Lue keskustelun säännöt.
Kohtelen miestäni huonosti...
05.12.2014 |
Ilmoitin miehelleni, että haluan erota. Mies on asiasta aivan murtunut, uhannut jopa itsemurhalla jos toteutan aikeeni. Samalla kertoo kuinka paljon mua rakastaa ja tiedän että tekisi puolestani kaiken mitä voi. Meillä on ollut tasainen suhde ja mies on kohdellut mua viime vuodet kuin kuningatarta. Eli, voin sanoa saavani suhteessa kaiken mitä haluan; rakkautta, hellyyttä, tukea, ystävyyden, seksiä...jne. Mies on muutenkin mallikelpoinnen aviomies ja hyvä isä lapsille.
Mutta en rakasta miestäni enää romanttisessa mielessä. Koen olevani tukitolppa johon mies nojaa, suhteemme tuntuu riippakiveltä, joka syö energiaani. Nostettuani eroajatuksen esille, miehen takertuvuus on lisääntynyt. Kamppailen itseni kanssa voinko jättää noin rakastavan miehen. Samalla tiedän että ero on väistämätön ennen pitkää, sillä en pysty jatkamaan suhdetta ikuisesti pelkästä tahdosta.
Tilanne on repivä mulle sekä erityisesti miehelle. Kuulisin mielenkiinnosta ajatuksia tilanteesta. Ehkä kokemuksia vastaavista? Tai onko sulla tän kaltaisia omakohtasia kokemuksia?
Kommentit (71)
Minusta tuo on vähän hassua, että eroat siksi, ettet tiedä onko oikein hyväksikäyttää miestäsi, jos sulla ei ole tunteita. Oletko kysynyt mieheltä, onko se hänestä hyväksikäyttöä? Tai mikset tosiaan ala sanella miehelle, mitä haluat? Olla ns. ilkeä tai vaatia, mitä haluat. Ei kai se liitto olekaan onnellinen, jos koitat miestä miellyttää vaikka hän ei tee mitä sä haluat tai anna romantiikkaa. Jotain ravistelua toi teidän suhde kaipaisi. Lähentymistä eunnetasolla. Me käytiin vastaavassa tilanteessa parisuhdeterapiassa, joka oli nimeltään Tunnekeskeinen parisuhdeterapia.
En ole edelleenkään superonnellinen, mutta oon saanut luvan mieheltäni luvan tutustua yhteen toiseen mieheen ja mikäs tässä on ollessa, perhe ja mies, joka palvelee ja antaa mun harrastaa vaikka sivusuhdetta halutessani. En ole mennyt sänkyyn sen toisen miehen kanssa, mutta saisin, jos haluaisin. Ettehän te ole vielä tehneet läheskään kaikkea sen eteen, että sinäkin olisit suhteessa onnellinen.
Mun mies on vakuuttanut, että on mun kanssa mieluummin, kuin että eroamme, kun mä oon tyytyväinen ja jos mä olen kun saan tavata ja luoda henkistä yhteyttä toiseen, niin se on hänelle ihan ok. En tätä toista miestä mitenkään etsinyt, hän on "mies menneisyydestä", joka sattumalta tuli vastaan ja tavallaan aiheutti kriisimme "eskaloitumisen". Loppua en tiedä miten käy, suhde häneen mieheni rinnalla vai suhteen häneen hiipuminen kokonaan ja mieheni ja minun suhteen renessanssi, vai ero miehestä ja suhde tähän toiseen mieheen vai ero ja elämä itse tai vielä jonkun kolmannen kanssa. Vahvin veikkaukseni on, että pysyn mieheni kanssa. Meillä on kaksi lasta ja itse myös eroperheen lapsena en aio erota vähällä. En tosin ole siitä syystä mennyt naimisiinkaan, mitä se takaisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:15"]Ai perkele että mä toivon että karma tekee AP:lle joskus saman.
[/quote]
Miksi pitää aina olla niin hemmetin ilkeä?
Miehet menee ja pettää, kun niillä on tuo tilanne ja sitä pidetään jotenkin "normaalina".
On hyvä pohtia noita asioita vakavasti, eikä vain mennä ja tehdä.
En nyt muista oliko teillä lapsia ja minkä ikäisiä... mutta jos on, niin yksi syy miehesi takertumiseen voi olla, että hän pelkää että viet lapset samalla, jolloin hän menettää sun lisäksi lapset.
Ja joo, tapaamisoikeus päläpäläpälä... ei lapsiaan rakastava mies halua mitään viikonlopun tapaamisoikeutta, vaan mahdollisuuden eron jälkeenkin olla lasten arjessa mukana.
Jos teillä siis on lapsia, ja haluat erota, niin ole sitten reilu miestäsi kohtaan ja sovitte, että miehestä tulee lasten lähivanhempi ja sinä itse otat elatusmaksut ja tapaamisoikeuden.
Jos et ole ajatellut näin, vaan ajattelet että lapset ilman muuta tulevat sitten sinun mukanasi uuteen elämään, niin siinä tapauksessa pidä sinua todellisena sikana, jota ei voi kuin halveksua.
Jos annat miehesi huolehtia vanhemmuudesta ja olla lähivanhempi, niin sitten ratkaisusi on ihan perusteltavissa ja hyväksyttävissä, vaikka se silti on miehelle ja lapsille rankkaa.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 15:52"]
En nyt muista oliko teillä lapsia ja minkä ikäisiä... mutta jos on, niin yksi syy miehesi takertumiseen voi olla, että hän pelkää että viet lapset samalla, jolloin hän menettää sun lisäksi lapset.
Ja joo, tapaamisoikeus päläpäläpälä... ei lapsiaan rakastava mies halua mitään viikonlopun tapaamisoikeutta, vaan mahdollisuuden eron jälkeenkin olla lasten arjessa mukana.
Jos teillä siis on lapsia, ja haluat erota, niin ole sitten reilu miestäsi kohtaan ja sovitte, että miehestä tulee lasten lähivanhempi ja sinä itse otat elatusmaksut ja tapaamisoikeuden.
Jos et ole ajatellut näin, vaan ajattelet että lapset ilman muuta tulevat sitten sinun mukanasi uuteen elämään, niin siinä tapauksessa pidä sinua todellisena sikana, jota ei voi kuin halveksua.
Jos annat miehesi huolehtia vanhemmuudesta ja olla lähivanhempi, niin sitten ratkaisusi on ihan perusteltavissa ja hyväksyttävissä, vaikka se silti on miehelle ja lapsille rankkaa.
[/quote]
Joo ajatus oli, että lapsista huolehditaan yhdessä. Lapset jäisivät vanhaan kotiin ja mies ja minä asuttaisiin aluksi heidän kanssaan vuorotellen tai jompi kumpi lähivanhempana ja toinen hankkisi asunnon nykyisen kodin läheltä, jossa lapset voisivat olla mielensä mukaan. Tarkoitus ei ole aiheuttaa eron lisäksi miehelle mitään ikävää. Hän on paras ystäväni ja rakastan häntä kuin läheistä veljeä ja haluan suhteemme säilyvän hyvänä eron jälkeen. ap
Erittäin harvoin suhde säilyy hyvänä eron jälkeen. Joten kannattaa miettiä asiaa siltä kannalta, oletko valmis luopumaan suhteesta mieheesi kokonaan?
Minulla mies halusi erota, enkä ole hänen kanssaan missään tekemisissä. Sähköpostilla vaihdamme tietoa käytännön asioista lapsiin liittyen. En kerro hänelle mitään, emme puhu lasten asioista yhdessä jne. Sellaista se tuntuu olevan useimmissa eroperheissä.
Elämme perheenä yhdessä nykyisen mieheni kanssa ja hän viettää joulut ja juhannukset lasten kanssa sekä on läheisempi lapsille kuin oma isä. Mutta näin mies halusikin, joten...kai lopulta kaikki ovat tyytyväisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista ap, että jokainen on oman onnensa seppä ja täällä eletään vain kerran! Tämä eroajatus ei taida olla ihan yhden illan pohdinta, mielestäni sulla on hyviä perusteluita eikä mitään "haihatteluja". Avioeroissahan on sitäpaitsi 6kk harkinta-aika, varmaan siinä ajassa on tullut varmuus haluun erota lopullisesti jos niin on. Sanoisin että go for it, onnettomana ei pidä kenenkään tyytyä elämään!
Onnellisuus ei tarkoita kaikille "tasaista arkea" ja riitelemättömyyttä + ok seksiä, mielestäni jokaisella on oikeus vaatia onnellisuutta millä tasolla itse kokee tarpeelliseksi.
Voi tosiaan käydä niin, että sitten jonkunajan päästä erosta tapaat jonkun, joka vie sukat jalasta, ja haluat suhteen. Mites tässä tilanteessa noi asumisjärjestelyt sitten?
Vaikuttaa siltä, että miehelläsi menee aikaa toipua tuosta, ja sinulla taas vaikuttaa olevan ikäänkuin jo metsästys oneen alkanut, todennäköisesti siis olet teistä ensimmäinen joka löytää uuden.
Kannattaa siis miettiä ihan loppuun asti lasten kannalta, jos sinä haluat kerran uuden elämän, niin vuokraa sinä itsellesi asunto ja anna lasten ja isän asua vanhassa asunnossa. Sitten jos myöhemmin sulla on uusi mies, niin lapsilla on silti se oma koti ja oma isä turvasatamana.
Ja se asumis- ja tapaamisjärjestely on teidän kummankin edun kannalta syytä käydä vahvistamassa lastenvalvojalla. Soppariin sitten ihan tarkkaan mistä päivästä mihin lapset on kenen kanssa ja tarkkaan miten loma-ajat menee. Te voitte yhteistyössä jos haluatte sitten poiketa tosta sopimuksesta käytännössä, mutta se on hyvä olla sitä varten, että jos jossain vaiheessa homma ei enää luistakaan ihan frendipohjalta.
Miehesi ei todennäköisesti hyväksy ajatusta, että muuttaisit jossain vaiheessa toiselle paikkakunnalle uuden miehen perässä -ja ottaisit lapset sinne. Ja toisinpäin.
Eli asiat on hyvä olla paperilla, niin se on se pohja mihin sitten aina nojataan jos tulee erimielisyyksiä. Kun ette voi ennustaa vuoden parin päähän mihin elämä teidät vie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 16:38"]
Voi tosiaan käydä niin, että sitten jonkunajan päästä erosta tapaat jonkun, joka vie sukat jalasta, ja haluat suhteen. Mites tässä tilanteessa noi asumisjärjestelyt sitten?
Vaikuttaa siltä, että miehelläsi menee aikaa toipua tuosta, ja sinulla taas vaikuttaa olevan ikäänkuin jo metsästys oneen alkanut, todennäköisesti siis olet teistä ensimmäinen joka löytää uuden.
Kannattaa siis miettiä ihan loppuun asti lasten kannalta, jos sinä haluat kerran uuden elämän, niin vuokraa sinä itsellesi asunto ja anna lasten ja isän asua vanhassa asunnossa. Sitten jos myöhemmin sulla on uusi mies, niin lapsilla on silti se oma koti ja oma isä turvasatamana.
Ja se asumis- ja tapaamisjärjestely on teidän kummankin edun kannalta syytä käydä vahvistamassa lastenvalvojalla. Soppariin sitten ihan tarkkaan mistä päivästä mihin lapset on kenen kanssa ja tarkkaan miten loma-ajat menee. Te voitte yhteistyössä jos haluatte sitten poiketa tosta sopimuksesta käytännössä, mutta se on hyvä olla sitä varten, että jos jossain vaiheessa homma ei enää luistakaan ihan frendipohjalta.
Miehesi ei todennäköisesti hyväksy ajatusta, että muuttaisit jossain vaiheessa toiselle paikkakunnalle uuden miehen perässä -ja ottaisit lapset sinne. Ja toisinpäin.
Eli asiat on hyvä olla paperilla, niin se on se pohja mihin sitten aina nojataan jos tulee erimielisyyksiä. Kun ette voi ennustaa vuoden parin päähän mihin elämä teidät vie.
[/quote]
Tuo on ihan totta, että asiat täytyy laittaa myös paperille, vaikka nyt ei siltä tunnukkaan. Mulla ei ole ajatuksena laittaa mitään metsästystä akuutisti päälle, vaan ensisijaisena keissinä on tämä päällä oleva prosessi kokonaisuudessaan. Lisäksi toivon salaa, että mies löytää uuden, vaikka laastarinkin ennen mua, jotta pääsee jaloilleen. ap
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 15:49"]Minusta tuo on vähän hassua, että eroat siksi, ettet tiedä onko oikein hyväksikäyttää miestäsi, jos sulla ei ole tunteita. Oletko kysynyt mieheltä, onko se hänestä hyväksikäyttöä? Tai mikset tosiaan ala sanella miehelle, mitä haluat? Olla ns. ilkeä tai vaatia, mitä haluat. Ei kai se liitto olekaan onnellinen, jos koitat miestä miellyttää vaikka hän ei tee mitä sä haluat tai anna romantiikkaa. Jotain ravistelua toi teidän suhde kaipaisi. Lähentymistä eunnetasolla. Me käytiin vastaavassa tilanteessa parisuhdeterapiassa, joka oli nimeltään Tunnekeskeinen parisuhdeterapia.
En ole edelleenkään superonnellinen, mutta oon saanut luvan mieheltäni luvan tutustua yhteen toiseen mieheen ja mikäs tässä on ollessa, perhe ja mies, joka palvelee ja antaa mun harrastaa vaikka sivusuhdetta halutessani. En ole mennyt sänkyyn sen toisen miehen kanssa, mutta saisin, jos haluaisin. Ettehän te ole vielä tehneet läheskään kaikkea sen eteen, että sinäkin olisit suhteessa onnellinen.
Mun mies on vakuuttanut, että on mun kanssa mieluummin, kuin että eroamme, kun mä oon tyytyväinen ja jos mä olen kun saan tavata ja luoda henkistä yhteyttä toiseen, niin se on hänelle ihan ok. En tätä toista miestä mitenkään etsinyt, hän on "mies menneisyydestä", joka sattumalta tuli vastaan ja tavallaan aiheutti kriisimme "eskaloitumisen". Loppua en tiedä miten käy, suhde häneen mieheni rinnalla vai suhteen häneen hiipuminen kokonaan ja mieheni ja minun suhteen renessanssi, vai ero miehestä ja suhde tähän toiseen mieheen vai ero ja elämä itse tai vielä jonkun kolmannen kanssa. Vahvin veikkaukseni on, että pysyn mieheni kanssa. Meillä on kaksi lasta ja itse myös eroperheen lapsena en aio erota vähällä. En tosin ole siitä syystä mennyt naimisiinkaan, mitä se takaisi?
[/quote]
Onko miehelläsikin lupa tutustua ja mahdollisesti mennä sänkyyn toisrn kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ajatellut samankaltaisesti, että jos joskus erotaan (kun lapset vähintään teinejä) niin haluaisin pitää talon lasten kotina ja aikuisilla kämpät. Mutta tuo edellyttää sitä, että mies on samaa mieltä, mieskään ei hae uutta puolisoa jonka kanssa perustaa perhettä, olette erittäin hyvissä väleissä jotta pystytte käytännön asiat hoitamaan yhteisymmärryksessä, molemmat kestää asua siellä kodissa ilman toista jne. Tietysti rahaakin pitää olla ja silleen. Minusta tuollaisen järjestelyn saisi paljon varmemmin muutoin kuin eroamalla. Kun otat eron, et voi olla mistään varma miten mies reagoi ja mitä hän haluaa tai pystyy tekemään, mutta parisuhdetta saattaa pystyä "lieventämään" monella tapaa ennen eroa, voi esimerkiksi hankkia koko perheelle kuuluvan kakkoskämpän tms. Itse ajattelisin että laajempien kuvioiden myötä se oma puolisokin voi alkaa kiinnostaa enempi. Ja jos siitä silti tulee ajan kanssa ero, niin olettaisin että ero on helpompi kuin repiä ero perinteisestä ydinperhetilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 16:50"]
Olen itse ajatellut samankaltaisesti, että jos joskus erotaan (kun lapset vähintään teinejä) niin haluaisin pitää talon lasten kotina ja aikuisilla kämpät. Mutta tuo edellyttää sitä, että mies on samaa mieltä, mieskään ei hae uutta puolisoa jonka kanssa perustaa perhettä, olette erittäin hyvissä väleissä jotta pystytte käytännön asiat hoitamaan yhteisymmärryksessä, molemmat kestää asua siellä kodissa ilman toista jne. Tietysti rahaakin pitää olla ja silleen. Minusta tuollaisen järjestelyn saisi paljon varmemmin muutoin kuin eroamalla. Kun otat eron, et voi olla mistään varma miten mies reagoi ja mitä hän haluaa tai pystyy tekemään, mutta parisuhdetta saattaa pystyä "lieventämään" monella tapaa ennen eroa, voi esimerkiksi hankkia koko perheelle kuuluvan kakkoskämpän tms. Itse ajattelisin että laajempien kuvioiden myötä se oma puolisokin voi alkaa kiinnostaa enempi. Ja jos siitä silti tulee ajan kanssa ero, niin olettaisin että ero on helpompi kuin repiä ero perinteisestä ydinperhetilanteesta.
[/quote]
Tätä kakkosasunnon hankintaakin yhdessä on ehditty miettiä. Ajatus olisi, että eroaisimme jo aiemmin, mutta mahdollisesti omaisuus jaettaisiin vasta kun lapset ovat aikuisia. ap
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 11:56"]
Voi ap tunnen niin tuskasi. Itsellä ihan sama tilanne. Olen jostain syystä henkisesti täysin irrottautunut miehestäni, joka on toki kaikin puolin hyvä, mutta riitaisan kauden jälkeen joku vuosi sitten menetin jotenkin uskoni häneen eikä se ole palannut. En luota hänen tukeensa (koska hän on hyvin altis kiukutteluun väsyneenä, ja työnarkomaanina on aina väsynyt) enkä nauti hänen seurastaan ikinä. Keskustelut kiertävät samoja polkuja kuin aina ja yhteiselämämme on niin tylsää, että se itkettää. Seksiäkin on, ja mies on siinäkin joustava ja tekee mitä pyydetään, mutta henkinen yhteys puuttuu. Huomasin tämän kesällä kun petin miestäni tuskitta ja nautin suunnattomasti kun pystyin puhumaan miehen kanssa stressaamatta. Eli tunteet ovat avioliitossani aika nollilla, mutta olen jo niin vanha ja ryppyinen, että valitsen avioerossa käytännössä varman yksinäisyyden loppuiäkseni enkä ole varma haluanko sitäkään. Ehkä asetan itselleni takarajaksi vaikka ensi kevään ja jos tunteita ei vieläkään ole miestäni kohtaan, pakkaan laukkuni.
[/quote]
Hei 6,
Kerro nimikirjaimesi.
T: Työnarkomaanimies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten te voitte yhdessä miettiä asioita, jos mies on aivan murtunut ja tuskissaan jo eroajatuksesta? Miten uskottavia ne keskustelut on?
Ap, ei teistä tule miehesi kanssa hyviä ystäviä. Ainakin näen sen hyvin epätodennäköisenä.
Itse erosin hyvästä miehestä. Suhde tuntui olevan jokseenkin umpikujassa, huomasin yhtäkkiä etten enää ole minä. En saanut suhteesta mitä halusin, vaikka mies olikin kaikin puolin kunnollinen.
Mutta kauniit ajatukset hyvästä ystävyydestä sain haudata aika pian. Nyt olen uudessa suhteessa joka on monella tapaa entistä parempi mutta vielä 4v eron jälkeen ikävöin exääni suuresti. Kuulen hänestä ehkä kerran vuodessa ja silloinkin omasta aloitteestani. Lapsia meillä ei ole.
En vieläkään osaa sanoa oliko ero hyvä ratkaisu. Raastavaa se ainakin oli ja kaikkea mitä osasin odottaa.
Siis kaikkea MUUTA kuin mitä osasin odottaa.
Toivottavasti aloittaja saa seuraavass suhteessa sukupuolitaudin ja runsaasti nyrkkiä ja monoa.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 17:27"]Toivottavasti aloittaja saa seuraavass suhteessa sukupuolitaudin ja runsaasti nyrkkiä ja monoa.
[/quote]
Hyi hitto!
Todennäköisesti olet kuitenkin niitä, jotka kuullessaan miehen pettämisestä, haukkuvat vaimon lyttyyn ja sanovat, että se on täysin naisen vika, kun rupsahti eikä antanut ym.
Nyt kun nainen haluaa jotain muuta elämäänsä, hänen pitäisi vain jäädä, kun on yhden niistä uskollisista miehistä itselleen saanut.
Eikä sitäkään oikeastaan tiedetä, onko mies joskus vaikka pettänyt.
Joka suhteessa jompikumpi on enemmän voimakkaampi ja toinen vähemmän voimakkaampi keskinäisessä suhteessa.
Ap:n suunnitelmat siististä, valmiiksi suunnitellusta ja hänen visioitaan tyydyttävästä erosta on tuon saman suhteen henkisen "dominan" toimintaa kuin mistä hän valittaa kärsivänsä nyt suhteesta.
Jos ap eroat, niin voi hyvinkin olla, että mies toimi suunnitellusti, koska miehellä on tunteet pelissä ja kertomasi mukaan hän tippuu korkemmalta ja satuttaa itsensä.
Jotenkin tuli mieleen pystyyn kivitety T.Dunkerfeldtin teesit, mutta ei siitä sen enempää.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:40"][quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:27"]
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:16"]
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:01"]
Olen kokenut jotain vastaavaa. Aika ajoin se välinpitämättömyyden, kyllästymisen ja ärsyyntymisen tunne miestäni kohtaan valtaa vieläkin mieleni, enkä tiedä miten tämä päättyy. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kyse saattaa olla jonkinlaisesta ikäkriisistäkin, tyyliin "tässäkö tämä elämäni nyt sitten oli". Ei enää minkäänlaisia tunnekuohuja, rakastumista tai uuden kokemista. Voisiko sinunkin kohdallasi kyse olla tästä?
[/quote]
Osittain varmasti ikäkriisiäkin. Mutta mitä järkeä on roikkua suhteessa, jossa tuntee kuolevansa pystyyn? Alkaa inhota toista vuosien kuluessa yhä enemmän ja loukata. Kaikki pelkästä pelosta muutosta ja yksinäistä vanhuutta kohtaan...Uskon että olisimme mieheni kanssa onnellisempia erillämme ja hyvinä ystävinä. Miksi siis jatkaa?ap
[/quote]
Itse mietin, että liitto on ylä- ja alamäkeä. Nyt taidetaan olla jonkinlaisessa suvannossa, mutta jotenkin jaksan aina toivoa, että niitä parempiakin hetkiä tulee taas. En siis ole heittänyt hanskoja naulaan, sillä eihän ikuinen onni ja autuuskaan ole kovin realistinen odote. Mutta toisaalta, en inhoa miestäni, kuten sinä sanoit tekeväsi. Siksi en kai osaa antaa neuvojakaan.
[/quote]
En sanonut inhoavani miestäni. Hän miellyttävä ihminen ja pidän hänestä, mutta sovimme paremmin hyviksi ystäviksi kuin puolisoiksi. Eikö ole oikein mielummin luopua toisesta kuin pitää hänestä kiinni siksi, että hänen avullaan elämäni on käytännön taholla helpompaa? ap
[/quote]
On oikein.