Lue keskustelun säännöt.
Minusta ei ole lasten kanssa kotiin
05.12.2014 |
En ymmärrä miten jotkut jaksavat ja ovat onnellisia. Energiaa riittää monen kilometrin vaunulenkkeihin vauvan ja taaperon kanssa. Kokataan superterveellisiä ruokia. Leikitään taaperon kanssa ja vauvallakin on hyvä olla, kaikki on niin onnellista. Ystäviäkin riittää ja varsinkin niitä kenellä on lapsia. Käydään vauvakahviloissa ja puistoissa ja ties missä.
Mä en jaksa. Olen väsynyt energia tuskin riittää makkarakeiton väsäämiseen. Kaikki tuntuu uuvuttavalle. Seinät kaatuu päälle ja olen yksinäinen. En jaksa käydä ulkona, olen yrittänyt pakotta itseni vaunulenkille, mutta ei siitä tule mitään olen vain väsyneempi sen jälkeen. Kun vauva nukkuu makaan vain sohvalla puoli unessa ja heiluttelen lelua taaperolle. Minulla ei ole ystäviä, joilla on lapsia ja niillä kenellä ei ole paljastuivat etteivät ole ystäviä. Olen myös yrittänyt käydää perhekahviloissa lasten kanssa yksin, mutta sekin vain uuvuttaa. Koko se rumba, että lapset pakataan vaunuihin ja hoitolaukkuun mukaan suurinpiirtein koko elämä, sitten bussilla sinne tänne. Vauvallekin tulee nälkä ja joudun imettämään jossakin julkisella paikalla ja taapero itkee samalla rattaissa, koska ei jaksa odottaa.
Kun mies tulee töistä kotiin ottaa se lapset viihdyttääkseen ja leikittääkseen. Mun ainut aikuinen sosiaalinen kontakti on mieheni ja oma äitini, muuten lässytän päivät pitkät vauva kieltä.
Ei musta ole tälläiseen, palaan töihin heti kun mahdollista!
Miten ihmeessä te teette sen, pärjäätte kotona kertokaa haluan tietää onko se joillekin oikeasti niin helppoa ja ihanaa?
Kommentit (83)
Miksi ihmeessä sitten pitää alkaa niitä lapsia vääntämään, jos on sellainen ihminen että ei ole yhtään kiinnostunut edes vauva-aiheisia juttuja sen lyhyen aikaa juttelemaan samassa tilanteessa olevien kanssa? Vai tuliko vauva- ja pikkulapsiarki jotenkin yllätyksenä? Tai siis onko se jotenkin erilaista mitä kuvittelitte? Yritän tässä vain ymmärtää, että miksi jotkut kokevat niin raskaana ja epämiellyttävänä lasten kanssa kotona olemisen.
Tiedän toki että ihmiset ovat erilaisia, mutta tuntuu ihmeelliseltä, että miksi niitä lapsia halutaan jos niiden kanssa ei kuitenkaan haluta viettää aikaa? Kotona oleminen ei varmasti ole kenellekkään aina niin ihanaa ja huonoja päiviä tulee kaikille. Mutta ihan sama pätee elämään silloinkin kun käy töissä.
Kotona ollessa asiat myös voi järjestää niinkuin itselle parhaimmaksi sopii. Ei todellakaan tarvi elää mitään täydellistä elämää. Hulluhan sellainen on joka vääntää hiki hatussa 5 ateriaa päivässä ja pitää kodin aina siistinä ja viihdyttää ja askartelee lasten kanssa kuin paraskin tarhantäti. Kotona oleminen kannattaa ottaa mahdollisimman rennosti, ruokaakin voi pakastaa ja aina on nopeasti jotain valmiina.
Itse ainakin olen viihtynyt todella hyvin, vaikka tietenkin on päiviä jolloin mikään ei suju. Töihinmeno ei silti houkuta yhtään. Kauhulla jo odotan sitä, miten saan raahattua 2 lasta aamulla päiväkotiin ja ehtiä ajoissa töihin klo 7. Ja miten lyhyiksi päivät jäävät kun kotona ollaan vasta klo 16 ja sit pitäisi tehdä ruokaakin ja käydä kaupassa ja siivota ja olis kiva harrastaakin jotain. Miten ihmeessä sitä ehtii tehdä mitään kivaa, kun käy töissä ja on lapsia???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä tää menee niin, että ne jotka haluaa jäädä kotiin, voivat niin tehdä. Se on myös hatun noston paikka. En pidä kumpaakaan ratkaisua toista huonompana. Mun mielestä tärkeintä on se, että tekee päätöksen itse - mikä minusta tuntuu parhaalta, eikä anna ulkopuolisten mielipiteiden vaikuttaa.
T. Nelonen
2