Lue keskustelun säännöt.
Minusta ei ole lasten kanssa kotiin
05.12.2014 |
En ymmärrä miten jotkut jaksavat ja ovat onnellisia. Energiaa riittää monen kilometrin vaunulenkkeihin vauvan ja taaperon kanssa. Kokataan superterveellisiä ruokia. Leikitään taaperon kanssa ja vauvallakin on hyvä olla, kaikki on niin onnellista. Ystäviäkin riittää ja varsinkin niitä kenellä on lapsia. Käydään vauvakahviloissa ja puistoissa ja ties missä.
Mä en jaksa. Olen väsynyt energia tuskin riittää makkarakeiton väsäämiseen. Kaikki tuntuu uuvuttavalle. Seinät kaatuu päälle ja olen yksinäinen. En jaksa käydä ulkona, olen yrittänyt pakotta itseni vaunulenkille, mutta ei siitä tule mitään olen vain väsyneempi sen jälkeen. Kun vauva nukkuu makaan vain sohvalla puoli unessa ja heiluttelen lelua taaperolle. Minulla ei ole ystäviä, joilla on lapsia ja niillä kenellä ei ole paljastuivat etteivät ole ystäviä. Olen myös yrittänyt käydää perhekahviloissa lasten kanssa yksin, mutta sekin vain uuvuttaa. Koko se rumba, että lapset pakataan vaunuihin ja hoitolaukkuun mukaan suurinpiirtein koko elämä, sitten bussilla sinne tänne. Vauvallekin tulee nälkä ja joudun imettämään jossakin julkisella paikalla ja taapero itkee samalla rattaissa, koska ei jaksa odottaa.
Kun mies tulee töistä kotiin ottaa se lapset viihdyttääkseen ja leikittääkseen. Mun ainut aikuinen sosiaalinen kontakti on mieheni ja oma äitini, muuten lässytän päivät pitkät vauva kieltä.
Ei musta ole tälläiseen, palaan töihin heti kun mahdollista!
Miten ihmeessä te teette sen, pärjäätte kotona kertokaa haluan tietää onko se joillekin oikeasti niin helppoa ja ihanaa?
Kommentit (83)
Minä olen pätkätyöläinen, asuinpaikkakuntakin vaihtuu tasaisin väliajoin. Siksi minulle on aina ollut selvää, että omasta henkilökohtaisesta elämästä pitää huolehtia, eikä rakentaa sosiaalista elämäänsä työn varaan, koska työkaverit eivät ole ystäviä, eikä heidän tarvitsekaan olla. Se on työtä, se vaatii usein itsensä voittamista, mutta jos haluaa ystäviä jotka pysyvät elämäntilanteen vaihtuessa, se on ainoa keino.
Koska arvostan läheisiä ihmissuhteita korkealle, minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa käyttää aikansa ja energiansa ihmsiiin, joiden elämässä ei ole tärkeä (työkavereihin, asiakkaisiin, työnantajalle) kun sen voi käyttää ihmisiin, joiden elämässä on tärkeä (perheeseen, lapsiin, ystäviin, puolisoon.) silloin kun voi valita. Sama kuin hoitaisi päivät naapurin omenapuuta ja jättäisi omansa kasvamaan ilman hoitoa, ja miettisi sitten miksi se naapurin omenapuu näyttää voivan niin paljon paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:18"]
Kai pitää olla introvertti ihminen että jaksaa olla kotona lasten kanssa.
[/quote]
Minä olen introvertti ja lapsen hoitaminen kotona 24/7 on pahimpia painajaisiani.
Mä hoidan kotona 2-vuotiasta ja 3kk ikäistä vauvaa. Ei tämä aina herkkua ole, välillä suorastaan tylsääkin mutta en silti tekisi toisin. Jos olisin kotona neljän seinän sisällä niin taatusti masentuisin. Siksi meillä on kivoja pieniä harrastuksia kuten muskaria ja jumppaa. Tavataan toisia äitejä paljon, lapset saa seuraa ja itse saan vertaistukea. Paljon tavataan myös isovanhempia jolloin saa itse levättyä kun isovanhemmat hoitelee mielellään lapset. Ilman näitä edellä mainittuja asioita en ehkä jaksaisi niin hyvin. Esikoisen syntymän jälkeen oli masennusta ja stressasin kaikesta, nyt toisen lapsen kanssa osaan ottaa rennommin. Mutta kaikkia ei ole luotu olemaan kotona ja silloin on varmaan parempi mennä töihin.
Minulla 1,5v lapsi ja lähiviikkoina alkanut tuntua, että onhan tätä kotona oloa ollut jo ihan tarpeeksi :-) Silti en raaskisi laittaa lasta vielä hoitoon. Töihin menen aikaisintaan 1v päästä, näin olen ilmoittanut & mielestäni 2,5v eteenpäin hyvä ikä viedä lapsi hoitoon.
Onhan tässäkin puolensa, nyt esimerkiksi mietin että voisi tästä lähteä kirppikselle yms. Mutta onhan se tylsääkin. Ennen mammalomaa ajattelin että toki tutustun kaikkiin kotiäiteihin puistoissa ja kahviloissa. Olen kuitenkin huomannut, että niissä on jo piirit valmiina.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:26"]Minä olen pätkätyöläinen, asuinpaikkakuntakin vaihtuu tasaisin väliajoin. Siksi minulle on aina ollut selvää, että omasta henkilökohtaisesta elämästä pitää huolehtia, eikä rakentaa sosiaalista elämäänsä työn varaan, koska työkaverit eivät ole ystäviä, eikä heidän tarvitsekaan olla. Se on työtä, se vaatii usein itsensä voittamista, mutta jos haluaa ystäviä jotka pysyvät elämäntilanteen vaihtuessa, se on ainoa keino.
Koska arvostan läheisiä ihmissuhteita korkealle, minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa käyttää aikansa ja energiansa ihmsiiin, joiden elämässä ei ole tärkeä (työkavereihin, asiakkaisiin, työnantajalle) kun sen voi käyttää ihmisiin, joiden elämässä on tärkeä (perheeseen, lapsiin, ystäviin, puolisoon.) silloin kun voi valita. Sama kuin hoitaisi päivät naapurin omenapuuta ja jättäisi omansa kasvamaan ilman hoitoa, ja miettisi sitten miksi se naapurin omenapuu näyttää voivan niin paljon paremmin.
[/quote]
Mutta kun ei ole ystäviä, eikä miehen ja äitini kanssa sosiaalisointi riitä. Olen yrittänyt etsiä ystäviä, mutta tunnen esimerkiksi siellä perhekahvilassa jääväni ulkopuolelle kaikesta. Heillä on jo omat juttunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:31"]Minulla 1,5v lapsi ja lähiviikkoina alkanut tuntua, että onhan tätä kotona oloa ollut jo ihan tarpeeksi :-) Silti en raaskisi laittaa lasta vielä hoitoon. Töihin menen aikaisintaan 1v päästä, näin olen ilmoittanut & mielestäni 2,5v eteenpäin hyvä ikä viedä lapsi hoitoon.
Onhan tässäkin puolensa, nyt esimerkiksi mietin että voisi tästä lähteä kirppikselle yms. Mutta onhan se tylsääkin. Ennen mammalomaa ajattelin että toki tutustun kaikkiin kotiäiteihin puistoissa ja kahviloissa. Olen kuitenkin huomannut, että niissä on jo piirit valmiina.
[/quote]
Tämä juuri, heillä on jo juttunsa ja piirinsä. Itse istut vieressä, enkä voi kuin nyökytellä sillä minulla ei ole mitään hajua siitä mistä he puhuvat. Olen ulkopuolinen,
Mä jaksan just siksi että koko ajan tehdään jotain, käydään jossain, nähdään ihmisiä. Kun lapset on sairaana niin jo muutaman päivän sisällä nysväämksen jälkeen oon samassa tilassa kuin sä. Pakko on pitää rutiinit, ulkoilla ja nähdä muita aikuisia, muuten en jaksa mitään.
Mun resepti on se että joka aamu vaan lähdetään puistoon/perhekahvilaan/muskariin tms ja rohkeasti vaan jutellaan muille äideille. Kaikein helpoin keskustelunaloitus on kehua toisten lapsia, silleen pääsee mukavasti juttusille. Ihmettelet vaan esim että tuleepa sillä hyvin jo puhetta, minkä ikäinen? Ompa paksu tukka, pitkät silmäripset. Ihana mekko. Vaikka juttelu olisi vaan yhdentekevää löpinää säästä tai lapsista niin siitä tulee paremmalle tuulelle. Tietysti jos lapset on hyvin vaativia niin sitä ruahallista hetkeä keskusteluun voi olla vaikea löytää.
Varmaan tälläkin palstalla on joku seuranhakuosio jos haluaisit sitä kautta yrittää löytää uusia tuttavuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrittäkää nyt tajuta, että tällaisia ihmisiä kun ap ja minä olen, on olemassa. Ei siinä auta kivat tekemiset. Mä kävin kerran vauva muskarissa, eikä tykätty kumpikaan. Enkä halua vauvakavereita kun jutut on kakka, leikki nännäännäää lässytystä.
Viihdyn aikuisten seurassa ja mulle työ oli oikea ratkaisu. On mulla muitakin kavereita kun työkaverit, mutta niitähän tavataan sitten vapaa-ajalla. Töissä kun käydään, että saadaan rahaa. Ei sinne seurustelemaan mennä. Eikä tässä ole kyse helpommalla pääsemisestä, vaan siitä, ettei vaan"osaa" olla kotona. Ei koe sitä mielekkääksi.
Ap, tsemppiä! Yritä jaksaa vielä vähän aikaa!
T. Nelonen, joka ei ole päivääkään katunut ratkaisuaan
Tarviiko elämän olla helppoa ollakseen riittävän hyvää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:43"]Yrittäkää nyt tajuta, että tällaisia ihmisiä kun ap ja minä olen, on olemassa. Ei siinä auta kivat tekemiset. Mä kävin kerran vauva muskarissa, eikä tykätty kumpikaan. Enkä halua vauvakavereita kun jutut on kakka, leikki nännäännäää lässytystä.
Viihdyn aikuisten seurassa ja mulle työ oli oikea ratkaisu. On mulla muitakin kavereita kun työkaverit, mutta niitähän tavataan sitten vapaa-ajalla. Töissä kun käydään, että saadaan rahaa. Ei sinne seurustelemaan mennä. Eikä tässä ole kyse helpommalla pääsemisestä, vaan siitä, ettei vaan"osaa" olla kotona. Ei koe sitä mielekkääksi.
Ap, tsemppiä! Yritä jaksaa vielä vähän aikaa!
T. Nelonen, joka ei ole päivääkään katunut ratkaisuaan
[/quote]
Juuri tämä, en halua puhua vain siitä kun minkä väristä kakkaa Pertti teki tänään ja eilen ja kuinka hienosti Minnan syöminen jo onnistuu. Törmäsin pari viikkoa sitten kun kävin kaupassa vanhaan luokkalaiseen ja sen kanssa keskustelu teki mukavaa. Puhuttiin homoavioliitoista ja työelämästä ja aikuisten jutuista, kerta kaikkiaan ihanaa!
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:43"]
Tarviiko elämän olla helppoa ollakseen riittävän hyvää?
[/quote]
Minusta täytyy. Jos elämä on vaikeaa, on melkein mahdotonta keskittyä nautiskeluun ja itsensä toteuttamiseen, jotka ovat ainakin minulle elämän tarkoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:53"]
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:43"]
Tarviiko elämän olla helppoa ollakseen riittävän hyvää?
[/quote]
Minusta täytyy. Jos elämä on vaikeaa, on melkein mahdotonta keskittyä nautiskeluun ja itsensä toteuttamiseen, jotka ovat ainakin minulle elämän tarkoitus.
[/quote]
Minusta taas hyvä elämä on sopivassa suhteessa onnistumisia- epäonnistumisia, helppoa-haastavaa, kivaa-tylsää, aktiivista-leppoisaa, fyysistä-psyykkistä haastetta, itsekästä- epäitsekästä jne. Tällä hetkellä olen kotona lasten kanssa, mutta pidän huolta tasapainosta, jotta voin hyvin.
Kotona lasten kanssa viihtyvät laiskat ihmiset, jotka haluavat ilmaisen elatuksen itselleen. Lapsiensa ja itsensä elatuksesta eivät voisi olla vähempää kiinnostuneita.
Sinä et siis kuulu tuohon joukkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle tsemppiä, itse samassa tilanteessa. Nyt jo tosin töihinlähtö häämöttää kun äitiysloma loppuu. Toisaalta kiva olisi nauttia vauva-ajasta kotona vielä, mutta uhmaikäinen käy sen verran kovin hermoille että ihan mieluusti lähden töihin ja vien lapset päiväkotiin. Sitä jaksaa paremmin huomioida lapsia kun saa välillä ajatella "aikuisten juttuja". :) Ei varmaan kukaan sinua pakota kotiin jäämään kolmeksi vuodeksi?
Kyllä se on se yksinäisyys mikä tuossa ap kuvauksessakin paistaa. Olen sen kokenut myös itse oikein raskaimman kautta. HIrvittävä, lamauttava yksinäisyys, ketään ei kiinnosta sun asiat, aivan sama vaikka kuolisit kämppääsi. Elämänpiiri kapeutuu, sinua ei tarvitse yksikään aikuinen.
Mun arki on ihan samanlaista, mutta kun mieskin puuttuu niin se sirkus jatkuu vuorokauden ympäri. Haluan opiskelemaan ja aion mennä heti kun saan beibin päivähoitoon.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 14:09"]Kotona lasten kanssa viihtyvät laiskat ihmiset, jotka haluavat ilmaisen elatuksen itselleen. Lapsiensa ja itsensä elatuksesta eivät voisi olla vähempää kiinnostuneita.
Sinä et siis kuulu tuohon joukkoon.
[/quote]
En kyllä ajattele noin ihmisistä, jotka viihtyvät lasten kanssa kotona. Minusta vain ei ole tähän. Mitenkä se on muuten ilmaista elatusta, kyllä mä ainakin koen olevani ansaittu vanhempainpäivärahaan, koska olen tätä ennen paiskinut niitä töitä senkin rahan edestä. Myös mieheni kuuluu minut ja lapset elättää sillä hän ei pysty kotiin jäämään, kun ei omista rintoja ja on itse jälkiä kasvua myös halunnut tehdä. Siinä kohtaa kun vanhempain vapaa on ohi ja imetys palaan mielelläni töihin ja jos mies haluaa kotiin jäädää jääköön sitten minä elätän lapset ja miehen.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 14:12"]Ap:lle tsemppiä, itse samassa tilanteessa. Nyt jo tosin töihinlähtö häämöttää kun äitiysloma loppuu. Toisaalta kiva olisi nauttia vauva-ajasta kotona vielä, mutta uhmaikäinen käy sen verran kovin hermoille että ihan mieluusti lähden töihin ja vien lapset päiväkotiin. Sitä jaksaa paremmin huomioida lapsia kun saa välillä ajatella "aikuisten juttuja". :) Ei varmaan kukaan sinua pakota kotiin jäämään kolmeksi vuodeksi?
[/quote]
Näin minäkin ajattelen ja ei onneksi pakota.
Yksinäisyys masentaa! Mulla ainakin menee niin, että jo viikossa, jos en näe ketään muuta kuin mieheni ja lapseni, alkaa seinät kaatua päälle. Mikä voisi olla sellainen meno, että nauttisit siitä ja tulisi käytyä kodin ulkopuolella edes kerran, pari viikossa? On myös ihan ok palata töihin kun vauva kasvaa.
Kai pitää olla introvertti ihminen että jaksaa olla kotona lasten kanssa. Tai sitten niin ekstrovertti että löytää äitikavereita tuosta vaan. Itse viihdyn ihan hyvin kotona lapseni kanssa. Nautin siitä ettei ole kiire minnekään ja voidaan puuhailla mitä huvittaa. Jos en jaksa kokkailla, annan pilttiä. Taapero osaa jo syödä joitain ruokia itsekseen, joten on mukavaa lueskella samalla lehteä ja juoda teetä. Päiväunien aikaan voin itse rentoutua. Äitikavereita ei ole, mutta pärjään hyvin ilmankin. Kohta meille syntyy uusi vauva ja varmasti arki on taas raskaampaa, mutta kyllä se aina työpäivät voittaa.