Lue keskustelun säännöt.
Minusta ei ole lasten kanssa kotiin
05.12.2014 |
En ymmärrä miten jotkut jaksavat ja ovat onnellisia. Energiaa riittää monen kilometrin vaunulenkkeihin vauvan ja taaperon kanssa. Kokataan superterveellisiä ruokia. Leikitään taaperon kanssa ja vauvallakin on hyvä olla, kaikki on niin onnellista. Ystäviäkin riittää ja varsinkin niitä kenellä on lapsia. Käydään vauvakahviloissa ja puistoissa ja ties missä.
Mä en jaksa. Olen väsynyt energia tuskin riittää makkarakeiton väsäämiseen. Kaikki tuntuu uuvuttavalle. Seinät kaatuu päälle ja olen yksinäinen. En jaksa käydä ulkona, olen yrittänyt pakotta itseni vaunulenkille, mutta ei siitä tule mitään olen vain väsyneempi sen jälkeen. Kun vauva nukkuu makaan vain sohvalla puoli unessa ja heiluttelen lelua taaperolle. Minulla ei ole ystäviä, joilla on lapsia ja niillä kenellä ei ole paljastuivat etteivät ole ystäviä. Olen myös yrittänyt käydää perhekahviloissa lasten kanssa yksin, mutta sekin vain uuvuttaa. Koko se rumba, että lapset pakataan vaunuihin ja hoitolaukkuun mukaan suurinpiirtein koko elämä, sitten bussilla sinne tänne. Vauvallekin tulee nälkä ja joudun imettämään jossakin julkisella paikalla ja taapero itkee samalla rattaissa, koska ei jaksa odottaa.
Kun mies tulee töistä kotiin ottaa se lapset viihdyttääkseen ja leikittääkseen. Mun ainut aikuinen sosiaalinen kontakti on mieheni ja oma äitini, muuten lässytän päivät pitkät vauva kieltä.
Ei musta ole tälläiseen, palaan töihin heti kun mahdollista!
Miten ihmeessä te teette sen, pärjäätte kotona kertokaa haluan tietää onko se joillekin oikeasti niin helppoa ja ihanaa?
Kommentit (83)
Miksi sun ap pitää "viihdyttää" lapsiasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 22:40"]
Hyvän jakaminen ei ole mielestäni naamaan hieromista. Myös jatkuva oman olon vatvominen on hyvin itsekästä ja yksipuolista "ystävyyttä", jossa toista ihmistä käytetään roskakorina ja viedään energiat mennessään. Ei sekään ole reilua, saati hyvää käytöstä. Lisää hyvän mielen jakajia. Suomalaiset ovat vain niin kateellisia ja ajattelevat aina kaiken itsensä kautta: "toi kehuu vaan, et muita vituttais." ...just...
[/quote]
Kel onni on se onnen kätkeköön.
Jos haluaa olla sosiaalisesti lahjakas osaa olla kehumatta onneaan, rahojaan, taloaan, lastaan, koiraansa, ruokaansa..elämäänsä yleensä. Toinen ääripää, julki valittaminen ei myöskään ole sosiaalisesti taidokkaan ihmisen puhetta.
Pitää osata olla sopivasti molempia tai täysin neutraali, riippuen kuinka läheisen ihmisen kanssa keskustelee.
Minusta aikoinaan luultiin super äitiä, aina oli siistä, leivoin, ulkoilin, muuta ei tarvittu. Vasta kun lähennyimme ystäväni kanssa kerroin ääneen negatiivistakin asioista jolloin hän oli ihan äimänä, oli luullut että minulla on helppoa vaikka olin aivan loppu ja yritin pitää kiinni kynsin mukavista asioista kuten leipomisesta. Ikinä en hehkuttanut mitään, käsitys oli syntynyt havainnoista, olin tuetenkin silloin aina hyvän tuulinen kun näimme, aikuisen kanssa olo oli niin mukavaa. Lisäksi siskoni joka on hyvinkin läheinen on luullut minun olevan jokin super ihminen, kunnes soitin ja itkin kun enään jaksanut samaa rumbaa aamusta iltaan, minulle sisko on ollut tukiverkko, soitan ja puran jo se helpottaa. Hän soittaa myös minulle jaamme hyvät ja huonot asiat.
Joskus tuntuu että elämä on niin ihanaa! joskus taas että ei kestä enään yhtään.
Ihmisillä on erilaisia keinoja selvitä väsymyksestä ja riittämättömyyden tunteesta. Minulle se oli kotiäitiaikana se, että lähdin joka päivä jonnekin. Mitä väsyneempi ja ärtyneempi olin, sitä tärkeämpää oli lähteä. Se lähteminen stimuloi, nosti vireystasoa, ja ennen kaikkea muistin aina, että sekin on valinta missä tunnetilassa antaa itsensä kotona olla. Jos kerran voin väsyneenäkin olla hyväntuulinen kun olemme kylässä tai kerhossa, voin olla sitä kotonakin. Lisäksi opin muilta äideiltä, ihan katsomalla, uusia tapoja suhtautua äitiyteen ja lastenhoitoon, ja sain heiltä hyviä niksejä.
Ei minulle koskaan tullut mieleen, että jonkun mielestä olisi iso asia että käy siellä ja täällä kuten ihmisillä nyt on tapana käydä. Vasta tällä palstalla olen oppinut, että se tekee äidistä aivottoman ja säälittävän, että viettää aikaa muidenkin äitien kanssa, ja vaan ne jotka haluavat näytellä jotain superäitiä, vaivautuvat tuollaisiin tylsämielisiin kinkereihin.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 23:03"]Miksi sun ap pitää "viihdyttää" lapsiasi?
[/quote]
Kysytkö sinä tätä tosissaan? En ole aapee, mutta voin vastata. Minulla on 4-vuotias ja 2-vuotias. 4-vuotias on aina ollut kovin tempperamenttinen maailmannapa, kärsivällisyyttä ei sitten löydy yhtään ja huomiota tarvitsee melkein koko ajan saada. Kun kuopus syntyi esikoisen maailma meni aivan päälaelleen, meidän 2v maailmannapa ei voinut käsittää, miksi hän joutuu jakamaan kaiken uuden vauvan kanssa. Koska esikoinen on vanhempi joutui esikoinen siitä eteen päin olemaan se kuka joutuu hetken odottamaan ja, koska neidiltä ei sitä kärsivällisyyttä löytynyt muutenkaan ei siitä tullut yhtään mitään. Aina itkupotku raivarit kun äiti eivoinutkaan heti ottaa syliin halimaan, kun vauva söi tissiä tai jotakin muuta vastaavaa. Koska esikoinen oli niin tottunut olemaan kahden vuoden ajan se ainoa, niin kyllä siinä ainakin vuosi meni, että tyttö tottui. Siksi koska esikoinen joutui odottamaan aina vaati hän koko aikaista huomiota ja viihdytystä aina kun vauva oli unilla.
Moni täälläkin hehkutta kotiäitiyden ihanuutta, mutta missä te kaikki nyt olette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samassa veneessä ollaan. Ärsyttää tuo kiiltokuvamaiseksi luotu todellisuus tai vastaavasti äiti rasvaisella tukalla malli. Olen siitä välistä, miksei ole mitään välimuotoa kotonaolon ja työelämän välissä. Kaikki blogit vaan masentaa, kuka hitto niitä viitsii kadehtimatta lukea, myönnän, ilkeästi ajateltu...
Olin ihan samanlainen kuin sä. Siksi menin takaisin töihin heti äitiysloman jälkeen ja lapsi päiväkotiin. Molemmille hyvää ratkaisu. Lapsi sai kivaa tekemistä ja mä aikuisia kontakteja. Ei kaikkien tarvi olla niitä pullan tuoksuisia superäitejä. Töihin vaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 11:50"]Olin ihan samanlainen kuin sä. Siksi menin takaisin töihin heti äitiysloman jälkeen ja lapsi päiväkotiin. Molemmille hyvää ratkaisu. Lapsi sai kivaa tekemistä ja mä aikuisia kontakteja. Ei kaikkien tarvi olla niitä pullan tuoksuisia superäitejä. Töihin vaan!
[/quote]
Odotan jo sitä aikaa kun pääsen takaisin töihin, kyllä se on minulle helpompaa kuin kotona olo.
Komppaan edellisiä. Lapset 1v8kk ikäerolla, silti olin siinä välissä töissä puoli vuotta. Ensimmäisen kanssa menin töihin kun oli 10 kk, mies oli sen jälkeen kotona, sitten minä vielä vähän jolloin meni hoitoon 1v3kk ikäisenä. Nuorempi aloitti päiväkodissa vähän ennen kuin ehti täyttää 1v. Minä olin jo mennyt töihin kun oli 6kk ikäinen.
Maailmalla tämmöinen on ihan normaalia, tai itse asiassa normaalia pidemmät äidin pitämät vapaat. Suomessa ihanne on se, että äiti linnoittautuu kotiin _ainakin_ siihen asti kunnes lapsi täyttää 3v. Jos ei linnoittaudu, marssitetaan esille jos sen sellaista "asiantuntijaa" kertomaan miten tulee toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 11:52"][quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 11:50"]Olin ihan samanlainen kuin sä. Siksi menin takaisin töihin heti äitiysloman jälkeen ja lapsi päiväkotiin. Molemmille hyvää ratkaisu. Lapsi sai kivaa tekemistä ja mä aikuisia kontakteja. Ei kaikkien tarvi olla niitä pullan tuoksuisia superäitejä. Töihin vaan!
[/quote]
Odotan jo sitä aikaa kun pääsen takaisin töihin, kyllä se on minulle helpompaa kuin kotona olo.
[/quote]
Nelonen vielä,
Se on sitten sulle se oikea ratkaisu. Mulle oli ainakin. Kyllä löytyy arvostelijoita, mutta sä tiedät mikä teille parasta. Mun tytöstä on tullut reipas ja sosiaalinen muut huomioiva vaikka meni päiväkotiin 11kk. Nyt reipas 14v teini.
Minä jaksan ja tykkään tästä todella paljon. En ole täydellinen, eikä aina ole helppoa, mutta raskaaksi en koe. Mutta ulos pitää mennä ja tehdä itselle mukavia asioita! Käydä paikoissa ja nähdä ihmisiä! Siksi asumme keskustassa, pääsen kävellen tai ratikalla. Autokin on, sillä voin käydä niidenkin ystävien luona, jotka ovat perheen myötä muuttaneet kauemmaksi. Lasten kautta olen oppinut tuntemaan paljon uusiakin ystäviä. Meillä toimii myös puistotäti, joka rytmitti hyvin päiviä ja sain lähes joka päivä pienen hetken omaa aikaa. Minulla on kaksi vähän isompaa lasta, joilla on pieni ikäero. Nyt on taas vauva ja on ihanaa olla kotona! Ja isommille on ihanaa, kun äiti kotona ja harrastuksiin helppo kuskata jne. Oletko ap masentunut vai miksi tuntuu niin raskaalta? Jos itse ei voi hyvin tai elää huonossa parisuhteessa, niin silloin voi olla rankkaa kotona lasten kanssa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai niin, sitten vielä sellainen näkökohta että jos olet osan vuodesta päivä/hoitorahalla, verottaja kompensoi tällaista aika kivasti. Miehen kanssa saatiin aika kiva veroedut näin toimimalla. Ei kannata yhden ihmisen tienata liikaa, jotta veroprosentti pysyisi mukavampana. =)
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:02"]Minä jaksan ja tykkään tästä todella paljon. En ole täydellinen, eikä aina ole helppoa, mutta raskaaksi en koe. Mutta ulos pitää mennä ja tehdä itselle mukavia asioita! Käydä paikoissa ja nähdä ihmisiä! Siksi asumme keskustassa, pääsen kävellen tai ratikalla. Autokin on, sillä voin käydä niidenkin ystävien luona, jotka ovat perheen myötä muuttaneet kauemmaksi. Lasten kautta olen oppinut tuntemaan paljon uusiakin ystäviä. Meillä toimii myös puistotäti, joka rytmitti hyvin päiviä ja sain lähes joka päivä pienen hetken omaa aikaa. Minulla on kaksi vähän isompaa lasta, joilla on pieni ikäero. Nyt on taas vauva ja on ihanaa olla kotona! Ja isommille on ihanaa, kun äiti kotona ja harrastuksiin helppo kuskata jne. Oletko ap masentunut vai miksi tuntuu niin raskaalta? Jos itse ei voi hyvin tai elää huonossa parisuhteessa, niin silloin voi olla rankkaa kotona lasten kanssa....
[/quote]
Parisuhde on kunnossa ja en ole masentunut, olen vain tälläinen. Hermot vaan ei kestä yksin kotona koko päivää. Kun molemmat vaati huomiota, enkä meinaa edes jaksaa edes toista viihdyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ymmärrä, mistä tuo täydellisyyden vaatimus oikein tulee. Sehän on ihan epärealistinen olettamus ihan missään elämänvaiheessa, koska elämä on aina epätäydellistä. Tulee mieleen, että onko nyt käynyt niin, että kun ei ole nähnyt ihmisiä eikä nähnyt sitä miten muut lapsiperheet elävät, on se täydellisyyskuva rakentunut ihan siellä omassa päässä, ja sitä pönkitetään poimimalla mediasta vaan ne uutiset joissa joku hehkuttaa elämäänsä?
Tuollaista se nyt vaan on, että tavaraa pitää kantaa mukana, lasten tarpeet pitää täyttää heti, kaikkea ei voi ennakoida, ja elämässä on paljon sellaista jatkuvaa pakkaamista ja purkamista, pesemistä, unohtamista, takaisin palaamista, vauvan yllätyskakkoja just kun varavaipat on loppu ja taaperon kilareita milloin missäkin. Ap kuvaili juuri sitä ihan tavallista elämää, jota ne muutkin äidit elää, ja jos jaksaisit käydä perhekahviloissa huomaisit sen kyllä nopeasti.
Mutta, ap, ei se tavaroiden rahtaaminen, väsymys ja kulkeminen johdu siitä että olet kotona, ja samalla laillahan sun on pakattava ne tavarat ja vietävä lapset hoitoonkin kun lähdet töihin. Sun ongelma on aikuiskontaktien puute, minkä lisäksi olet väsynyt ja kuulostat myös vähän masentuneelta. Pitäiskö sun keskittyä näiden ongelmien ratkaisemiseen, sen sijaan että koet että syytät niistä kotona olemista? Töihin palaaminen voi antaa sulle henkistä energiaa, mut ei se yöunia anna sulle yhtään lisää, työkavereista jotka ei muista sua nyt kun olet kotona ei tule sulle yhtään parempia ystäviä vaikka taas vietätkin niiden kanssa päivät aikaa, ja tuollaiset masennusoireet nyt ainakin kannattaa hoitaa kuntoon ennen kuin lasten lisäksi on työtkin hoidettavana.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:13"]Minä en ymmärrä, mistä tuo täydellisyyden vaatimus oikein tulee. Sehän on ihan epärealistinen olettamus ihan missään elämänvaiheessa, koska elämä on aina epätäydellistä. Tulee mieleen, että onko nyt käynyt niin, että kun ei ole nähnyt ihmisiä eikä nähnyt sitä miten muut lapsiperheet elävät, on se täydellisyyskuva rakentunut ihan siellä omassa päässä, ja sitä pönkitetään poimimalla mediasta vaan ne uutiset joissa joku hehkuttaa elämäänsä?
Tuollaista se nyt vaan on, että tavaraa pitää kantaa mukana, lasten tarpeet pitää täyttää heti, kaikkea ei voi ennakoida, ja elämässä on paljon sellaista jatkuvaa pakkaamista ja purkamista, pesemistä, unohtamista, takaisin palaamista, vauvan yllätyskakkoja just kun varavaipat on loppu ja taaperon kilareita milloin missäkin. Ap kuvaili juuri sitä ihan tavallista elämää, jota ne muutkin äidit elää, ja jos jaksaisit käydä perhekahviloissa huomaisit sen kyllä nopeasti.
Mutta, ap, ei se tavaroiden rahtaaminen, väsymys ja kulkeminen johdu siitä että olet kotona, ja samalla laillahan sun on pakattava ne tavarat ja vietävä lapset hoitoonkin kun lähdet töihin. Sun ongelma on aikuiskontaktien puute, minkä lisäksi olet väsynyt ja kuulostat myös vähän masentuneelta. Pitäiskö sun keskittyä näiden ongelmien ratkaisemiseen, sen sijaan että koet että syytät niistä kotona olemista? Töihin palaaminen voi antaa sulle henkistä energiaa, mut ei se yöunia anna sulle yhtään lisää, työkavereista jotka ei muista sua nyt kun olet kotona ei tule sulle yhtään parempia ystäviä vaikka taas vietätkin niiden kanssa päivät aikaa, ja tuollaiset masennusoireet nyt ainakin kannattaa hoitaa kuntoon ennen kuin lasten lisäksi on työtkin hoidettavana.
[/quote]
Sitten kun pääsen töihin ja lapset päiväkotiin, siinä on se, että joku muu vie ne pihalle pukee ne sinne ja pitää huolen, että on ruokaa tarjolla silloin kun pitää. Itse ei tarvitse kuin viedä lapset päiväkotiin pukea ne sinne ja huolehtia viedä sinne aina vaippapaketti kun loppuu ja huolehtia, että kaapissa on vaihtovaatteita. Kyllä koen sen paljon helpommaksi kuin, että huolehdin lapselle viisi ateriaa päivässä ja ulkoilutan heitä ja viihdytän koko ajan. Päivähoidossa he saavat aamupalan, lounaan ja välipalan ja kaksi kertaa päivässä ulkoilua, ellei sää estä. Minä taas töissä pääsen juttelemaan asiakkaile, jotka vastaavat minulle selkeällä puheella, eikä tätätätä papapapa. Kotona jää valmistettavaksi vain päivällinen ja iltapala ja jaksanvarmasti lapsia paremmin, kun olen saanut sosiaalisoida aikuisten ihmistenkin kanssa. Kyllä ne kymmenen kertaa kun jaksoin perhekahvilassa käydä niin kaikilla näytti olevan niin hauskaa. Vauvat ja äidit rivissä puhisivat lattialla vauvoilleen ja minä pidin toista sylisdä ja toisen perässä juoksin samalla ja estin sitä terrorisoimasta kaikkea.
Tuollaistahan se on. Kaikki on vain hitosti vaikeampaa lapsen kanssa kuin ilman. Minua ihmetyttää pikemminkin se, miten niin moni vanhempi pitää tuota tyyliin maailman parhaana asiana.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:13"]Minä en ymmärrä, mistä tuo täydellisyyden vaatimus oikein tulee. Sehän on ihan epärealistinen olettamus ihan missään elämänvaiheessa, koska elämä on aina epätäydellistä. Tulee mieleen, että onko nyt käynyt niin, että kun ei ole nähnyt ihmisiä eikä nähnyt sitä miten muut lapsiperheet elävät, on se täydellisyyskuva rakentunut ihan siellä omassa päässä, ja sitä pönkitetään poimimalla mediasta vaan ne uutiset joissa joku hehkuttaa elämäänsä?
Tuollaista se nyt vaan on, että tavaraa pitää kantaa mukana, lasten tarpeet pitää täyttää heti, kaikkea ei voi ennakoida, ja elämässä on paljon sellaista jatkuvaa pakkaamista ja purkamista, pesemistä, unohtamista, takaisin palaamista, vauvan yllätyskakkoja just kun varavaipat on loppu ja taaperon kilareita milloin missäkin. Ap kuvaili juuri sitä ihan tavallista elämää, jota ne muutkin äidit elää, ja jos jaksaisit käydä perhekahviloissa huomaisit sen kyllä nopeasti.
Mutta, ap, ei se tavaroiden rahtaaminen, väsymys ja kulkeminen johdu siitä että olet kotona, ja samalla laillahan sun on pakattava ne tavarat ja vietävä lapset hoitoonkin kun lähdet töihin. Sun ongelma on aikuiskontaktien puute, minkä lisäksi olet väsynyt ja kuulostat myös vähän masentuneelta. Pitäiskö sun keskittyä näiden ongelmien ratkaisemiseen, sen sijaan että koet että syytät niistä kotona olemista? Töihin palaaminen voi antaa sulle henkistä energiaa, mut ei se yöunia anna sulle yhtään lisää, työkavereista jotka ei muista sua nyt kun olet kotona ei tule sulle yhtään parempia ystäviä vaikka taas vietätkin niiden kanssa päivät aikaa, ja tuollaiset masennusoireet nyt ainakin kannattaa hoitaa kuntoon ennen kuin lasten lisäksi on työtkin hoidettavana.
[/quote]
Jos tuo on tavallista elämää äideille, en tosiaankaan hanki lapsia!
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:29"]Tuollaistahan se on. Kaikki on vain hitosti vaikeampaa lapsen kanssa kuin ilman. Minua ihmetyttää pikemminkin se, miten niin moni vanhempi pitää tuota tyyliin maailman parhaana asiana.
[/quote]
No, toiset tekee arkista hoivatyötä töissä, ehkä ne on motivoituneempia hoivaamaan omia lapsiaan kotona kuin vierait ihmisiä töissä. Mulle ainakin kontrasti kirjallisen akateemisen työn ja lasten kotihoivan välillä on suuri. Sinnittelen siihen asti kun kuopus on 1 v ja mies jää kotiin.
Mun mielestä ongelmasi ei liity kotonaoloon, vaan siihen että sinulla ei ole ystäviä. Se ymmärrettävästi vetää mielen matalaksi. Ja sanon kuten muutama toinenkin tässä, että vaikutat masentuneelta. Joskus on vaikea itse tietää, mikä on "normaalia" oloa, ja mikä masennusta, koska kaikkeen tottuu. Ei ole mitään vaaraa käydä juttelemassa ja tsekkaamassa tilanne vaikka lääkärissä tai lyhytterapiassa. Usko pois, puhun kokemuksesta.
Työ ei voi olla ainoa ihmiskontakti, jääthän joskus eläkkeellekin. Omat ihmiset ja identiteetti kuuluvat aikuisen hyvinvoivaan elämään. Kukaan ei voi elää miehen ja lasten kautta. Siitä tulee heillekin taakka.