut.

Itse lähdin suhteesta, kun ihastuin toiseen mieheen. En tiedä olisiko sitä tapahtunut, jos olisin saanut exältä huomiota. Olin aina yksin, minulle ei puhut ym. Nyt toisessa suhteessa tunteet ovat paljon syvemmät. Todellinen rakkaus.

Eri ihmisille sopii erilaiset suhteet ja sitten tietysti on asioita, jotka yleensä lisäävät eron todennäköisyyttä tai lähentävät paria. Mulla nyt tulee äkkiseltään mieleen viisi eri-ikäistä pariskuntaa, jotka ovat alkaneet seurustella teininä minä ja mieheni mukaanlukien. Me ollaan selvitty työttömyydestä, köyhyydestä, pikkulapsiarjesta ja konkurssista sekä vakavammasta sairastumisesta kuitenkin toisiimme tyytyväisinä. Sanoisin omannkokemuksen perusteella, että vaikeudet voivat loitontaa ihmisiä tai hitsata tiiviimmin yhteen riippuen paljon siitä miten ne vaikeudet yhdessä kohdataan ja kuinka vedetään yhtä köyttä toistensa puolella. Sekin on avuksi jos kumppanin persoona ja olemus viehättää ja ehkäpä sekin kuinka avoin erilaisille näkökulmille. Pystyykö olemaan eri mieltä asioista, millainen on itsetunto. Eivät kaikkien ole tarkoitus jakaa yhdessä koko elämäänsä, se taisi olla ap:stakin ymmärrettävää. Toiset sopivat yhteen pidemmän aikaa kuin toiset.

Meillä miehen kanssa alettiin 14-vuotiaina eli tosi aikaisin. Homma on toiminut hyvin, koska tunnetaan toisemme läpikotaisin, kun silloin ei osattu vetää mitään roolia. Oltiin alusta asti omia itsejämme kliseisesti sanottuna. Samalla tavalla kun muistellaan nuoruutta ja niitä tunteita silloin, löydetään se sama kipinä uudestaan ja uudestaan.

Hyvällä tuurilla. Jos ihmiset aikuistuessaan kasvavat samaan suuntaan.

Emme itse olleet enää teinejä vaan nuoria aikuisia 20 ja 21 v. Yhdessä edelleen yli 30 v. jälkeen. Kumpikin rakastaa ja arvostaa toistaan. Toki välillä on myös erimielisyyksiä, mutta ei mitään isoja riitoja.

Tunnen kolme pariskuntaa, jotka kertovat suhteensa alkaneen jo teini-iässä. Nyt he ovat kaikki jo eläkkeellä. Sivustakatsoen heidän suhteensa on onnistunut hyvin. Myös lapsistaan ovat pitäneet hyvää huolta ja taloudellisesti heillä on aika mukavat olot.

Minä oon 13-vuotiaasta lähtien ollut yhdessä puolisoni kanssa, tai no oikeastaan samana keväänä täytin sitten 14. Näin sitä vaan ilmeisesti sitten sattui käymään että ensimmäisellä kerralla löytyi se sielunkumppani. Ollaan tavallaan kasvettu yhteen vuosien saatossa. En voisi kuvitellakaan itseäni muuhun suhteeseen jonkun toisen kanssa.

Hirveitä vaikeuksia on menty myös läpi jo nuorenakin, mutta

tässä sitä vaan vielä ollaan.

Kysy aasialaisilta.

Olin 14v kun aloitettiin seurustella ja nyt 52v.

Kokemusta oli kertynyt suhteista vähän liikaakin ennen mieheni ilmestymistä, mutta ehkä hyvä niin.

Välillä oli jopa inhon tunnetta, mutta nykyään taas ihan hyvä olla ja elämä on sitonut meidät yhteen eli luultavasti yhdessä ollaan loppuun saakka.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen kolme pariskuntaa, jotka kertovat suhteensa alkaneen jo teini-iässä. Nyt he ovat kaikki jo eläkkeellä. Sivustakatsoen heidän suhteensa on onnistunut hyvin. Myös lapsistaan ovat pitäneet hyvää huolta ja taloudellisesti heillä on aika mukavat olot.

Aivan erilaista on ollu elämä niillä, jotka eivät ole eläneet someajan houkutuksia ja ovat eläneet omassa kuplassaan. Nykyään aivan eri asia kun tapaa niin hirveästi ihmisiä verrattuna entiseen.

Meillä on ystäväporukassa 3 paria jotka ovat olleet yhdessä lukiosta lähtien, nyt yli 50 vuotiaita. 

Heistä näkee että huumoria ja pilkettä on suhteessa edelleenkin, selkeästi intohimoakin. 

Oma suhde on vain 26v mutta samat toimii meilläkin. Jotenkin vaan on niin luontevaa olla toisen kanssa ettei voisi kuvitellakaan muuta.  On rakennettu koko elämä ja unelmat yhdessä ja nyt nautitaan kaikesta siitä - se on paras palkinto.  Tylsää hetkeä ei ole ehtinyt vielä tulemaan

Vierailija kirjoitti:

Olin 14v kun aloitettiin seurustella ja nyt 52v.

Kokemusta oli kertynyt suhteista vähän liikaakin ennen mieheni ilmestymistä, mutta ehkä hyvä niin.

Välillä oli jopa inhon tunnetta, mutta nykyään taas ihan hyvä olla ja elämä on sitonut meidät yhteen eli luultavasti yhdessä ollaan loppuun saakka.

Kokenut 14v?? Aika raju tausta!