En rakasta puolisoani, häät lauantaina

Ei todellakaan kannata jos tuossa vaiheessa tuntuu tuolta. Miksi joku haluaa pilata elämänsä hääjuhlan takia?

En enää ihmettele miten paljon eroja tulee, ihan muutamankin vuoden jälkeen.

Ei se niin mene, että ennen häitä pitäs olla superrakastunut ja onnellinen. Omassa suhteessani häidenalusaika oli varmaan suhteen onnettominta aikaa kaiken tunteen myllerryksen ja stressin takia. Kuitenkin tiesim, että joka tapauksessa mies on se kenet haluan, se oli suurta tahtoa ja päättämistä. Nyt olemme olleet jo aika pitkään naimisissa ja suhteemme vaan paranee koko ajan. Onko ap:n tilanteessa kyse tunnekriisistä vai jostain muusta vaikea sanoa, mutta älä nyt tässä vaiheessa ala enää hannaamaan vaan go with the flow. Häiden peruuttaminen rikkoisi suhteen ja jälkeenpäin (kun olet taas tullut järkiisi) voisi alkaa kaduttaa.

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 13:36"]Mun ehdotus on mennä silti naimisiin. Mietit sen jälkeen mitä haluat. Jos mies on kaikesta huolimatta ihan ok, ja rakastaa sua, ei ole välttämättä huono diili olla naimisissa miehen kanssa jota ei rakasta. Kiva on jakaa arki jonkun kanssa, maksaa puolet vuokrasta, olla tekemistä lomilla ja jouluna.

Mä lopetin mun miehen rakastamisen jossain vaiheessa. Jäin silti tähän liittoon. En mä uuttakaan miestä jaksa etsiä enkä halua olla yksin. Mies rakastaa mua. Mulla on jäljellä jotain kiintymystä, mutta rakkaus on kuollut. Joku sanoi vähän aikaa sitten, että on mahdollista löytää uudelleen se rakkaus jos on kerran rakastanut. Mä epäilen, etten koskaan oikeasti rakastanutkaan tuota miestä, rakastin mielikuvaa, ja se romuttui kun opin vuosien saatossa oikeasti tuntemaan hänet. Mut joo, hän on hyvä mies, hyvä isä, kohtelias ja kiltti luonne.
[/quote]

Hyi hitto!
Luuletko ettei miehesi ansaitsisi naista, joka aidosti rakastaa häntä?!
Hirveästi täällä pelleillään toisten tunteilla ja elämällä.

Eihän tässä kenenkään elämää olla pilaamassa, morsian vaan vähän epäröi ennen juhlaa. Minusta ihan normaali tunne, itsekin epäröin aina ennen isoja päätöksiä, eihän tää onnistu, ei musta oo tähän, ennen oli asiat ihan hyvin miksi muuttaa niitä. Ja sit kun päätös on kuitenkin tehty ja asiat menee kuten menee, olen tyytyväinen.

"Naimisiin bileiden takia ja sitten eropaperit..." Onkohan nämä samat ehdottelijat sitä mieltä, että tasa-arvoinen avioliittolaki murentaa avioliiton idean?

Taisi murentua jo aikapäivää sitten.

Älä mene! Hyvä lapsuudenystäväni soitti minulle omia häitään edeltävänä yönä itku kurkussa että hän ei tahdokaan naimisiin ja kuulin kyllä äänestä että nyt on tosi kyseessä eikä mikään viime hetken paniikki. Menivät kuitenkin, ystäväni koki ettei voi jättää pitkäaikasta poikaystäväänsä alttarille. Näin ystävästäni koko juhlan ajan että hänelle hymy ja kiitokset tulivat pakotetusti ulos. Ja oli tosi raskasta kattoa siinä rinnalla sulhasen ylitsepursuavaa onnea jonka läpi hän taas ei nähnyt että morsian on aivan poissa tolaltaan. Ystäväni pelkäsi niin paljon miehen satuttamista että oli hiljaa tuntemuksistaan kuukauden verran häiden jälkeen ja sitten yhtenä viikonloppuna "ratkaisi" asian pettämällä miestään. Sääliks kävi ystäväänikin, ei uskaltanut ottaa omaa elämäänsä haltuun ennen kuin oli tavallaan liian myöhäistä ja loukkas miestä sydämen pohjamutia myöten.

Mielestäni sekin voisi olla yhtä lailla tunteilla pelleilyä, jos ei ota huomioon paniikin ja häästressin aiheuttamaa viime hetken ahdistusta. Se kuitenkin tulee monille.

Ja kun kuitenkin on tiedossa, että useilla naisilla se oma rakas ukkokulta tuntuu joka kuukausi tietyssä kierron vaiheesa aina ihan vieraalta ja inhottavalta - ja joka kerta käy ero mielessä, vaikka olisi miten onnellinen ne kierron muut 27 päivää. Naiset kuitenkin on aika ailahtelevia.

Mä melkein pitäisin nolompana häiden turhaksi osoittautunutta perumista kuin eroamista vuoden kuluttua. Siihen mennessä sille erolle on ehtinyt miettiä jo todellisen syynkin. Sen sijaan kahden kuukauden päästä pidettäviin uusintahäihin kaikki suhtautuu varmasti epäluuloisesti, eikä kukaan tule juhliin tosissaan

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 14:56"]

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 14:42"]   Voisiko vihkitilaisuuden pitää feikkinä? Vaikka kirkossa se pappi suorittaisikin jonkun siunauskaavan ja niinpä ette olisikaan juridisesti ottaen naimisissa. Hyvät bileet tulee silti ;). [/quote]

Kirkko ei TODELLAKAAN suostu tällaiseen. Pidätte sen vihkimisen jossain muualla ja palkkaatte sinne jonkun kaverin höpisemään, niin ette ole naimisissa kunhan hepulla ei ole vihkimislupaa. Se onkin toinen juttu, suostuuko miehesi tällaiseen :)

[/quote]

Kevyttä tuo on siihen verrattuna että arkkipiispan äänellä tuo KIRKKO on sitä mieltä että siellä pitää vihkiä karvaisia miehiä keskinäiseen avioliittoon. 

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 15:46"]Eihän tässä kenenkään elämää olla pilaamassa, morsian vaan vähän epäröi ennen juhlaa. Minusta ihan normaali tunne, itsekin epäröin aina ennen isoja päätöksiä, eihän tää onnistu, ei musta oo tähän, ennen oli asiat ihan hyvin miksi muuttaa niitä. Ja sit kun päätös on kuitenkin tehty ja asiat menee kuten menee, olen tyytyväinen.
[/quote]

No se päätös mennä naimisiin tehdään yleensä paljon ennen häitä.

Onhan naimisiin meno iso päätös ja on ymmärrettävää, että sen kynnyksellä voi tulla tuollaisia" entä jos ei sittenkään" viime hetken paniikki ajatuksia...ja ne toisaalta kuuluvat suuriin päätöksiin.. Mutta eri asia sitten, jos ap on huomannut ettei rakastakaan miestä. Mielestäni asia pitää kertoa miehelle mahdollisimman pian ja mietitte sitten yhdessä pidättekö häät. Miestäsi kohtaan on väärin, jos hän tietämättään elää rakkaudettomassa liitossa.

Näytin tän ketjun sille mun työkaverille. -46

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 15:46"]Eihän tässä kenenkään elämää olla pilaamassa, morsian vaan vähän epäröi ennen juhlaa. Minusta ihan normaali tunne, itsekin epäröin aina ennen isoja päätöksiä, eihän tää onnistu, ei musta oo tähän, ennen oli asiat ihan hyvin miksi muuttaa niitä. Ja sit kun päätös on kuitenkin tehty ja asiat menee kuten menee, olen tyytyväinen.
[/quote]
Epäröinti kertoo myös siitä että päätös ei välttämättä ole oikea. Naimisiin menon luulisi olevan sellainen asia että siitä täytyy olla 100% varma.

Olis mielenkiintoista tietää, kuinka kauan ap ja mies ovat tunteneet?

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 16:03"]

Mutta eri asia sitten, jos ap on huomannut ettei rakastakaan miestä. Mielestäni asia pitää kertoa miehelle mahdollisimman pian ja mietitte sitten yhdessä pidättekö häät. Miestäsi kohtaan on väärin, jos hän tietämättään elää rakkaudettomassa liitossa.

[/quote]

Mutta kun tuo "tajuaminenkin" voi olla pelkkää heijastusta siitä häidenalus-stressistä. Esim. minä muka ihan vakavissani tajusin että en rakasta, enkä ole koskaan rakastanut miestä, viikkoa ennen häitä. Tottahan se ei ole, mutta senhetkinen mieliala, ahdistus ja synkkyys, sai asian näyttämään siltä. Häiden jälkeen "musta pilvi" poistui mieleni päältä ja tajusin että oikeasti olen rakastanut sitä miestä koko ajan vaikka hetkellisesti toisin luulin.

Taas tämmöinen provo. Toistuu noin kerran vuodessa.

Avioliitto on tahtotila. Se ei ole pelkkää rakkautta. Pappikaan ei kysy, että "rakastatko?", vaan "tahdotko rakastaa?". Tahdolla olemme vaimon kanssa olleet naimisissa jo/vasta lähes 7 vuotta. Välillä sitä rakastaa, ja välillä ei. Rakkaus on tunne. Tunnetta ei valita järjellä. Tahtominen on sen sijaan valinta, joka tehdään järjellä. Joskus joudun vakuuttelemaan itselleni, että "Kyllä minä häntä tahdon rakastaa, vaikka se juuri nyt kovin vaikealta tuntuukin."

Avioliitto ei ole koskaan pelkkää myötämäkeä, kyllä se vastamäki kuuluu siihen samoin. Rusinoita ei voi loppuviimen kukaan poimia pullasta, oli yhdessä tai yksin. Se nimittäin kostautuu ennen pitkää.

Neuvoisin sinua miettimään "rakastan - en rakasta" -kysymyksen sijaan sitä, että onko sinulla tahtoa rakastaa häntä. Jos tahtoa on, niin mene naimisiin tunteiden tämänhetkisestä laimenemisesta huolimatta. Jos tahtoa ei ole, niin ilmaise se miehellesi mahdollisimman pian ja peru häät. Älä vastaa alttarilla "Tahdon.", jos et tahdo. Valehtelu jo avioliiton ensiaskeleella olisi itsekästä ja törkeää. Älä myöskään vastaa alttarilla "En tahdo", koska se on monin verroin häpeällisempi skandaali, kuin häiden peruminen.

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 16:07"]

Näytin tän ketjun sille mun työkaverille. -46

[/quote]

Töissä ja luette miespuolisen työkaverin kanssa vauvapalstaa?

Tän ketjun provoilia ei jaksanut herutella juttua tarpeeksi. Harmi..olisi riittänyt aihetta taas 20 sivuun.

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 20:24"]

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 20:18"]Juteltiin asiasta. Mies oli lukenut tämän ketjun. Että "kiitos" siitä sulle numero 46. Olisin halunnut tämän ottaa esille ihan itse. Tunnelma on tosi kireä, mies ei olis uskonut että tilanne on tämä. Ja sain kyllä kuulla kunniani tänne kirjottelusta. Mies on sitä mieltä, et naimisiin mennään joka tapauksessa. Ihmiset on kutsuttu ja rahaa kulutettu niin juhlitaan sit, jos ei muuta niin sitä et nähdään sukulaisia. Hän ei halua tulla jätetyksi alttarilla ja nolata silleen itseään.

Tulee varmaan tosi hienot juhlat, kun mies ei suostu edes samassa huoneessa nyt olemaan mun kanssa...   [/quote] No ihan ku miehelläsi ei olisi ollut oikeutta tietää. Itse et uskaltanut kertoa niin hyvä että joku uskalsi. Ei nettiin kannata laittaa tunnistettavia tietoja, vaan muutella niitä ettei tunnisteta. Provoksi epäilen.

[/quote]

Olihan ap kertomassa miehelle.

Minustakin teit typerästi kun sekaannuit asiaan.

Nyt viimeistään vihellä peli poikki. Peru kaikki. Kaksi päivää aikaa, juokaa ja naikaa!